Yhdessä lapsen vuoksi-kuinka kauan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ankea tuleivaisuus?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

ankea tuleivaisuus?

Vieras
Totuus on se että avioliitto on fyysisesti ja henkisesti ohi. Lapsi on 6-vuotias, eikä kumpikaan halua tehdä lapsen vuoksi lopullista päätöstä muuttaa erilleen. Onko kokemusta, kuinka kauan tällainen elämän"tapa" tai "-tyyli" voi kestää? Itse olen tähän valmis koska lapsen tein tuon miehen kanssa. Luulen että mies on se joka ekana luovuttaa.
 
Henkinen kantti minuakin mietityttää. Huomenna lääkäriaika, saan "mielialalääkityksen". Siihen on kyllä muitakin syitä kuin edesmennyt avioliitto. Lasta rakastan niin että sattuu.
 
Lapsen vuoksi. Nin mikä on lapen paras? Masentunut äiti? vaiko kenties, jopa yhteisymmärryksessä, eronneet vanhemmat - jotka ovat henkisesti kondiksssa? Lapselle voi suoda mahdollisuuden hieman järjestellä siä miten paljon on isän ja äidin kanssa jne.

Lapsi vaistoaa ja tiedostaa teidän pahan olon. Valitettavasti. Eli se koti voi olla todella ahdistava lapselle. Mutta toki lapsi pitää kiinni perheestään koska ei muuta tiedä. Siksi aikuisten on tehtävä ne kipeät ratkaisut ja miettiä "isoa kuvaa". Millaisen lapsuuden lapselle haluaa tarjota. Ja millasen elämän mallin.
 
Henkinen kantti minuakin mietityttää. Huomenna lääkäriaika, saan "mielialalääkityksen". Siihen on kyllä muitakin syitä kuin edesmennyt avioliitto. Lasta rakastan niin että sattuu.
Itse en käynyt lääkärillä puhumassa mutta tein netin puolivirallisia masennustestejä ja ne antoi diagnoosia keskivaikeasta masennuksesta ja kehotti tohtorille. Nyt elämässäni on uusi rakkaus, lapset ovat kaikkien silmissä tyytyväisen oloisia ja tasapainoisia ja sydän on kevyt. Olen uusi ihminen kaikkiaan. Tiedän miten vaikeaa ratkaisuja on tehdä lasten takia, he olivat mullakin ainoa syy miksi niinkin kauan mietin. Nuorempi oli mulla eron aikaan 5v, ei tietenkään ymmärtänyt asiaa kuten aikuiset mutta mielestäni sopeutunut tilanteeseen hyvin ja myös "ammattilaisten" taholta tullut positiivista palautetta. Ennen vihainen pieni on nykyään rauhallisempi, toki syy voi olla myös iän karttumisella. Mielestäni lapset kärsivät entisen elämän kireästä ja kylmästä ilmapiiristä.
 
[QUOTE="mie";29812540]Lapsen vuoksi. Nin mikä on lapen paras? Masentunut äiti? vaiko kenties, jopa yhteisymmärryksessä, eronneet vanhemmat - jotka ovat henkisesti kondiksssa? Lapselle voi suoda mahdollisuuden hieman järjestellä siä miten paljon on isän ja äidin kanssa jne.

Lapsi vaistoaa ja tiedostaa teidän pahan olon. Valitettavasti. Eli se koti voi olla todella ahdistava lapselle. Mutta toki lapsi pitää kiinni perheestään koska ei muuta tiedä. Siksi aikuisten on tehtävä ne kipeät ratkaisut ja miettiä "isoa kuvaa". Millaisen lapsuuden lapselle haluaa tarjota. Ja millasen elämän mallin.[/QUOTE]

Peesi tälle!

Ihan erolapsena voin sanoa että vanhempieni olisi kuulunut erota jo hyvän aikaa sitten eikä pitkittää sitä meidän lasten takia niin pitkälle kuin pitkittivät!! Pahempaa se oli, riitelyt ja kylmä ilmapiiri.. Erotkaa, sopuisasti ja järkevästi.
 
Ootko varma, että parisuhde on kuollut ja kuopattu? Voisiko sille tehdä jotain? Mihin ihastuit puolisossasi aikoinaan? Hän on kuitenkin lapsesi isä ja sinä olet hänen lapsensa äiti... kyllä lapsi on vahva yhdistäjä, niin kuin itse tunnetkin. Eikä suotta.
 
Sepä se--minusta tuntuu että pitää valita, pilatako oma vai lapsen elämä. Pilaan siis omani. Onnistuneeko näinkään.

Ei se ero automaattisesti sitä tarkoota, että lapsen elämä menee pilalle. Helpommin se menee pilalle ku vanhemmat voi huonosti ku joutuvat väkisin elämään ihmisen kans jota ei enää rakasta.
 
Mun vanhempien olisi pitänyt ehdottomasti erota. Okei, lapsena en sitä halunnut, mutta aikuisena nyt tajuan asian.

Se ahdistava ilmapiiri. Ne riidat. Mun jatkuva pelko siitä että vanhemmat eroaa (niin se oli jatkuvaa, vuosikausia - lapsi kyllä ymmärtää enemmän kuin vanhemmat tajuaakaan). Oli vähän parempia hetkiä, mutta aina kyti pelko erosta...ja koin että minä olen kaikkien ongelmien syy ja aiheuttaja. Hyvin tyypillistä lapselle syyllistää itseään kun muusta ei tiedä. Muista varsinkin tuo ap, lapsi kokee syyllisyyttä sinun ja miehesi riidoista&ongelmista.

Jos vanhempani olisivat eronneet niin totta, sillä hetkellä se olisi ollut minulle lapsena iso paikka. Mutta kuitenkin hel**tin paljon parempi kuin vuosien ja taas vuosien ahdistunut ilmapiiri. Mieluummin laastari kerralla irti kuin hivuttaen

Mä ymmärrän että eropäätös ei ole helppo. Ja siinä tulee vastaan niitäkin "itsekäitä" piirteitä vanhemmista - eli ei haluta "luopua" lapsesta. Ero kun tarkoittaa aina sitäkin että lapsi on välillä poissa sen toisen vanhemman luona. Tuo ei saisi kuitenkaan olla este, vaan kun todella lapsen etu asetetaan ykköseksi, lapsen elämään mahtuu se puoliso josta on itse eronnut.
 
Kiitos kommentoinneille, ihan vedet tuli silmiin. Olen vaan niin kauhean yksin tämän asian kanssa, ei tämän elämän näin pitänyt mennä. Minä pinnistelen vielä näin. Ei mies ole paha, jotenkin kaukana vain.
 
Meilläkin vanhemmat eivät eronneet lasten vuoksi. Mutta mä veikkaan, että siitä on ollut ainakin itselleni vain harmia. Mun on ollut todella hankala rakastaa ketään, kaikki rakkaudenosoitukset on hirveän vaikeaa minulle. Uskon että sekin johtuu siitä, että en ole koskaan lapsuudessani nähnyt mitään rakastavaa perhettä tai parisuhteen roolia. Olisivat vain eronneet, varmasti olisimme sopeutuneet siihen aikanaan. Nyt muistan lapsuudestani vain onnettomat vanhemmat ja kylmän riitaisan ilmapiirin.
 

Yhteistyössä