Kylässä piereskely, koska siitä tuli sallittua?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja käytöstavat
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

käytöstavat

Vieras
Lapsen kaveri (12v) oli meillä eilen kylässä ja alkoi sitten ihan urakalla piereskelemään olohuoneessa ja lapseni huoneessa.
Oma lapseni sitten kerkesikin tähän puuttua ja kysyi tuolta kaveriltaan miksi piereskelee kylässä.
Kaverin vastaus oli että hän saa piereskellä missä haluaa.
Lapseni siihen sitten että olisi kyllä kylässä ainakin kohteliasta mennä vessaan haisemaan jos on ilmavaivoja,
johon kaveri ihmetteli miksi menisin sillä minä saan haista siellä missä haluan ja mummolassakin saan piereskellä aivan vapaasti eikä kukaan ole kotona tai mummolassa komentanut minua vessaan.
Tässävaiheessa minä sitten puutuin mukaan keskusteluun ja koetin tietysti parhaani mukaan kertoa kauniisti kuinka kylässä käyttäydytään ja
mikä ei ole kovin soveliasta ja samalla sanoin sen että jos nyt vahinko paukku tulee ei sille voi minkään mutta ei kyllä tarkoituksellisesti ole kovin mukavaa muista ihmisistä tuollainen.
En sitten tiedä minkälaiset keskustelut on siellä kotona illalla ollut lapsen kotona mutta tuo kaveri lähti meiltä hiukan hölmistyneenä.

Ymmärrän sen että kyse on lapsesta mutta mielestäni 12v on jo sen ikäinen jonka pitäsi edes jonkilaiset käytöstavat osata, mitä kylässä on soveliasta tehdä.
Nyt mietin miten palstammammat olisi toimineet,
saako vieraan paukutteluun puuttua jos se on sanotaan jatkuvaa eli ei yksi paukku vaan kokoajan paukuttelee?
 
No en mä kyllä lähtis ojentamaan 12- vuotiasta piereskelystä.
Jos se kerran piereskeli kokoajan, niin mitä sä olisit siitä tuumannut, kun se olis viettänyt koko kyläily ajan kohteliaasti vessassa. Veikkaan, että olisit tehnyt vähän toisenlaisen aloituksen?
 
No en mä kyllä lähtis ojentamaan 12- vuotiasta piereskelystä.
Jos se kerran piereskeli kokoajan, niin mitä sä olisit siitä tuumannut, kun se olis viettänyt koko kyläily ajan kohteliaasti vessassa. Veikkaan, että olisit tehnyt vähän toisenlaisen aloituksen?

Että se on nykyään ok jos paska lemuaa kokoajan kun toinen ei vaan voi mennä suoltaan tyhjäämään vessaan.
Jos on ilmavaivoja ja suolen tyhjentäminen ei auta niin olisiko parempi siirtää kyläilyä?
 
Onpas sulla kohtelias lapsi :) Harmi ettei lapsesi kaverilla ole mitään tapoja. Itsekään en tuossa iässä olisi viitsinyt piereskellä kylässä, ymmärsin sen sanomattakin.
 
  • Tykkää
Reactions: Owl
Alkuperäinen kirjoittaja Vasemman käen rukkanen;29526974:
Mitä te syötitte sille? Ja ihan tiedoksi ei väkisin voi paskoa eikä se paskominen välttämättä lopeta sitä ilman kerääntymistä. terveisin suolistotautinen

Me ei syötetty kuule mitään sille. Lasin vettä tarjosimme kun janoaan valitteli.
Oli meillä sen reilun 2tuntia ja viimeisimmän tunnin sitten alkoi piereskelemään.
 
Olen kyllä myös sitä mieltä, että kyllä 12 veellä täytyy nyt sen verran tapoja jo olla, että tietää piereskelyn olevan sopimatonta ainakin kylässä. Meillä muutamia aikuisia ystäviä siis tietysti miehiä, jotka toimii samalla tavalla ja aina jaksetaan ihmetellä kuinka kehtaavat. Varmaan sellaisesta kodista poika kotoisin. Aloittajan kanssa samalla linjalla: en ymmärrä ja en myöskään hyväksy meillä piereskelemistä.
 
police-lights-300x168.jpeg
 
Mun mielestä aloittaja teki oikein kun ojensi kyläilemään tullutta poikaa jota selvästi ei ole opetettu kotoa päin kuinka kylässä käyttäydytään. Olisin toiminut ihan samalla tavalla. Ja kumminkin jo 12 vuotiaasta kyse niid pitäisi olla tavat hallussa kun mun 6 vuotiaallakin on.
 
Viimeksi muokattu:
Piiereskelyllä on paljon ikäviä seurauksia niin kuin väärä diagnoosi ja ympäristön hajuhaitat. Pakkasella on ikävä lähteä kotiin vellit housuissa.

Ja jos aikoo tulla vakavasti otetuksi aikuisempana, niin hyvät tavat auttavat saamaan työpaikan, pysymään monessa mukana, varmistamaan seuraavankin kerran pääsyn erilaisiin tilaisuuksii/ravintoloihin jne. Sillä monet ihmiset eivät pidä toisen piereskelystä, koska se häiritsee ja antaa ihmisestä yksinkertaisen ja osaamattoman vaikutelman.

Olisit voinut vain kieltää pieremästä ja todeta, että teillä on teidän talon säännöt ja pojan kotona oman kodin säännöt. Ei siinä enempää tarvitse selitellä.
 

Yhteistyössä