Epätasa-arvo parisuhteessa ja miten päästä asian yli.

Jos et voi puolisoasi arvostaa ja kunnioittaa niin miten suhde voisi toimia? Anna anteeksi tai eroa. Ihmisillä on heikkouksia, vikoja ja huonoja tapoja.

 

sanoisin, että ei tuosta pääse yli. Epätasa-arvoinen ja epäreilu kohtelu aiheuttaa ihmisessä vihaa ja ihan syystä. Jonkin aikaa sitä voi kuvitella kasvavansa joksikin zen-yli-ihmiseksi ja siirtyvänsä tilanteen yläpuolelle, mutta oikeasti ei tarvitse. Ei tuota ole pakko kestää. Eikä kannata, siinä tekee vääryyttä itselleen (ja lapsilleen).
Loppupeleissä vaihtoehtoja on kaksi: ukko muuttuu tai otat eron.

Toista on mahdotonta muuttaa jos hän ei itse halua muuttua. Siinä hakkaa vain päätänsä seinään. Jos ongelma on liika kotitöiden määrä AP:n vastuulla niin lähtisin purkamaan ongelmaa siitä päästä, voisiko siihen saada lisää apua.

On epätodennäköistä että jos roolijako on yli kymmenen vuotta ollut se että mies tienaa rahat ja AP hoitaa kotityöt että se hetkessä muuttuisi toisenlaiseksi jaoksi. Jos on mahdollisuuksia käyttää jotain ulkopuolista apua viikkaamaan pyykkejä ja silittämään ja luuttuamaan lattioita niin suosittelen sitä lämpimästi. Mieshän voi tämän maksaa, kun kerran tienaa enemmän eikä halua osallistua kotitöihin.

Työkaverilla (mies) on se systeemi että maksaa heille siivouksen koska ei halua itse pestä vessanpönttöjä ja sekin vaihtoehto pitäisi minusta olla ok. Jos kerran rahaa on, ja työt voi ulkoistaa. Mun mielestä on aika älytöntä kirurgin käyttää aikaa siivoukseen jos siihen voi saada apua, mutta omat maitotölkit sentään pitäisi oppia laittamaan takaisin jääkaappiin.

 

[QUOTE="Saara";29312664]Höpöhöpö. Päivitä sinäkin itsesi jo nykyaikaan ja kasva aikuiseksi. Taidat olla juuri aapeen miehen kaltainen itsekäs vätys.[/QUOTE]

Öhh... En nyt näe miten nykyaikakaan asiaan liittyy. Unisex-ideologia on kuitenkin kyseenalainen, ei mikään fakta edes "oikeille" feministeille.

Muutenkin väitteidesi asiasisältö jäi aika kapoiseksi, höh.

 

Vaikea kuvitella tuollaista tilannetta, kun itselle on alusta asti ollut selvää, että parisuhteessa ollaan tasavertaisia ja jos näin ei olisi mies lähtisi kävelemään kauan ennen lasten tekoa.

Mutta jos tilannettaan kasvaa vihaamaan vasta kun on jo ns. myöhäistä, niin minä en ainakaan voisi oppia katkeroitumatta tuollaista hyväksymään. Ja viesteistäsi päätellen kuulostaa siltä, että sinäkään et voi. Pystyit olemaan elämääsi tyytyväinen niin kauan kun et asiaa enemmin ajatellut, mutta nyt kun olet jo päässyt asiasta ärsyyntymään se tuskin lakkaa sinua ärsyttämästä.

En oikeastaan näe kovin paljoa vaihtoehtoja. Voit sietää tilannetta ja yrittää olla katkeroitumatta kuten olet tehnyt tähän asti (pelkään että se ei ole mahdollista sen perusteella mitä kirjoitat). Voit ottaa eron ja katsoa olisiko elämä mukavampaa kun olisi yksi lapsi (miehesi) vähemmän vastuulla (tämä on sitten arvo kysymys, oletko mielummin valmis rikkomaan sen ydin perheen vai katkeroitumaan - tosin voidaan kyllä väittää, että miehesi on se joka perheen rikkoo kun ei ota sinua lainkaan huomioon. Vertaa tilanne, jossa toinen lähtee kun saa puolison kiinni pettämisestä). Tai sitten voit yrittää pakottaa miehen tajuamaan, tämä tosin voi johtaa siihen eroon miehen puolelta, mutta minä itse en osaisi tuollaisessa tilanteessa muuta tehdä. Eli ihan alkuun hankit vaikka jonkun harrastuksen tai lähdet vaikka koko viikonlopuksi jonnekin kylpylään rentoutumaan ja jätät sen miehen kylmästi kotiin selviämään lastenne kanssa. Kotiin tultuasi alat ensimmäisenä huomautella kaikista asioista mitä miehesi ei ole tehnyt ja mitä ei ole siivonnut. Jos mies yrittää vedota siihen, että hän on tienannut ja sinä olet ollut kotona voit aina muistuttaa, että mies on itse halunnut sinun lapsia hoitavan, muuten olisit voinut kyllä mennä töihin. Mies olisi myös voinut ihan vapaasti jäädä kotiin hoitamaan kotia ja lapsia, teidän tuloilla ei varmaan olisi ollut vaikeaa säästää ennakkoon, niin että tämä olisi mahdollista.

Tosiaan hyvin vaikea asettua asemaasi, kun elän itse hyvin tasa-arvoisessa parisuhteessa, jossa molemmat hoitavat lapsia ja kotia ja kummallekin on todella tärkeää, että myös toisella on hyvä olla. Tuossa sinun tilanteessasi kuulostaa siltä, että mies ei todellakaan välitä sinusta tarpeeksi halutakseen, että sinäkin olet onnellinen

 

Jos et voi puolisoasi arvostaa ja kunnioittaa niin miten suhde voisi toimia? Anna anteeksi tai eroa. Ihmisillä on heikkouksia, vikoja ja huonoja tapoja.

Ap:n tapauksessa ei ole kyse mistään anteeksiannettavista heikkouksista. Ihme neuvoja olet Ap saanut täällä.

Kaksi ihmistä käy töissä, sen lisäksi toinen hoitaa koko perheen käytännönasiat yksin, eli tekee kahta työpäivää. Ja kyllä, SE ON TYÖTÄ myös, kirurgikin sen tietää, koska ei jaksa oman työnsä päälle painaa tätä toista, pienenpipalkkaista kotiduunia.

Vähän samat ongelmat meillä, tosin pienemmässä mittakaavassa, kun lapsia on vain yksi. Mies osallistuu, muitta hommat jää AINA kesken (sotkut ruokailusta, kylvystä jne. jää minulle jos en huomauta), tai sitten minä laitan ne alulle (mies syöttää lapsen, kun olen ensin tehnyt ruoan tai vähintäänkin neuvonut mitä syöttää ja milloin). Miehen valintavaiheessa tätä ei mitenkään voinut ennustaa.

 

Oletko vihainen myös itsellesi kun annoit miehen kohdella sinua noin? Siis kun heräsit huomaamaan epätasa-arvon niin olet vhainen miehelle mutta myös itsellesi kun sallit sen että sinä jouduit ottamaan vastuunkantajan roolin ja mies sai vapaamatkustajan roolin.

 

Olit noin pitkään kotona ja vasta ollut vuoden töissä. Okei. Miehesi siis jatkaa sillä linjalla, kuin olisit edelleenkin kotona, silloinhan on luonnollista, että se joka on kotona tekee enemmän. Ja teidän tapauksessanne miehesi ilmeisesti on tottunut siihen, että teet kaiken. Onko miehesi ainoa perustelu se, että sait olla niin pitkään kotona, kun hän teki töitä? Törkeää mielestäni olettaa, että kaikki jatkuisi kuten ennen sittenkin, kun molemmat ovat töissä.

 

Ei se mies käynyt sovinnon elkeeksi kaupassa. Se kävi ostamassa itselleen jäätelöä ja on nyt oikein tyytyväinen nauttiessaan illastaan. Yksin. Ilmoitin ihan rauhallisella äänellä että jos me mennään tähän että sinä ostat omat tavarasi kaupasta ja minun olisi käytävä siellä erikseen muulle perheelle niin saat jatkossakin olla yksin. Ilman meitä. Omassa kämpässäs. Forever. Ja se ehkä tajusi että tää ei ole hauskaa ja että mulla on paha olla. Ainakin itken nyt vierashuoneesssa yksin. Ja en tiiä. Menen huomenna töihin ja illalla lapsien joulujuhlaan ja kauppaan ja olen ihan normaalisti ja koitan rauhoittua ja miettiä mitä se ero tarkoittaisi. Taidan laittaa meidän lakimiehelle s-postia miten jako menee jos erotaan. Lakimies on miehen kaveri ja varmaan saa tietää että kyselen, mutta ymmärtääpähän että en leiki enää.

 

en osaa neuvoa,mutta mieti mitä sinä oikeasti haluat missä sinun olisi hyvä olla. Olet kumminkin vielä nuori olisitko onnellinen jossain aiva muualla. sinusta saa kuvan että pärjäät joten mieti mitä haluat, onea sinulle tee elämästäsi sellainen että sillä on merkitystä.

 

[QUOTE="mies";29312454]Mutta erehdyt, jos susta miehelle ja naiselle _yleensä_ on _samalla lailla_ vastahakoista kodin siisteydestä huolehtiminen. Naiset kasvatetaan kodin siistijiksi, miehiä ei yhtä tiukalla tavalla tai siisteys ei ole juuri samanlaista merkitykseltään, näin asia vaan yleensä on. Tietenkin poikkeus vahvistaa säännön. Jenkkilä on tässä asiassa kyllä yleisesti sangen konservatiivinen paikka.

[/QUOTE]

Sinä erehdyt siinä, että kuvittelet, että tehtävä jonka on oppinut nuorena on automaattisesti miellyttävä tai ei-niin-vastenmielinen. Minä olen nainen, ja minut on opetettu lapsena osallistumaan erilaisiin kodintöihin (myös useisiin ns. miesten töihin). Inhoan silti siivoamista. Se on vihoviimeistä hommaa. Vaikka siivoaminen on epämiellyttävää, teen silti oman osani, koska on pakko. Ja minun amerikkalainen mieheni osallistuu myös, ei sen vuoksi, että pitää siivoamisesta, vaan koska hän on aikuinen ja ymmärtää, että parisuhteessa jaetaan vastuu arjesta.

 

[QUOTE="harmaa";29312992]Sinä erehdyt siinä, että kuvittelet, että tehtävä jonka on oppinut nuorena on automaattisesti miellyttävä tai ei-niin-vastenmielinen. Minä olen nainen, ja minut on opetettu lapsena osallistumaan erilaisiin kodintöihin (myös useisiin ns. miesten töihin). Inhoan silti siivoamista. Se on vihoviimeistä hommaa. Vaikka siivoaminen on epämiellyttävää, teen silti oman osani, koska on pakko. Ja minun amerikkalainen mieheni osallistuu myös, ei sen vuoksi, että pitää siivoamisesta, vaan koska hän on aikuinen ja ymmärtää, että parisuhteessa jaetaan vastuu arjesta.[/QUOTE]

Minunkin mies oli sellainen joskus. Mitä enemmän hän on saanut vastuuta töissä, sen enempi minä olen saanut vastuuta kotona..

 

Kannattaa sitten oikeassa erossa palkata joku muu lakimieheksi kuin miehesi kaveri.

 

jos mies kerran tienaa pääsääntöisesti talouden rahat niin onhan se nyt vähintään kohtuullista että vaimo tekee kotona enemmän.

Kiitos, sinäpä sen sanoit! Pitääpä laittaa mies tekemään lähes kaikki kotityöt ja lastenhoitoon liittyvät asiat, kun kerran minä meitä elätän. Sillä ei tietenkään väliä, että mies tekee pidempää päivää töissä. Mutta hei, minä TIENAAN enemmän :headwall:

 

Arvostusta minua kohtaan ihmisenä on siis nolla.

ja olet miehen kanssa koska..?

jos niitä lapsia ajattelet, niin mieti sitten haluatko siirtää heille tuon parisuhde/ihmissuhde/yleisen kuinka kohtelen toista -mallin jatkettavaksi omassa aikuisuudessaan? yksinkertaisyleistäen kasvatat tytöt uhreiksi ja pojat idiooteiksi.

vai otatko ihan vastuun elämästäsi, vaadit muutoksia ja otat oman tilasi. joko yhdessä tai erossa.

ja joo, minua vituttais, suututtais ja mieleni pahoittaisin jos olisin sinä. mutta kaikki nuo olis ihan oikeutettuja enkä tiä miksi pitäisi harjoittaa jotain suurta ihmisyyttä ja alistua kohtaloonsa, antaa kärsimyksen kirkastaa kruununsa. voisitko itse arvostaa sellaista ihmistä?

 

Nyt olet asian ytimessä. Nimittäin sanoitit suomalaisten yleisimmän avioeron motiivin. Ruuhkavuodet kaatuu päälle ja nainen huomaa olevansa yksin vastuussa - kaikesta.

Mä en ole koko ketjua jaksanut lukea ja varmasti olet saanut parempia neuvoja. Osaan vaan sanoa, että keskityt tekemään itsesi onnelliseksi ja sitä kautta se onni leviää perheeseen.
Seuraavan loman koittaessa (mieelusti miehen arkena), otat matkan - vähintää viikoksi. Jos se mies lähtis hahmottamaan sit kautta, kun yksin pyörittää palettia.

Tai sitten istutte alas kuin aikuiset ja rupeatte neuvottelemaan! Aivan paras kuulemani vinkki on, että vaikka ollaan vielä yhdessä vedetään perhetää vuoro viikoin -systeemillä. Siis kuin olisi aina viikon yksinhuoltaja, sitten saa viikon levätä ja sopia menoja, miten lystää.

 

Mun mielestä se, että toinen on kotona ei oikeuta puolisoa olemaan tekemättä mitään. Perhe ja koti on yhteinen yritys ja kyllä molempien pitää huolehtia asioosta. Toki kotona oleva tekee enemmän, mutta ei mun mielestä tarvitte kaikkia tehdä yksin.

 

Minä olen vuoden tehnyt kolmivuorotyötä ja hoitanut kaiken ja muistanut kaiken. Pelkät kotiäiti vuodet oli raskaita kun hoiti kaiken yksin. Kuvittelin meneväni töihin lepäämään. Mutta yövuoron jälkeen kauppa ja tyttöjen baletti.. Voi pojat miten helpolla pääsin kun olin vain kotona ja hoidin vain kotia..

 

Minä en tuollaista olisi jaksanut, varsinkaan jos vielä miestäkin pitäisi passata joukon jatkona, eikä edes kiitosta ja arvostusta heru. Nämä kaksi lastakin työllistävät ihan tarpeeksi. Siitäkin huolimatta, että myös mies osallistuu kodin- ja lastenhoitoon.

Täytyy sanoa, että olet varsinainen ihmenainen, kun yksiksesi olet pystynyt tuollaista rulettia pyörittämään vuorotöiden ohella. En yhtään ihmettele, että alat kypsyä tilanteeseen - aivan oikeutetusti.

 

Ensin meinasin etten vastaa tähän ollenkaan, kun suututtaa niin hirveästi sun puolesta. Kertakaikkisen sikamaista käytöstä mieheltäsi. Tässä on niin monta juttua pielessä, etten edes tiedä mistä aloittaa.

Mikä relevanssi sillä enää nyt on että olet "saanut" olla kotona huolehtimassa viidestä (epäilemättä paljon työtä!) lapsestanne aiemmin? Mielestäni on ihan sekopäistä käyttää tuota tekosyynä, nyt kun kerran sinäkin käyt töissä.

Jos mies haluaa naisen joka palvelee häntä rahaa vastaan, hankkikoon prostituoidun! Sinä olet hänen kumppaninsa, et hänen palkollisensa. Ei rahalla voi korvata keskinäistä arvostusta. Ja sen arvostuksen pitää näkyä myös teoissa, ei riitä että tilillä on massia, ja mies väittää arvostavansa vaimoaan. Jos se ei näy arjessa, arvostusta ei ole olemassa.

Ja teille, joiden mielestä miehen pitää saada hoitaa asiat tavallaan: mitä helvettiä oikeesti? Ap:n mies on kirurgi, eli tuskin mitenkään kehitysvammainen tai muuten heikkolahjainen (anteeksi nämä ilmaukset..). Kyllä fiksun, normaalin, AIKUISEN ihmisen pitää osata laittaa ruuat takaisin jääkaappiin iltapalojen jälkeen. Ei tällä asialla ole minkäännäköistä tekemistä sen kanssa, mitä joskus suhteen alussa vuonna x on puhuttu perheen työnjaosta. Miten mies ajatteli selvitä ilman sitä vaimoa jos vaimo lähtee, jos ei kykene tekemään yksinkertaisia kotihommia alusta loppuun itse? Ei kukaan voi olla tuolla tavalla riippuvainen toisesta, niin ei vaan voi elää. Jotakin juttuja on vain osattava tehdä, vaikka olisin perheetönkin.

C'moon honey, are you serious... Sano että yes, I am dead fucking serious. Oletko sä sille jotain muuta kuin joku sisäkkö, arvostaako se sua yhtään?

Itse varmaan noissa tilanteissa en antaisi periksi. Kyselisin vain loputtomasti perusteluja ja selityksiä, että millä oikeudella hän käyttäytyy noin. Vaikka sitten tulisi isoja riitoja, en vaan antaisi periksi vaikka tuollainen mies varmaan ärsyyntyisi järjiltään mun kanssa.

Voisinpa antaa sulle halin.

 

Ja se vielä, että mä en mitenkään usko että tilanne ratkeaa sillä että pakotat itsesi hyväksymään asioiden laidan. Vika kun ei ole sinussa (vaikkakin olet tietysti omalta osaltasi ollut mukana tilanteen liukumisessa tähän pisteeseen).

Sä et ole Nelson Mandela, ei sun tarvitsekaan olla. Et voi tottua ja olla taas onnellinen tilanteeseen joka on niin monessa suhteessa epäreilu ja väärin.

 

Mies on kyllä hoitanut lapsia. En ole joutunut esim.kauppaan ottamaan lapsia juuri koskaan ellen ole halunnut. Että jonkun pisteen voin siitä antaa miehelle. Kun olen iltavuorossa niin mies hoitaa lapset hyvin ja saa jokaisen ajoissa pesulle ja nukkumaan. On kärsivällinen ja hauska daddy. Mutta se siivo.. Minulla menee töiden jälkeen 30-60 min aikaa raikata tavarat ja laittaa kaikki aamuksi valmiiksi. Hoitokassit, vaattet ja muut. Jos pääsen illasta klo 22, olen kotona noin 22.30. Laitan juttuja ja käyn suihkussa ja pääsen nukkumaan siis noin 24.00. Kello soi aamulla 5:00. Aamulla nouset väsyneenä, menet aamuvuoroon ja tulet kotiin vain huomataksesi että miehen aamupala on pöydällä ja koirat käyttämättä. Mies tulee kotin tunteja myöhemmin ja huutaa iloisena "whats for dinner". Tekee mieli paiskata dinneriksi paistinpannua naamaan..

 

[QUOTE="harmaa";29312992]Sinä erehdyt siinä, että kuvittelet, että tehtävä jonka on oppinut nuorena on automaattisesti miellyttävä tai ei-niin-vastenmielinen. Minä olen nainen, ja minut on opetettu lapsena osallistumaan erilaisiin kodintöihin (myös useisiin ns. miesten töihin). Inhoan silti siivoamista. Se on vihoviimeistä hommaa. Vaikka siivoaminen on epämiellyttävää, teen silti oman osani, koska on pakko. Ja minun amerikkalainen mieheni osallistuu myös, ei sen vuoksi, että pitää siivoamisesta, vaan koska hän on aikuinen ja ymmärtää, että parisuhteessa jaetaan vastuu arjesta.[/QUOTE]

Olkiukko. Sillä en väittänyt, että kaikki naiset pitäisivät siivouksesta, koska ovat siihen suuntaan kasvatetut. Mutta askel siivouksen maailmaan on ehkä silti naiselle keskimäärin pienempi kuin miehelle lähtökohtien erilaisuuden takia. Älyllisesti kyseenalainen unisex-kasvattaminen on kuitenkin niin marginaalinen ilmiö.

 

Ensin meinasin etten vastaa tähän ollenkaan, kun suututtaa niin hirveästi sun puolesta. Kertakaikkisen sikamaista käytöstä mieheltäsi. Tässä on niin monta juttua pielessä, etten edes tiedä mistä aloittaa.

Mikä relevanssi sillä enää nyt on että olet "saanut" olla kotona huolehtimassa viidestä (epäilemättä paljon työtä!) lapsestanne aiemmin? Mielestäni on ihan sekopäistä käyttää tuota tekosyynä, nyt kun kerran sinäkin käyt töissä.

Jos mies haluaa naisen joka palvelee häntä rahaa vastaan, hankkikoon prostituoidun! Sinä olet hänen kumppaninsa, et hänen palkollisensa. Ei rahalla voi korvata keskinäistä arvostusta. Ja sen arvostuksen pitää näkyä myös teoissa, ei riitä että tilillä on massia, ja mies väittää arvostavansa vaimoaan. Jos se ei näy arjessa, arvostusta ei ole olemassa.

Ja teille, joiden mielestä miehen pitää saada hoitaa asiat tavallaan: mitä helvettiä oikeesti? Ap:n mies on kirurgi, eli tuskin mitenkään kehitysvammainen tai muuten heikkolahjainen (anteeksi nämä ilmaukset..). Kyllä fiksun, normaalin, AIKUISEN ihmisen pitää osata laittaa ruuat takaisin jääkaappiin iltapalojen jälkeen. Ei tällä asialla ole minkäännäköistä tekemistä sen kanssa, mitä joskus suhteen alussa vuonna x on puhuttu perheen työnjaosta. Miten mies ajatteli selvitä ilman sitä vaimoa jos vaimo lähtee, jos ei kykene tekemään yksinkertaisia kotihommia alusta loppuun itse? Ei kukaan voi olla tuolla tavalla riippuvainen toisesta, niin ei vaan voi elää. Jotakin juttuja on vain osattava tehdä, vaikka olisin perheetönkin.

C'moon honey, are you serious... Sano että yes, I am dead fucking serious. Oletko sä sille jotain muuta kuin joku sisäkkö, arvostaako se sua yhtään?

Itse varmaan noissa tilanteissa en antaisi periksi. Kyselisin vain loputtomasti perusteluja ja selityksiä, että millä oikeudella hän käyttäytyy noin. Vaikka sitten tulisi isoja riitoja, en vaan antaisi periksi vaikka tuollainen mies varmaan ärsyyntyisi järjiltään mun kanssa.

Voisinpa antaa sulle halin.

Ihana kirjoitus! *Halaus*
Mä olin samanlaisessa tilanteessa (niin kuin kirjoitettiinkin, että yleisin eron syy). Muutin yksikseni ja nautin arjestani. En edes uskaltanut unelmoida, että tää yksinhuoltajuus on näin helppoa. Sitä kun kuulee aina vaan kauhujuttuja. Tietty mulla ei ole viittä lasta.

 

Yksinkertainen ratkaisu: Rouva lopettaa työt ja miehen rahoja käytetään perheen yhteiseen hyvään, eli tässä tapauksessa lastenhoitoapuun ja siivoukseen/talon ylläpitoon.

Olisiko au pair hyvä ratkaisu teille, jos vaikka jäisit kotiin?

Sitten noilla rahan tuomilla avuilla sä saisit toteuttaa itseäsi, hankkia harrastus, tavata vanhoja ystäviä ja lämmittää suhteita tai hankkia uusia kavereita, heittää vaikka työkeikkaa harrastuksenomaisesti tai opiskella jotain ihan vain huviksesi?

En mä nyt ihan tuohonkaan lähde että sä olet kaltoinkohdeltu raukka, koska olet hankkinut VIISI lasta ko. miehen kanssa.....
Eikö kellot soineet edes kolmannen kohdalla kun varmasti näit mihin homma on menossa?

Parisuhdeneuvontaa, sulle oma elämä joka mahdollistuu miehen rahoilla.

 

[QUOTE="mies";29313175]Olkiukko. Sillä en väittänyt, että kaikki naiset pitäisivät siivouksesta, koska ovat siihen suuntaan kasvatetut. Mutta askel siivouksen maailmaan on ehkä silti naiselle keskimäärin pienempi kuin miehelle lähtökohtien erilaisuuden takia. Älyllisesti kyseenalainen unisex-kasvattaminen on kuitenkin niin marginaalinen ilmiö.[/QUOTE]

Olet nolannut itseäsi jo ihan tarpeeksi tässä ketjussa 'liian täydellinen mies'. Kannattaisi sinunkin ymmärtää viimeistään tässä vaiheessa häipyä ketjusta takavasemmalle.