Määrittele helppo elämä. Se minkä toinen kokee kamalan vaikeaksi voi toiselle olla ihan ok juttu. EN usko että kaikki joilla on vaikea ja raskas elämä heittelevät ja paiskovat tavaroita...Alkuperäinen kirjoittaja myös masiksen kokenut;29196008:
dddd
Ei ole ollut helppo elämä ei.Alkuperäinen kirjoittaja myös masiksen kokenut;29196008:
On rahavaikeuksia, diagnooseja, 10v. hoito jne. MUTTA jossain vaiheessa ei voi enää piiloutua diagnoosien taakse ja syyttää vanhempiaan/paskaa lapsuutta siitä, että vetää kämpän paskaksi.
Jos luettelisin mun aiemmat diagnoosit, niin auttaisi monia _ymmärtämään_ paremmin, mikäli olisin vetänyt kämpän maantasalle, mutta ne diagnoosit ei oikeuta toimimaan niin, eikä omia kilareita voi pistää muiden syyksi.
Voin kuvitella miltä tuntuu ja voin eläytyä, ymmärtää.
Mutta mun ei tarvitse ymmärtää siten, että moinen käytös olisi .... ok....
"Alli"
Meillä hajosi paikat riidellessä minun toimestani ennen, mutta ei onneksi enää. Huh! Onneksi. Se oli nimittäin kamalaa!!
Kävin terapiassa kolme vuotta ja räiskäminen jäi sinne. Terveellä ihmisellä on muita keinoja käsitellä ja hallita tunteitaan kuin paikkojen hajottaminen. Se on sitä paitsi pelottavaa.
Tarvitset apua!
Kävin terapiassa kolme vuotta ja räiskäminen jäi sinne. Terveellä ihmisellä on muita keinoja käsitellä ja hallita tunteitaan kuin paikkojen hajottaminen. Se on sitä paitsi pelottavaa.
Tarvitset apua!
"terapeutti"
Lautasjuttu voi hyvinkin päteä herkkään ja rönsyilevään naistyyppiin. Joillakin ihmisillä tunteet korostuvat liioitellun voimakkaina, mutta jäävät jumiin sisälle. Riitatilanteissa tuon taipumuksen kanssa on tosi vaikeaa. Sanoja ei löydy silloin kun pitäisi vaan päässä on kaaos.
Olen kohdannut raivonpuuskia työssäni enemmän herkkien, sulkeutuneiden ja hiljaisten ihmisten parissa. Temperamenttisemmat ja suoraviivaiset "kuumakallet" osaavat ryöpyttää tunteitaan paremmin ulos sanoin. Ne, jotka ovat vähemmän sanavalmiita, turvautuvat epätoivoisessa tilanteessa enemmän fyysiseen ilmaisutapaan, mutta tulevat vain entistä huonommin ymmärretyiksi. Hyvin alistetussa asemassa suhteessaan olevat naiset voivat olla padonneet sisälleen niin paljon, että sitä on mahdotonta toisen ymmärtää. Identiteetin vahvuus on suuressa yhteydessä tunteiden hallintaan. Epäonnistumisia, kiusaamista ja itsetunnollista heikkoutta lapsesta saakka kokeneet eivät kykene parisuhteessaan välttämättä kohtaamaan sitä kaikkea negatiivisten tunteiden määrää.
Olen kohdannut raivonpuuskia työssäni enemmän herkkien, sulkeutuneiden ja hiljaisten ihmisten parissa. Temperamenttisemmat ja suoraviivaiset "kuumakallet" osaavat ryöpyttää tunteitaan paremmin ulos sanoin. Ne, jotka ovat vähemmän sanavalmiita, turvautuvat epätoivoisessa tilanteessa enemmän fyysiseen ilmaisutapaan, mutta tulevat vain entistä huonommin ymmärretyiksi. Hyvin alistetussa asemassa suhteessaan olevat naiset voivat olla padonneet sisälleen niin paljon, että sitä on mahdotonta toisen ymmärtää. Identiteetin vahvuus on suuressa yhteydessä tunteiden hallintaan. Epäonnistumisia, kiusaamista ja itsetunnollista heikkoutta lapsesta saakka kokeneet eivät kykene parisuhteessaan välttämättä kohtaamaan sitä kaikkea negatiivisten tunteiden määrää.
"vieras"
Kaalimaan vartija: Se onkin monen tekijän summa miten ja mitä kukakin kestää! Hyvin pienetkin vastoinkäymiset voivat olla jollekin totaalinen överi. Riippuu stressinsietokyvystä ja tunteiden käsittely- ja hallintakyvystä. Taustoja ja persoonallisuuteen liittyviä heikentäviä tekijöitä on monia. Onnellisen nallin ovat saaneet he, jotka saavat tilanteesta riippumatta pidettyä tunteensa aisoissa.
"vieras"
Ei koskaan. Joskus olen saattanut suutuksissani paiskata oven kiinni, mutten sitäkään niin kovaa, että hajoaisi. Eikä ikinä huudeta toisillemme, olennainen salaisuus piilee varmaan siinä, että molemmilla on kyky kuunnella kun toinen haluaa keskustella asioista.
Vierasmies
"On hajonnut yhtä sun toista pientä. En pidä itseäni siltikään raivohulluna. Joskus kaikilla käämi kärähtää jos on tosi väsynyt ja paineiden alla."
Heh, hyvää selittelyä. Kaikki on vähän hullu ja mun ämmähormonikohtaukset on OK. Ku muutkin koska toivon niin!
Kaikki ovat joskus väsyneitä mut hei, silloin voi mennä nukkumaan raivoamisessa kuluu energiaa eli väsyy lisää
Heh, hyvää selittelyä. Kaikki on vähän hullu ja mun ämmähormonikohtaukset on OK. Ku muutkin koska toivon niin!
Kaikki ovat joskus väsyneitä mut hei, silloin voi mennä nukkumaan
raivoamisessa kuluu energiaa eli väsyy lisää
pyörremyrsky
Sepäse, kuuntelemishaluttomuus! Mies kun tulee töistä niin hän haluaa vetäytyä nukkumaanmenoon saakka omaan hiljaisuutensa. Töissä on joutunut olemaan niin suuren kuormituksen alaisena, ettei kestä enää kohdata perhe-elämän kuormitusta. Minulle siis kaatuu kaikessa hiljaisuudessa kaikki muu. Kaipaan puhumista, mutta mies ei. Hänellä vilahtelee kaikki ohi mitä puhun. Se tuntuu loukkaavalta.
dddd
Kyllä, ymmärrettävää. Mutta asioiden ei tarvitse purkautua yhdellä tietyllä tavalla.Alkuperäinen kirjoittaja pyörremyrsky;29196269:
dddd
Ei tarvitse kuitenkaan naureskella. Raivarit ei ole naurunasia."On hajonnut yhtä sun toista pientä. En pidä itseäni siltikään raivohulluna. Joskus kaikilla käämi kärähtää jos on tosi väsynyt ja paineiden alla."
Heh, hyvää selittelyä. Kaikki on vähän hullu ja mun ämmähormonikohtaukset on OK. Ku muutkin koska toivon niin!
Kaikki ovat joskus väsyneitä mut hei, silloin voi mennä nukkumaan
....
Ei koskaan. Itse en vain pysty, vaikka joskus olen miettinyt että auttaisiko oikeasti jos rikkoisi jonkun pikkuesineen. Ei vain oo mun juttu.
Mies voi turhautuneena paiskia ovia, mut ei onneks sen enempää. Exä oli sellanen joka tietyssä kännissä saattoi ottaa miekan(!!!) esille ja silputa huonekaluja. Onneksi ei ollut mitään yhteisiä tavaroita ja suhde todellakin päättyi lyhyeen
Mies voi turhautuneena paiskia ovia, mut ei onneks sen enempää. Exä oli sellanen joka tietyssä kännissä saattoi ottaa miekan(!!!) esille ja silputa huonekaluja. Onneksi ei ollut mitään yhteisiä tavaroita ja suhde todellakin päättyi lyhyeen
Kuunteleeko hän sitten paremmin kun sä alat rikkoa teidän kotianne? Tuskinpa vain, tuohan on oravanpyörä, en mäkään uskaltanut exän kanssa mitään puhua kun ne "keskustelut" johti aina raivostumiseen ja sitten alkoi mennä rikki esineitä ja asioita. Musta olis ollut kamalan kivaa elää kodissa, jossa ovet, seinät, ikkunat ja tavarat saisi pysyä ehjinä. Musta se on lapsiperheessä sellaista normaalia elämää, että kotia kunnioitetaan sen verran, että sitä ei rikota. Ja että lapsien turvallisuuden tunnetta ja pysyvyyttä mietitään sen verran ettei säikytellä heitä eikä heidän tarvitse kokoajan vanhempien riidellessä miettiä, että mitäköhän nyt hajotetaan.Alkuperäinen kirjoittaja pyörremyrsky;29196269:
[QUOTE="Alli";29196170]Meillä hajosi paikat riidellessä minun toimestani ennen, mutta ei onneksi enää. Huh! Onneksi. Se oli nimittäin kamalaa!!
Kävin terapiassa kolme vuotta ja räiskäminen jäi sinne. Terveellä ihmisellä on muita keinoja käsitellä ja hallita tunteitaan kuin paikkojen hajottaminen. Se on sitä paitsi pelottavaa.
Tarvitset apua![/QUOTE]
Näinpä. On mahtavaa, että on ihmisiä, joilla on rohkeutta myöntää, että kukkuu, mulla on ongelma. Kunnioitan sinua siitä tosi paljon On niin helppoa piiloutua kaikenlaisten muiden syiden taakse; kun vika on aina siinä toisessa, hänen puhumattomuudessaan, kykenemättömyydessään tai ärsyttävyydessään. Ei koskaan omassa itsessään. Tai sitten on niin vaikeaa, väsyttävää, stressaavaa, hermostuttavaa, masentavaa. Mutta ei koskaan mitään ongelmia oman käytöksen kanssa tai tunteiden käsittelyssä.
Nää aloittajan esittämät syyt on ihan peruskliseitä, joita jokainen perheväkivaltaakin käyttävä käyttää; koskaanhan ei kukaan varmaan puolisoaankaan lyö siksi että itse on k-pää vaan ihan siksi, että se toinen oli siihen syypää. Harvassa on noi tarinat, joissa sanotaan, että hei, mun käyttäytymisessä on pahasti mätää ja haluan sitä muuttaa.
Kävin terapiassa kolme vuotta ja räiskäminen jäi sinne. Terveellä ihmisellä on muita keinoja käsitellä ja hallita tunteitaan kuin paikkojen hajottaminen. Se on sitä paitsi pelottavaa.
Tarvitset apua![/QUOTE]
Näinpä. On mahtavaa, että on ihmisiä, joilla on rohkeutta myöntää, että kukkuu, mulla on ongelma. Kunnioitan sinua siitä tosi paljon
On niin helppoa piiloutua kaikenlaisten muiden syiden taakse; kun vika on aina siinä toisessa, hänen puhumattomuudessaan, kykenemättömyydessään tai ärsyttävyydessään. Ei koskaan omassa itsessään. Tai sitten on niin vaikeaa, väsyttävää, stressaavaa, hermostuttavaa, masentavaa. Mutta ei koskaan mitään ongelmia oman käytöksen kanssa tai tunteiden käsittelyssä. Nää aloittajan esittämät syyt on ihan peruskliseitä, joita jokainen perheväkivaltaakin käyttävä käyttää; koskaanhan ei kukaan varmaan puolisoaankaan lyö siksi että itse on k-pää vaan ihan siksi, että se toinen oli siihen syypää. Harvassa on noi tarinat, joissa sanotaan, että hei, mun käyttäytymisessä on pahasti mätää ja haluan sitä muuttaa.
paiskis
Auttaa se.Ei koskaan. Itse en vain pysty, vaikka joskus olen miettinyt että auttaisiko oikeasti jos rikkoisi jonkun pikkuesineen. Ei vain oo mun juttu.
Mies voi turhautuneena paiskia ovia, mut ei onneks sen enempää. Exä oli sellanen joka tietyssä kännissä saattoi ottaa miekan(!!!) esille ja silputa huonekaluja. Onneksi ei ollut mitään yhteisiä tavaroita ja suhde todellakin päättyi lyhyeen
Kokeilin ekaa kertaa ikinä nyt 27-vuotiaana. Ei tosin ollut riitatilanne, vaan olin väsynyt ja stressaantunut itsekseni. Paiskoin posliiniastioita pitkin tiskipöytää ja kyllä siinä särkymisen kilinässä ja kolinassa on jotain rauhoittavaa. Se ääni tulee oman pääsi ulkopuolelta, et olekaan eksynyt ahdistusraivon sumuun, pystyt vielä jotakin hallitsemaan jos et itseäsi, saat vielä jotakin aikaan, todellisuus on edelleen siinä ja toimii säännöillään, kun jotakin paiskaa kovaa päin, se hajoaa.
En ajatellut ottaa tavaksi, mutta ymmärrän, että joitakuita helpottaa.
M32
Eipä hajoa, kun emme riitele. Kyllä arveluttaisi tuollainen ovien hajottaminen. Aggressiota pitäisi ilmaista jollakin muulla tavalla kuin omaisuutta tuhoamalla. Suuttumisessa ei sinänsä ole mitään pahaa.
pyörremyrsky
Samasta aiheesta löytyi vanhempi ketju. Ihan toisenlainen mielikuva tulee kun sitä lukee. Tosi moni tuntuu heittelevän tavaroita ja hajottavan paikkoja, joskin usein tahattoman impulsiivisesti. Kuulosti hyvin tutulta eräs argumentti, että mies antaa itselleen oikeuden suuttua, mutta pakenee heti kun vaimo korottaa ääntään vähänkin. Se on sietämätön tilanne. Millä sitä saa äänensä kuuluviin kun sanat ei auta? Itselläni nousee varmaan joku hylkäämisen tunne ja avuttomuus tosi vahvana.
pyörremyrsky
Vierasmies
Naurunasia tai ei, mutta pointti oli että tee jotain ongelmallesi.
Aika moni nainen piiloutuu tekosyyn taakse jotta saa raivota. Ja sä vielä miehesi sairauden vuoksi, häpeä! Jos sulla on lyhyt pinna niin se ei ole hyvä piirre jota pitää palvoa.
Kukaan normaali ei elä tavaroita hajottavan mielipuolen kanssa.
Aika moni nainen piiloutuu tekosyyn taakse jotta saa raivota. Ja sä vielä miehesi sairauden vuoksi, häpeä! Jos sulla on lyhyt pinna niin se ei ole hyvä piirre jota pitää palvoa.
Kukaan normaali ei elä tavaroita hajottavan mielipuolen kanssa.
"äiti88"
Pääsääntöisesti ei. Mutta kerran miehellä kilahti, kun se käveli ehkä tuhannen kerran meidän radion ohi, josta sojotti sellainen antenni. Ja se antenni aina raapi miehen käsivartta ikävästi. Aina sitä kirosi. Sit kerran hieman paskana päivänä miehellä kilahti, kun taas antenni raapas sitä olkavarteen. Joten mies otti antennista kiinni ja taittoi sen poikki vittuperkeleen saattelemana...
Radioraasu! :/ sanoin kyllä miehelle, että sen kannattaa nyt vakavasti harkita jotain vihanhallintakurssia:
Radioraasu! :/ sanoin kyllä miehelle, että sen kannattaa nyt vakavasti harkita jotain vihanhallintakurssia
:
toinen raivohullu
Niin ei nää jotkut pulmuset pysty tajuamaan sellaista mitä eivät ole kokeneet. Sieltä ylhäältä on hyvä arvostella ja luulla olevansa jotenkin parempi.Alkuperäinen kirjoittaja myös masiksen kokenut;29196008:
Mut ei, kato, äidin pitää olla aina hyvä roolimalli kaikille
Isiltäkin hyväksytään hermojenmenetys mutta äiti-ihmiseltä ei. Voi voi teitä typeryksiä. Ette tajua edes itse mistä teidän lapsenne voi ja onkin traumatisoitunut jo.
sä et tajuu madame
Hienoa. Vai onko kun tarkemmin ajattelee.Näinpä. On mahtavaa, että on ihmisiä, joilla on rohkeutta myöntää, että kukkuu, mulla on ongelma. Kunnioitan sinua siitä tosi paljon
Nää aloittajan esittämät syyt on ihan peruskliseitä, joita jokainen perheväkivaltaakin käyttävä käyttää; koskaanhan ei kukaan varmaan puolisoaankaan lyö siksi että itse on k-pää vaan ihan siksi, että se toinen oli siihen syypää. Harvassa on noi tarinat, joissa sanotaan, että hei, mun käyttäytymisessä on pahasti mätää ja haluan sitä muuttaa.
On pariskunta jossa mies kohtelee kusipäisesti naista. Ei väkivallalla eikä raivoamalla, muuten vain kusipäisesti ja normaalit puheet, asiallinenkaan ei mene koskaan jakeluun. Mies ei osaa kommunikoida, vähät välittää puheista, lupauksista tai muutenkaan mistään. Elämä on laiffii ja ongelmia ei tarvitse käsitellä.
Nainen on niin sanotusti "normaali". Haluaisi keskustella ongelmakohdat edes jotenkin läpi. On yrittänyt ja yrittänyt. Vuositolkulla mutta mies ei ole valmis muuttamaan itsessään mitään koska hänessä ei ole koskaan mitään vikaa.
No, nainen ei enää kestä ja alkaa raivoamisen. Siinä menee vähän astioita, oveen saattaa tulla reikää jne.
No, nainen tajuaa että tää käyttäytyminen ei oo ok ja menee terapiaan. Jep, terapia auttaa ja nainen osaa käsitellä vihaansa eikä enää siis koskaan paiski.
No, kotona ei kuitenkaan mikään muu ole muuttunut. Vain tämä naisen ongelma (onhan se nyt herranjestas kauheaa kun nainen käyttäytyy sillä tavoin kuin hullu, raivohullu että ihan PAIkAT hajoaa!) on siis kadonnut.
Miehen käyttäytymiseen ei ole siis syytä panostaa. Hänhän ei paiski eikä raivoa. Mutta edelleen, ongelmat on olemassa näiden kahden ihmisen välillä. Nainen on edelleen umpikujassa. Jep, surullista. Näkyvää paskaa on helppo lapioida pois mutta entä se näkymättömämpi myrkky johon kukaan muu ei edes osaa kiinnittää huomiota?!!!
tv. Narsistin vaimo
Vierasmies
Puhutaan normaaleista ihmisistä.
Eroa jos ei natsaa. Mutta ei raivous ole keino mihinkään.
Eroa jos ei natsaa. Mutta ei raivous ole keino mihinkään.
Alkuperäinen kirjoittaja sä et tajuu madame;29197673:
"vieras"
[QUOTE="hmmm";29195937]Uskokaa tai älkää, minun suvussani kaikki ovat hyvin tempperamenttisia ja tavaroiden viskominen ei ole ollut poikkeuksellista. Kukaan suvustamme ei ole traumatisoitunut lapsena vanhempiensa viskelyistä vaan asioista on jopa heitetty läppää. Me vain ollaan astetta lennokkaampia liikkeissämme, mutta ihmisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei kukaan suvun jäsenistäni kannata ja kukaan ei ole todellakaan joutunut uhriksi millään lailla. Parempi se on viskoa tavaroita kuin ihmisiä seiniin![/QUOTE]
Miten lapsi ei ole traumatisoitunut vanhempiensa tavasta, kun tekee itse samalla POIKKEUKSELLISELLA tavalla aikuisena?
Miten lapsi ei ole traumatisoitunut vanhempiensa tavasta, kun tekee itse samalla POIKKEUKSELLISELLA tavalla aikuisena?
Peyote
Ei enää nykyisin. Paitsi mulla hajos makuuhuoneen ovi, kun se osuu auetessaan kaapin oven kahvaan. En edes huomannut silloin, enkä millään meinannut uskoa, et se meni multa. Avasin oven varomattomasti vihaisena. Harmittaa kun siihen tuli nyt sitten reikä.
"vieras"
Ei hajoa. Ei tavaroiden paiskominen ole normaalia, eikä se ratkaise mitään. Mun mielestä aggressiivinen käyttäytyminen on väärin, vaikka se kohdistuisi ihmisen sijaan tavaroihin, koska on aina se vaara että mesotessaan vahingoittaa tarkoituksettomasti toista. Mies ennen kulki ärtyneenä joskus huoneesta toiseen niin että paiskoi ovia, tai siis availi niitä sillain paiskomalla, ja sekin oli jo inhottavaa. Loppui siihen, kun se kerran tuli vauhdilla toisesta huoneesta, kun mä olin just menossa siitä ohi, ja mies käytännössä löi mua todella kovaa sillä ovella jonka se paiskasi auki. Ei tiennyt että olin takana, eikä meillä ollut riitaakaan, sillä oli joku oma ärsytys menossa.