Katsoitteko äsken TV 1.tä Dokumenttiprojekti Arvo?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "mie"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Katsoin. Eipä ollut yllätys, että curling-mammat valittivat ja vaativat lisää palveluja. Sillä pappismuijalla ei varmasti muita vaatteita olekaan kuin Leijonaemo-paitoja erivärisinä.
 
Katsoin. Tärkeää asiaa, mutta jotenkin alkoi ärsyttää sen naisen tapa ilmaista asiaansa. Ihan kuin VAIN HÄNELLÄ olisi raskas elämä ja VAIN HÄN tietäisi mitä vaikeudet ovat. Syytti muita minäminäminä-asenteesta mutta itsellään oli ihan sama. "MINÄ en jaksa toimittaa liitteitä lomakkeeseen koska MINULLA on niin vaikeaa ettekä te voi edes kuvitella sitä kuinka vaikeaa MINULLA oikein onkaan." Ihan kuin muilla olisi aina tosi helppoa.
 
Sitten kun omalle kohdalle kolahtaa, voi ajatusmaailma muuttua vähän eri lailla. Ei jaksa ihan pienistä asioista valittaa. Elämä erityislapsen kanssa on raskasta, eikä todellakaan kenenkään tarvitsisi olla kateellinen niistä palveluista, mitä jotkut saa.
 
[QUOTE="Anni";29385581]Sitten kun omalle kohdalle kolahtaa, voi ajatusmaailma muuttua vähän eri lailla. Ei jaksa ihan pienistä asioista valittaa. Elämä erityislapsen kanssa on raskasta, eikä todellakaan kenenkään tarvitsisi olla kateellinen niistä palveluista, mitä jotkut saa.[/QUOTE]

Koska vain elämä erityislapsen on raskasta. Mikään muu ei ole mitään, me jotka emme elä erityislapsen kanssa olemme aina vain tyhjästä valittajia, meillä on aina kivaa eikä meille koskaan tapahdu mitään pahaa. Helvetin tekopyhä asenne sulla, haista paska.
 
kyllä häiritsi dokkarissa tuon Arvon tyyli puhua äidilleen: sähläri, ääliö yms. muuta kiljumista. Äiti ei sano mitään tai naurahtelee vaivautuneesti. Onko tällainen käytös tyypillistä erityislapsille ja heidän vanhemmilleen?
 
[QUOTE="blomma";29385526]nähty, kallista veronmaksajille[/QUOTE]

Tuo on totta,mutta ihmisen arvoa ei voi mitata rahalla. Tuosta yhdestä lauseesta ei voi päätellä,oletko hoitoja vastaan,mutta näin yleisellä tasolla uskallan sanoa,että jokainen vastaanottaisi kaiken sen avun ja osaamisen mikä Suomessa on tarjolla oman lapsen hengissä pitämisen takia eikä siinä paljon mietitä kuinka paljon kukin hoito maksaa. Ja meistä kenelle tahansa voi vanhempana tulla mitä tahansa tehostettua erityishoitoa vaativia sairauksia ja myös ne maksavat. Elämä saattaa yllättää sinut,kaverin,naapurin...meidän perheen se yllätti totaalisesti.

Meille syntyi reilu kolme vuotta sitten tyttö,jolla on melkein sama sydänvika kuin ihanalla Arvo-pojalla. Emme tienneet tytön erittäin vaikeasta rakenteellisesta sydänviasta raskausaikana mitään. Olemme läpikäyneet kolme vaikeaa avosydänleikkausta,sydämen katetrointitutkimuksia,kontrolleja,kokeita,seurantaa,lääkehoitoa jne jne valtavan surun,pelon,hädän,itkun saattelemana.Nämä vuodet ovat olleet äärimmäisen raskaita ja vaikeita,mutta kaiken tämän läpikäyneenä voin sanoa,että katson tätä elämää ihan eri tavoin kuin ennen. Jos ja kun elämä joskus raskaalla kädellä ottaa niin se myös antaa.
Mekin saamme kunnaltamme pientä tukea sairaan lapsemme hoitokulujen kattamiseen,mutta uskokaa tai älkää...ei tarvitse miettiä sekuntiakaan antaisinko samantien kaikki saamamme tuet pois jos saisin tilalle "terveen" lapsen.

Rakkaus on joka kantaa...kun iltaisin vien sydäntyttösemme nukkumaan ja laulan hänelle illan hämärässä: "Joka ilta kun lamppu sammuu#-kappaletta, en suostu edes pientä hetkeä miettimään mitä sen ihanaisen erityisen erityislapsen olemassolo maksaa kenellekin ja kuinka paljon. Onko se itsekkyyttää vai ei...sillä ei ole merkitystä. Äidinrakkaus kantaa vaikeiden hetkien aikana ja sen valtavan pelon rinnalla,että tuleeko se päivä,että joudun itse oman lapseni hautaamaan...
 
kyllä häiritsi dokkarissa tuon Arvon tyyli puhua äidilleen: sähläri, ääliö yms. muuta kiljumista. Äiti ei sano mitään tai naurahtelee vaivautuneesti. Onko tällainen käytös tyypillistä erityislapsille ja heidän vanhemmilleen?

Ihme yleistämistä taas. En jaksa näin negatiiviseen ja syyllistävään ketjuun osallistua vaikka aiheesta olisi paljonkin kokemusta ja tietoa.
 
[QUOTE="veiras";29385864]Ihme yleistämistä taas. En jaksa näin negatiiviseen ja syyllistävään ketjuun osallistua vaikka aiheesta olisi paljonkin kokemusta ja tietoa.[/QUOTE]



Minähän vaan kysyin! Arvo ei kyllä kovinkaan nätisti äidilleen jutellut, jos katsoit dokkarin, tietänet, mitä tarkoitan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mitä yleistämistä?;29385891:
Minähän vaan kysyin! Arvo ei kyllä kovinkaan nätisti äidilleen jutellut, jos katsoit dokkarin, tietänet, mitä tarkoitan.

No sitten vastaan. Ei, kaikki erityislapset eivät puhu noin äideilleen.
 
[QUOTE="joo";29385597]Koska vain elämä erityislapsen on raskasta. Mikään muu ei ole mitään, me jotka emme elä erityislapsen kanssa olemme aina vain tyhjästä valittajia, meillä on aina kivaa eikä meille koskaan tapahdu mitään pahaa. Helvetin tekopyhä asenne sulla, haista paska.[/QUOTE]

Sullapa onkin ystävällinen lähestymistapa :O

Kyllä, erityislapsen kanssa eläminen on toisinaan erityisen raskasta. Paljon raskaampaa verrattuna samaikäiseen ns. normilapseen. Siinä tai erityisperheiden saamissa tuissa ei ole mitään kadehdittavaa.
Olen itse nähnyt tuon dokkarin aiemmin ja kieltämättä mua häirtisi tuo sama minäminä-asenne. Juu, mullakin on erityislapsi, itse asiassa kaksi, mutta tiedän että raskasta on muillakin erityisperheillä. Onneksi meillä on mailman paras vertaistukiryhmä :heart:
 
Mä en voi kun kuvitella kuinka raskasta olisi katsoa oman lapsen taistoa tuollaisessa tilanteessa. Siksi ehkä jotenkin osaan kuvitella että ihminen kääntyy sisäänpäin ja on minäminäminä, kun sitä ei vaan jaksa enää miettiä kaikkia muita ja muiden ongelmia.
 
mä kanssa katsoin ja kyyneleet vain valuisvat. Arvo on aivan maaliman suloinen ja taatusti jokaisen hoitonsa ARVOINEN lapsi. En epäile sitä hetkeäkään. ja pojan käytökseen--- en ihmetettele yhtään, on pajalla itselläänkin kestämistä samoin äidillä ja uskon ettei jäähypenkit ole jokahetki käytössä ns. huonon käytöksen kitkemiseen. voi itku te osaatte käyttäytyä typerästi, aikuiset ihmiset!!
 
mä kanssa katsoin ja kyyneleet vain valuisvat. Arvo on aivan maaliman suloinen ja taatusti jokaisen hoitonsa ARVOINEN lapsi. En epäile sitä hetkeäkään. ja pojan käytökseen--- en ihmetettele yhtään, on pajalla itselläänkin kestämistä samoin äidillä ja uskon ettei jäähypenkit ole jokahetki käytössä ns. huonon käytöksen kitkemiseen.
 

Yhteistyössä