Olen n 45kg ylipainoinen miksi pitäisi laihduttaa?

  • Viestiketjun aloittaja "läski"
  • Ensimmäinen viesti
kaikki kuolee kuitenkin
Ei ole pakko.
Voisit välttyä monelta sairaudelta ja jopa ennenaikaiselta kuolemalta, jos eläisit terveesti. Jaksaisit enemmän ja voisit paremmin. Ehtisit nähdä lapsenlapsesi ja jaksaisit osallistua heidän elämään.
Mutta pakko ei ole laihduttaa.
 
Ei tietenkään ole pakko.

Mutta kuules, kohtalotoveri, minulla oli kanssa reilusti aikoinaan ylipainoa (168cm ja 125kg) Ja mottoni oli, itse läskini kannan. Toki, näinhän se onkin. Tai olikin.
Sitten aloitin fyysisien työn hevostalleilla ja paino lähti hurjaan laskuun. Itse sitä en edes huomannut aluksi, mutta yht'äkkiä pystyin juoksemaan puuskuttamatta. Jaksoin päivän paljon paremmin iltaan asti. Selkä-, polvi- ja vatsavaivat hävisivät. Heräsin virkeänä aamuun. Vessassa ei tarvinnut kökkiä koko ajan. Olin pirteämpi ja vapaapäivinäkin halusin liikkua, mennä ulos.

Ja hups. Painoni oli laskenut vuodessa 50kg.

Sain itsetuntoani hieman takaisin, oli ihana pukea käsälläkin vartalonmyötäisiä vaatteita.
Seksikin oli parempaa....

Kyllä minä henk.koht tuon läpikäyneenä suosittelen ihan itsesi takia painonpudotusta, edes vähän. Ihan kokemuksen syvällä rintaäänella :)

Eihän se helppoa ole, mutta kun vauhtiin pääsee, se on upeaa. :)
 
"vieras."
Ei pakko ole, mutta en usko, että viihdyt kehossasi. Eikö ärsytä vaatekaupassa, kun kauniit vaatteet ei mahdu ja pohkeet ja jalkapöytäkin leveitä ettei mahdu jalkaan kuin lenkkarit, kumpparit ja crocsit.

Sitten 20 vuoden kuluttua joudut tekonivelleikkaukseen huonolla tuurilla, kun nivelet menee kipeäksi. Todennäköisesti kun sinun paino tulee nousemaan lisää, kun sulla on tuollainen asenne kilojesi suhteen. Sydän- ja verisuonitaudit, diabetes...
 
asdfgggfd
No jos sullon lapsia, niin heidän takia? Jos ei lapsia, eikä kummemmin läheisiä jotka jäisivät suremaan ennenaikaisesti kuollutta tyyppiä tai jotka eivät joudu hoitelemaan sun asioita kun et itse voi enää liikkua, niin go for it.
 
"mosaiikki"
"Itse läskini kannan."

Mjoo. Mutta entäs ne terveyshaitat, joita sairaalloinen ylipaino tuo tullessaan. Kenenkä kannettavana ne on? Vai käyttääkö ylipainoiset pelkästään yksityisen terveydenhuollon palveluja kun nivelet on sökönä selkä mutkalla, suonet tukossa, maksa rasvaisena ja sydän vaihtokunnossa? Ylipaino on kyllä siinä määrin itseaiheutettu haitta, että en ymmärrä miksi yhteiskunnan pitää maksaa siitä seurautuvat kulut.

Kannatankin Esko Ahon jo vuosia sitten ehdottamaa "läskiveroa".
 
"ffg"
Ei tietenkään ole pakko eikä oikeastaan kenenkään muun takia kannata laihduttaa kuin itsensä vuoksi. Aika vähän siitä ylipainosta on harmiakaan ympäristölle jos sitä verrataan niihin haittoihin mitä siitä koituu itselle. Se toki kannattaa muistaa että terveydenhuollolta ei kannata odottaa ihmeitä siinä vaiheessa kun itse on oman terveytensä pilannut, toista sataa kiloista liikunta kyvyn menettänyttä on aika mahdoton saada taas itsenäisesti liikkuvaksi, toisaalta itseään säätääkseen hoitajat eivät edes harvoin niin mahdotonta tehtävää yrittävät.
 
jsjsjsjs
Ei kaikki halua pukeutua joihinkin muotivaatteisiin joten osalle ihmisistä se ei ole SYY laihduttaa.
Itse olen aina tykännyt t-paita, huppari, collegehousu, farkut, crocksit, lenkkarit - tyylistä painoin sitten 60kg tai 90kg.

Mutta parempi olo on hoikempana, sen myönnän :)
 
mitä suotta
Älä suotta laihduta, mukava katsella läskiä lyllertämässä makkaroineen ja puuskuttaa. Vaatteet ovat telttoja ja kauheita. Tuntee itsensä niin ylpeäksi, kauniiksi ja viehkeäksi hoikkana.
Lapsia viisi ja ovat saaneet kunnollisen opin terveellisestä syömisestä ja liikunnasta ja vielä mieskin tykkää.
 
yhhhhhhhh
[QUOTE="vieras.";29579645]
Sitten 20 vuoden kuluttua joudut tekonivelleikkaukseen huonolla tuurilla, kun nivelet menee kipeäksi. Todennäköisesti kun sinun paino tulee nousemaan lisää, kun sulla on tuollainen asenne kilojesi suhteen.[/QUOTE]

Paitsi ettei keinoniveltä leikata kovasti ylipainoiselle ilman laihdutusta, koska uusi keinonivel ei kestä sitä painoa.
 
"Vierailija"
Juu älä ihmeessä laihuta, päinvastoin muutama kilo lisää ei tunnu missään eikä enää edes näy!

Ei se mitään, että sinulla paikat hajoaa, ethän käytä julkista terveydenhuoltoa sitten hyväksesi, ettei veronmaksajat kustanna kilojasi?
Ei se mitään, jos et jaksa tehdä mitään. Urheilu on tuskaa, ei se mitään ettet jaksa pelata jalkapalloa lastesi kanssa ja muuten touhuta kaikenlaista.
Ei se mitään, että annat lapsillesi paskaa esimerkkiä ja kannustat heitäkin huonoihin elämäntapoihin.
Ei se mitään, että kuolet nuorena.
Ei se mitään, että viet joka paikassa puolentoista ihmisen tilan.
Se on hyvä, että on muotoja, mieskin voi panna vaikka käsitaipeisiin, kun on tarpeeksi massaa!
Ja hyvä että näytätkin rumalta, niin muut kaunistuvat vierelläsi.

Hei oikeesti? Miksei oma terveys ja jaksaminen kiinnosta?
 
Pakko ei ole, mutta helpompaa se tuossa vaiheessa on kun sitten vielä 20kg hevimpänä. Ajoissa kannattaa alottaa niin on pienempi matka taaperrettavana =)
Itsellä on aikamoinen maratooni alussa, mutta pienin askelin opettelen elämään kuten normaalipainoiset.
 
vierass
Ei kukaan tule kädestä pitäen pakottamaan, tiedät sen varmaan itsekin. Ihmiset jotenkin kuvittelevat, etteivät he itse viime kädessä ole vastuussa terveydestään, aina mennään tk:hon valitamaan ja hakemaan jotain ihmepelastusta. Mutta terveydenhuolto ei ihmeisiin pysty. Jokaisen täysi-ikäisen omalla vastuulla on terveytensä, lukuunottamatta joitain onnettomuuksia, joihin ei itse ole hakeutunut. Perinnöllisten sairausten puhkeamiseenkin voi itse vaikuttaa monissa tapauksissa (EI kaikissa!) terveellisillä elintavoilla.
 
"mies"
[QUOTE="hmmm";29579780]Mikä se paino ja pituus todella sitten on. Sitä ylipainoa lasketaan niin monella tavalla?[/QUOTE]

Tuo on oleellinen kysymys. Erityisesti naisten ylipaino on kuin veteen piirretty viiva.
Naisia on sellaisiakin ""ylipainoisia"", joilla oikeasti on jo riskejä liiasta laihuudesta.
 
"läski"
[QUOTE="Vierailija";29579761]Juu älä ihmeessä laihuta, päinvastoin muutama kilo lisää ei tunnu missään eikä enää edes näy!

Ei se mitään, että sinulla paikat hajoaa, ethän käytä julkista terveydenhuoltoa sitten hyväksesi, ettei veronmaksajat kustanna kilojasi?
Ei se mitään, jos et jaksa tehdä mitään. Urheilu on tuskaa, ei se mitään ettet jaksa pelata jalkapalloa lastesi kanssa ja muuten touhuta kaikenlaista.
Ei se mitään, että annat lapsillesi paskaa esimerkkiä ja kannustat heitäkin huonoihin elämäntapoihin.
Ei se mitään, että kuolet nuorena.
Ei se mitään, että viet joka paikassa puolentoista ihmisen tilan.
Se on hyvä, että on muotoja, mieskin voi panna vaikka käsitaipeisiin, kun on tarpeeksi massaa!
Ja hyvä että näytätkin rumalta, niin muut kaunistuvat vierelläsi.

Hei oikeesti? Miksei oma terveys ja jaksaminen kiinnosta?[/QUOTE]

Ei vaan kuule kiinnosta ja pari lasta ja mies löytyy.
 
vierass
[QUOTE="läski";29579935]Ei vaan kuule kiinnosta ja pari lasta ja mies löytyy.[/QUOTE]

Jos ei kiinnosta, ei kannata täällä kyselläkään ja haaskata toisten aikaa. Puolisoa varmasti kyllä kiinnostaisi. Voit ajatella omalle kohdalle, miltä tuntuisi harrastaa seksiä tosi lihavan miehen kanssa - I rest my case.
 
Ei oo pakko laihduttaa mutta suotavaahan se olis terveyden ja tulevaisuuden kannalta. Jos oot nuori niin sulla ei välttämättä vielä oo terveyshaittoja ylipainon takia mutta se ei tarkoita sitä ettei ongelmia tule tulevaisuudessa.

Jos kaikki veriarvot yms. normaalit ja maksa yms. elimet ok niin voit pysyä nykypainoisena niin halutessasi. Kunhan olet itse itsees tyytyväinen ja sulla on hyvä olla :rolleyes:
 
"Mies"
Kerroppa nyt se pituus ja paino, tulee jotain tosiasioitakin tähän hommaan. Tietysti jos jonkun taulukon mukaan on 45kg liikaa niin varmaan olet hiukan pulska, mutta se ylipaino on hiukan venyvä käsite kyllä.
 
vierass
[QUOTE="läski";29579964]Olisi hän voinut ottaa hoikan vaimon jos olisi halunnut.[/QUOTE]

Oletko aina ollut lihava vai lihoitko lasten jälkeen? Mun oma puoliso on ainakin lihonut sen jälkeen, kun mentiin naimisiin ja kun meillä on lapsikin, on vähän vaikea vaihtaa hoikkaankaan. Mutta seksiä ei mua kiinnosta harrastaa, paitsi jos olen tosi puutteessa. Puoliso valittaa siitä, mutta toisaalta ei laihdutakaan, joten...
 

Yhteistyössä