aiemmin eläkkeelle äitinä?

  • Viestiketjun aloittaja uts
  • Ensimmäinen viesti
uts
nyt on uutisoitu persujen typerästä avioliitossa tehtyjen lasten avulla ansaittavasta aiemmasta eläkkeestä äideille.

Tätä ideaa voisi minusta kyllä työstää niin, että avioliitolla ei asian kanssa olisi mitään tekemistä, mutta jos nainen on kasvattanut yhteiskuntakelpoisiksi ja synnyttänyt ja elättänyt sekä imettänyt lapsen/lapsia, niin SEN voisi palkita aiemmilla eläkevuosilla!

Minusta se, että hoitovapaavuodet eivät kerrytä kokemuslisiä eivätkä kerrytä työvuosia pidempiin lomiin on jo aivan persiistä, mutta senhän voisi korvata mm. sillä. että eläke aikaistuisi esim. vähintään vuodella joka lapsesta.

Ne lapsettomat, jotka ovat vapaaehtoisesti lapsettomia ja antavat meidän äitien hoitaa tulevaisuuden veronmaksajien kasvattamisen, voisivat sitten suuremmista tuloistaan maksaa meille lapsellisille eläkkeitä. Heillä on urakehitys parempaa ja nopeampaa sekä ei tule "palkattomia" vuosia lapsia tehdessä.

Lapsen synnyttäminen jo ensinnäkin on raskasta ja riskialtista, sekä joskus jopa terveydelle käyvää puuhaa.

Sitten pitää valvoa öitä ja huolehtia lapsista ainakin täysi-ikäisiksi asti. Tämä vanhentaa ja on ERITTÄIN raskasta työtö, jonka voisi todella hyvin huomioida eläkkeelle pääsyssä.

Tästä haluan kuitenkin sulkea pois ne kelvottomat juoppoäidit/isät jotka pahoinpitelevät lapsiaan/eivät hoida heitä asianmukaisesti/ym. vaan lapset joudutaan esim. ottamaan huostaan.

Mielipiteitä?
 
Ken guru
Sitä mieltä että en ymmärrä alkuunkaan että ihmisiä lähdetään epätasa-arvoistamaan heidän valintojen tai elämässä tapahtuvien käänteiden vuoksi. Miksi ihmeessä lapsettomilla pitäisi olla tässä asiassa huonommat edut? En vaan ymmärrä.

Tai miksi joku edes ajattelee että kaikkien pitäisi olla avioliiton puolesta.
 
  • Tykkää
Reactions: Data
viaaras
Mä en ole ikinä kuullut mitään näin typerää. Todella syrjivää ja ajatusmaailma jostain 1800-luvulta. Vielä kehtaa julkisesti sanoa kuinka "turvaton on naisen asema avoliitossa". Vittu mikä aivopieru, ei voi muuta sanoa. Mahtaa muita puoluetovereita hävettää tuollaiset typerykset.
 
mä en ymmärrä et ensin mesotaan siitä et tasa-arvoista kohtelua naisille suhteessa miehiin, ja sit kuitenkin alettaisiin eriarvoisesti kohtelemaan naisia siinä et onko lapsia vai ei.

ja miten se, et pääsee aikaisemmin eläkkeelle ja saa helv..in paljon pienempää eläkettä, muka auttaa naisia? jos ei halua eläkeikään asti tehdä töitä ni voi jäädä työttömäksi.
 
uts
avioliitostahan mä juuri puhuin et se nyt ois aivan turha ehto tollaiseen "etuuteen". lasten hoidon laatu sen sijaan vaikuttaisi.
minusta tuntuu että tähän vastanneet ei oikein tajua sitä, että meitä äitejä ja isiä eli VANHEMPIA käytetään tässä yhteiskunnassa hyväksi!!

meillä maksatetaan lastemme hoito, ruoka, vaipat, harrasteet, kohta koulutuskin, koulutuksen aikainen asuminen ja vaikka mitä.

sitten pienennetään koko ajan lapsilisiä/jätetään indeksikorotukset pois ja kasvatetaan kuitenkin elinkustannuksia kaikenlaisilla veron korotuksilla, poistetaan asuntolainan korkojen verovähennykset ym. joita on loputon lista.

ja se, että yrityksille annetaan kaikenlaisia verohelpotuksia ja tukia, miljoonia!!!

jos osa porukasta ei tee lapsia eikä näin ollen auta Suomea pysymään suomalaisena suomalaisille, ja vain itseä ajatellen nauttivat korkeista palkoistaan, käyvät ravintoloissa syömässä ja matkustelevat, niin kyllä minusta edes joku etuus voisi olla paikallaan myös äideille/ISILLE!!!
 
täh
..en ole puhunut eläkkeen summasta mitään!!! se voisi olla joka lapsen ansiosta aina korotettu, vaikka 200e/kk /lapsi!!!
Älyttömintä mitä olen kuullu. Jos olet saanut vaikka 7 lasta ja ollut poissa työelämästä sen 15 vuotta, niin sinut palkittaisiin tästä hyvästä 1400 euron eläkkeellä!!! Tässä se todellinen aivopieru! Tuota eläkettä ei saa monikaan 40 vuotta työssä ollut pienituloinen. Lapset on täysin oma valinta. Tällainen kannustaisi mielestäni lisääntymään aivan vääristä syistä ja luultavasti vääriä ihmisiä.
 
  • Tykkää
Reactions: dipt
"Mie"
nyt on uutisoitu persujen typerästä avioliitossa tehtyjen lasten avulla ansaittavasta aiemmasta eläkkeestä äideille.

Tätä ideaa voisi minusta kyllä työstää niin, että avioliitolla ei asian kanssa olisi mitään tekemistä, mutta jos nainen on kasvattanut yhteiskuntakelpoisiksi ja synnyttänyt ja elättänyt sekä imettänyt lapsen/lapsia, niin SEN voisi palkita aiemmilla eläkevuosilla!

Minusta se, että hoitovapaavuodet eivät kerrytä kokemuslisiä eivätkä kerrytä työvuosia pidempiin lomiin on jo aivan persiistä, mutta senhän voisi korvata mm. sillä. että eläke aikaistuisi esim. vähintään vuodella joka lapsesta.

Ne lapsettomat, jotka ovat vapaaehtoisesti lapsettomia ja antavat meidän äitien hoitaa tulevaisuuden veronmaksajien kasvattamisen, voisivat sitten suuremmista tuloistaan maksaa meille lapsellisille eläkkeitä. Heillä on urakehitys parempaa ja nopeampaa sekä ei tule "palkattomia" vuosia lapsia tehdessä.

Lapsen synnyttäminen jo ensinnäkin on raskasta ja riskialtista, sekä joskus jopa terveydelle käyvää puuhaa.

Sitten pitää valvoa öitä ja huolehtia lapsista ainakin täysi-ikäisiksi asti. Tämä vanhentaa ja on ERITTÄIN raskasta työtö, jonka voisi todella hyvin huomioida eläkkeelle pääsyssä.

Tästä haluan kuitenkin sulkea pois ne kelvottomat juoppoäidit/isät jotka pahoinpitelevät lapsiaan/eivät hoida heitä asianmukaisesti/ym. vaan lapset joudutaan esim. ottamaan huostaan.

Mielipiteitä?
Joo, joo...
Ja yhtäkkiä ei olisi koko maassa yhtäkään vapaaehtoisesti lapsetonta. Et se siitä teoriasta. Ihan höpöhöpöä.
 
M32
Nämä lapsettomia vastaan suunnatut sanktiot ovat aina yhtä huvittavia, koska lapsiperheet hyötyvät nykyisestä hyvinvointivaltiomallista tavattoman paljon. Jokainen lapsiperhe saa lapsettomaan pariskuntaan verrattuna nauttia kymmeniä tai jopa satoja tuhansia euroja suuremmista eduista. Jos jokainen joutuisi itse maksamaan itsensä ja elättiensä käyttämät hyvinvointipalvelut, tulisi vanhemmille itku aika äkkiä.
 
vierass
Minä pitäisin tärkeämpänä, että lapsen hankkiminen ei söisi nykyisellä tavalla tulevaa eläkettä. Äitiyslomat ja jo riski tulla raskaaksi heikentävät naisten urakehitystä. Minusta olisi ikävää, jos työnantajat näkisivät minut vielä suurempana riskinä alemman eläkeiän vuoksi.

Kun käytän useamman vuoden kotona hankkien ja kasvattaen lapsiani, pystyn luomaan uraa kolmikymppisenä heikommin kuin miehet. Olisi virtaa ja halua tehdä se myöhemmin, joten en halua, että annetaan vielä signaali, että kotona olleet äidit ovat myös toisesta päästä huonompia valinta vaativiin tehtäviin. Moni mies tuntuu olevan leipääntynyt työelämään neli-viisikymppisenä, kun moni nainen taas parhaimmillaan pystyy ja haluaa panostaa työhönsä, enkä minä ainakaan toivo aikaista eläköitymistä, koska olen hankkinut lapsia vaan paremminkin mahdollisuutta tehdä töitä, jotka olisivat kiinnostavia siten, että niitä voisi tehdä mielellään yli tavallisen eläkeiän.

Lisäksi minusta on hölmöä työntää hyväkuntoiset naiset eläkkeelle myöhään, kun naiset useammin pysyvät terveinä ja työkykyisinä vanhemmiksi kuin miehet.

Jos halutaan naisten hankkivan enemmän lapsia ja jaksavan pitkään työelämässä, olisi tärkeämpää tukea vanhempia ja perheitä juuri silloin, kun on raskainta ja tehdään niitä päätöksiä lapsenhankinnasta. Eli siellä työuran alkupäässä: Madaltaa esteitä hankkia lapsia opiskeluaikana, hyvä työllisyyskehitys, jotta ei tarvitse pelätä lapsen hankinnan tarkoittavat uran tai työllistymismahdollisuuksien tuhoa, hyvät ja laadukkaat lastenhoitopalvelut, laadukkaat terveydenhoitopalvelut ja mahdollisuus saada jaksamiseen tukea tarvittaessa ilman suurta byrokratiaa. Kaikkia näitä ollaan vaikeutettu ja ollaan edelleen vaikeuttamassa.

Asumisen hinta ja elämisen hinta on varmasti myös yksi asia, joka laittaa monet lykkäämään lapsen hankintaa ja miettimään tarkasti uskaltaako esim. kolmatta hankkia.

En usko, että kovinkaan moni hankkisi yhtä lasta lisää sillä lupauksella, että pääsisi sitten joskus aiemmin eläkkeelle. Jos pääsisi, laki kun ehtii muuttumaan ennen sitä moneen kertaan.
 
N38
Nämä lapsettomia vastaan suunnatut sanktiot ovat aina yhtä huvittavia, koska lapsiperheet hyötyvät nykyisestä hyvinvointivaltiomallista tavattoman paljon. Jokainen lapsiperhe saa lapsettomaan pariskuntaan verrattuna nauttia kymmeniä tai jopa satoja tuhansia euroja suuremmista eduista. Jos jokainen joutuisi itse maksamaan itsensä ja elättiensä käyttämät hyvinvointipalvelut, tulisi vanhemmille itku aika äkkiä.
Tuollainen katkeruus lapsiperheitä kohtaan on kyllä outoa. Ehkäpä sinuakaan ei välttämättä olisi, jos vanhempasi olisivat joutuneet itse maksamaan itsensä ja elättiensä käyttämät hyvinvointipalvelut.

Mutta muuten olen sitä mieltä, että ei ihmisiä pidä rangaista siitä, että on lapseton. Kaikille tämä ei ole edes oma valinta.
 
uts
Anteeksi mitä?
...seurannut uutisia? rikkaat ("von Herzenit" ym.)saa esim. maataloustukia sillä lailla, että saavat useita satoja tuhansia vuodessa vain esim. omistamansa maan perusteella, suuria teollisuuden yrityksiä helpotetaan sähkön hinnan vuoksi kaikenlaisilla tuilla ja verohelpotuksilla ja tätä listaa voi jatkaa ikuisuuksiin.
ja tämä kaikki raha otetaan lapsiperheiden tuista ja palkansaajien selkänahoista. nykyinen kokoomusjohtoinen hallitus vie meidät perikatoon ja siltikin kasvattavat valtion velkaa järjettömästi!!!!
 
uts
että helpotetaan lapsiperheiden arkea jo etupainoisesti oli kyllä hyvä, mutta kun sitä ei tunnu tapahtuvan.

ja sitten sekin, että jos sinulla on lapsia, saavat lapset yleensä sinulle lapsenlapsia joita haluaisit sitten auttaa lapsiasi hoitamaan, mutta et voi kun eläkeikää nostetaan koko ajan ja joudut käymään päivätyössä seitsenkymppiseksi.

ja ne jotka ovat tätä eläkeuudistusta vastaan(eli äidit/isät) aiemmin eläkkeelle: eivät varmasti ole edes työelämässä vaan työttömänä laiskottelevat kotona ja kännäävät, eihän siihen tilanteeseen alennettu eläkeikä mitään helpotusta tuo. vaan meille raatajille jotka oikeasti teemme (kahta/useampaa) työtä ja kasvatamme siinä sivussa monta lasta.
 
uts
kerropa minulle minkä hintaisia/millaisia "hyvinvointipalveluja" minä lapsieni kautta saan yhteiskunnalta? päivähoitoa? maksaa yli 200e kuussa/lapsi. terveydenhoitoa? jonot vuosia ja joudun maksamaan vakuutuksia että saan lapseni yksityiselle hoitoon kun hoitoa tarvitsen. koulua? suuret ryhmäkoot, opettajat burnoutissa, meteli korvia huumaava luokassa. ja nämä oppilaat tulevaisuudessa hoitavat sinut ja sinun eläkkeen maksusi sekä tekevät töitä, jotka mahdollistavat tämän hyvinvointiyhteiskunnan!!!
 
uts
[QUOTE="Rea Listi";29758105]Lapsettomien suuremmat tulot?? Aivan kuin lapsettomuus tarkoittaisi sitä, että on suuremmat tulot ja rahaa enemmän käytettävissä.[/QUOTE]

..sinulla lasten (2) päivähoitoon 425e/kk?

joudutko maksamaan lasten terveyskuluvakuutuksia 200e/lapsi vuodessa?

ruokakassisi maksaa n. 300 e /kk vähemmän kuin minun, koska joudun ruokkimaan useamman suun.

kuljetan lapsia harrastuksiin 5krt/vko, bensa maksaa

harrasteet (urheilu, musiikki...) maksavat/lapsi vaihdellen 35-700e/v.

lasten vaatteet maksavat nykyään lähes yhtä paljon kuin aikuisten. niissä ongelma on vain se, että ne jäävät pieneksi 3kk-2v jälkeen ja joudut ostamaan uutta.

ja tätä listaa voi jatkaa ikuisuuksiin.

aluksi perustelin myös sitä, että hoitovapaavuosilta äiti saa menetyksen työkokemukseen ja palvelusvuosiin, mutta lisäksi siis "ruhtinaallisen" korvauksen 300e/kk -verot!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
 
"Rea Listi"

En mä ole lapseton ja silti tajuan, että on olemassa pienituloisia tai tuella eläviä lapsettomia. Kaikki ei edes voi saada lapsia eikä ketään voi pakottaa haluamaan lapsia. Ei lapset tee ihmisestä jotenkin parempaa kansalaista. Mieti nyt vähän.
 
uts
[QUOTE="Rea Listi";29758147]En mä ole lapseton ja silti tajuan, että on olemassa pienituloisia tai tuella eläviä lapsettomia. Kaikki ei edes voi saada lapsia eikä ketään voi pakottaa haluamaan lapsia. Ei lapset tee ihmisestä jotenkin parempaa kansalaista. Mieti nyt vähän.[/QUOTE]

olenko niin sanonutkaan?
 
Ken guru
..sinulla lasten (2) päivähoitoon 425e/kk?

joudutko maksamaan lasten terveyskuluvakuutuksia 200e/lapsi vuodessa?

ruokakassisi maksaa n. 300 e /kk vähemmän kuin minun, koska joudun ruokkimaan useamman suun.

kuljetan lapsia harrastuksiin 5krt/vko, bensa maksaa

harrasteet (urheilu, musiikki...) maksavat/lapsi vaihdellen 35-700e/v.

lasten vaatteet maksavat nykyään lähes yhtä paljon kuin aikuisten. niissä ongelma on vain se, että ne jäävät pieneksi 3kk-2v jälkeen ja joudut ostamaan uutta.

ja tätä listaa voi jatkaa ikuisuuksiin.

aluksi perustelin myös sitä, että hoitovapaavuosilta äiti saa menetyksen työkokemukseen ja palvelusvuosiin, mutta lisäksi siis "ruhtinaallisen" korvauksen 300e/kk -verot!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Tottakai lapset maksaa. Ei niitä ole pakko tehdä ellei ole valmis maksamaan niistä. Ja yhteiskunta kyllä auttaa edelleenkin paljon, Suomessa on ilmaiset koulut ja ilmainen terveydenhoito. Ja ihan höpönlöpöä että joutuisit ostamaan lapsille 2-3 kk välein uusia vaatteita. Eikä vaatteet niin kallitta ole, riippuu mistä ostaa. Esim. H&M:ssä on paitoja 5€ ja sitä rataa. Alesta saa halvalla, ja vielä halvemmalla kirpparilta.

Lopuksi, että meillä on 3 lasta, ja olemme kumpikin töissä. Mies nyt hoitovapaalla meidän omilla säästämillämme rahoilla.
 
meillä maksatetaan lastemme hoito, ruoka, vaipat, harrasteet, kohta koulutuskin, koulutuksen aikainen asuminen ja vaikka mitä.

sitten pienennetään koko ajan lapsilisiä/jätetään indeksikorotukset pois ja kasvatetaan kuitenkin elinkustannuksia kaikenlaisilla veron korotuksilla, poistetaan asuntolainan korkojen verovähennykset ym. joita on loputon lista.

ja se, että yrityksille annetaan kaikenlaisia verohelpotuksia ja tukia, miljoonia!!!
Näistä olen monilta osin samaa mieltä.

MUTTA kyllä kai se jo lapsia tehdessä on ihmisillä tiedossa, että ne maksaa?

Se kuitenkin on ihan perseestä, että tähän astisia etuja leikataan ja kaikkia mahdollisia veroja ja maksuja korotetaan.

Mä en silti näe, että äitien aikaisempi eläkkeelle pääsy olisi minkäänlainen ratkaisu mihinkään suuntaan.

Naisten työllistyminen heikentyisi varmaan entisestään, koska nykyään jo nuoria palkataan huonosti lisääntymisriskin vuoksi, sitten ei enää kukaan viitsisi palkata edes nelikymppistä, johan se kohta jää eläkkeelle...

Entäpä jos lakattais syytämästä rahaa Kreikkoihin, leikattais kansanedustajien palkkioita ja eduskunnan avustajien määrää. Voiskohan sieltä kehitysapu-puoleltakin jonkun miljoonan jättää ihan kotimaahan, kun iso osa niistäkin rahoistaa valunee ihan muihin taskuihin kuin kaivojen rakentamiseen johonkin Keniaan.

Olematta sen enempää rasisti, voisi sitäkin miettiä, paljonko tänne tarvitsee raahata elättejä muualta, kun ei omiakaan saada oikein elätettyä.

Samoin sen vuosi vuodelta usean prosenttiyksikön verran laskeneen yhteisöveron voisi korottaa, sitä on turha perustella minään työvoimapoliittisena toimenpiteenä, koska yt-neuvottelut senkun jatkuu ja suur-, ja valtionyritysten johtoportaan palkat nousee, eli lienee sekin veronkevennys ohjautunut ihan muualle kuin kansanjärjellä ajatellen pitäisi.

Sitäpaitsi vanhemmuus on valinta, lapsettomuus läheskään aina ei!
Sen lisäksi kiinnostaa tietää, millä perustein ja millä fyrkalla ensinnäkin laadittaisiin standardit siihen riittävän hyvään vanhemmuuteen jolla aikaisempi eläke ansaitaan, ja yhtälailla miten ja millä rahalla sitä sitten valvottaisiin?

Miitens ne lapsettomat, jotka olisivat kipeästi halunneet lapsia, muttei tule? Lyödään lyötyä vaan, kun se on muutenkin ihan perusmeininkiä?

Sitä paitsi mä en ainakaan halua aikaisemmin eläkkeelle, jonka rahoittaminen revitään kotimaan lapsettomilta.
Niiden ravintoloissa syöminen ja matkustelu ja ansiotuloverot on tätä maata pystyssä pitäviä voimia ihan siinä, missä sekin, että minä tuuppaan tulevia veronmaksajia pihalle sarjatyönä.

Että juu, mun mielipide on se, että ihan aivopieru idea.
 
Samaa mieltä.

Ja minä ainakin yksin asuessani olen ollut kaikkein köyihin. Ja nimenomaan ajattelen ettei lapsettomuus ole monellekaan valinta.
 
Yhteistyössä