Yh:lla on kyllä helpompaa yleensä kuin ydinperheellisellä. :)

Niin, eihän tietenkään ole muita tapoja kuin vuoroviikkosysteemi tai IDEAALI ydinperhe.
Tiedoksesi että en ymmärrä tota vuoroviikkosysteemiä itsekään, vaikka en elä ideaalin perheen ytimessä.
En tosin ymmärrä ydinperheenkään ideaalisuutta.

Kerroppa sitten, miksi ydinperhe EI olisi ideaali yhden vanhemman perheeseen nähden? Miksi on lapselle parempi nähdä isää harvemmin ja vähemmän kuin, että asuisi tämän kanssa samassa kodissa? Kyse siis edelleen hyvästä isästä. Eikö rakkaiden ihmisten kanssa ole hienoa asua ja viettää tiiviisti arkea? Lapsi saa mallin parisuhteesta ja lisäksi myös jonkinlaisen mallin sekä miehenä että naisena elämisestä. Plussaa vielä sekin, ettei lapsen tarvitse olla öitä erossa äidistään, jotta voisi tavata isäänsä.

 

No tuohan on itsestäänselvää ja jos keskustelu oli ideaaleista niin tämä tyssää hyvin lyhyeen. Totta kai ilman muuta kaksi vanhempaa on aina parempi kuin yksi, jos/kun pariskunta ei ole eroamispisteessä ja parisuhde on onnellinen. Siitä ei kahta sanaa.

Lisään muuten vielä viestiini sen, että usein eron tultua molemmat vanhemmista löytävät ennemmin tai myöhemmin uuden kumppanin, jonka kanssa voi jakaa vanhemmuuden.

No ainakin pari harmaata on tässä asiassa eri mieltä vissiin.

 

Minusta tärkeintä perheiden kannalta on olla liitoittelematta ja korostamatta liikaa ydinperhemallia. Ajattelen tässä lasten etua, jotka monissa tapauksissa joutuvat kärsimään vanhempiensa yrittämisestä ja riitelystä liian pitkään. Niitä tapauksia hoidetaan hyvin paljon lastensuojelussa ja uskon että sinnittely huonossa liitossa on siksi lapsille traumatisoivaa. Myöskin tragediat (esim.perhesurmat) voivat olla seuraus liian isoista paineista. On hyvä myöntää tosiasiat, mutta mielellään niin, ettei luo paineita ja kauheita odotuksia että hampaat irvessä täytyy pystyä tarjoamaan lapsille se ydinperhe koska se on ainoa oikea hyvä perhemuoto.

 

Minusta tärkeintä perheiden kannalta on olla liitoittelematta ja korostamatta liikaa ydinperhemallia. Ajattelen tässä lasten etua, jotka monissa tapauksissa joutuvat kärsimään vanhempiensa yrittämisestä ja riitelystä liian pitkään. Niitä tapauksia hoidetaan hyvin paljon lastensuojelussa ja uskon että sinnittely huonossa liitossa on siksi lapsille traumatisoivaa. Myöskin tragediat (esim.perhesurmat) voivat olla seuraus liian isoista paineista. On hyvä myöntää tosiasiat, mutta mielellään niin, ettei luo paineita ja kauheita odotuksia että hampaat irvessä täytyy pystyä tarjoamaan lapsille se ydinperhe koska se on ainoa oikea hyvä perhemuoto.

Musta onkin pelottavinta, ettei joku kykene sitä "tosiasiaa" myöntämään. En voisi kuvitellakaan, että olisi parempi, jos kaikki lähtisivät rakentamaan ennemmin yhden vanhemman perhettä kuin ydinperhettä. En muuten puhunut vain ydinperheistä. Voihan saman katon alla asua vaikka sukuakin.

 

Minä väitän kyllä nyt vastaan ennen kaikkea sille ajatukselle etteikö useamman aikuisen koti olisi lapselle se ideaali. Mun mielestä siitä ei noin yleisesti ottaen ole kahta kysymystäkään. Mikäs sen ihanampaa kuin se, että lapsi saa kodissaan arkisen hyvän parisuhteen mallin ja saa elää päivittäin usean rakastavan läheisen ihmisen kanssa ja sen lisäksi tavata esim. niitä rakkaita sukulaisia. Totta kai silti onnellisia lapsia ja perheitä on kaikenlaisia. SILTI, jos mitataan lasten hyvinvointia, onnellisuutta, terveyttä, etc, vie voiton ydinperheiden lapset KESKIMÄÄRIN. Se ei olisi tavoiteltava asia, että yhden vanhemman perheitä olisi yhtä paljon kuin useamman vanhemman.

Ylläolevasta tekstistäsi en ole kanssasi eri mieltä.

Ja mitähän merkitystä sillä sinulle on monenko vanhemman perheitä on??? Kyllä meitä esimerkkejä on aivan riittävän paljon jotta voi sanoa yhden vanhemman perheen olevan hyvin toimiva. Siinä onnistuminen ei vaadi superäitiyttä ja voin uskoa että ilman tukiverkkoakin onnistuu. Itse en mutta joku aivan varmasti.

 

Ja mitähän merkitystä sillä sinulle on monenko vanhemman perheitä on??? Kyllä meitä esimerkkejä on aivan riittävän paljon jotta voi sanoa yhden vanhemman perheen olevan hyvin toimiva. Siinä onnistuminen ei vaadi superäitiyttä ja voin uskoa että ilman tukiverkkoakin onnistuu. Itse en mutta joku aivan varmasti.

Mun mielestä on totaalista isyyden vähättelyä väittää, että lapselle on yhtä hyvä asua vain äidin kuin sekä äidin että isän kanssa. Etteikö muka olisi edes toivottavaa, että yhteiselo sujuisi saman katon alla, jolloin lapsi näkisi yhtä paljon kumpaakin.

 

Musta onkin pelottavinta, ettei joku kykene sitä "tosiasiaa" myöntämään. En voisi kuvitellakaan, että olisi parempi, jos kaikki lähtisivät rakentamaan ennemmin yhden vanhemman perhettä kuin ydinperhettä. En muuten puhunut vain ydinperheistä. Voihan saman katon alla asua vaikka sukuakin.

Heitä tuntuu olevan aika paljon joille hiipii ajatus erosta jo tosi pian vauvan saatua tai jo ennen sitä. Tai sitten ne on vain sanoja. Onhan se hullua ja surullista, ettei ole edes yritystä parhaaseen, eri asia sitten jos on yritetty ja selvästi koettu ettei yhdessäolo ole se ihanne juuri omalle perheelle.

 

Kerroppa sitten, miksi ydinperhe EI olisi ideaali yhden vanhemman perheeseen nähden? Miksi on lapselle parempi nähdä isää harvemmin ja vähemmän kuin, että asuisi tämän kanssa samassa kodissa? Kyse siis edelleen hyvästä isästä. Eikö rakkaiden ihmisten kanssa ole hienoa asua ja viettää tiiviisti arkea? Lapsi saa mallin parisuhteesta ja lisäksi myös jonkinlaisen mallin sekä miehenä että naisena elämisestä. Plussaa vielä sekin, ettei lapsen tarvitse olla öitä erossa äidistään, jotta voisi tavata isäänsä.

Sulle ydinperhe on selvästi ideaali, mulle taas yhden aikuisen, yhden lapsen ja yhden koiran perhe on ideaali. Mikä kullakin on se ideaali, siitähän se on kiinni että viihtyy ja on hyvä olla perheen kesken ja elämässä.
Ymmärrät kun kasvat isoksi, jos luoja suo.
Toinen vaihtoehto on että et opi ja tulevasta perheestäsi tulee sellanen väkinäinen ideaalikaruselli jossa ei ole kellään kivaa, vaikka kaikki on niin ydintäydellistä ja IDEAALIA.
Mitä jos annettais ihmisille ihan valinnan vapaus omista ideaaliperheistään, vältyttäs monilta tragedioilta samalla.

Mutta jatka meidän tyhmien luusereiden valistamista, ehkä se vielä maksaa vaivan ja valaistumme.

 

Tytsin fantasioissa parisuhteet on vaaleanpunaisia ja ydinperheet onnen ideaali.
Äiti ja isi vain suutelee ja lapset kikattaa punaisin poskin hupsuja iäti rakastuneita vanhempiaan.

Näin se valitettavasti vaikuttaa olevan ja enemmänkin barbileikkejä.

 

Mun mielestä on totaalista isyyden vähättelyä väittää, että lapselle on yhtä hyvä asua vain äidin kuin sekä äidin että isän kanssa. Etteikö muka olisi edes toivottavaa, että yhteiselo sujuisi saman katon alla, jolloin lapsi näkisi yhtä paljon kumpaakin.

Sujuihan se siltä frizliltäkin joka teki tyttärelleen 7 lasta. Oli oikein onnellinen ydinperhe sekin. Kyllä lapset kiittää ja lapsenlapset.

 

Sulle ydinperhe on selvästi ideaali, mulle taas yhden aikuisen, yhden lapsen ja yhden koiran perhe on ideaali. Mikä kullakin on se ideaali, siitähän se on kiinni että viihtyy ja on hyvä olla perheen kesken ja elämässä.
Ymmärrät kun kasvat isoksi, jos luoja suo.
Toinen vaihtoehto on että et opi ja tulevasta perheestäsi tulee sellanen väkinäinen ideaalikaruselli jossa ei ole kellään kivaa, vaikka kaikki on niin ydintäydellistä ja IDEAALIA.
Mitä jos annettais ihmisille ihan valinnan vapaus omista ideaaliperheistään, vältyttäs monilta tragedioilta samalla.

Mutta jatka meidän tyhmien luusereiden valistamista, ehkä se vielä maksaa vaivan ja valaistumme.

Jaa, sä ajattelitkin vanhemman etkä lapsen näkökulmaa. Mä olen varma, että jokainen lapsi syntyisi ennemmin ydinperheeseen kuin yhden vanhemman perheeseen, jos vanhemmat ovat kunnollisia ja rakastavat myös toisiaan.

 

Te olette kyllä huonoja lukemaan. Sanat ideaali ja lähtökohta ei sano mitään. Joo, sehän tarkoittaakin, että onneton ydinperhe on parempi kuin onnellinen yh-perhe, jos sanoo lapselle onnellisen ydinperheen olevan ihanne. Lapsella pitäisi olla yhtäläinen oikeus molempiin vanhempiinsa, jos kaikki on kunnossa.

 

Mun mielestä on totaalista isyyden vähättelyä väittää, että lapselle on yhtä hyvä asua vain äidin kuin sekä äidin että isän kanssa. Etteikö muka olisi edes toivottavaa, että yhteiselo sujuisi saman katon alla, jolloin lapsi näkisi yhtä paljon kumpaakin.

Sinähän tässä vähättelet äidin ja lasten muodostamaa perhettä. Jotkut valitsevat tietoisesti tämän perhemallin ja ei siihen kuulu isää. Kummassa perhemallissa on lapsille parempi olla niin se riippuu ihan muista asioista.

 

Sinähän tässä vähättelet äidin ja lasten muodostamaa perhettä. Jotkut valitsevat tietoisesti tämän perhemallin ja ei siihen kuulu isää. Kummassa perhemallissa on lapsille parempi olla niin se riippuu ihan muista asioista.

Tässä ei puhutakaan niistä muista asioista vaan juuri siitä asiasta. Aivan kuin äidimaito-keskustelussa ei puhuta kuin äidinmaidon ideaalista. Jos muut asiat suljetaan pois niin lapselle on parempi kaksi vanhempaa kuin yksi. Myös kaksi äitiä on parempi kuin yksi äiti, eli ei vaan isyydestä kyse. Tosin lähes jokainen lapsi haluaa oppia tuntemaan biologisen isänsä. Jos on kaksi identtistä perhettä, näin hypoteettisesti, ja kaikki muu on yhtä mallillaan paitsi, että toisessa lapsella on kaksi vanhempaa niin kyllä se kahden vanhemman perhe on parempi kasvuympäristö.

 

Jaa, sä ajattelitkin vanhemman etkä lapsen näkökulmaa. Mä olen varma, että jokainen lapsi syntyisi ennemmin ydinperheeseen kuin yhden vanhemman perheeseen, jos vanhemmat ovat kunnollisia ja rakastavat myös toisiaan.

Miten voit olla varma siitä missä kukakin parhaiten viihtyisi?? Ei sellaista voi kaivata mitä ei ole ollut. Lapsia syntyy suunnitellusti ja suunnittelematta mutta kumpi tahansa voi olla parempi lapselle.

 

Sinähän tässä vähättelet äidin ja lasten muodostamaa perhettä. Jotkut valitsevat tietoisesti tämän perhemallin ja ei siihen kuulu isää. Kummassa perhemallissa on lapsille parempi olla niin se riippuu ihan muista asioista.

Jos otetaan esimerkki nuoresta parista joille tulee yllätysvauva. Isä ei halua isäksi ja tekee äidille selväksi, ettei ole kiinnostunut tulevasta lapsesta. Tällöin äiti on tilanteessa jossa on mahdollisuudet joko tehdä abortti tai pitää lapsi ja tarjota tälle mahd. hyvä elinympäristö huolimatta totaaliyksinhuoltajuudesta. On aika todennäköistä, että miehen vanhemmat haluavat nähdä ja olla osa lapsenlapsensa elämää huolimatta poikansa valinnasta. Aluksi ajattelin, ettei kukaan tietoisesti muodosta perhettä, jossa toista vanhempaa ei ole, mutta teiniraskauksissa se lienee aika tavallista tosiaan.

 

Tässä ei puhutakaan niistä muista asioista vaan juuri siitä asiasta. Aivan kuin äidimaito-keskustelussa ei puhuta kuin äidinmaidon ideaalista. Jos muut asiat suljetaan pois niin lapselle on parempi kaksi vanhempaa kuin yksi. Myös kaksi äitiä on parempi kuin yksi äiti, eli ei vaan isyydestä kyse. Tosin lähes jokainen lapsi haluaa oppia tuntemaan biologisen isänsä. Jos on kaksi identtistä perhettä, näin hypoteettisesti, ja kaikki muu on yhtä mallillaan paitsi, että toisessa lapsella on kaksi vanhempaa niin kyllä se kahden vanhemman perhe on parempi kasvuympäristö.

Siis mitä enemmän vanhempia sen parempi?!! 2 vanhempaa on kovin vähän silloin ja ideaalisessa perheessä olisi hyvä olla edes 100 vanhempaa.

 

Mä en vaihtaisi elämääni yh-arkeen mistään hinnasta. Meillä toimii niin parisuhde, arki kuin seksikin. Meillä ei ole mitään syytä erota joten en näe noita vapaapäiviäkään yhtään houkuttelevana. Toimivassa perheessä myös äidille jää omaa aikaa.
Eilen esimerkiksi istuimme koko perhe saunassa lauteilla ja lapset kipusivat meidän syliimme istumaan, vanhempi lapsi rutisti meitä ja sipitti "salaisuuden"; "meidän perheessä kaikki rakastaa toisiaan". Onko tuollaista hetkeä kauniimpaa olemassa?

 

Jaa, sä ajattelitkin vanhemman etkä lapsen näkökulmaa. Mä olen varma, että jokainen lapsi syntyisi ennemmin ydinperheeseen kuin yhden vanhemman perheeseen, jos vanhemmat ovat kunnollisia ja rakastavat myös toisiaan.

Ei kannata kaikesta olla aina niin varma, ei sitten iske reaalitodellisuus niin isolla kädellä.
Jos ydinperhe ei ole ideaali vanhemmille, niin miten se olisi ideaali lapselle.

Se mitä ennen syntymää tapahtuu, se on vielä mysteeri. Jokainen voi puhua vain siitä mikä itselle on täällä maan päällä ideaali.
Jos vanhemmat ovat "kunnollisia" he rakastavat lasta, parisuhdestatuksella ei ole sen kanssa mitään tekemistä.

 

Yyhoona oli helpompaa kuin surkeassa suhteessa pelossa eläen, mutta toimiva parisuhde ja toinen vanhempi arjessa mukana on ehdottomasti helpompaa kuin olla yyhoo!

Itse olin yyhoona totaaliyyhoo ilman mitään "lomia" lapsista. En näe 50/50-järjestelyä lapsen etunakaan ainakaan kaikissa järjestelyissä. Tuttavapiirissä on lapsia, jotka selkeästi kärsineet erosta, eikä eron syy ole kuin vanhempien tai vanhemman osalta oman navan tärkeys.

 

Siis mitä enemmän vanhempia sen parempi?!! 2 vanhempaa on kovin vähän silloin ja ideaalisessa perheessä olisi hyvä olla edes 100 vanhempaa.

Ilmeisesti.
Tytsin logiikan mukaan kolme vanhempaa on ideaalimpi kuin kaksi, neljä vanhempaa ideaalimpi kuin kolme jne. Tai sitten saamme tähänkin jonkun tyhjentävän vastauksen, joka kumoaa edelliset aivopierut.


Voin paljastaa tytsille että toivoin lapsena vanhempieni eroa. Erosivat kyllä mutta vasta paljon myöhemmin kun olin jo iso ja muuttanut omilleni. En taida siis olla tytsin ideaalioppaan mukaan entinen ideaalilapsi, enkä nykyinen ideaaliaikuinen.

 

No, asioilla on puolensa.... Mä oon nyt ollut jo monta vuotta yh. lapset ei aina ollu isällään säännöllisesti, koska hän teki vuorotyötä.
Huonoja puolia on se, etten voi esim alkaa harrastaa mitään säännöllistäå, koska olen aina lasten kanssa. Ei ole sitä toista aikuista joka vahtis. kauppareissut, siivoomiset, kaikki perusjutut, aina lasten kanssa. Nykysellään lapset on sentäs joka oinen vkl isällään, ja elämä on muutenkin helpompaa kun tuo nuorinkin menee syksyllä kouluun. Mutta, pitkän matkan on saanut kulkea, yksin. Missään välissä ei ole helppo etsiä uutta kumppania, ei ole mahdollisuutta tutustua ihmisiin. energiaa menee ihan helvetisti lasten asioiden murehtimiseen, kun niitä pohtii yksin....

Joo, mulle tää yh-elämä on sopinut hyvin, ja koen olevani hyvin vahva ihminen nyt kun olen selvinnyt pikkulapsiajasta. Mä en enää edes halua puolisoa tätä perhe-elämää jakamaan, vaikka kyllä mulla miesystävä onkin. Nyt mulla mon aikaa vaikka mille, kun lapset on isompia.

Mutta, älkää kadehtiko yksinhuoltajia. Ruoho on aina vihreempää aidan toisella puolella, vai miten sitä sanotaan?

 

me ruukataan lasten sanoa että on vapaapäivä sillon kun eukko ei ole kotona

yks huollettava vähemmän ja kaikin puolin vähemmän kärtyämistä

 

mä olen ainakin onnellinen, että saan viettää laseni kanssa aikaa kuukauden jokaisena päivänä mulla on mies, joka hoitaa mun kanssa arjen askareita kuten siivoamista ja ruoanlaittoa, lasten harrastuksiin kuskailuja, koirien lenkitystä, remppahommia, auton korjauksia ja renkaiden vaihtoa, voin illalla halutessani lähteä kaverin kanssa kahville, kirpparille tai lenkille, jompikumpi eistä voi työmatkalla käydä kaupassa tai voidaan mennä yhdessä koko perhe kauppaan.

se on helppo aina ajatella, että toisilla on helpompaa, mutta ei tule ajatelleeksi niitä pieniä arjen askareita, joita on paljon helpompi hoitaa kun on kaksi, sen sijaa, että on yksin.

 

Lisään muuten vielä viestiini sen, että usein eron tultua molemmat vanhemmista löytävät ennemmin tai myöhemmin uuden kumppanin, jonka kanssa voi jakaa vanhemmuuden.

Vanhemmuutta ei voi jakaa uuden puolison kanssa. Hän ei ole edellisestä suhteesta syntyneiden lasten vanhempi eikä hänellä voi koskaan olla lapseen samanlaista sidettä kuin vanhemmalla. Arkea uusi puoliso toki on jakamassa, mutta ei vanhemmuutta.