Baarireissu. Jättäisitkö 10v ja 15v kotiin?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja baaad mama?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Voisin toki jättää. 15-vuotias on jo iso ihminen, eikä 10-vuotiaskaan enää mikään pieni.

Nuo on jo sen ikäisiä, että tosiaan jo nauttivat olla keskenään kotona, kuten ap kirjoititkin, että odottavat sun lähtevän.
Ja tuskin ovat hereillä enää kun tulet kotiin, eli siinä mielessä ei liene haittaa, vaikka humalassa olisitkin.
 
Eipä niitä 15-vuotiaita voi kyllä yötöihin kännäysreissun ajaksi palkata. Ja lapsista riippuen se 15-vuotias voi olla suurempi huolenaihe, tuo ikähän on kotibileiden kulta-aikaa.

Ihan eri asia lähteä selvinpäin johonkin käymään, kuin ryypätä kotona lasten nähden, sitten lähteä baariin jatkamaan ja palata aamuyöstä kännissä. Lapset kärsii tuosta myös seuraavana päivänä, kun äiti makaa krapulassa. Turha tässä kenenkään on sievistellä, että aloittaja ottaisi vaan muutaman ja palaisi ajoissa, kun itsekin hän on muuta kirjoittanut ja pohjat jo otettuna.
 
  • Tykkää
Reactions: riiviöiden äiti
[QUOTE="aapee";29417812]Lasten isä viettää iltaa uuden vaimonsa kanssa ja nyt on mun huoltoviikko. Mä kielämättä oisin lähdös ottamaan drinksun jos toisenkin. Ongelmia omassa parisuhteessa jotka haluaisin haudata hetkeksi. Enpä nyt tiedä mitä tekis..[/QUOTE]

Kuulostaa huonolta yhtälöltä, ongelmia parisuhteessa ja viina. En sinuna lähtisi.
 
[QUOTE="vieras.";29417973]Eipä niitä 15-vuotiaita voi kyllä yötöihin kännäysreissun ajaksi palkata. Ja lapsista riippuen se 15-vuotias voi olla suurempi huolenaihe, tuo ikähän on kotibileiden kulta-aikaa.

Ihan eri asia lähteä selvinpäin johonkin käymään, kuin ryypätä kotona lasten nähden, sitten lähteä baariin jatkamaan ja palata aamuyöstä kännissä. Lapset kärsii tuosta myös seuraavana päivänä, kun äiti makaa krapulassa. Turha tässä kenenkään on sievistellä, että aloittaja ottaisi vaan muutaman ja palaisi ajoissa, kun itsekin hän on muuta kirjoittanut ja pohjat jo otettuna.[/QUOTE]

missä ap on sanonut että tulisi kotiin vasta aamuyöstä ympäri päissään?
 
  • Tykkää
Reactions: Happygirl-91
Tunnet itse lapsesi parhaiten ja tiedät tähän vastauksen.

omani tuntien lähtisin, mutta ilmottaisin isälle tai jollekin kaverilleni ja muistaisin tämän niin, etten ympäri kännissä aamu kuudelta kömpisi kotiin :) kun tänään käyt vähän fiilistelemässä, jaksat huomenna olla taas parempi äiti lapsillesi. Tanssi ja nauti hetki omasta ajastasi!
 
En oo vielä(kään) lähteny. Mutta aion tilata taksin kyllä ja mennä. Päätöksen sinetöi se kun tyttö tuli sanomaan, että lähde nyt jos meinaat! :) Vinkkupullosta tuli kaksi lasillista enkä todellakaan oo kännissä. Aion lähteä tanssimaan sydämeni kyllyydestä ja juoda muutaman drinkin! Ja vielä: tämä ei oo tapana, vaan eka kerta, siksihän kyselinkin täältä mielipiteitä. So long!! :)
 
Suruun juominen ei ole mitään fiilistelyä ja tanssahtelua. Se on sitä, että otetaan drinkki toisen perään ja pahimmassa tapauksessa etsitään laastaria, jonka kanssa lähdetään jatkoille. Alkoholinkäyttöä yleensä itse käyttäjä kaunistelee, mutta tosi kumma että kaikki muut kaunistelee vieläpä aloittajan todennäköisesti jo valmiiksi siistittyä versiota. Jos joku kirjoittaa, että eron takia on kotona tissutellut ja menee baariin ottamaan drinkin jos toisenkin, niin ei mulle kyllä tule mieleen mikään sivistynyt siemailu.

Sitä paitsi, ryyppääminen ei siihen suruun auta kuitenkaan, huomenna on vaan entistä pahempi olo.
 
En jättäis kyllä yöksi 10-vuotiasta 15-vuotiaan vastuulle. Tosin lapset ovat erilaisia, ja toinen 15-vuotias voi olla huomattavasti kypsempi kuin toinen.

En myöskään oikein ymmärrä, että hukutat murheesi alkoholiin lasten nähden. Ja olet lähdössä ryyppäämään. Nyt on sinun huoltoviikkosi, ehkä olisi parasta siirtää ryyppäämällä huolien purkaminen isän huoltoviikkoon.
 
15-vuotiaan mll:n lapsenvahdin palkkaaminen olisi ihan ok, mutta tosiaan oma lapsi vahtimassa niin onkin katastrofi.Omani muutti jo 16v yksin asumaan opintojen takia.10-vuotias on jo iso olemaan päivisin aivan yksin kotona siis tarpeeksi iso.Sisaren kanssa yöt menevät jo varmasti mainiosti.Jätin itse nuorempiakin lapsia yksin kotiin nukkumaan, kun menin yöksi töihin.Naapuri tavallaan vahti heitä.Kerrostalossa asuttiin.
 
[QUOTE="aapee";29418066]En oo vielä(kään) lähteny. Mutta aion tilata taksin kyllä ja mennä. Päätöksen sinetöi se kun tyttö tuli sanomaan, että lähde nyt jos meinaat! :) Vinkkupullosta tuli kaksi lasillista enkä todellakaan oo kännissä. Aion lähteä tanssimaan sydämeni kyllyydestä ja juoda muutaman drinkin! Ja vielä: tämä ei oo tapana, vaan eka kerta, siksihän kyselinkin täältä mielipiteitä. So long!! :)[/QUOTE]

Aiemmin sanoit kyllä "Mä kielämättä oisin lähdös ottamaan drinksun jos toisenkin."
ymmärrän tuon kyllä humalahakuiseksi juomiseksi, ja tän jälkimmäisen viestin selittelyksi (joka ei kyllä sun lapsia auta, vaikka se sun omatuntos vaimentaisikin).
Hauskaa iltaa.
 
  • Tykkää
Reactions: kaalimaan vartija
Alkuperäinen kirjoittaja riiviöiden äiti;29417932:
kyllä nuo lapset voi olla keskenään, ei se ole ongelma (jos on siis satunnaista). mutta oikeastiko sinusta on järkevää tai asiallista ryypätä lasten läsnäollessa?
mun lapset ei ole koskaan nähneet minua humalassa, ikää 6,11,15 ja 17, ja kyllä ihan uskalln lasin viiniä illalla ottaa, mutta osaan lopettaa siihen, tai 2 x 0,3siideriin

Sädekehän kiillotusta tuo sinun teksti, mutta metsään meni!
Krotisoit ap:n kotona ryyppäämistä ja kerrot, ettet ole itse lastesi nähden kännännyt, mutta voit kyllä ottaa lasin viiniä tai kaksi 0,33 siideriä.
Noh, ap kertoi juoeensa puolikkaan valkkarin
Puolikas valkkari ( 3,525 dl ) vs 2x 0,33 siideri ( 0,66 dl). Tasoihin menee, kun laskee prosentit :D
Että se siitä sädekehästä ;)
 
[QUOTE="vieras.";29417850]Tuskin on hyvä idea. Siis murheiden hautaaminen ryyppäämiseen ylipäätään ja vielä kun on vastuussa lapsista. Jos jo ensi viikolla pääset viihteelle lasten ollessa isällään, niin kyllä siihen pitäisi malttaa, kun ei edes ole mitään erityistä syytä lähteä nyt. Muuten kuulostaa alkoholiongelmalta...[/QUOTE]

Palstalla kaikki kuulostaa aina jonkun mielestä alkoholiongelmalta...
 
Kyky asettaa lasten tarpeet ja hyvinvointi omien fiilisten edelle ei ole nykymammojen hysterisointia. Se on vastuullista vanhemmuutta, joka täällä näyttää sekä ap:lla että monella kännäämiseen lasten läsnäollessa kannustavalla hukassa. Hienoa mallia lapsille.
 
Mielestäni ap:n tapauksessa oli ihan ookoo mennä, varsinkin kun se oli lastenkin mielestä ihan ok. Itse olen myös muuttanut 16v opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Ja omat lapseni ovat olleet liki saman ikäisinä öitä kotona keskenään toisinaan, on vuorotyö, mummola olisi naapurissa, mutta eivät aina halua sinne mennä työvuorojen ajaksi. Ihan hyvin ovat pärjänneet. Mutta tältä palstalta ei kyllä tosiaan kannata niitä neuvoja kysellä, tulee vaan syyllistystä ja haukkuja niskaan. Kyllä oma äiti varmaankin lapsensa tuntee ja toimii sen mukaan.
 
Mun mielestä se 15v. kyllä pärjää itsekseen kotona jos on itsekkin halukas jäämään. Pärjäisi varmasti pienempienkin kanssa, mutta itse en uskaltaisi jättää. Jos joku päättäisi tehdä ilmoituksen lastensuojeluun olisi pulassa, koska niin ei vaan saa tehdä...

Ja katselkaapa työaikalakia... Ei ne 15 veet saa tehdä ilta/yötyötä. Ei edes mll:n palkkaamana, joilta ei siis saa 15 vuotiaita yöhoitajiksi...
 
Mun mielestä se 15v. kyllä pärjää itsekseen kotona jos on itsekkin halukas jäämään. Pärjäisi varmasti pienempienkin kanssa, mutta itse en uskaltaisi jättää. Jos joku päättäisi tehdä ilmoituksen lastensuojeluun olisi pulassa, koska niin ei vaan saa tehdä...

Ja katselkaapa työaikalakia... Ei ne 15 veet saa tehdä ilta/yötyötä. Ei edes mll:n palkkaamana, joilta ei siis saa 15 vuotiaita yöhoitajiksi...

Mikä se ongelma siis on - 15v. liian nuori jäämään yksin kotiin, vai? Vai liian nuori olemaan kahdestaan 10v. kanssa? Meinaatko, että jos 15v. on sisaruksen kanssa yöllä kotona, se katsottaisiin yötyöksi?
 
Jättäisin, jos ois omista lapsistani kyse. Itse olin 14 v:nä naapurin pari-kolme vuotta nuorempien lasten seurana toisinaan illasta aamuyöhön, kun heidän vanhemmat olivat ulkona.
 
Eihän tossa ole mitään estettä. Lapset on isoja, isä asuu lähellä ja on selvinpäin jos jotain sattuu eikä äiti mitenkään välttämättä tule kotiin hirveellä bilemetelillä vaan menee nukkumaan.

Ei niitä lapsia tartte loputtomiin suojella, siitä ei seuraa kuin uusavuttomia aikuisia.
 
Hitonmoinen henkinen vastuu lapsilla. Sieltä nyt tullut lapsi piristämään äitiään (mene vain baariin). Mietipäs ap mikäli kykenet mitä tuon lapsen mielessä tapahtuu? Onko hän ennenkin joutunut kannattelemaan, huolehtimaan sinusta? Se ei ole lapsen tehtävä, aikuisen on luotava lapselle turvallinen kasvuympäristö ja kannateltava lasta, ei toisinpäin.

Järkevä aikuinen käsittelee tunteitaan ja jos tuntee pakotusta rellestämään lähdöstä, hän tekee sen ajalla jolloin ei ole huoltovastuussa alaikäisistä, etenkään kun toinen on vielä ala-asteikäinen!

Ei ihme että joidenkin mielestä on ihan normaalia olla sossunasiakkaita.
 

Yhteistyössä