En halua poikaa

Itse olin koko raskauteni ajan aivan varma että odotan poikaa. Suoraan sanottuna koko odotusajan tein mielessäni paljon töitä, että olisin valmis pojan tuloon. Kiertelin kauppoja ja hypistelin poikavauvojen vaatteita ja koitin löytää niistä niitä ihania ja suloisia. Yritin pyöritellä mielessäni poikien hyviä puolia ja kun raskaus oli loppusuoralla niin aloin olla melko sinut poika-ajatuksen kanssa. Rakenne ultrassa ei kysytty sukupuolta, kumpikaan ei haluttu tietää. Rehellisesti sanottuna, en uskaltanut kysyä. Pelkäsin tilannetta, jossa rakenne ultrassa lupaillan tyttöä joka osoittautuukin synnytyksessä pojaksi. Pelkäsin että olisin vihannut vauvaa koska se ei ollutkaan se mun kovasti toivoma tyttö. Tai en ehkä vihannut, mutta tiesin että olisin ollut todella pettynyt. Nyt minä sain raskausajan valmistautua pojan tuloon, tyttö olisi ollut iloinen yllätys, mutta poikahan se oli, kuten epäilinkin. Enkä ollut synnytyksessä pettynyt pojasta, koska olin oikeasti tehnyt paljon itseni kanssa töitä ja valmistautunut pojan tuloon.

Itse en ole koskaan pitänyt poikalapsia suloisina tai mielenkiintoisina. Jotenkin olin ainan mieltänyt itseni tytön äidiksi. Poikalapset olen koko aikuisiän kokenut jotenkin etäisiksi ja jopa ärsyttäviksi. En vielä nykyäänkaan ole kovin kiinnostunut toisten poikalapsista. Mutta meidän poika on maailman ihanin ja rakkain ja lyö laudalta suloisuudessaan kaikki maailman tyttölapset. Synnytyksen jälkeen en ole edes ajatellut juurikaan vauvan sukupuolta. Ainoastaan vaateasioissa, joskus haikeana ihailen niitä pieniä mekkoja ja pitsi-ihanuuksia, mutta omaa poikaani en muutaisi tytöksi. Hän on sellainen kun on enkä halua häntä muuksi muuttaa.

Vauvaaikan tuskin sukupuolta tulee paljon edes ajateltua, tai itse en ainakaan ajattele. En pue poikkaa pinkkiin ja prinsessamekkoihin, mutta käytän lapsella paljon unisex vaatteita. Meiltä löytyy selkeästi tytön, sekä pojan leluja. Muutenkin yritän välttää jaottelemasta lasta tiettyyn muottiin vain sukupuolen perusteella. Pari kertaa olen havahtunut ihmettelemään miten vahvasti jotkut ihmiset mieltävät lapsen sukupuolen ja sille soveliaan käytöksen jo vauvana. Itse yritän antaa lapsen valita omat mieltymyksensä sukupuolesta huolimatta. Älä siis huoledi. Kyllä sinä rakastat sitä poikalasta siinä missä tyttöäkin. Ja tosiaan ensimmäiseen vuoteen vauvasta ei huomaa kumpaa sukupuolta hän on (paitis tietysti jalkovälistä), enkä usko, että sukupuoli on esillä mitenkään vahvasti ensimmäiseen pariin vuoteen. Iän myötä varmasti erot alkaa hahmottumaan, mutta siihen mennessä olet sopeutunut kyllä lapsesi sukupuoleen.

On luonnollista toivoa laspesta tietyn sukupuolista ja pettymyskin on ihan ok, kunhan siitä pääseee yli ja oppii hyväksymään lapsensa sellaisena kun hän on.

Meidän poika on paljon yleisempi lause kuulla kuin meidän tyttö, sinäkin käytät tuota, mistähän johtuu.

 

[QUOTE="jep";29301172]Tuota en pysty allekirjoittamaan, koska on paljon ihania ihmisiä, joilla on todella häiriintyneet ja julmatkin vanhemmat, ja toisaalta parhaansa tehneiden, rakastavien ja empaattisten vanhempien lapsia, jotka jostain syystä ovat erittäin taipuvaisia toimimaan itsekkäästi ja ilkeästi.

Mutta itselläni oli vähän sama tilanne kuin ap:lla kolmisen vuotta sitten. Esikoinen on tyttö, ja sain rakenneultrassa kuulla odottavani poikaa. Hetken oli juuri tuo ajatus, että osaanko olla pojalle äiti. Nyt kun poika täyttää talvella 3 v, hän on niin meidän poika kuin olla ja voi, ja vaikka rakastan lapsiani tasan yhtä paljon, jopa tunnen useammin jonkinlaista hellytystä siitä, että kuopus on poika, kuin siitä, että esikoinen on tyttö. Tai miten sen sanoisi, en vaihtaisi kumpaakaan mihinkään, enkä toivoisi toisia sukupuolia, ja olen iloinen, että minulla on molemmat, mutta useammin esim. tulee sanottua kuopusta äidin omaksi pojaksi, kuin esikoista äidin omaksi tytöksi (helpommin äidin omaksi rakkaaksi muruksi tms.).

Omassa pojassa myös näen sen empaattisen, hellän ja pehmeän puolen, joka vieraammissa pojissa jää usein ehkä piiloon, juuri oman perheen nähtäväksi. Ja se ristiriita syliin kiipeävän pienen halivan rakkaudentunnustajan ja murisevan automiehen välillä on se älyttömän suloinen .

Kyllä sinä pärjäät . Jokainen lapsi on omanlaisensa, ja kun siihen ainutlaatuisuuteen saa alusta asti tutustua, siihen äitiyteen vaan kasvaa. Sellaiset käytännön jutut taas otan ihan huumorilla, että poika esim. on vähän yli kaksivuotiaasta asti saanut korjailla mun puhettani, kun sekoitan äkkiseltään jutustelussa rekka-autot ja kuorma-autot ja muuta pientä .[/QUOTE]

Jos vanhemmat ovat kusipäitä omia lapsiaan kohtaan, lapsista voi tulla täysin erilaisia kuin kusipäävanhempansa.
Jos vanhemmat ovat kusipäitä joillekin mutta omat lapset ovat kuninkaita kuninkaan oikeuksin, harvemmin lapsistakaan sen parempia tulee.
Empaattiset vanhemmat voivat kasvattaa kusipäitä sallimalla lapselleen oikeuksia enemmän kuin muilla.

 

[QUOTE="hmmm";29549625]Meidän poika on paljon yleisempi lause kuulla kuin meidän tyttö, sinäkin käytät tuota, mistähän johtuu.[/QUOTE]

Todennäköisesti siitä, että tytöille on käytössä muitakin yleisesti käytössäolevia nimityksia, kuten "meidän neiti" ja "meidän prinsessa". Pojille tällaisia on vähemmän. Tietysti kummankin sukupuolen kohdalla voidaan puhua myös sukupuolineutraalisti esikoisesta/kuopuksesta, meidän lapsesta tai käyttää lapsesta ihan nimeä.

Aloittajalle sanoisin, että itsekin toivoin toisesta lapsesta myös tyttö,kuten esikoinenkin on, ja olin aluksi tosi pettynyt, että oli tulossa poika. Mutta se pettymys meni ohi, ja nyt on ollut ihana huomata, että ei se poika ole mikään stereotyyppinen poika, vaan oma yksilönsä, jota ei määritä sukupuoli, vaan persoona. Hän on erilainen kuin esikoinen, mutta ei johtuen sukupuolesta, vaan koska ovat eri ihmiset. Ja samalla hänessä on myös paljon samaa.

 

Mulla on kolme vanhinta poikia, sitten sain tytön. Mua taas alkuun jännitti, miten erilaista on olla tytön äiti, kun olin tottunut poikaviikareita kasvattamaan. Tyttären äidiksikin kasvoi siinä matkan varrella, ja olen kovin kiitollinen ja onnellinen tuosta pienestäprinsessastan . KKaikki lapseni ovat luonteeltaan erilaisia, yksi pojistani on itse rauhallisuus, aina ollut ns.helppo lapsi, kiltti ja tasapainoinen, järkevä ja harkitsevainen. Yksi pojista taas varsinainen tuulispää, touhua, liikettä ja ääntä täysi. Kolmas näiden väliltä ja tytär on myös eloisa, naurava, puhelias ja erittäin touhukas lapsi. Mun kokemukseni mukaan sukupuolella ei ole kauheesti merkitystä lapsen äänekkyyteen tai vilkkauteen. Kaikki yhtä rakkaita ovat, ikiomat aarteet Varmasti ap tulet rkastamaan pientä poikaasi koko sydämestäsi, hön tulee olemaan aivan yhtä ihana lapsi kuin tyttäresikin. Tähän lopuksi vielä, että meille odotetaan nyt viidettä, ja tulossa on poika en toivonut erityisesti kumpaakaan, mutta hyvä näin, prinsessamme saa olla edelleen se perheen ainoa prinsessa