Motivaatiota työharjoitteluun

Mulla alkaa tänään kuuden viikon työharjoittelujakso geriatrisella vuodeosastolla, eikä mua kiinnosta yhtään. Ei sitten tippaakaan. Olen odottanut tätä kuin tuomiopäivää, eikä auta vaikka kuinka ajattelisin positiivisesti.

Voisiko joku ihana ihmininen kertoa mulle jotain hyviä kikkoja saada motivaatiota, tai saada mut edes ajattelemaan positiivisemmin tästä jaksosta? Jaksosta en saa palkkaa, enkä itselleni mitään tulevaisuuden kannalta, sillä tulevassa työssäni en ole tekemisissä vanhojen ihmisten kanssa.

 

Pakotettiinko sinut sinne harjoitteluun? Et saanut itse valita minne mennä?

Ei oikein hyvältä kuulosta jos jo työharjoittelu (ennen kuin se edes on alkanut!) tökkii noin kovasti... Mahtaa olla kiva työura edessä.

 

Mulla alkaa tänään kuuden viikon työharjoittelujakso geriatrisella vuodeosastolla, eikä mua kiinnosta yhtään. Ei sitten tippaakaan. Olen odottanut tätä kuin tuomiopäivää, eikä auta vaikka kuinka ajattelisin positiivisesti.

Voisiko joku ihana ihmininen kertoa mulle jotain hyviä kikkoja saada motivaatiota, tai saada mut edes ajattelemaan positiivisemmin tästä jaksosta? Jaksosta en saa palkkaa, enkä itselleni mitään tulevaisuuden kannalta, sillä tulevassa työssäni en ole tekemisissä vanhojen ihmisten kanssa.

Tästä en olis ihan varma, heitä on kohta niin paljon (ne suuret ikäluokat), että voi olla paha päästä karkuun... Mutta otat tämän haasteena. Pyrit kohtaamaan ikäihmiset nimenomaan ihmisinä, etkä ajattele sitä vanhuutta siinä määräävänä tekijänä? Sieltä voi löytyä hyviäkin tyyppejä.

Joo, sä ajattelet, ettei tästä oo sulle hyötyä, mutta älä vaan näytä sitä. Voithan aina ajatella, että tän 2 viikon aikana saat itselles varmuuden, että tää ei tod. ole sun juttu. Et tieä, jos et kokeile Se on lyhyt jakso, kyllä sä selviät!

*muoks* se olikin 6 viikkoa. No, lyhyt aika sekin on ihmiselämässä loppujen lopuksi. Tsemppiä!

 

[QUOTE="123";29501028]Pakotettiinko sinut sinne harjoitteluun? Et saanut itse valita minne mennä?

Ei oikein hyvältä kuulosta jos jo työharjoittelu (ennen kuin se edes on alkanut!) tökkii noin kovasti... Mahtaa olla kiva työura edessä.[/QUOTE]

Kaksi meidän luokalta sai valita. Kumpikaan niistä en ollut minä.. Tämäkin jo vituttaa niin paljon, että muut saa ja toiset ei. Olisin mielelläni mennyt paikkaan, jossa olin tekemässä keikkaa, mutta en saanut valita.

Ja olen hakemassa lasten syöpäosastolle, kunhan joskus valmistun sairaanhoitajaksi. Kunhan nyt ensin tämä lähihoitajan koulutuskin etenisi.. Että tuskin niitä vanhuksia lasten osastolle tungetaan ainakaan toivottavasti ei...

 

Mut vuodeosastollahan on helppoa. Saa ainakin pitää taukoja rauhassa. Vaipanvaihtoa ja perushoitoa, kyllä sä selviät. Eikä se ole kuin 8 tuntia päivässä.

 

Eihän se 6 viikkoa ole kuin 30 työpäivää! Ne nyt suorittaa vaikka päällään ollen, jos ne tarvitaan opiskeluun ja valmistumiseen. Itse teen aina "päiväkamman", eli merkitsen ylös joka työpäivä, montako päivää on enää jäljellä. Nopeasti se sitten kuitenkin loppujenlopuksi menee.

 

Vaikka miten koet että jaksosta ei ole sinulle hyötyä, niin olet väärässä. Kaikesta oppii, ja vanhoilta ihmisiltä vielä enemmän (jos haluaa).

Jos tarkoitat tekstilläsi sitä että suuntaudut lapsiin ja nuoriin, niin aivan varmasti tulet oppimaan geriatrian osastollakin hyödyllisiä taitoja ammattiisi.

Huomaa että olet nuori, koska olet ottanut jo valmiiksi tuon asenteen ettet tule oppimaan mitään. Joka päivä voi oppia uutta.

 

Tämä on se syy miksi en ikinä voisi ajatellakaan opiskelevani lähihoitajaksi. En missään nimessä halua joutua hoitamaan vanhuksia, ja se kun on pakollinen osuus tuossa opiskelussa.

 

Joo, sä ajattelet, ettei tästä oo sulle hyötyä, mutta älä vaan näytä sitä.

Se tästä vaikeaa tekeekin, kun pitää pitää vielä tekohymy ja esittää reipasta. Olen aika monessa vanhuksiin keskittyvässä työpaikassa ollut, että olen nähnyt mitä ne työntekijätkin on. Suututtaa selän takana puhujat ja liittoutumiset toisten kanssa.

En ole kovaääninen ihminen, joten en jaksa huutaa vanhuksille. Inhoan niiden vaippojen vaihtamista ja suihkuttamista. Työ on hidastempoista ja suurin osa päivästä istutaan ilman mitään tekemistä.

Nää on mun ajatuksia läpi koko työharjoittelun, joten voitte kuvitella kuinka paljon motivaatiota mulla on mennä sinne

 

Ja geriatrian osastolla kuolema on arkipäivää, saat ehkä kosketusta siihen ensin "helpoimmasta" päästä. Lasten syöpäosastolla työskentely on henkisesti erittäin raskasta. Tekee ehkä hyvää kasvaa ihmisenä ennen sinne menoa.

 

[QUOTE="Anju";29501096]Huomaa että olet nuori, koska olet ottanut jo valmiiksi tuon asenteen ettet tule oppimaan mitään. Joka päivä voi oppia uutta.[/QUOTE]

Olen 21, ja tiedän omaavani asennevamman, ja olen ennakkoluuloinen. Mutta kuten sanoin, olen nähnyt noita paikkoja ja siksi "tiedän" millaista se tulee olemaan. Mun ainoa toivo on, että mun työpaikkaohjaaja on mukava

 

Vanhuksille ei tarvitse huutaa. Selkeästi ja kovempaa tulee puhua kuulo-ongelmaisille, mutta ei kaikki vanhukset ole kuuroja.
Omasta kokemuksesta vuodeosastolla päivä menee joutuisaan, aina riittää tekemistä. Jos mietit sen niin ettet menekään sinne istumaan, vaan otat sellaisen asenteen että helpotat vanhusten arkea. Jos osastolla tosiaan on aikaa istua, niin päätät että vessatat useammin, käytät vanhuksia ulkona, luet, ja huolehdit että normaalisti päivänsä sängyssä viettävä pääsee silloin tällöin myös päivähuoneeseen muiden seuraan?

 

Geriatrisella osastolla sä tulet oppimaan niitä perustaitoja, joita tulet sairaanhoitajanakin tarvitsemaan: verenpaineiden mittausta, katetrointia, elintoimintojen ja lääkkeiden tarkkailua, pesujen tekoa yms. Ja voin kertoa, että helpompi niitä on harjoitella vanhuksilla kuin pienillä, kipeillä lapsilla. Nyt avoimin mielin katsomaan ja pyydät ohjaajalta, että saat harjoitella kaikkia toimenpiteitä mahdollisimman paljon.

 

[QUOTE="Anju";29501119] niin päätät että vessatat useammin, käytät vanhuksia ulkona, luet, ja huolehdit että normaalisti päivänsä sängyssä viettävä pääsee silloin tällöin myös päivähuoneeseen muiden seuraan?[/QUOTE]

Ennen kaikkea: kohtelet vanhuksia ihan vaan kanssaihmisinä. Äläkö huuda vanhukselle, se on jotenkin niiiiiin tökeröä.

 

Eihän se 6 viikkoa ole kuin 30 työpäivää! Ne nyt suorittaa vaikka päällään ollen, jos ne tarvitaan opiskeluun ja valmistumiseen. Itse teen aina "päiväkamman", eli merkitsen ylös joka työpäivä, montako päivää on enää jäljellä. Nopeasti se sitten kuitenkin loppujenlopuksi menee.

Tämä oli hyvä preppauspuhe. Ja muista tehdä joka tapauksessa parhaasi, ja vähän päälle, jotta myöhemmin ei harmita se että annoit asenteesi vaikuttaa työn tekemiseen ja sitä kautta arvosteluun.

 

Varmasti on hyötyä tästäkin harjoittelusta tulevaisuuteesi vaikket sitä just nyt näe.. Moni pitää vanhusten osastoja tylsinä eivätkä arvosta näitä harjoittelujaksoja kun heti olisi päästävä akuutille missä sattuu ja tapahtuu kuin teho-osastossa konsanaan.
Mä olen myös ollut vanhusten vuodeosastolla töissä ja olen tykännyt.
Jos nyt kauheeta pakkopullaa on niin yritä ajatella et olet askeleen lähempänä päämäärääsi, se on vaan 6 viikkoa ja saat sieltä kuitenkin kokemusta erilaisista ihmisistä ja hoitotoimenpiteistä..onnittele vaikka itseäs jokaisen päivän jälkeen ja ruksi kalenterista päiviä =) Kyllä sä selviit ja kun oikein työn touhuun pääset mukaan niin tuo aika meneekin loppupeleissä nopeesti. Äläkä vaan siellä työpaikalla näytä että motivaatio nollassa..

 

Musta oli ihan hirveää olla työharjoittelussa kehitysvammaisten lasten kanssa. Päivät oli tosi pitkiä ja tylsiä, ja lapset hirveitä. Mutta niin se vaan oli pakko suorittaa, minkäs teet.

Vinkkinä että osallistu kaikkiin hommiin. Jos alat töitäsi valikoimaan, niin susta aletaan satavarmasti puhumaan selän takana. Jos osallistut kaikkeen, niin sinusta pidetään.

Onko sulla mahdollisuus tehdä pitempiä päiviä, silloin ei olisi niin montaa päivää? Vai pitääkö ne tehdä vuoro kerrallaan?

 

Enhän mä vanhuksille voisi näyttää koskaan, että mua ei huvita hoitaa niitä. Ei he ole tehneet mitään väärää. Ja olen tietoinen vanhusten kuulo-ongelmista. Toiset kuulee puheen, toisille pitää huutaa niin että on kurkku kipeä seuraavana päivänä. Ja tämän tiedän siitä, että olin tekemässä keikkaa geriatrisella osastolla syksyllä, ja olen ollut aiemmin useita viikkoja palvelutalossa

 

Itsekin karttelin ja oikeastaan inhosin vanhustyöpaikkoja aiemmin. Sitten anoppini kautta sain tutustua noiden osastojen potilaan näkökulmaan. Anoppi sairasti pitkälle edennyttä Parkinsonin tautia, eli liikkuminen ja syöminen jne oli tosi hankalaa. Kuulossa eikä älyssä ollut mitään vikaa. Hoitajat kohtelivat silti kuin idioottia tai rasitteena olevaa, mikä tosi usein aiheutti pahaa mieltä anopissa ja kertoi kyyneleet silmissä kun hän on vaan taakka hoitajille :,( Ja anoppi oli oikeasti maailman ihanin ihminen, ei hän sellaista ansainnut. Yksi ihana omahoitaja oli, joka syötti rauhassa, luki sanomalehteä, auttoi kävelylle jne ja kohteli inhimillisesti.

 

Miten niin pakotettu harjoitteluun geriatriselle vuodeosastolle? Koulu voi ohjata, opastaa ja vinkata koulutusta tukeville harjoittelupaikoille, mutta ei kai kukaan ole sinua kieltänyt etsimästä harjoittelupaikkaa omatoimisestikin? Ja ihan mistä päin Suomea tahansa, joten asenteesi on lähinnä uhrin kuin omilla aivoillaan ajattelevan ihmisen. Kaikkein ikävintä on, että aloitat harjoittelun naama nyrpällään ja kiukuttelet jo nyt ihmisille, jotka eivät sinun elämäsi kulkua päätä.Olet itse viime kädessä vastuussa, mihin suostut ja mitä teet.

Onko kukaan neuvonut sinua siitä, että harjoittelun voi myös keskeyttää, jos se ei vastaa tavoitteitasi? Jos peset mummojen pyllyjä, etkä saa tehdä muuta, niin keskustele ihmeessä koulun kanssa.

Olen itsekin harjoitellut .Ei sitä tehdä koulua, vaan itseä varten. Tämä on joskus epäselvää koululle ja työpaikoillekin, mutta kannattaa vaan puhua suoraan mistä kiikastaa. On kyse sinun elämästä ja tulevaisuudesta. Koulu haluaa teidän vain valmistuvan, eikä ole huolissaan teistä yksilöinä. TYöpaikat antavat työtä, jota eivät muut halua tehdä. Tahti muuttuu vain sinun voimillasi.Onnea jatkoon!

 

[QUOTE="Wieras";29501142]Musta oli ihan hirveää olla työharjoittelussa kehitysvammaisten lasten kanssa. Päivät oli tosi pitkiä ja tylsiä, ja lapset hirveitä. Mutta niin se vaan oli pakko suorittaa, minkäs teet.

Vinkkinä että osallistu kaikkiin hommiin. Jos alat töitäsi valikoimaan, niin susta aletaan satavarmasti puhumaan selän takana. Jos osallistut kaikkeen, niin sinusta pidetään.

Onko sulla mahdollisuus tehdä pitempiä päiviä, silloin ei olisi niin montaa päivää? Vai pitääkö ne tehdä vuoro kerrallaan?[/QUOTE]

Täytyykin kysyä noista päivistä, jos saisi tehdäkin pidempiä päiviä. Meillä nuo päivät on tosiaan "vaan" 7 tuntisia. Tuli jotenkin hyvä olo tästä sun kirjotuksesta, kiitos!

 

Miten niin pakotettu harjoitteluun geriatriselle vuodeosastolle? Koulu voi ohjata, opastaa ja vinkata koulutusta tukeville harjoittelupaikoille, mutta ei kai kukaan ole sinua kieltänyt etsimästä harjoittelupaikkaa omatoimisestikin? Ja ihan mistä päin Suomea tahansa, joten asenteesi on lähinnä uhrin kuin omilla aivoillaan ajattelevan ihmisen. Kaikkein ikävintä on, että aloitat harjoittelun naama nyrpällään ja kiukuttelet jo nyt ihmisille, jotka eivät sinun elämäsi kulkua päätä.Olet itse viime kädessä vastuussa, mihin suostut ja mitä teet.

Kun opettaja kysyi minulta, että mihin haluaisin mennä työharjoitteluun, ilmoitin osastoa myöten mihin menisin enemmän kuin mielelläni. Tämän jälkeen opettajalta tuli viesti; tässä on lista työpaikoista, valitse tästä. Toivettani siinä ei ollut ja asia oli loppuun käsitelty

 

Ole hyvä Muista kans että yövuoroista saattaa tulla se 10 tuntia, ja jos mahdollista niin tee ainakin 2 yötä, se on jo 20 tuntia.