Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
sanoisin, että ei tuosta pääse yli. Epätasa-arvoinen ja epäreilu kohtelu aiheuttaa ihmisessä vihaa ja ihan syystä. Jonkin aikaa sitä voi kuvitella kasvavansa joksikin zen-yli-ihmiseksi ja siirtyvänsä tilanteen yläpuolelle, mutta oikeasti ei tarvitse. Ei tuota ole pakko kestää. Eikä kannata, siinä tekee vääryyttä itselleen (ja lapsilleen).
Loppupeleissä vaihtoehtoja on kaksi: ukko muuttuu tai otat eron.
Jos et voi puolisoasi arvostaa ja kunnioittaa niin miten suhde voisi toimia? Anna anteeksi tai eroa. Ihmisillä on heikkouksia, vikoja ja huonoja tapoja.
jos mies kerran tienaa pääsääntöisesti talouden rahat niin onhan se nyt vähintään kohtuullista että vaimo tekee kotona enemmän.
Arvostusta minua kohtaan ihmisenä on siis nolla.
Ensin meinasin etten vastaa tähän ollenkaan, kun suututtaa niin hirveästi sun puolesta. Kertakaikkisen sikamaista käytöstä mieheltäsi. Tässä on niin monta juttua pielessä, etten edes tiedä mistä aloittaa.
Mikä relevanssi sillä enää nyt on että olet "saanut" olla kotona huolehtimassa viidestä (epäilemättä paljon työtä!) lapsestanne aiemmin? Mielestäni on ihan sekopäistä käyttää tuota tekosyynä, nyt kun kerran sinäkin käyt töissä.
Jos mies haluaa naisen joka palvelee häntä rahaa vastaan, hankkikoon prostituoidun! Sinä olet hänen kumppaninsa, et hänen palkollisensa. Ei rahalla voi korvata keskinäistä arvostusta. Ja sen arvostuksen pitää näkyä myös teoissa, ei riitä että tilillä on massia, ja mies väittää arvostavansa vaimoaan. Jos se ei näy arjessa, arvostusta ei ole olemassa.
Ja teille, joiden mielestä miehen pitää saada hoitaa asiat tavallaan: mitä helvettiä oikeesti? Ap:n mies on kirurgi, eli tuskin mitenkään kehitysvammainen tai muuten heikkolahjainen (anteeksi nämä ilmaukset..). Kyllä fiksun, normaalin, AIKUISEN ihmisen pitää osata laittaa ruuat takaisin jääkaappiin iltapalojen jälkeen. Ei tällä asialla ole minkäännäköistä tekemistä sen kanssa, mitä joskus suhteen alussa vuonna x on puhuttu perheen työnjaosta. Miten mies ajatteli selvitä ilman sitä vaimoa jos vaimo lähtee, jos ei kykene tekemään yksinkertaisia kotihommia alusta loppuun itse? Ei kukaan voi olla tuolla tavalla riippuvainen toisesta, niin ei vaan voi elää. Jotakin juttuja on vain osattava tehdä, vaikka olisin perheetönkin.
C'moon honey, are you serious... Sano että yes, I am dead fucking serious. Oletko sä sille jotain muuta kuin joku sisäkkö, arvostaako se sua yhtään?
Itse varmaan noissa tilanteissa en antaisi periksi. Kyselisin vain loputtomasti perusteluja ja selityksiä, että millä oikeudella hän käyttäytyy noin. Vaikka sitten tulisi isoja riitoja, en vaan antaisi periksi vaikka tuollainen mies varmaan ärsyyntyisi järjiltään mun kanssa.
Voisinpa antaa sulle halin.![]()