Aikuisen lapsen ja vanhemman suhde

[surullinen miniä]

Hei!
Olemme neljä henkinen perhe, äiti isä ja 2 lasta. Miehelläni on etäiset välit vanhempiinsa, minun ja vanhempieni välit läheiset.
Haluaisin ottaa monta asiaa puheeksi anoppini kanssa mutta en tiedä miten sanoisin asiat vai lähestyisinkö kirjeellä.

Anoppini ei ole osallistunut meidän perheen lasten ristiäisiin eikä synttäreille. Hän ei ole osallistunut myöskään tyttärensä lasten syntymäpäiville mutta molempien ristiäisissä ollut. Mieheni vanhemmat ovat eronneet useampi kymmenen vuotta sitten. Eivät tekemisissä mitenkään keskenään.
Anoppini ei ole myöskään koskaan käynyt lastensa luona välimatka useampi sata kilometriä, joten lapset hyppäävät pienten lasten kanssa anoppilassa. Jotta edes joskus oltaisiin kasvotusten tekemisissä.
Anopilla ei ole mitään syyytä ollut osallistumisien tiellä. Lapsensa eivät osaa keskustella äitinsä kanssa asiasta.
Anoppi ei välttämättä onnittele lapsiaan syntymäpäivinä tai muista jouluna. Ei soita lapsenlapsien synttäreinä. Ei koskaan lähetä edes korttia. Kun menemme kylään usein menee ensimmäisenä iltana hyppöölle, vaikka olemme juuri matkustaneet useita satoja kilometrejä hänen luokseen. Anoppilassa ei puhuta kun säästä tai muusta mitään sanomattomasta. Anoppi ei tule tervehtimään kun saavumme vaan istuu vain tv: n ääressä. Vanhemman ja lapsien välit ovat kylmät, ei koskaan halauksia ei normaalia keskustelua (mitä yleensä aikuisten lasten ja vanhempien välillä)Vaikka olemme samassa huoneessa henkisesti välimatka on todella pitkä.
Anoppi keksii kyllä aina jotain puuhaa korjausta yms. pojalleen.

Itselläni on todella ahdistavaa anoppilassa, koska anoppi ei koskaan aloita keskustelua, ei kysy mitään lapsenlapsista, ei puhu poikansa kanssa. Tuntuu että minun täytyy olla koko ajan äänessä että edes jotain puhuttaisiin. Anoppilassa on ahdistava ja kylmä tunnelma. Lapsenlapsilleen ei oikeastaan paljoa puhele, jotain kyselee ja kutsuu usein tytöksi/pojaksi. Eihän pieni tajua esim. jos häntä kutsutaan leikkimään tyttönä/poiikana eikä käytetä nimeä.
Hän ei koskaan onnittele tilanteissa joissa yleensä onnitellaan esim. perheenlisäys tulossa tai häät yms. tärkeä tapahtuma oman lapsen elämässä.

Miksi hän toimii näin? Haluasin tietää miestäni ja kälyäni ei näytä/tunnu asia kiinnostavan tai sitten eivät vaan jaksa ottaa asiaa puheeksi. Heillä on niin erilaiset suhteet vanhempiinsa kuin minulla ja kälyni miehellä. Mielestäni heidän tulisi ottaa asia puheeksi ja kysyä suoraan miksei haluta osallistua elämään ja tapahtumiin juhliin, synttäreihin yms.

Voisinko itse otttaa asian puheeksi joko kirjeenä tai kasvotusten..Olen surullinen, pettynyt ja vihainen tilanteesta. Mieheni ja itseni puolesta.

 

[Ygg]

Tämä on vain minun mielipiteeni, mutta jos anopin lapset eivät asiaan puutu, ei sinunkaan pitäisi.

 

[Sopivasti lihava mäyrä]

Tämä on vain minun mielipiteeni, mutta jos anopin lapset eivät asiaan puutu, ei sinunkaan pitäisi.

Olen samaa mieltä. Anoppia ei kiinnosta, tai sitten vaan jostain syystä esittää välinpitämätöntä. Mutta teidänkään ei tarvitse mennä sinne eikä pitää yhteyttä. Ei lasten psyyke siitä häiriinny, jos yksi isovanhempi jää vain etäiseksi muistoksi. Mutta siis, sä et pysty asiaan vaikuttamaan ja voisin melkein vannoa, että jos yrität asiaan jotenkin puuttua, saat varautua vielä kylmempään vastaanottoon.

 

[ö?ö]

Ensisijaisesti pyrkisin keskustelemaan tilanteesta oman mieheni kanssa. Miten än kokee sen että mm. tuossa osallistumisessa lapsuden perheidemme tavat ovat hyvin erilaisia. Miehelle kertoisin varmasti myös sen että vierailujen aikana minua ahdistaa, pystyisikö hän ottamaan aktiivisemman roolin hänen vanhemmilla vierailtaessa jne.

 

[Mistäs sen tietää]

Voihan olla että anopilla on jonkunlaista asperger-tyylistä ongelmaa sosiaalisuudessa - kait niitä ennenkin oli, ei vain ollut nimeä asioille. Jos on siis aina ollut tuollainen, omille lapsilleenkin. Ei siinä paljon moite auta jos toinen elää ihan eri tangentilla. Jos tuntuu että anoppi ei seuraanne kaipaa, niin sano miehellesi että käy vaikka yksinään jos haluaa äitiänsä nähdä.

 

[Peyote]

Minusta teidän ei kannattaisi mennä sinne. Ehkä miehesi kanssa voisit puhua asiasta, sehän voi miehelles olla aika rankka juttu ettei hänen äiti ole kiinnostunut ollenkaan.

Ei väkisin kannata yrittää jos toista ei vaan kiinnosta. Teillä on nyt teidän oma perhe.

 

[surullinen miniä]

"Ehkä miehesi kanssa voisit puhua asiasta, sehän voi miehelles olla aika rankka juttu ettei hänen äiti ole kiinnostunut ollenkaan."
Olenkin ottanut asian esille useasti, mutta mieheni ei halua puhua äitinsä kanssa ja sanoo ettei kiinnosta. Mutta näen hänestä että asia ei ole niin. Mieheni ei oikein osaa puhua tunteistaan..juurikin lapsuuden aikaisista syistä. Ei koskaan saanut mallia, isällä alkoholiongelma. Ei kuulemma ole koskaan nähnyt vanhempien halaavan lapsena Eikö tässä tilanteessa voisi edes anoppivierailun aikana kertoa perheemme pahoittaneen mielensä..

 

[ö?ö]

Eikö tässä tilanteessa voisi edes anoppivierailun aikana kertoa perheemme pahoittaneen mielensä..

En sanoisi etteikö niin vosi tehdä (tosin varmasti siitäkin puhuisin ensin mieheni kanssa haluaako hän että otan asian puheeksi), mutta itse en näkisi siinä mitän hyötyä. Sen takia en lähtisi mieltäni pahoittamaan monen sadan kilometrin päähän.

 

[Peyote]

Kun se asia on varmaan just niin vaikea, että on helpointa sanoa että ei kiinnosta. Jos mä oisin sinä, sanoisin miehelle, että suututtaa kun hänen äiti on sellainen ja kertoisin, että olisin tosi rikki jos mun vanhemmat käyttäytyis niin. Siis jos haluat saada miestä puhumaan. Mut kun saat sen puhumaan, sieltä voi sit tulla iso purkaus.

 

[Tallu -]

Kyllä se on meillä naisilla vaikeaa olla anoppina. Vaikka miten päin olisi, niin miniää on vaikea miellyttää. Ei pidä onneksi paikkaansa omalla kohdallani, vaan uskon ja luulen olevani ihan ok anoppi miniöilleni. Jos anoppi ei osallistu, niin se on ongelma, ja jos osallistuu, niin osallistuu sitten liiaksi.

No - en mäkään ottaisi asiaa anopin kanssa puheeksi. Omakin anoppini elää kuten tahtoo (hän on hyvä anoppi minulle, tosin on meilläkin omat ongelmamme ollut, mutta aika on kuitenkin mennyt eteenpäin), enkä mä ole yrittänytkään muuttaa häntä. Yleensäkin toisen ihmisen muuttaminen on vaikeaa ja helpointa onkin muuttaa itseään, joko käytöstä tai suhtautumista.

 

[mä....]

Erikoinen on anoppi, mutta outoa minusta tuo miniän stalkkaus ja roikkuminen anopissa.

 

["poiu"]

JT uskonto taustalla

 

[parempia provoja]

Taas ihan pähkähullu aloitus.

 

[rhyt]

Äläkä vaan kirjoita mitään kirjettä. Koska sitten on ikuisesti mustaa valkoisella ja jokaisesta lauseesta voi tulla iso meteli.
Eikä kirje mitään auta, jos ei itse näe ongelmaa niin ei varmasti näe vaikka puhuisit tai kirjoittaisit kirjeen.

Jos haluat noin läheiset välit pitää niin hyvällä niitä pitää koittaa saada, siis koita löytää häntä kiinnostavia aiheita ja kysele vaikka hänen kuulumisia tms. Olisko anoppi masentunut tai sitten tosiaan jotain asperger/autismi piirrettä joka selittää käytöksen.

Mä kans antaisin olla, olisin tekemisissä muutaman kk välein, mutta en yrittäis mitään muuta. Teidän lapsilla on teidät, sut vanhemmat ja varmaan muitakin läheisiä, turha yrittää väkisin saada suhdetta toimimaan.

Älä odota mitään anopilta niin et pety.

Meilläkin anoppi on esim. paljon enemmän tekemisissä tyttäriensä kanssa kun poikansa ja tyttärien lapset saa isompia juttuja jne. Mutta oon oppinut olemaan välittämättä, mulla ja meidän perheellä on hyvät välit mun vanhempiin ja mun äiti huomioi tosi paljon meidän lapsia- se riittää. Turhaa vaan pahotan tolla mieltäni ja toisaalta myös miehnekään mieltä, ei hän voi sille mitään millainen äiti hänellä on.

 

[viisikymppinen isoäiti]

jos asia sinua vaivaa oikeesi, niin ota ja mene ja juttele anoppis kanss ihan kasvotusten. kirje ei ole tässä tapauksessa hyvä idea. mä ainakin haluaisin ihan naamatusten kuulla mitä anoppi sanoo.

 

[Saman kokenut]

Minun isäni on ihan samanlainen kuin ap:n anoppi. Jokaikinen esimerkki sopii myös häneen (pl. se ettei minulla ole lapsia, joten lapsenlapsia isä ei ole päässyt laiminlyömään). Hän puhuu aina vain itsestään, saattoi lähteä illalla tansseihin vaikka just oltiin tultu kylään 200km päästä, hän sivuuttaa kaikki sanomiseni puhumalla päälle omista asioistaan jne. Minusta tuntuu ettei hän edes "näe" muita ihmisiä elävinä olentoina, sillä hän käyttäytyy niinkuin olisi yksi ja ainoa oikea ihminen maailmassa.

Niin surullista ja "Väärin" kuin se tuntuu olevankin, niin ei tuollaisia ihmisiä voi muuttaa. Sinä selkeästi elättelet ajatusta, että kunhan vain jotenkin saisitte anopin kuuntelemaan, hän huomaisi käytöksensä ja muuttaisi sitä ns. paremmaksi. Mutta tuo toive on ihan väärä. Anopilla on ehkä jonkinlainen persoonallisuushäiriö tai vähintäänkin hyvin vakavia puutteita tunne-elämässä - ei hän olisi tuollainen, jos hän olisi "normaali". Normaali ihminenhän osaisi miettiä käyttäytymistään itsekin, mutta ei tuollainen henkilö. Kaikki yritykset puhua ja kertoa miltä teistä tuntuu menevät ihan hukkaan. Ei tuollaista ihmistä kiinnosta, ei pätkääkään. Jos kiinnostaisi, ei hän käyttäytyisi noin.

Ymmärrän hyvin että miehesi ei halua puhua asiasta, etenkin jos/kun puheistasi tulee ilmi se että toivot anopin muuttuvan. Mies todennäköisesti tiedostaa että se on ihan mahdotonta, eikä halua millään tasolla elätellä toivetta mahdottomasta. Hänellä varmasti on lapsuutensa tiimoilta hirveä määrä tunnetraumoja kuormana, ja voi olla ettei hän edes tunnista tunteitaan, koska hänet on luultavasti ignoorattu äidin puolesta koko ikänsä. Lapsi joka "ei ole olemassa" vanhemmilleen tottuu piilottamaan kaikki tunteensa, myös itseltään.

Mitä sinä sitten voit tehdä.. No, minusta tärkeintä on että et yritä selitellä anopin käytöstä parhain päin, etenkään millään "no kyllä se äitisi sinua rakastaa kuitenkin" soopalla. Se on hirveää miehesi tunteiden mitätöintiä. Jos yrität selittää anoppia normaalimmaksi, kääntyy vaaka niin päin että vika on sitten miehessäsi. En tiedä osaanko selittää tätä, mutta kyseessä on lapsuudesta asti opittu käytösmalli - koska lapsi ei kestä ajatella että äiti on viallinen, selittää hän kaiken kodin outouden omaksi viakseen. "Kyllähän äiti muuten mutta kun minä olen niin huono lapsi". Älä MISSÄÄN nimessä jatka sitä, sillä minusta tärkeintä miehellesi olisi tajuta ja sisäistää että hänen äitinsä on se epänormaali.

Eli minusta voit ihan ääneen sanoa mikä äidin käytöksessä menee pieleen, ja vielä sanoittaa siitä heräävät tunteet. Tyyliin "äitisi käyttäytyi kyllä tosi kylmästi silloin kun hän xxx, minusta tuntui tosi pahalta ja ihan kuin emme olisi olleet edes olemassa". Pikkuhiljaa mies voi alkaa ymmärtämään että äiti todellakin käyttäytyy ihan oudosti. Minulla paras herättäjä oli poikaystäväni perheeseen tutustuminen - ekaa kertaa elämässä näin miten oikeat, rakastavat vanhemmat käyttäytyvät, ja huomasin ihan hirveän kontrastin omiini. Älä kuitenkaan yritä nyhtää tunteita miehestä, sillä hänen pitää oppia tuntemaan tunteita itse, ei niin että joku muu sanoo mitä hän tuntee tai ei tunne. Parasta tietysti olisi jos hän pääsisi juttelemaan jonkun ammattiauttajan kanssa.

Itse en ole enää tekemisissä isäni kanssa. Lakkasin vastaamasta hänen puheluihinsa, ja parin yrityksen jälkeen loppuivat soittelut. Hän ei ole edes kysynyt tekstarilla tai mitenkään jonkun muun kautta että olenko edes elossa. Voitteko kuvitella normaalia vanhempaa, joka vaan jättäisi asian sikseen kun oman tyttären puhelin menee aina vastaajaan.. Hän on varmaan vaan kohauttanut tyyliin olkiaan että oh well, soitanpa tuolle seuraavalle puhelimessa olevalle tyypille ja kertoilen sille asioitani puoli tuntia, ihan sama. Todella surullista, meille molemmille.

 

[surullinen miniä]

Kiitos mielipiteistä. Ehkäpä niin on paras että antaa vaan olla asian. Tiedostan että anoppini ongelmat ovat lähtöisin lapsuudesta, avioerosta ja muista elämän murheista. Toivoisin hänen hakevan itselleen apua vaikka työterveyden kautta psykologille vielä kun työelämässä on. Vaikeaa on vaan sivusta katsoa tätä tilannetta, mutta se on vain kestettävä. Olen aina ajatellut ettei hän pidä minusta (yhdessä 10vuotta) mieheni kanssa. Mutta olen käsittänyt tässä vuosien aikana ettei syy ole meissä kessään, lapsissa, puolisoissa tai lapsenlapsissa.
Höpötetään ensi käynnillä koko ajan asiaa ja asian vierestä jospa anopinkin suu alkaisi käydä

 

[Bitch]

Jos miehesi ja hänen sisaruksensa eivät tunnu asiasta välittävän, ei sinun pidä missään nimessä lähteä asiaa väkisin muuttamaan. Ehkä tuollainen on heidän perheessään ollut aina tapana eikä lapset pidä asiaa mitenkään omituisena.

Saat vaan anopin entistä enemmän vetäytymään syrjään, ehkä jopa lapset itseäsi vastaan

 

[kipeää]

"Saman kokenut" puhui asiaa kokemuksen kautta. Toista ihmistä ei kertakaikkiaan voi muuttaa ja tässä tapauksessa toiveiden ylläpito vaan siirtä tosiasioiden hyväksymistä. Aitoa isovanhempi-suhdetta lapset eivät tule saamaan. Suhteeseen tarvitaan kaksi aktiivista osapuolta.

Keskittyisin tilanteen hyväksymiseen ja ymmärtämiseen ihan itsekseni ja virittelisin keskusteluyhteyttä mieheen empatian kautta. Hänellä varmasti on paljon käsittelemättömiä tunteita sisällään, mm. häpeää ja torjutuksi tulemista.

Haluatteko oikeasti altistaa lapsenne kylmille ihmissuhteille, olkoonkin kyseessä sukulainen?

 

[surullinen miniä]

En ajatellutkaan että toista voisi muuttaa tai tehdä hänestä uuden ihmisen. Itse kun olen tottunut näyttämään tunteeni niin haluaisin vaan tuoda ilmi tekojensa vaikutuksen perheeseemme. Kiukuttaa tuollainen käytös aikuiselta ihmiseltä.
Itse voisin kyllä jättää vierailut välistä lapsienkin takia, mutta kyllä mies omaa vanheempaansa haluaa tavata. Ja siinähän ne välit ainakin menisi jos ei lapsia olisi mukana.
Jollain tasolla olen hyväksynyt tilanteen, mutta välillä pettymys miehenikin puolesta nousee pintaan.

 

[Saman kokenut]

En ajatellutkaan että toista voisi muuttaa tai tehdä hänestä uuden ihmisen. Itse kun olen tottunut näyttämään tunteeni niin haluaisin vaan tuoda ilmi tekojensa vaikutuksen perheeseemme. Kiukuttaa tuollainen käytös aikuiselta ihmiseltä.
Itse voisin kyllä jättää vierailut välistä lapsienkin takia, mutta kyllä mies omaa vanheempaansa haluaa tavata. Ja siinähän ne välit ainakin menisi jos ei lapsia olisi mukana.
Jollain tasolla olen hyväksynyt tilanteen, mutta välillä pettymys miehenikin puolesta nousee pintaan.

Miksi haluaisit? Kannattaa ihan oikeasti pohtia sitä. Tuollaisia ihmisiä kun ei kiinnosta miten he vaikuttavat muihin, tai ainakaan he eivät missään nimessä ikinä myönnä negatiivista vaikutustaan. Toisekseen veikkaan että hän on myös niitä ihmisiä, joista palaute kimpoaa kuin kumiluoti teräksestä - ja se osuu takaisin teihin. Sinun "tunteiden näyttämisesi" satuttaisi vain ja ainoastaan teitä itseänne, joko niin että anoppi kostaa jollain tavalla, tai vähintään niin että petyt(te) kun palautteella ei ollutkaan mitään vaikutusta vastapuoleen. Usko pois, et voittaisi yhtään mitään tuomalla tunteesi/tunteenne ilmi.

Minusta kannattaa myös miettiä, ja ehkä varovasti yrittää avata miehenkin kanssa, miksi hän haluaa äitinsä luona vierailla. "Koska hän on äiti" on, anteeksi vaan, maailman paskin syy. Siellä on aina jokin muu oikea syy takana, kuten velvollisuudentunto, kiitollisuudenvelka, jne. Ei pelkkä biologinen sukulaisuussuhde velvoita mihinkään, ketään. Ihmisen luona kannattaa vierailla jos hänen luona vierailustaan tulee molemmille osapuolille hyvä mieli. Jos vierailut aiheuttavat jatkuvasti pahaa mieltä ja taakkaa, ei "hän on sukua minulle" ole todellakaan tarpeeksi hyvä syy vierailuja jatkaa.

Asiaa voi miettiä niin päin, että vierailisitteko anopilla jos hän olisi miehen vanha naapuri? Jos ette, niin miksi sukulaisuussuhde muuttaa asian? En sano että katkaiskaa välit nyt heti, mutta vaikuttimiaan kannattaa aina miettiä. Kun ne ovat esillä, on niitä paljon helpompi tutkiskella ja selvittää, ovatko ne todellisia vai ehkä jopa anopin itsensä mieheen ohjelmoimia. Vasta kun tietää MIKSI tekee jotain, voi vapaasti päättää tekeekö.

 

[vierailija]

Entä laittaako anoppi esim. hyvää ruokaa, kutooko sukkia teille, antaako rahaa tms? Jotkut ihmiset osoittaa teoillaan rakkautensa, kun eivät muuten osaa.

 

[vierailija]

Menkää miehen kanssa pariterapiaan, koska miehen lapsuuden täytyy vaikuttaa valtavan paljon siihe miten hän toimii parisuhteessa. Voi olla että tekee niinku mun mies! Nimittäin mun mies lähti 7viikkoa sitten, mitään selittämättä, ei pienintäkään viestiä. Ei mitään, ei edes tyttäreen pidä yhteyttä. Ja mun.miehellä samanlainen menneisyys ja kanssa sellainen että ei puhu tunteista. Tässä sit lopputulos, paitsi mä oon narsisti!