Hmm, ikävä että piti kääntää se noin kun kysehän ei ollut mistään muusta kun tosiasiallisesta tilanteesta lapsen kannalta, tuttu hoitaja on tuttu ja vieras taas on vieras. Mutta samapa tuo.Nyt mä lähen saunaan, en kestä enempää
ja iiiiiiiiik, jätän vauvan isälle hoitoon mut ei täs hätää, mä tunnen mun miehen ja tiedän et voin jättää vauvan sille vartiks ihan turvallisin mielin Vai pitäiskö sittenkin antaa se tolle naapurin Pentille (vai mikä se nyt olikaan), eihän sillä oo mitään eroa
Kiitos, tämän halusinkin kuulla. Eli syytön lapseni on traumatisoitunut ja me, asiaan täysin syyttömät vanhemmat, joudumme katsomaan lapsen kamppailua myöhemmin elämässään ilman että mitään voimme tehdä asialle.Lapsi voi aivan hyvin saada siitä traumoja. Vähintäänkin voi kärsiä sillä hetkellä. Kaikista vaikutuksista on mahdotonta sanoa. Voivat näkyä vasta aikuisuuden ihmissuhteissa.
Voi että mä vihaan tuollaista asennetta. Kaikki käännetään niin ääripäähän kuin mahdollista - koska asioista ei voida puhua niiden oikeilla nimillä. Aina joku ottaa nokkiinsa. Ei voi sanoa ääneen, että taivas on sininen. Se voi loukata palstamamman tunteita. Varmasti erittäin hedelmällistä ja rakentavaa on käydä jotain viranomaiskeskustelua noin vaikean vanhemman kanssa, jos vaikka lapsesi joskus pöllisi kaupasta karkkia. Vetäisit niin marttyyrilinjan eikä asiasta saisi käyttää nimitystä rikos, se kun provosoi ja loukkaa.Kiitos, tämän halusinkin kuulla. Eli syytön lapseni on traumatisoitunut ja me, asiaan täysin syyttömät vanhemmat, joudumme katsomaan lapsen kamppailua myöhemmin elämässään ilman että mitään voimme tehdä asialle.
On se hyvä kuulla kirpeä totuus jonkun tytönhetukan "tietävästä" suusta. :heart:
Ihan tosi juttuja ovat.Joo onhan niitä kaikenlaisia. Täytyykin jatkossa ruveta aina seksikeskusteluissa heti alussa puhumaan raiskaavista miehistä, kun niitäkin on olemassa.
Tai noh, oikeastaan raiskaus on niin arkipäiväinen asia ympäri maailman, että parempi olisi ehkä ottaa aina seksikeskustelussa puheeksi pedofiilit ja vanhemmuuskeskusteluissa insestivanhemmat. Kun niitäkin katos on olemassa.
Ihmetyttää vaan missä maailmassa te elätte, jos jopa useamman tällaisen huijaustapauksen tietää (kuten Lispetti)?
Ja mistä te tiedätte näin käyneen? Joku tunnustanut jotain, typerys katkeruuksissaan jälkiviisaana ulissut kohtaloaan vai mikä tarina näissä on?
Alkuperäinen kirjoittaja näitäkin;29438975:Sitte kun äiti päättääkin kymmenen vuotta salata isyyden.. onko se reilua tuon jälkeen pakottaa mies tunnustamaan isyys?
Itse ajattelin tehdä näin. Vaadin isyyden selvittämistä, kun lapsi on paljon vanhempi. Isä kyllä tietää olevansa isä, mutta ei tahdo sitä myöntää enkä minä halua lapsen ollessa pieni alkaa asiasta vääntämään.Alkuperäinen kirjoittaja näitäkin;29438975:Sitte kun äiti päättääkin kymmenen vuotta salata isyyden.. onko se reilua tuon jälkeen pakottaa mies tunnustamaan isyys?
Asia on täysin eri silloin kun asialle voi jotain itse. Olisin täysin hiljaa jos saisin ripityksen poliisilta jos mun lapseni olisi jotain varastanut.Voi että mä vihaan tuollaista asennetta. Kaikki käännetään niin ääripäähän kuin mahdollista - koska asioista ei voida puhua niiden oikeilla nimillä. Aina joku ottaa nokkiinsa. Ei voi sanoa ääneen, että taivas on sininen. Se voi loukata palstamamman tunteita. Varmasti erittäin hedelmällistä ja rakentavaa on käydä jotain viranomaiskeskustelua noin vaikean vanhemman kanssa, jos vaikka lapsesi joskus pöllisi kaupasta karkkia. Vetäisit niin marttyyrilinjan eikä asiasta saisi käyttää nimitystä rikos, se kun provosoi ja loukkaa.
Niin, koska tämä mies oli varattu. Miehellä oli aikomus perustaa perhe tämän nykyisensä kanssa. Kyllä siinä vaadittiin pientä houkuttelua.Alkuperäinen kirjoittaja Rva Ilkeä Harmaa;29438936:
aika renttu mies.Niin, koska tämä mies oli varattu. Miehellä oli aikomus perustaa perhe tämän nykyisensä kanssa. Kyllä siinä vaadittiin pientä houkuttelua.
Sä et nyt ymmärräkään sitä että ainoa ehkäisy joka on täydellisen 100% varma on olla harrastamatta seksiä.Vastuu on sen joka sen päätöksen tekee. Jos ei kuunnella ollenkaan toista osapuolta, mitä ei tarvitsekaan tehdä raskauden sattuessa, niin ei silloin voida rahalliseen edesvastuuseenkaan laittaa henkilöä joka ei ole missään kohti ilmaissut halua lähteä tekemään jälkikasvua ko. naisen kanssa.
Tämä on aivan yksinkertainen ja hyvin looginen asia, mitä tasa-arvoa se on että tapahtui raskautuminen miten tahansa, vahingosta tai ehkäisyn pettämisestä, niin mies maksaa siitä hinnan joka tapauksessa jos nainen siltikin saa päättää pitääkö vai ei.
Eihän se ole silloin naisen oikeus päättää omasta kehostaan vaan naisen oikeus päättää omasta kehostaan JA miehen lompakosta.
Niin, koska tämä mies oli varattu. Miehellä oli aikomus perustaa perhe tämän nykyisensä kanssa. Kyllä siinä vaadittiin pientä houkuttelua.
No todellakin oli, en mä mitenkään häntä puolustele, mutta mieti sitä eukkoa!Alkuperäinen kirjoittaja Rva Ilkeä Harmaa;29439013:aika renttu mies.
Häh? Jokainen lapsi kokee elämänsä aikana enemmän tai vähemmän traumaattisia kokemuksia. Monestakin asiasta VOI jäädä traumoja. Vai olisitko vapaaehtoisesti toivonut lapsellesi tai jonkun muun lapselle sellaista alkua? Pakkotilanne on pakkotilanne ja silloin toivotaan parasta ja pyritään selviytymään siinä tilanteessa parhaalla mahdollisella tavalla.Kiitos, tämän halusinkin kuulla. Eli syytön lapseni on traumatisoitunut ja me, asiaan täysin syyttömät vanhemmat, joudumme katsomaan lapsen kamppailua myöhemmin elämässään ilman että mitään voimme tehdä asialle.
On se hyvä kuulla kirpeä totuus jonkun tytönhetukan "tietävästä" suusta. :heart:
Ja mitenkään ei ole mahdollista, että joku osapuoli valehtelee/liioittelee? Jännä, että ex sai houkuteltua miehen sänkyyn, vaikka miehellä oli aikomus perustaa oikein perhe toisen kanssa. Miten mies voikin olla noin avuton, ettei osaa sille sekopäälle exälle sanoa ei?Niin, koska tämä mies oli varattu. Miehellä oli aikomus perustaa perhe tämän nykyisensä kanssa. Kyllä siinä vaadittiin pientä houkuttelua.
Voin kuvitella sen pitsihepeneissä ovella vastassa, kun on pyytänyt toista tulemaan korjaamaan tietokonetta, pyörittelee hiuksia ja kurottelee toisen yli niin, että ryntäät osuu miehen nenään. "emmä kato tajuu näistä laitteista mitää" *katsoo silmiin ja räpyttelee kiivaasti*.No todellakin oli, en mä mitenkään häntä puolustele, mutta mieti sitä eukkoa!
Se oli varmaan ihan miettinyt asian valmiiks kun vielä ilmoitti tälle nyksälle, joka on syytön kaikkeen, että on raskaana tän nyksän miehelle. Kuka voi tehdä noin?:O
Todella!Alkuperäinen kirjoittaja Rva Ilkeä Harmaa;29439033:Muistakaa ny oikeesti se jälkiehkäisypillerikin, on naisella yhtä iso vastuu siitä ehkäisystä kuin miehelläkin.
Meiän "vedä ulos" lapsi nukkuu tuolla pinniksessä :heart:Elareita jää jo nyt helvetisti veronmaksajien vastuulle ja voi vaan miettiä, millaiseksi summat nousisivat, kun jokaisesta eroperheestä tuleva etäisi (tai vaikka etä-äiti) ilmoittaisi "halukkuutensa" luopua elatusvelvoitteestaan ja oikeudestaan lapsiin... Kyllä todelakin pidetään vanhempien vastuulla ne kulut ja perintää voisi vieläkin tehostaa, että valetyöttömät joutuisivat myös maksamaan.
Minulla on poika ja opetan hänelle tulevaisuudessa kaksi asiaa. A) käytä AINA kortsua vaikka nainen sanoisi mitä ja B) jos jostain syystä kuitenkaan et käytä, niin vedä AINA ulos.
Opetan myös, että jos kaikesta huolimatta lapsi tulee, niin siitä on kannettava vastuu.
Sullahan vilkas mielikuvitus on.Alkuperäinen kirjoittaja Rva Ilkeä Harmaa;29439043:Voin kuvitella sen pitsihepeneissä ovella vastassa, kun on pyytänyt toista tulemaan korjaamaan tietokonetta, pyörittelee hiuksia ja kurottelee toisen yli niin, että ryntäät osuu miehen nenään. "emmä kato tajuu näistä laitteista mitää" *katsoo silmiin ja räpyttelee kiivaasti*.
Olisihan se jännää jos elämä toimisikin noin, että lapset tekee aikuisena juurikin niin kuin vanhemmat on neuvoneet. Taitaa olla aikalailla juurikin päinvastoinAvioliiton ulkopuolella syntyneet eli ns. äpärälapset ovat kautta historian menneet naisen piikkiin ja mies ollut se raukka, isäksi huijattu jne.
Huono nainen ja aivan varmasti huijaava huora, näinhän se on aina mennyt.
Että sikäli ei tämä keskustelu mitään uutta auringon alla ole.
Ikävää vaan, kun tietyt asenteet eivät väisty ikinä. Nämä perinteitä vaalivat vanhemmat tässä ketjussa tulevat siirtämään asenteensa tyttärilleen ja pojilleen ("Sinä tyttäreni kannat yksin vastuusi äpärästäsi, mitäs olet jalkasi levittänyt!" ja "Sinä poikani et ole velvollinen mihinkään, vaikka saatoitkin jonkun huoran raskaaksi, tuskin sitä tietoisesti teit! Karkuun vaan!") ja näin ikiaikainen ketju jatkuu taas.