Jokaisessa parisuhteessa on ylä- ja alamäkiä. Yhdessä alamäessä eksäni halusi erota, oli löytänyt uuden, jonka kanssa sitten ilmeisesti tunsi olevansa enemmän mies. Erota voi, kun kirjoittaa paperin, ja siihen riittää toisen puolison tahto.
Minä olin kuvitellut meidän olevan suht onnellisia, perheessä oli kuitenkin ne tavanomaisimmat eroriskit päällä, ihan pieni lapsi ja omakotitalon rakennusprojekti.Tässä kaikki minulle nyt heti yhteiskunnassamme oman perheensä ainut lapsi osasi toimia vain itseekkäästi itsensä nähden.
Eli yksinhuoltajan parisuhde voi olla onnellinen - meillä oli takana 15 vuoden liitto, jossa tosiaan oli ollut ylä- ja alamäkiä, oli matkustettu ja koettu todella paljon yhdessä. Ja minäkin luulin, että ne miehet olivat siinä.
Olin työssäkäyvä yksinhuoltaja, 3-vuotias lapsi päiväkodissa, pelkkä työmatkani oli puoli tuntia suuntaansa. Eli minä vein ja hain lapsen. Päivästä 9,5 tuntia humpsahti töissä, työmatkalla ja päiväkotireissuilla, välillä tuohon meni vielä enemmän aikaa. Ruokakaupassakin piti sitten käydä sen väsyneen ja nälkäisen lapsen kanssa, muulloin kun siihen ei oikein ollut aikaa.
Kuten tosiaan kirjoitin aiemmin, niin kaikki säännölliset harrastukseni jäivät. Kun erottiin oman pahan olon lisäksi piti tukea myös sitä lasta, lasta, joka ei halunnut isin luo, kun tuli ätiä ikävä. Lasta, joka ei halunnut kotiin isin luota, kun tuli äitiä ikävä. Lasta, jonka kodissa ei ollutkaan vanhoja tuttuja huonekaluja (edes lastenhuoneesta), eikä edes kaikkia leluja, kun isi ei antanut ottaa niitä mukaan. Lasta, joka vuoroin halusi turvattomana saman illan aikana nukkua äidin kanssa samassa sängyssä ja hetken päästä omassan.
Rahojen piti riittää, vaikkei hyvätuloisella yh-äidillä ollut asiaa kaupungin vuokra-asuntoihin, ei ollut asiaa myöskään yleishyödyllisten rakennuttajien korkotuettuihin asuntoihin. Asunto piti ottaa vapailta markkinoilta - ja se tuli tosi kalliiksi. Asuntolainaahan yh-äiti ei saanut, erityisesti, kun ositus oli riitainen ja kesken. Siihenkin voi mennä vuosia, jos toinen sitä hidastaa. Senkin sain todeta, että paska ex voi maksattaa osan omista asumiskuluistaan ex-puolisollaan.
Mutta olinhan minä yh-vuosinani lapsen kanssa onnellinen. Eniten kaipasin ihmistä, jonka kanssa jakaa arki, ja pohtia miten juuri omaa lastamme kasvatetaan. Kaipasin aikuista ihmistä, joka nauraa kanssani, itkee kanssani, tuntee kanssani. En kaivannut niinkään enää eksääni, jonka todellinen karva paljastui eron jälkeen.
Uusi puolisokin löytyi ajallaan. Molemmissa elämissä on puolensa, mutta osallistuvan puolison kanssa lasten kasvattaminen on mielestäni huomattavasti helpompaa kuin yksin.