Olen läski, huora, kusipää...

En muista edes kaikkia sanoja... olisin myös ansainnut eilen minkälaista väkivaltaa, sain kuitenkin vain tönäisyn selkä edellä pöytää vasten, jäljet ja kipu jäi. Pelkäsin vauvan kuolevan kohtuun, niin pieni ja viaton tähän riitaan... itkin kuuteen asti aamulla...

 

Kannattaa häipyä tuollaisesta suhteesta. Pahemmaksi se vain menee. Miksi haluat olla kynnysmatto? Sinun velvollisuutesi on suojella lastasi, joten tee mitä sinun täytyy eli lähde pois heti.

 

Rakastan miestä vaikka riidat on kauheita. Mies uhkailee aina riidellessä erolla, pakkaa tavaransa ja jää odottamaan sohvalle mitä sanon. Eilen olin niin peloissani että annoin vain olla,mies nukkui sohvalla ja aamulla sanoi haluavansa yhä jäädä vaikka kaikki onkin päin vittua...

 

[QUOTE="evelyn83";29250999]Rakastan miestä vaikka riidat on kauheita. Mies uhkailee aina riidellessä erolla, pakkaa tavaransa ja jää odottamaan sohvalle mitä sanon. Eilen olin niin peloissani että annoin vain olla,mies nukkui sohvalla ja aamulla sanoi haluavansa yhä jäädä vaikka kaikki onkin päin vittua...[/QUOTE]

Ei tuo ole mitään rakkautta, vaan läheisriippuvaisuutta. Jos olet niin tyhmä, että haluat elää loppuelämäsi nyrkkeilysäkkinä, niin anna edes lapsesi pois, jotta hän ei joudu kärsimään koko elämäänsä äidin masokistisista taipumuksista. Tuollainen ailahtelevainen ja väkivaltainen isä pilaa lapsesi mielenterveyden varmasti.

Onneksi oma äitini älysi ottaa eron isästämme, kun hän muuttui väkivaltaiseksi. Sinun miehesi tekisi sinulle suuren palveluksen, jos häipyisi tavaroidensa kanssa. Anna hänen tehdä se vapaasti.

 

Lisään vielä, että tuollainen henkinen väkivalta on yhtä paha kuin fyysinenkin.

 

Olet oikeassa, olen riippuvainen miehestä, en taloudellisesti vaan läsnäolosta. Pärjäisin vauvan kanssa yksin mutta en halua miehen jäävän mistään paitsi. Hän on välillä myös niin ihana enkä voi tajuta mistä miehen järkyttävä käytös riidellessä tulee, ihan kuin eri ihminen silloin.

 

Kannattaa ehkä lähteä ennen sitä tönäisyä, jonka jälkeen et enää pysty kirjoittelemaan Kaksplussalle.

 

Älä sitten valita täällä, kun kerran omasta halustasi tuossa tilanteessa olet ja ihanaa miestäsi rakastat.

 

Onnea valitsemallasi tiellä.

 

Älä sitten valita täällä, kun kerran omasta halustasi tuossa tilanteessa olet ja ihanaa miestäsi rakastat.

Täällä muuten näkyy epämiellyttävän usein ketjuja mallia "Mieheni vetää minua turpaan välillä, mutta muuten on kyllä ihana aviomies ja hyvä isä". Millä helvetin kriteereillä nämä mielipiteet ihanuudesta oikein muodostetaan?

 

sain lapsuudessa kokea väkivaltaa ja se tuntui luonnolliselta ja "kotoisalta" sitten sen miehenkin kanssa.
säälin miestä ja ajattelin hänen olevan niin heikko, että hänkin kokenut kaikkea ja ei osaa sanoittaa raivoaan.
en halunnut uskoa"nähdä" asioita niin kuin ne olivat, vaan uskoin hänen hyvään puoleensa.
jossakin vaiheessa (lapsen myötä) aloin arvostamaan itseäni ja ajoin miehen ulos, kun uskalsin.
väkivalta ei loppunut, alkoi pahempi vaaniminen.
menin oikeuteen.sai lähestymiskiellon, mutta lapsi ei ollut turvassa.
elin kamalaa pelon ja huolen sekaista aikaa.minua ei otettu todesta.
tapahtui jotakin kamalaa ja saamme vihdoin rauhan hänestä.
lähde, kun se on vielä helppoa!Ajatuksesi selkiytyvät , kun saat hänestä välimatkaa.elä anna hänen vaikuttaa sinuun.
minulla on nykyään aivan uskomattoman ihana mies!Kesti aikaa ennenkuin opin mikä on normaalia.
tasaista normaalia nautittavaa elämää-ILMAN PELKOA!!!

 

Sorry, mutta tuollaisessa tilanteessa pitäisin tulevan lapsen onnena kuolla jo sikiönä sinne kohtuun, ettei tarvitse syntyä riitojen keskelle mielivaltaisen isän ja surkean kynnysmattoäidin lapseksi.

Surettaa niin paljon ne kaikki lapset, jotka joutuvat elämään väkivaltaisissa oloissa, surkeiden vanhempien kasvatettavana.
Vanhempien pitäisi olla lapselle kuin sellainen sateenvarjo, jonka alla lapsi voi turvassa kasvaa eikä niin, että vanhemmat ovat toisiaan vastaan ja kotona vallitsee pelon ilmapiiri.
Sinulle tai miehellesi ei riitä sympatiaa, ei riitä noin holtittomille aikuisille. Itse olette osanne parisuhteenne suhteen valinneet, mutta on ällöttävää sekoittaa siihen viaton lapsi.
Eikö aborttia voi enää tehdä?

 

Täällä muuten näkyy epämiellyttävän usein ketjuja mallia "Mieheni vetää minua turpaan välillä, mutta muuten on kyllä ihana aviomies ja hyvä isä". Millä helvetin kriteereillä nämä mielipiteet ihanuudesta oikein muodostetaan?

Ei tajua ei.

 

Sorry, mutta tuollaisessa tilanteessa pitäisin tulevan lapsen onnena kuolla jo sikiönä sinne kohtuun, ettei tarvitse syntyä riitojen keskelle mielivaltaisen isän ja surkean kynnysmattoäidin lapseksi.

Surettaa niin paljon ne kaikki lapset, jotka joutuvat elämään väkivaltaisissa oloissa, surkeiden vanhempien kasvatettavana.
Vanhempien pitäisi olla lapselle kuin sellainen sateenvarjo, jonka alla lapsi voi turvassa kasvaa eikä niin, että vanhemmat ovat toisiaan vastaan ja kotona vallitsee pelon ilmapiiri.
Sinulle tai miehellesi ei riitä sympatiaa, ei riitä noin holtittomille aikuisille. Itse olette osanne parisuhteenne suhteen valinneet, mutta on ällöttävää sekoittaa siihen viaton lapsi.
Eikö aborttia voi enää tehdä?

sinunlaisesi ihminen sanoo sorry tarkoittamatta sitä.tuskin olet sen parempi ihminen, kuin väkivaltaa kokeneet uhrit.
uhreilla on pitkä matka, mutta lopussa kuitenkin saavat kiitosta itseltään tekemästään matkasta, kun vain käy terapiassa kasvamassa aikuiseksi, eikä anna pelon enää hallita.
kaikki ihmiset eivät ole niin läpinäkyviä, että voisi helposti valita sen tervepäisen.minulle miehen narsismi paljastui vasta kokonaisuudessaan vasta ollessani raskaana.

 

Ei tajua ei.

olisiko todellisuus niin kamala nähdä, että sitä yritetään omaa mielenterveyttä vakauttaa näin?Sen myöntämisestähän saattaa seurata paljon päänvaivaa.Voi joutua jopa käymään koko lapsuutensa läpi.

 

[QUOTE="evelyn83";29250999]Rakastan miestä vaikka riidat on kauheita. Mies uhkailee aina riidellessä erolla, pakkaa tavaransa ja jää odottamaan sohvalle mitä sanon. Eilen olin niin peloissani että annoin vain olla,mies nukkui sohvalla ja aamulla sanoi haluavansa yhä jäädä vaikka kaikki onkin päin vittua...[/QUOTE]

Kannappa seuraavaksi tää pakattu reppu ihan ulko-ovelle asti herran puolesta, ja sanot kipakasti "tossa on OVI"!!

 

olisiko todellisuus niin kamala nähdä, että sitä yritetään omaa mielenterveyttä vakauttaa näin?Sen myöntämisestähän saattaa seurata paljon päänvaivaa.Voi joutua jopa käymään koko lapsuutensa läpi.

Varmaankin jotain tälläistä. Jos elämä on helvettiä, puolustusreaktiona oma mieli rupeaa rakentamaan kuvitelmaa siitä, ettei asiat nyt ole ollenkaan niin hullusti kuin oikeasti on. Tai en minä tiedä, mutta kuulostaa aika loogiselta.

 

Toivottavasti sun pieni lapsesi on yhtä sitkeä siellä mahassa kuin minä olin kun iskäarmas koitti mua hakata kohdusta ulos ja pikkutyttönä hakkasi sitten vielä paljon lisää, mutsi pilasi mun elämäni kun ei eronnut mutta hän oli vähän kai yksinkertainen ja/ tai heikko paskamutsi.

 

Varmaankin jotain tälläistä. Jos elämä on helvettiä, puolustusreaktiona oma mieli rupeaa rakentamaan kuvitelmaa siitä, ettei asiat nyt ole ollenkaan niin hullusti kuin oikeasti on. Tai en minä tiedä, mutta kuulostaa aika loogiselta.

Väkivaltaisessa parisuhteessa eläneenä voin sanoa, että joo on siinä tuotakin. Totuutta on vaikeaa myöntää koska kuka hullu nyt jäisi sellaiseen suhteeseen. Kyse on myös tottumuksesta. Tilanne muuttuu yleensä pikkuhiljaa, raja sille mitä käytöstä sietää siirtyy vaivihkaa, oma ajattelutapa vääristyy eikä enää muista mikä on sitä normaalia ja ihanaa. Mutta, on siinä myöskin sitä, että siinä toisessa on niitä ihania piirteitä. Toinen osaa olla yhtä ihana kuin on hirveäkin. Olen joskus tällä, silloin kun olin vielä suhteessa, kirjoittanut mieheni "pahasta" puolesta, ja sain selvät JSSAP-käskyt. Toiseen ketjuun kirjoitin mieheni "hyvästä" puolesta, ja sain selvät käskyt pitää niin ihanasta miehestä kiinni. Samat piirteet on yhdessä ihmisessä, äärimäisyydestä toiseen. Eikä siinä tilanteesta osaa ajatella, että ne huonot puolet vähentäisi niitä ihania piirteitä. Sitä jollain tapaa kuvittelee, ja uskottelee itselleen, ja kuuntelee kun toinen kirkkain silmin selittää, että ne huonot asiat johtuu vaan asiasta X. On stressiä töissä, rahat on loppu, vaimo nalkutti, nukkui huonosti, oli krapula... Ne huonot asiat ei oikeasti ole hänen piirteitä, hän ei oikeasti ole sellainen, hän on ulkoisten tekijöiden uhri. Ja sitä uskoo, haluaa uskoa. Ja muistaa ne hyvät puolet, muistaa onhan hän myös tällainen. Ja kukapa ei antaisi joskus puolisolleen anteeksi kun "oli huono päivä"? Siitä se johtuu. Sen unohtaa mikä on sallittua käytöstä laittaa sen "huonon päivän" piikkiin, mikä on sellaista minkä voi antaa anteeksi ja ohittaa... klassinen sammakko kiehuvassa vedessä...

 

Täällä muuten näkyy epämiellyttävän usein ketjuja mallia "Mieheni vetää minua turpaan välillä, mutta muuten on kyllä ihana aviomies ja hyvä isä". Millä helvetin kriteereillä nämä mielipiteet ihanuudesta oikein muodostetaan?

Se on kyllä vaikea ymmärtää miten ihmeessä se väkivaltainen kumppani on muun ajan ihana ja mahtava jos silloin tällöin turpaan tulee.. No todennäköisesti se toinenkaan siinä suhteessa ei ole terve vaan rikkinäinen ihminen joka on riippuvainen henkisesti parisuhteesta vaikka sitten huonosta sellaisesta ja se, että on suhteessa on tärkeämpää kuin se millainen suhde on. Riippuvuus missä asiassa tahansa ei ole tervettä, mutta riippuvainen ihminenhän ei sitä näe..

 

[QUOTE="evelyn83";29251029]Olet oikeassa, olen riippuvainen miehestä, en taloudellisesti vaan läsnäolosta. Pärjäisin vauvan kanssa yksin mutta en halua miehen jäävän mistään paitsi. Hän on välillä myös niin ihana enkä voi tajuta mistä miehen järkyttävä käytös riidellessä tulee, ihan kuin eri ihminen silloin.[/QUOTE]

Sun pitää täsä kohti ajatella enemmän lasta ja itseäs kuin miestä. Se on ihan sun miehen omaa syytä, jos perheensä menettää kun huonosti käyttäytyy. Älä sinä ala siitä syyllisyyttä tuntemaan.

Minkälaisen kodin haluat lapselle antaa?

 

Täällä muuten näkyy epämiellyttävän usein ketjuja mallia "Mieheni vetää minua turpaan välillä, mutta muuten on kyllä ihana aviomies ja hyvä isä". Millä helvetin kriteereillä nämä mielipiteet ihanuudesta oikein muodostetaan?

Jos näin ajattelevia naisia ei olisi niin ei olisi jatkuvaa perheväkivaltaa (väkivalta loppuisi siihen ekaan kertaan).

 

Lapsesi on tuleva puolison pahoinpitelijä, tai siitä kärsivä jos annat hänen elää sen keskellä lapsuutensa. Oletko valmis ottamaan vastuun siitä että hän saattaa aikanaan jonkun tappaa, tai tulee tapetuksi?

 

[QUOTE="kokenut";29251345]Väkivaltaisessa parisuhteessa eläneenä voin sanoa, että joo on siinä tuotakin. Totuutta on vaikeaa myöntää koska kuka hullu nyt jäisi sellaiseen suhteeseen. Kyse on myös tottumuksesta. Tilanne muuttuu yleensä pikkuhiljaa, raja sille mitä käytöstä sietää siirtyy vaivihkaa, oma ajattelutapa vääristyy eikä enää muista mikä on sitä normaalia ja ihanaa. Mutta, on siinä myöskin sitä, että siinä toisessa on niitä ihania piirteitä. Toinen osaa olla yhtä ihana kuin on hirveäkin. Olen joskus tällä, silloin kun olin vielä suhteessa, kirjoittanut mieheni "pahasta" puolesta, ja sain selvät JSSAP-käskyt. Toiseen ketjuun kirjoitin mieheni "hyvästä" puolesta, ja sain selvät käskyt pitää niin ihanasta miehestä kiinni. Samat piirteet on yhdessä ihmisessä, äärimäisyydestä toiseen. Eikä siinä tilanteesta osaa ajatella, että ne huonot puolet vähentäisi niitä ihania piirteitä. Sitä jollain tapaa kuvittelee, ja uskottelee itselleen, ja kuuntelee kun toinen kirkkain silmin selittää, että ne huonot asiat johtuu vaan asiasta X. On stressiä töissä, rahat on loppu, vaimo nalkutti, nukkui huonosti, oli krapula... Ne huonot asiat ei oikeasti ole hänen piirteitä, hän ei oikeasti ole sellainen, hän on ulkoisten tekijöiden uhri. Ja sitä uskoo, haluaa uskoa. Ja muistaa ne hyvät puolet, muistaa onhan hän myös tällainen. Ja kukapa ei antaisi joskus puolisolleen anteeksi kun "oli huono päivä"? Siitä se johtuu. Sen unohtaa mikä on sallittua käytöstä laittaa sen "huonon päivän" piikkiin, mikä on sellaista minkä voi antaa anteeksi ja ohittaa... klassinen sammakko kiehuvassa vedessä...[/QUOTE]

Kiitokset kun kirjoitit toisen kokeneen puolesta kaiken juuri niinkuin onkin!
Ja myös sinä ensin kommentoinut mies(?) olet oikeassa.
Ei tuota psykologista puolta ymmärrä eikä näe kun vasta kun on selvittänyt elämäänsä jonkin matkaa kauempana tapahtumista.
liian lähellä ei näe kokonaisuutta.
nyt kun olen käynyt terapiassa useamman vuoden, olen kasvanut henkisesti todella paljon ja elämäni on paljon parempaa.vaikeata oli tai on terapia, mutta vaikeampaa oli elää ko elämää.

 

Jos toi jatkuu lapsenne huostaanotetaan ja jäät yksinäs ilman lastasi ton dorkan kynnysmatoksi.
Kannattais lähteä ennen kuin on myöhäistä.
Jossain vaiheessa sun mielenterveys kuitenkin hajoo. Lähe vetää sielt!! Kun avaat oven otat ekat askeleet niin tie parempaan on jo alkanu Ota se eka askel.