En halua poikaa

Kertokaa hyviä puolia poikalapsista. Olen aivan paniikissa siitä, että toinen lapseni olisi poika. Nyt siis raskaana, mutta rakenneultra vasta tulosssa. Kuitenkin on ihan poika olo, raskaus on täysin erilainen kuin edellinen, mistä sain tytön.

Minulla on kauheita kokemuksia poikalapsista, ja tuntuu että jokaisen tutun poika on kamala villi rääkyjä, aina nokka nurinpäin.

Enkä halua vastauksia että ole kiitollinen että olet raskaana, koska olen.
Enkä halua vastauksia että en ansaitse tätä lasta, tulen kyllä rakastamaan tätäkin, sukupuolesta huolimatta. Nyt haluaisin että osaisin vähän rauhoittua peloistani poikalapsien suhteen.

 

Kasva aikuiseks, oikeen rupes ärsyttämään tommonen aloitus

 

Ootko huomannut, että itselläs taitaa olla se nokka nurinpäin?

 

Kasva aikuiseks, oikeen rupes ärsyttämään tommonen aloitus

Ja näitä vastauksia en siis halunnut. Mutta ehkä kirjoitin liian epäselvästi, tai sinulla on joku hirviöpoika ja sen vuoksi aloitus ärsytti.

 

Jaa yleensä ne tytöt kyllä on hankalampia ja näsäviisaampia, joten ei hätää. Jos tyttösi on ihana niin todennäköisesti on poikasikin.

 

No sellaisiahan niistä lapsista tulee millaisia vanhemmat ovat jotain poikkeuksia lukuunottamatta. Kyllä siitä pojasta varmaan ihan kelpo yksilö tulee kun muistaa häntäkin kasvattaa.

 

Onko sulla veljeä?
Mulla ei ole ja ajatus poikalapsesta oli vieras. Toivoin esikoisesta tyttöä ja sain sen. Tokasta tuli poika ja vaikka ajatus hiukan pelotti vieraudessaan niin pojasta tuli kuitenkin rakas ja ihana. Ei niin rauhallinen kuin tyttö mutta kiltti ja oikein kiva poika tuli. Ei niistä kaikista tule kauhukakaroita, se on kasvatuksesta kiinni

 

Kumpaakin lajia aikuiseksi kasvattaneena voin kertoa, että ne poikalapset on ihan yhtä ihania kuin tyttölapsetkin. Tottakai leikit on erilaisia ja rajumpiakin, mutta kun se lapsi on oma ja lapsen/lasten kanssa elää päivittäistä arkea, kaikkeen tottuu. Rääkyminen ja jatkuva nokka nurin oleminen on aika pitkälti kotikasvatuksesta kiinni.

 

Mulla on kaksi tyttöä ja ne vasta onkin varsinaisia rääkyjiä, ihania ja rakkaita silti

 

No mä kerron mun tarinan lyhyesti. Mä tulin raskaaksi 16 vuotiaana ja poikaystävä sekä perhe painosti aborttiin. Poikaystävä sitten jätti kun en suostunut ja isä heitti mut kirjaimellisesti lumihankeen kun olin päättänyt lapsen pitää. Antoi ensikodin osoitteen, numeron ja taksirahat taskuun kyllä. Sain muutamaa kuukautta myöhemmin ihanan poikalapsen keskosena. Kukaan ei onnitellut eikä tullut katsomaan sairaalaan tai ensikotiin meitä. Pääsin kuitenkin jaloilleni ja tiesin että kaikki oli sen arvoista että mulla oli ihana aarre sylissäni huolehdittavanani. Nyt vauvasta on tullut jo aikuinen mies ja isä. Mulle toi poika on ollu mun isoin aarre elämässä. Ja poikien hyviä puolia on se että ovat helpommin luettavissa kuin tytöt ja saa apua kaikenlaisiin käytännön juttuihin ja kantoapua ym meidän poika oli tosi nuorena jo kova nikkaroimaan kaikkea, kyllä niitä poikia on ihan yhtä kiva seurailla kuin tyttöjä vaikkei tyttöjen vaatteita voikaan pukea. Ja eiköhän sitä omaa lasta rakasta vaikka mikä remuaja oliskin...

 

Toiveistasi huolimatta en voi olla ihmettelemättä, että tulevan lapsesi sukupuoli olisi ongelma! Paniikkiin, pelkoon ja huoleen lasten kohdalla on mielestäni syytä, kun on sairautta, tapaturmia tai muuta vastaavaa. Villiys ja "rääkyminen" lienevät lapsissa ajoittain täysin normaalia toimintaa, lapset eivät ole nukkeja. Toivon sinulle aikuisena (toivottavasti olet, kirjoituksesi viittaa teiniäitiyteen) rauhallisuutta ja järkeä ja tulevalle lapsellesi kaikkea hyvää.

 

Ajattele miestäsi! Hänelle poika on varmasti mieluisampi.

 

Mulla oli vähän vastaavat fiilikset jokunen kk sitten. Odotin neljätää lastamme, aiemmat 3 olivat tyttöjä ja koska kukaan ei voi aina "voittaa lotossa", oli aika suuret "riskit" sille, että seuraava tulokas olisi poika, vaikka tyttöä kovasti toivoimme.

Ultrassa selvisi, että meille olisi tulossa poika. Ja tuli.

Moni on kysynyt, että "noh, miltä nyt tuntuu, kun saitte pojan?".
Ja vastaukseni on "ei miltään".

Ei meillä mitään poikaa ole, vaan meillä on vauva. Ainoa ero tyttöihimme on se, että kun vauvan peppua pesee, niin siellä jalkovälissä on jotain "ylimääräistä" Eli ei ne sukupuolten väliset erot ole vielä tässä 2kk aikana mulle auenneet.

Jotenkin kuitenkin tuntuu siltä, että etukäteen stressaamani asiat olivat osittain realistiset, mutta suurimmilta osin aika pöhköjä. Olin jotenkin ajatellut asiat niin, että kun saan pojan, niin se poikahan on sitten villiviikari, joka juostajolkottaa ympäriinsä, kiipeilee katolle ja hyppii aidannokalta voltteja. Mutta ei se niin tee...se vaan makaa lattialla. Oppi se eilen akselinsa ympäri pyörimään, mutta ei se vielä juokse

Väitän siis, että ne muutokset tulevat näkymään lapsessa niin pikkuhiljaa, että siihen ehtii tottumaan. Kauhukuviini kuuluu ehkä eniten kaikki sellaiset "apinoinnit", joihin liittyy kasvanut riski loukata itsensä...esim. juurikin sellainen ympäriinsä kiipeily ja hyppiminen. Mutta ne tulee eteen yksi kerrallaan, hiljalleen. Ehkä mä ehdin siihen edes jossakin määrin tottumaan, ettei kaikki aina tule ihan puskista ja lävähdä päin nkäköä, kuin märkä rätti?

Tosin jos nyt yhtään mitään voi vauvan temperamentista päätellä, niin tämä lapsi on kyllä itse rauhallisuus. Paljon rauhallisempi, kuin mitä nuo neitokaiset ovat vauvoina olleet. Poika maataköllöttää tyytyväisenä paikallaan ja hymyilee aurinkoisena...tytöt olivat vauvana huomattavasti kipakampia tapauksia. Ollaankin sanottu, että likat ovat tulleet äitiinsä ja poika isäänsä

Jospa poika sitten isompanakaan ei olisi sieltä aivan villeimmästä päästä? Tosin jos hän meinaa perheemme villein persoona olla, niin aika paljon saa sitten töitä sen eteen tehdä. Tuo nuorin likka kun on itse PikkyMyy, eli "rauhallinen" on sana, joka ei kuvaa häntä sitten niin pätkääkään

 

En minäkään halunnut poikaa. Oli elämäni suurin pettymys, kun ekan raskauden aikana kävin 4D-ultrassa ja siellä näkyi ihan selvä poika. Nyt mulla on kaksi poikaa ja ne on maailman ihanimmat lapset.

 

Ei pojat ole aina villejä viikareita. Meillä tytöt menee, tekee, hyppii ja pomppii reilusti enemmän kuin rauhalliset pojat. Kaikki lapset ovat onneksi järkipäisiä= vahinkoja tapahtuu vain harvoin. Ja olen kokemuksen perusteella sitä mieltä, että lapset hyötyvät siitä, jos on eri sukupuolta olevia sisaruksia. En tarkoita, että se olisi välttämätöntä, mutta lapset voivat silloin jo kotona oppia olemaan helposti tyttöjen ja poikien kanssa.

 

No minä taas en halunnut tyttöä, mutta tuli kaksi ja kun huomasin miten ihania ne oli, niin jännitti ihan törkeesti pojan saaminen, mutta sain vielä pojankin ja vielä tytön ja nyt haluaisin pojan vaihteeksi ihan vaan sen takia, että tässä kanalaumassa ois tolla kukolla omanlaista seuraa. Mutta se tulee, mikä tulee ja pikkuhiljaa lapsien myötä on alkanut näkemys avautua. Että niin kai kaikilla..

Tai jotkut tietenkin on jo lapsettomina niin päteviä, ettei heillä ole mitään naiiveja käsityksiä ja luuloja asioista, mutta on meitä höpsöjäkin. Ainakin sä ja mä.

 

Kiitos kaikille ihanista vastauksista. Itkettää niitä lukiessa, en todellakaan halua ajatella etten poikaa haluaisi. Nämä auttoivat ja luen ne veilä uudestaan ajan kanssa. Olette ihania.

 

Ja minulla ei ole veljeä, eli ei siis niin läheistä kontaktia ollut poikaan. Pk harjoittelua tehdessäni tutustuin kyllä pariin syötävän ihanaa 5 v hen. Eli joitain positiivisiakin kokemuksia pojista on.

 

[QUOTE="Ninni";29299862]No mä kerron mun tarinan lyhyesti. Mä tulin raskaaksi 16 vuotiaana ja poikaystävä sekä perhe painosti aborttiin. Poikaystävä sitten jätti kun en suostunut ja isä heitti mut kirjaimellisesti lumihankeen kun olin päättänyt lapsen pitää. Antoi ensikodin osoitteen, numeron ja taksirahat taskuun kyllä. Sain muutamaa kuukautta myöhemmin ihanan poikalapsen keskosena. Kukaan ei onnitellut eikä tullut katsomaan sairaalaan tai ensikotiin meitä. Pääsin kuitenkin jaloilleni ja tiesin että kaikki oli sen arvoista että mulla oli ihana aarre sylissäni huolehdittavanani. Nyt vauvasta on tullut jo aikuinen mies ja isä. Mulle toi poika on ollu mun isoin aarre elämässä. Ja poikien hyviä puolia on se että ovat helpommin luettavissa kuin tytöt ja saa apua kaikenlaisiin käytännön juttuihin ja kantoapua ym meidän poika oli tosi nuorena jo kova nikkaroimaan kaikkea, kyllä niitä poikia on ihan yhtä kiva seurailla kuin tyttöjä vaikkei tyttöjen vaatteita voikaan pukea. Ja eiköhän sitä omaa lasta rakasta vaikka mikä remuaja oliskin...[/QUOTE]

:heart:

 

sitten otsikko on "en halua poikaa"?

Jos tähän leikkiin ryhtyy täytyy olla varautunut siihen, ettei lopputulos aina ole se haluttu. En ymmärrä ihmisiä jotka haluavat nimenomaan jomman kumman..

Molemmissa on hyvät ja huonot puolet, voithan saada tytön joka on kuin poika (esim. itse olin) tai toisin päin.

Ärsyttää kun ihmiset aina kysyvät ensimäisenä kumpi se on ja hämmästyvät kun vastaan etten tiedä, odotan vauvaa oli se sitten kumpi vaan kunhan olisi terve.

 

Mun mielestä on hyvä, että sä myönnät ja uskallat kirjoittaa nuo tunteet, niin ne pian helpottavat. Mulle poikalasten maailma oli aina jotenkin "vieras". Nyt mulla on 2-vuotias poika ja vitsit kun ne osaa olla suloisia <3

Jos asia mietityttää enemmän, kannattaa mennä vaikka neuvolapsykologille puhumaan. Suomessa tää sukupuoliasia on edelleen tabu, ja siksi noita asiattomia vastauksia tulee. Voi jopa olla niin, että niillä, jotka suhtautuu näihin ajatuksiin noin kielteisesti, on itsellään jotain vastaavia tukahdutettuja tunteita

 

Mun mielestä on hyvä, että sä myönnät ja uskallat kirjoittaa nuo tunteet, niin ne pian helpottavat. Mulle poikalasten maailma oli aina jotenkin "vieras". Nyt mulla on 2-vuotias poika ja vitsit kun ne osaa olla suloisia <3

Jos asia mietityttää enemmän, kannattaa mennä vaikka neuvolapsykologille puhumaan. Suomessa tää sukupuoliasia on edelleen tabu, ja siksi noita asiattomia vastauksia tulee. Voi jopa olla niin, että niillä, jotka suhtautuu näihin ajatuksiin noin kielteisesti, on itsellään jotain vastaavia tukahdutettuja tunteita

Kiitos kauniista vastauksesta sekä tuosta neuvosta.

 

Sehän se hermostuttaa mitä ei tunne. Itsellä naissuku ihan tyystin (isä nyt on tietysti mutta muuten ) ja olin tyrmistynyt kun kuulin odottavani poikaa - ei siksi että olisin edes ajatellut toivovani tyttöä vaan siksi että tiedostamattani olin kuvitellut sen itsestäänselvyydeksi. Nyt en vaihtaisi ihan yhtään mihinkään tuota. Sinun lapsihan se on, enemmän teitä yhdistäviä tekijöitä on kuin erottavia vaikka eri sukupuolta olettekin. Kyllä se sinut vielä pikkurillinsä ympäri kietaisee, odotapa vain .

 

Minäkin halusin tytön, kun sitten rakenneultrassa lupailtiin poikaa, olin hieman "pettynyt", mutta totuin ajatukseen. Kun poika sitten syntyi en ole kertaakaan ajatellut että olispa ollut tyttö. Tuo vauva meille oli tarkoitus syntyä, sukupuolesta viis!

 

...jatkan vielä että pojan saaminen on rikastuttanut omaa elämää tosi paljon siksi että saan paraatipaikalta seurata miten pieni mies kehittyy ja kasvaa ja miten sen mieli liikkuu. Veikkaan että tyttären kanssa tässä kohdalla enemmän olisi stressiä siitä kaikesta mitä siirrän tai en siirrä häneen omasta naisena olemisestani. Tutkimusretkellä on kivaa !