Hallitus rajoittaa päivähoito-oikeutta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Että näin
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mielestäni noilla perhevapailla (vai miksi tuota nyt kutsutaan kun on pienempää lasta hoitamassa kotona?) olevilta olisi ihan ok rajoittaa sitä isomman lapsen hoitoaikaa. Ei nyt mihinkään 3h:iin mutta esim 5-6h/päivä olisi varmasti ihan riittävä hoitoaika lapselle joka käy päivähoidossa vain omien virikkeiden ja kavereiden takia.

Jos sen vauvan kanssa kotona olevan vanhemman lapsen hoitotarve johtuu vaikka kuntoutuksellisista syistä, vanhemman sairaudesta tai vammasta (mihin lasketaan se masennuskin), siitä että vanhempi hoitaa samalla kotona vammaista/sairasta lasta, opiskelee tai tekee töitä niin asia katsotaan erikseen.

Mitä työttömiin tulee niin heille soisin sen kokopäiväpaikan. Ehkä käsitykseni työttömistä on jotenkin vääristynyt mutta mitä noita tuttavapiirissä olen katsellut niin ne vuosikausia pelkästään kotona makoilevat tyypit ovat lähinnä poikkeuksia. Pääosin kyse on lyhyemmästä elämänvaiheesta mikä täyttyy sillä aktiivisemmalla työnhaulla, mahdollisilla kursseilla ja keikkatöillä. Ihan yleistä on että se työtön voi tehdä vaikka pari-kolme työvuoroa viikossa ja välillä taas viikon, parin pätkiä ilman töitä. Silloin on ihan hyvä että on se kokopäiväpaikka olemassa ja yllättävän(?) hyvin nämä vanhemmat osaavat myös hyödyntää nuo kotipäivänsä viettämällä niitä lapsen kanssa tai ainakin pitämällä lasta hoidossa lyhyempää päivää.
 
[QUOTE="vvieras";29746169]Ei todellakaan saan. Nimim jo lähes 8kk työssäollut ja vieläkin odotan päiväkotipaikkaa.[/QUOTE]

Missä lapsesi on ollut hoidossa tämän 8kk??
Eikö todellakaan ole annettu yhtään hoitopaikkaa??
 
Kävin googlaamassa. Näköjään päivähoitopaikan saa sittenkin, mutta asian järjestelyyn tulee kulumaan enemmän yhteiskunnan resursseja:

"Päivähoito-oikeutta rajataan

Subjektiivista päivähoito-oikeutta rajoitetaan sosiaaliset perusteet huomioivalla tavalla osa-aikaiseksi silloin, kun vanhempi on kotona äitiys-, isyys-, vanhempain- tai hoitovapaalla tai kotihoidontuella. Rajoitusta koskeva hallituksen esitys annetaan eduskunnalle vuonna 2014 ja muutos tulee voimaan 1.1.2015. Muutoksen arvioidaan säästävän valtionosuuksia 7 miljoonaa euroa vuodesta 2015 alkaen. "

Eli varmaan "sosiaalisilla perusteilla" sitten niitä jaetaan edelleen tarvitseville. Aika huono, että asioista tehdään byrokraattisempia ja tulkinnanvaraisempia.

Koto tiedote tuolla:
OKM - Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonala valtiontalouden kehyksissä vuosille 2015-2018
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;29746700:
Kävin googlaamassa. Näköjään päivähoitopaikan saa sittenkin, mutta asian järjestelyyn tulee kulumaan enemmän yhteiskunnan resursseja:

[/url]

Koko ajan olen ihmetellyt tätä vänkäystä: subjektiivista päivähoito-oikeutta ei olla lopettamassa vaan rajoittamassa. Aika monia muitakin etuuksia ratkaistaan tarveharkinnalla. No big deal.
 
[QUOTE="vieras.";29746735]Koko ajan olen ihmetellyt tätä vänkäystä: subjektiivista päivähoito-oikeutta ei olla lopettamassa vaan rajoittamassa. Aika monia muitakin etuuksia ratkaistaan tarveharkinnalla. No big deal.[/QUOTE]

Mikä "no big deal"? Perheillä on erilaisia elämäntilanteita. Joku perhe voi tarvita sitä kokopäiväistä paikkaa vaikka vauvan vakavan sairauden ja sen hoitojen vuoksi. Isompi lapsi on niinä päivinä koko päiväisesti hoidossa, vaikka muina päivinä olisi vain aamupäivän. Ei isompaa lasta voi kaikkiin hoitoihin ottaa mukaan, eikä se olisi hänen etunsakaan.
 
It is a big deal.

Jos ei muuten, niin tuo vain lisää menoja kun aletaan pohtia ja vaatia ja hakea lausuntoja niille tapauksille joille siitä hoidosta on hyötyä. Kuinka moni on jo menossa itkemään jonnekin luukulle että hänen lapsensa on pakko saada se täyspäiväinen hoito-oikeus?
 
No silti se asian ratkaiseminen virkakoneistossa on halvempaa kuin hoitohenkilökunnan resurssien sitominen "turhiin" hoitolapsiin. Kyllähän kaikista päivähoitopaikoista tehdään päätökset ja niitä muutellaankin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;29746745:
Mikä "no big deal"? Perheillä on erilaisia elämäntilanteita. Joku perhe voi tarvita sitä kokopäiväistä paikkaa vaikka vauvan vakavan sairauden ja sen hoitojen vuoksi. Isompi lapsi on niinä päivinä koko päiväisesti hoidossa, vaikka muina päivinä olisi vain aamupäivän. Ei isompaa lasta voi kaikkiin hoitoihin ottaa mukaan, eikä se olisi hänen etunsakaan.

No, minulle ei ollut mitenkään hankalaa sanoa päiväkodinjohtajalle että "hei, Xxxx:n ja Yyyy:n erityistarpeista johtuen meillä olisi nyt tarvetta kokopäiväpaikalle."
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;29746866:
Aivan, mutta jatkossahan sitä ei saisi tuollaisella ilmoituksella.

No kyllä meillä vaan sai ja saa vaikka nuo rajoitukset ovatkin käytössä. :) Tietty tuossa lasten erityistarpeet olivat jo päiväkodin tiedossa mutta en muista kenenkään muunkaan jolla on ollut tarvetta kokopäivähoidolle perhevapaiden aikana valittaneen että siinä olisi ollut mitään ongelmia. Vaikka muista siihen elämäntilanteeseen liittyvistä asioista on valitettu ihan urakalla. :D
 
Onko niitä. Työttömyys lisääntyy, sosiaaliset ongelmat lisääntyy lapsilla kun ei jatkossa saa olla ikäistensä lasten parissa vaan pitää olla vanhempien kanssa koko ajan. Poliittinen ideologiahan tuo on kokoomukselta. Kaikki sosiaalinen toiminta pitää lopettaa jos kokkareilta kysytään, eläkkeet, tk:t, kirjastot, asumistukiien ie tietenkään saa koskea mut kaikki muut.

Ja päiväkotiko se on oikea paikka hoitaa "sosiaalisia ongelmia"? Mitään muuta "sosiaalista toimintaa" ei ole kuin kunnallinen, veronmaksajien maksama päivähoitolaitos? Aika hennolla langalla ollaan elämässä kiinni, jos kokopäiväisen hoitopaikan muuttaminen osapäiväiseksi pilaa koko elämän.

Minusta tuo on hyvä uudistus. Kun rahat on loppu, jostain pitää säästää. Kotiäiti ei tarvitse lapsilleen kokoaikaista hoitopaikkaa, eikä työtön työnhakija. Kukaan ei hae töitä 5 päivänä viikossa 10 tuntia päivässä.
 
Takapakkia tämä on :(
Se subjektiivinen oikeus kokopäivähoitoon kun on ollut nimenomaan LAPSEN oikeus. Jos kotona päivät pitkät oleva vanhempi ei halua/jaksa/viitsi lapsensa kanssa olla niin eiköhän lapsen ole parempi sit siellä päiväkodissa.

Maksujen korotus on inhottavaa mutta ymmärrettävää, kannattaisin tasamaksua kaikille, keskituloisia (riittää että kumpikin vanhempi käy töissä, vaikka kuinka pienipalkkaisessakin) riistetään. Ja tiedän kyllä että todelliset kustannukset ovat monnkertaiset...
 
Kyllä minusta kaikkein tärkein lapsen oikeus on oikeus kotiin ja vanhempiin. Ei sitä suhdetta edes synny, jos lapsi on koko ajan hoidossa kodin ulkopuolella.

Joillekin ihmisille on vaikeaa asettautua kotimoodiin, esimerkiksi kesälomalla. Tiedän muutaman opettajan, joiden lapset ovat pois päiväkodista vain neljä viikkoa kesällä. Kun on niin vaikeaa ja rasittavaa. Kyllä minäkin huomaan, että kotiarkeen asettuminen kestää ehkä viikon kesäloman alusta. Kaikki hakevat paikkaansa, tekemisiään ja rytmiä. Mutta pikkuhiljaa elämä solahtaa kesälomameininkiin. Uskon, että moni vanhempikin pystyy tsemppaamaan lapsen kanssa kotona puolipäivähoidon jälkeen. Toki mukavuudenhaluun kalahtaa aluksi.
 
Takapakkia tämä on :(
Se subjektiivinen oikeus kokopäivähoitoon kun on ollut nimenomaan LAPSEN oikeus. Jos kotona päivät pitkät oleva vanhempi ei halua/jaksa/viitsi lapsensa kanssa olla niin eiköhän lapsen ole parempi sit siellä päiväkodissa.

Jos on koko ajan olemassa takaportti, josta lapset voidaan ilman miettimistä lykätä päivähoitoon, niin vanhemmat eivät oikein edes yritä selvitä niiden omiensa kanssa.

Jos on niin, että kasvattajan rooli on unohtunut, tarivttaisiin niiden vanhempien hoitamista äidiksi ja isäksi. Lapsen oikeus on omistaa vanhemmat, jotka tekevät kaikkensa hänen hyväkseen, eivätkä sysää häntä pois silmistä heti kun vähänkin hiertää!
 
Tässä keskustelussa heijastuu uskonpuute. Ei oikein uskota omaan eikä toisten vanhemmuuteen, ei työllistymiseen, ei tukiverkkoihin (joita itselläni ei ole, mutta useimmilla on) ei mihinkään muuhun kuin subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen.

Minä ymmärrän kotiäitiyttä. Ymmärrän uravanhemmuutta. Ymmärrän pätkätyöläisen arkea paremmin kuin hyvin. Ymmärrän työttömyyttäkin. Ymmärrän opiskelusta sen verran, että tiedän sen olevan ihan totista ja täysipäiväistä hommaa. Mutta en ymmärrä näitä käsittämättömiä skenaarioita, joissa opiskelijaäidin (joka ei edes ole opiskelija) pitää saada pistää isommat lapsensa rajoittamattomaksi ajaksi päivähoitoon, jotta hän voi milloin tahansa olla valmis singahtamaan sille "once in a lifetime" -luennolle vauvansa kanssa. Eikö pitäisi samalla vaivalla saada oikeus vuorohoitoonkin, koska voihan se luento olla vaikka yöllä, ja lasten isä yötöissä ja ja ja...

No onneksi ainakin vauva osaa olla nätisti siellä luennolla. Tai yliopiston kahvilassa.
 
Niin sama mieltä. Vähän samaa koitin tässä toisessa ketjussa kirjoittaa, mutta vastarinta oli kova ;) Skenaariot ovat oikeesti todella mahtavia, vaikka arkielämässä aika moni hoitaa työt, opiskelut ja paljon muutakin, ilman että lapset olisivat kuitenkaan 8h pidempää hoidossa.....
 
Takapakkia tämä on :(
Se subjektiivinen oikeus kokopäivähoitoon kun on ollut nimenomaan LAPSEN oikeus. Jos kotona päivät pitkät oleva vanhempi ei halua/jaksa/viitsi lapsensa kanssa olla niin eiköhän lapsen ole parempi sit siellä päiväkodissa.

Maksujen korotus on inhottavaa mutta ymmärrettävää, kannattaisin tasamaksua kaikille, keskituloisia (riittää että kumpikin vanhempi käy töissä, vaikka kuinka pienipalkkaisessakin) riistetään. Ja tiedän kyllä että todelliset kustannukset ovat monnkertaiset...

Tulet huomaamaan että monessa muussakin asiassa mennään takapakkia, kun ei enää verorahat riitä kaikkeen.
 
Takapakkia tämä on :(
Se subjektiivinen oikeus kokopäivähoitoon kun on ollut nimenomaan LAPSEN oikeus. Jos kotona päivät pitkät oleva vanhempi ei halua/jaksa/viitsi lapsensa kanssa olla niin eiköhän lapsen ole parempi sit siellä päiväkodissa.

Maksujen korotus on inhottavaa mutta ymmärrettävää, kannattaisin tasamaksua kaikille, keskituloisia (riittää että kumpikin vanhempi käy töissä, vaikka kuinka pienipalkkaisessakin) riistetään. Ja tiedän kyllä että todelliset kustannukset ovat monnkertaiset...

Kuka sen maksaa, että lapset ovat turhanpäiten kokopäivähoidossa? Ehkä se rajoittaisi noita kotonapötköttelijöitä tekemästä lisää mukuloita, kun pitäis jaksaa entisetkin hoitaa.

Meillä on naapurissa muutama tällainen tapaus, eikä kyllä suoraansanoen naurata. Ei yhteiskunta voi ihan kaikesta vastuuta ottaa, joskus sen sijaan kansalaisia joudutaan vähän sinne vastuunoton suuntaan tönimään.
 
Omassa lähipiirissä on useampi joilla pienimmät hoidossa ja isommat koulussa. Äidit työttöminä kotona,,,niiiin ollaan uuvuksissa että. Laiskoja ja saamattomia. Hyvä että rajoitetaan! Jos jotain vakavia sairauksia ym taustalla saa varmaan kokopvä hoidon sillä. Nyt tuota käyttää vaan kaikenmoiset sosiaalilusmut. Sikiävät että voi olla kotona ja sitten tungetaan ne hoitoon yhteiskunnan pienistä rahoista! Häpeällistä
 
Kyllä mulla ainakin yksi vauvaikäinen kulkee duunissa mukana ihan sujuvasti.

Sitten taas jos siinä pitäis työn ohella viihdyttää koko nelipäinen katras, joista omilla jaloillaan liikkuvat alkaa kaivata jo jotain muutakin virikettä kuin ruokaa ja unta ja vähän katseltavaa jostain vaunuista tai kaukalosta käsin, niin menee jo pikkusen hitaaksi ja hankalaksi.

....eikai sun tarvi niitä "viihdyttää", jos ne on niin isoja niin paa ne leikkiin keskenään....
 
....eikai sun tarvi niitä "viihdyttää", jos ne on niin isoja niin paa ne leikkiin keskenään....

Töissä ihmisen pitää usein pystyä keskittymään myös siihen työhönsä. Ne kävelytaitoiset leikkijät saattavat kuitenkin kaivata vielä vähän valvontaa, se työpaikka kun ei aina ole ihan lapsiturvallinen. Ainakaan niin että lapsia voisi sinne ominpäin jättää. Se jos sen rattaissa turvassaolevan vauvan lisäksi mukana pyörii ominpäin kolme muuta alle kouluikäistä niin siihen luottaminen että se vanhin vahtii nuorempiensa tekemisiä on jo vähän herran haltuun-meininkiä.
 
Mihin ketjuun kirjoitin sulle sen yhden kysymyksen harmaana? En löydä sitä.
 
Yhteistyössä