Mitäköhän Minna Canth on ajatellut kirjoittaessaan tälläistä?

Sanottiinko jossain että perustuu tosiasioihin?

Ei sanottu. Mä en silti hirveesti innostu tollasesta surkeilusta. Ei vaan ollut kovin kiva luettava, vaan pitkästyttävä ja masentava. Mä en koe, että kellään ois jokin velvollisuus tykätä jostain vaan siksi kun se on niin sivistynyttä ja hienoa tykätä esimerkiksi tästä kirjailijasta ja hänen kirjoituksistaan.

 

Ei sanottu. Mä en silti hirveesti innostu tollasesta surkeilusta. Ei vaan ollut kovin kiva luettava, vaan pitkästyttävä ja masentava. Mä en koe, että kellään ois jokin velvollisuus tykätä jostain vaan siksi kun se on niin sivistynyttä ja hienoa tykätä esimerkiksi tästä kirjailijasta ja hänen kirjoituksistaan.

Kyseisen kirjailijan tekstit nyt sattuu olemaan tuollaisia. Ja pitkästyttäväksi en kyllä tuota novellia sanoisi. Jos noin lyhyt teksti pitkästyttää, niin kannattaa pitäytyä Aku Ankoissa.

 

kuinka lapsi kärsii jostain hivutustaudista, kituu, kärsii ja makaa näivettyneenä kehdossa matojen syödessä kyseistä lasta. On mahtanut Minna hekumoida oikein orgasmeihin asti ajatellessaan pienen lapsen hirveitä kärsimyksiä vähän samaan tapaan kuin joka tänne palstalle kirjoittava pedofiili kuvailee jotain lasten raiskaamista tai tappoa.

Silloin kun tuo teksti on kirjoitettu, on aika ollut hyvin toisenlainen kuin nykyisin.
Kaikki inhimillinen on ollut arkisesti läsnä kodeissa. Äidit ovat itse hoitaneet kärsivät lapsensa. Sairaaloita on ollut harvassa ja ne ovat olleet köyhän ulottummattomissa. Kuolema ja elämä ovat käyneet käsikädessä jatkuvasti.
Nykyisin ei ehkä tuon kaltaisia kärsimyksiä ole, kiitos lääketieteen kehityksen. Mutta ei esim. syöpään kuolevan lapsen vanhemmat kovin helpolla pääsee lapsensa kitumista seuratessaan.

Toinen tekijä, jota moni nykyihminen ei käsitä, on usko Jumalaan. Usko siihen, että Jumala antaa sekä ilot että tuskat, sekä onnen että koettelemukset. Usko siihen että kuolema ei ole loppu, vaan portti Taivaan iloon. Usko siihen, että lyhytkään elämä ei lopu kesken, vaan Jumala on luonut jokaiselle ihmiselle kaikki hänen elinpäivänsä, toisille enemmän, toisille vähemmän.

 

herrajjestas noita peyoten kommentteja taas... ymmärtäis nyt olla edes hiljaa... kauhee myötähäpeä...

 

Ei sanottu. Mä en silti hirveesti innostu tollasesta surkeilusta. Ei vaan ollut kovin kiva luettava, vaan pitkästyttävä ja masentava. Mä en koe, että kellään ois jokin velvollisuus tykätä jostain vaan siksi kun se on niin sivistynyttä ja hienoa tykätä esimerkiksi tästä kirjailijasta ja hänen kirjoituksistaan.

Sinun kannattaisi varmaan perehtyä siihen ajanjaksoon ja siihen maailmaan, johon Canth kirjoitti. Hänen tekstinsäkin aukeaisivat sinulle sitten paremmin. Hänen tekstinsä ei ole "kiva", mutta aika monet hyvät ja puhuttelevat tekstit eivät ole lainkaan "kivoja". Niistä voi kuitenkin saada paljon irti jos ei kiinnitä huomiotaan epäolennaiseen. Kannattaa kuitenkin muistaa historiallinen konteksti, sitä vasten tekstit aukeavat ihan eri tavalla.

 

Ei sanottu. Mä en silti hirveesti innostu tollasesta surkeilusta. Ei vaan ollut kovin kiva luettava, vaan pitkästyttävä ja masentava. Mä en koe, että kellään ois jokin velvollisuus tykätä jostain vaan siksi kun se on niin sivistynyttä ja hienoa tykätä esimerkiksi tästä kirjailijasta ja hänen kirjoituksistaan.

tavallaan olen samaa mieltä, että joskus tuntuu että kaikkien pitäisi tykätä jostain samasta elokuvasta/kirjasta. Minua esim. on joskus hävettänyt haukkua jotain elokuvaa ainoana. Ei meillä kaikilla ihmisillä mitenkään voi olla sama maku.

Onhan tuo aika yököttävää luettavaa, mutta tavallaan se juttu on siinä. Kuinka karua elämä voikaan olla. Miksi muuten olis vaikka kauhuleffoja, no siksi kun meillä ihmisillä on kokea ja käsitellä kaikenlaisia tunteita. Minä pidin siitä, kun jouduin astumaan pois mukavuusalueeltani ja tarina avasi silmiä ettei elämä todellakaan ole aina ruusuilla tanssimista. Jotenkin tuli mieleen vanhainkodin vanhukset.

Yleinen sävy tekstissä oli tosi kaunis ja kauniita asioita osaa arvostaa.

Voisin ajatella minna canthin ajatelleen sitä, miten helppoa sieltä naapurista on tulla yhtenä päivänä viikossa tuomaan leipä avuksi ja naapuri saa hyvän mielen. mutta oikeasti siitä avusta ei ole hyötyä vaan peräti haittaakin. ei naapuri voi ymmärtää millaista apua tuossa tilanteessa voi tarvita. että me ihmiset voitaisiin yrittää auttaa enemmän läheisiä ja vaikka kysyä miten voi auttaa.

 

[QUOTE="vieras.";29226484]Ai kato vaikka googlesta. Minä ainakin haluaisin tietää mitä kukin pitää Minna Ganthin ansiona.[/QUOTE]

Ai "Ganth"

 

Moni yllättyisi miten kovia tarinoita esim. omista esi-isistä löytyy. Kovin oli elämä ennen toisenlaista.

 

[QUOTE="huh";29226699]tavallaan olen samaa mieltä, että joskus tuntuu että kaikkien pitäisi tykätä jostain samasta elokuvasta/kirjasta. Minua esim. on joskus hävettänyt haukkua jotain elokuvaa ainoana. Ei meillä kaikilla ihmisillä mitenkään voi olla sama maku.

Onhan tuo aika yököttävää luettavaa, mutta tavallaan se juttu on siinä. Kuinka karua elämä voikaan olla. Miksi muuten olis vaikka kauhuleffoja, no siksi kun meillä ihmisillä on kokea ja käsitellä kaikenlaisia tunteita. Minä pidin siitä, kun jouduin astumaan pois mukavuusalueeltani ja tarina avasi silmiä ettei elämä todellakaan ole aina ruusuilla tanssimista. Jotenkin tuli mieleen vanhainkodin vanhukset.

Yleinen sävy tekstissä oli tosi kaunis ja kauniita asioita osaa arvostaa.

Voisin ajatella minna canthin ajatelleen sitä, miten helppoa sieltä naapurista on tulla yhtenä päivänä viikossa tuomaan leipä avuksi ja naapuri saa hyvän mielen. mutta oikeasti siitä avusta ei ole hyötyä vaan peräti haittaakin. ei naapuri voi ymmärtää millaista apua tuossa tilanteessa voi tarvita. että me ihmiset voitaisiin yrittää auttaa enemmän läheisiä ja vaikka kysyä miten voi auttaa.[/QUOTE]

kun luin uudestaan tämän kirjoitukseni tuli mieleen, että onpas tosi 2000-luvun ihmisen ajatusmaailmaa. Sopiikohan mun ajatuksen yhtään 1800-luvun kirjoitukseen?

 

Ajalleen tyypillistä, realistista. Kaunista ja niin karua.

Mutta ei kaikkien tarvitse tykätä kaikesta. Minä äsken arvostelin kärkkäin sanankääntein Vares-dekkareita, niitä elokuvia ja sen älytöntä ja synkkää ja niin miehistä maailmaa. Että ei voisi vähempää kiinnostaa. Ehkä dekkaria ei nyt niin tarvitse ymmärtää kuten tuota novellia, sillä samanlaista huonoa dekkari- kirjallisuutta löytyy joka maasta ja pitkältä ajalta. Mutta kuitenkin. Ei se, että kirjoittaja on Minna Canth, nosta sitä arvostelun yläpuolelle. Onhan se hyvin suomalainen kuvaus. Että on kylmää ja hiljaista ja torpan seinät hädin tuskin pystyssä ja kaikki kärsivät hiljaa.

Kyllä sitä iloa ja toivoakin mahtui Suomeen päälle sata vuotta sitten myös, mutta ei ollut muodikasta kuvata sitä.

 

[QUOTE="huh";29226715]kun luin uudestaan tämän kirjoitukseni tuli mieleen, että onpas tosi 2000-luvun ihmisen ajatusmaailmaa. Sopiikohan mun ajatuksen yhtään 1800-luvun kirjoitukseen?[/QUOTE]

.. sovi, eikä tarvikaan, mutta on hyvä tietää, mikä on historiamme.

 

.. sovi, eikä tarvikaan, mutta on hyvä tietää, mikä on historiamme.

on todellakin, osaa sitten olla kiitollinen vaikkapa minna canthille, siitä mitä hän on saanut aikaan

 

Kyllähän tuo on nykyaikaakin, vastaavaa tapahtuu varmasti Afrikan savimajoissa.

 

Hivutustauti oli todellinen kuolinsyy menneninä vuosisatoina, KVG mammat jos luulette että keksitty juttu...

 

Todella kaunista tekstiä, liikutuin lukiessani.

Ja onhan tuo ihan arkipäivää nykymaailmassakin. Nykyaika on muutakin kuin länsimainen nykyaika.

 

Minua tuossa ärsytti tuo hivutustaudin kuvaus. Että madot syö lasta ja ruokakin valuu vatsasta joistain reijistä pihalle. Joopa joo. Voi kurjuuden ylistys sentään, ihan keksitty koko tauti.

Sinä olet keksitty tauti.

 

Minua häiritsee eniten tässä tarinassa tuo tauti.
Ruoka tulee sulamattomana haavoista ulos?? Öö, what? Ja lapsi on elänyt näin vuosia, jotenkin kuulostaa turhan keksityltä ja epätodelliselta.

Jos olis jättänyt nuo madot ja ruuan tulemisen haavoista, niin olisi ollut paljon koskettavampi. Tai vaihtoehtoisesti olisi kertonut siitä kärpäsparvesta joka häiritsi lasta yötä päivää, eihän ne toukat/madot ihan tyhjästä kuitenkaan haavoihin tule.

 

Minua häiritsee eniten tässä tarinassa tuo tauti.
Ruoka tulee sulamattomana haavoista ulos?? Öö, what? Ja lapsi on elänyt näin vuosia, jotenkin kuulostaa turhan keksityltä ja epätodelliselta.

Jos olis jättänyt nuo madot ja ruuan tulemisen haavoista, niin olisi ollut paljon koskettavampi. Tai vaihtoehtoisesti olisi kertonut siitä kärpäsparvesta joka häiritsi lasta yötä päivää, eihän ne toukat/madot ihan tyhjästä kuitenkaan haavoihin tule.

Sama mua häiritsi. Hivutustauti on vaan ollut nimitys sille kun laihtuu ja sitten kuolee, ei siihen tommoset reiät liity. Hivutustauti on voinut olla vaikka keliakia. Mutta reiät monta vuotta vatsassa ja madot syö? Sellasena ei elele kuin päiviä.

 

Ei sanottu. Mä en silti hirveesti innostu tollasesta surkeilusta. Ei vaan ollut kovin kiva luettava, vaan pitkästyttävä ja masentava. Mä en koe, että kellään ois jokin velvollisuus tykätä jostain vaan siksi kun se on niin sivistynyttä ja hienoa tykätä esimerkiksi tästä kirjailijasta ja hänen kirjoituksistaan.

Minna Kanth ei todellakaan ole kiva luettava. Olisihan hänen pitänyt osata kirjailijana hauskuuttaa kurjuudessa rypeviä kansalaisia ja varsinkin niille parempi osaisille tuo on varmaan ollut todella pitkästyttävää luettavaa. Onneksi heidänkään ei ole ollut pakko lukea makuuhaavoissaan kituvista takahikiän repaleisista lapsista.

Onneksi on Hollywood joka täyttää viihdeihmisten tarpeet ja sopivasti vierottaa ajan kurjuuksista.
Tuo kuvaus on varmaan melko ajankohtainen tänäänkin vaikka jossain Kongossa. Mut onneksi dokkarit tulee yöllä, niin ei ole pakko nähdä ja pitkästyä.