P
"pullukka"
Vieras
Satuin eilen katsomaan sen ylen paastodokkarin, ja vahvistui päätös siihen että joku viikko pitäisi tuota paastoamista kokeilla.
Siinä dokkarissa kumottiin ne myytit että paaston aikana kroppa käyttäis kaikki proteiinit ja lihakset surkastuis jne. Eläinkokeiden mukaan paaston aikana kropan energiankulutuksesta 4 % tulee proteiinista, loput rasvavarastoista.
Olen usein miettinytkin että mitä järkeä noissa rasvavarastoissa on jos kuiten kroppa syö vain (elintärkeitä) lihaksia ja jättää rasvat rauhaan, ihan nurinkurinnen ajatus
Kai evoluutio sit ois muuttanut naisenkin sellaseks että sille kasvaa hurjat lihakset pahan päivän varalle? Mut ei, tulee vain tuo ihana rasvakerros reisiin ja takapuoleen.
Ja jos porukka maksaa itsensä kipeäksi päästäkseen niihin paastokeskuksiin vuodesta toiseen juomaan vettä, niin kai siinä joku juju on.
En ole koskaan paastoillut, tai no kerran kokeilin teininä. Mut silloin en tietenkään miettinyt mitään suolihuuhteluita sun muita vaan join vain vettä. Lopputulos oli että päivänä 2 oli ihan järkky olo ja oksentelin vettä ja vaahtoa, ei niin hyvä kokemus.
Mutta jospa se suolihuuhtelu auttais, ja tietysti niistä mehuista sais edes jonkin verran piristävää energiaa.
Onko muilla sellasia fiiliksiä että nyt keväällä pitäis vähän saada kroppaa hereille? Itsellä ainakin on vähän tukkoinen ja kökkö fiilis, ihan sellanen olo että paastosta voisi ehkä olla hyötyäkin