Usean vuoden parisuhde, toinen kasvanut ihmisenä, toinen ei....

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Typerä tilanne
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Typerä tilanne

Vieras
Ensimmäiset 5 vuotta oltiin kiinnostuneita samoista asioista, meillä oli tosi kivaa ja viihdyttiin yhdessä.
Nykyään mä olen rauhoittunut tosi paljon, ei jaksa enää olla koko ajan menossa -ja mies ei kestä kököttää kotona.

Me ei osata tehdä kompromisseja, heti tulee riita... Mies on koko ajan liikenteessä, näkee kavereita, käy välillä viihteellä, välillä on kuskina, kulkee ja pyörii eikä kertakaikkiaan osaa ns.pysähtyä ja olla vaan kotona. Koko ajan pitäs tehdä jotain.

Perjantaina oltiin kumpikin omissa porukoissamme viihteellä ja se kostautu sit eilen mulle ihan kamalalla väsymyksellä. Hain roskaruokaa ja kasan elokuvia ja laitoin saunan päälle ja sanoin miehelle, et ihanaa kun voi vaan olla. Tähän mies tyyliin: no kiva et sul on tekemistä kun me lähetään jätkien kans yksille?!

Täällä mä sit yksin istuin -ei siinä, nautin kyllä olostani, mut olis ollu kiva kun se toinenkin olis ollu siinä.

Mies menee heti puolustuskannalle kun pyydän sitä jäämään kotiin ja alkaa viljellä idioottimaisia lauseita kuten "Ai kun sua ei enää huvita mennä niin munkin pitäis jumittua kotiin??!!" Öööö, ei....

Voiko tää suhde tästä enää muuttua?! Tarviiks mun ruveta hampaat irvessä ravaan taas miehen mukana joka paikassa koko ajan et olis edes vähän yhteistä aikaa?!

Tää on niin perseestä. :(
 
Tuo on sitä erilleen kasvamista. Elämä on yhtä suurta muutosprosessia ja aina pariskunnat ei ikävä kyllä muutu samaan suuntaan ja samaan tahtiin.

Näin juuri aioin itsekin kirjoittaa, mutta joidenkin mielestä tuo erilleen kasvaminen on niin kliseistä eikä sitä kaikkien mielestä ole olemassakaan. Sitten täällä jotkut viisastelee, että mitäs olet tuollaisen miehen ottanut, niin.
 
Meillä oli toisinpäin. 8 vuotta oltiin yhdessä, suhteen ensimmäiset vuodet mentiin ja matkusteltiin, harrastettiin ja urheiltiin, nähtiin ystäviä. Sitten mies alkoi enemmän ja enemmän muuttua kotihiireksi ja loppuvuodet sain raahat häntä perässäni, mitä ikinä tehtiinkään. Oltiin jo kolmekymppisiä, joten ei kyse ollut tosiaankaan pelkästään mistään baareissa juoksuista vaan ELÄMISESTÄ. Yritin ja yritin, sitten lähdin ja oli elämäni parhain ratkaisu, vaikka mies olikin kultainen ja hyvä, mutta vain niin kovin erilainen.
 
Olitko varannut miehen koti-iltaa viettämään kanssasi? Tuntuu että sällillä on varauslista, johon täytyy merkata kuinka monennen tanssin haluaa.

Mutta onhan se noin, että eihän ne taipumukset juoksuvuosina vielä ilmene. Eli täytyy voida muuttaa mieltään sopivasta parista nuorella iällä siinä kuin ammatinvalintaakin täytyy voida muuttaa itselle sopivammaksi.

Onni on se, ettei hankita niitä lapsosia ennen kuin aletaan hiukan tuntea itseään paremmin ja tiedetään minkälaista elämää halutaan viettää.
 
Edellinen kommentoija osui nappiin. On pareja joilla on samoja ongelmia vaikka ovat solmineet suhteensa +40 iässä.
Ongelman ydin on kovin usein itsetuntemus, ei kukaan muutu täysin vaikka kohtaisi miten ihanan ihmisen.
Moni asia ihmisen luonteessa on kovin pysyvää ja samat asiat alkavat toistaa itseään kunhan "kuumin" vaihe on ohi.
Silloin palataan taas itseen ja tehdään sitä mitä on niin usein ennenkin tehty.
Näissä tilanteissa on harvoin kysymys ns. erilleen kasvamisesta. Moni tukeutuu sanoihin "erilleen kasvaminen" onhan se trendikästä käyttää em. ilmaisua ja saa vielä asioille kunnon selityksen, mukamas.
Totuus on usein kovin arkinen ja usein juuri arki sen paljastaakin.
Se voi paljastaa sen että itseasiassa mitään kasvua ei ole tapahtunut, ei erilleen eikä yhteen. Vaan yksinkeraisesti palaan siihen mitä olen aina ollut. Esitin aluksi muuta, mutta kun ylenpalttinen kiinostus toiseen hiipui, aloin taas "normaalin elämän".
 
  • Tykkää
Reactions: Pin
Ap voi jäädä odottelemaan, josko mieskin joskus tulevaisuudessa haluaisi viettää aikaa enemmän kotona. Siinä on vaan se ongelma, että juuri nyt on hyväksyttävä se, että mies menee menojaan ja ap ei.
Mikäli ei huvita odotella, pitää kerätä kamansa ja häipyä.

Onneksi me ollaan mun miehen kanssa kumpikin kotihiiiriä... jotenkin hankala ajatella, ettäkö vanhemmiten jommallakummalla alkais menojalka vipattamaan. Tosin, eihän sitä koskaan tiedä.
 
[QUOTE="Vieras";29127679]Ei hitsi tuollaista jäpikkää...ei sitä voi mieheksi sanoa. Miks edes haluat olla sen kanssa.[/QUOTE]

Ai ei voi mieheksi sanoa, jos mies on menevä ihminen?

Ap:lle voimia ikävään tilanteeseen. Muista, että myös miehestäsi varmasti tuntuu ikävältä se, että sinä olet muuttunut ihminen ja hänen silmiin varmaan kotihiireytynyt. Kuitenkaan se, että on ns. koti-ihminen, ei kerro aikuisuuden tai henkisen kypsyyden asteesta mitään, jotkut vaan on enemmän meneviä koko elämänsä. Ei tuo minun mielestä välttämättä ihan deal breaker ole, sillä harva pariskunta on keskenään ihan samanlaisia. Meillä viihtyy molemmat kotonakin, mutta kyllä itse olen menevämpi kuin mieheni. Välillä oikein v*tuttaa ja itkettää, että miksi ei voida tehdä JOTAIN, mennään JOHONKIN, en jaksa olla kotona. Miestä taas varmaan ärsyttää se, että miksi pitäisi tehdä jotain, mennä johonkin ja miksi ei vaan voida olla kotona.

Ole sinä kotona ja anna miehen mennä, mutta koittakaa joskus tehdä kompromissejä kummatkin. Ei tuossa kumpikaan ole enempää oikeassa.
 
Ihmiset muuttuu aina. Sitä on vaikea nuorena kuvitella, että joskus voisi sen ihanan ihmisen kanssa olla jotenkin erilainen, kun nyt ollaan niin samanlaisia.
Kannattaa tiedustella mieheltä, miltä hänestä sinun muuttumisesi tuntuu, ja kerro ihan tosissaan, että näin on käynyt, ja olet nyt erilainen ihminen. Ei kaikkien tarvitse vanhemmiten nököttää kotona, älä syyllistä miestäsi!
Meillä alkaa mulla menojalkaa nyt vipattaan, mies on enemmän kotona tai jossain rauhallisessa paikassa, minä viihtyisin menossa ja meiningissä, mutta silti löydetään aikaa toisillemme yhteisten asioiden kautta: katsotaan leffoja, syödään.. Lisäksi meillä on lapsi, joka sitoo jonkinverran aina molempia kotiin ja tuo yhteisiä hetkiä myös.
Kannattaa miettiä, onko teillä mitään muuta yhteistä, kuin se sinun osaltasi loppunut juhliminen. Mitä muuta olette aiemmin tehneet yhdessä?
 
Muista, että myös miehestäsi varmasti tuntuu ikävältä se, että sinä olet muuttunut ihminen ja hänen silmiin varmaan kotihiireytynyt. Kuitenkaan se, että on ns. koti-ihminen, ei kerro aikuisuuden tai henkisen kypsyyden asteesta mitään, jotkut vaan on enemmän meneviä koko elämänsä.
Ajattelin ihan samaa. Mies voisi hyvin sanoa: "Aloin seurustelemaan menevän ja aktiivisen naisen kanssa, jonka kanssa oli kiva kulkea yhdessä kaupungilla ja ystävien kanssa. Nyt nainen haluaa vain istua kotona eikä antaisi minunkaan lähteä minnekään. Oloni on huijattu, hän ei ole ollenkaan sellainen millainen oli alussa. Esittikö hän, huijasiko hän minut suhteeseen ja nyt yrittää saada minut muuttumaan"!

Etkö ymmärrä ap että SINÄ ole muuttunut, joten SINÄ olet se ongelma! Ei mies, joka on ilmeisesti täsmälleen sellainen kun on aina ollut. Jos sinun kuvaasi "aikuisuudesta" kuuluu se että istutaan vain kotona, on sekin SINUN oma kuvitelmasi ja maailmankuvasi, ja miehellä voi olla ihan omansa, yhtä arvokas kuva aikuisuudesta. Ei sinun maailmankuvasi ole parempi ja ainoa oikea aikuisuuden määritelmä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Päivätyö;29127672:
Edellinen kommentoija osui nappiin. On pareja joilla on samoja ongelmia vaikka ovat solmineet suhteensa +40 iässä.
Ongelman ydin on kovin usein itsetuntemus, ei kukaan muutu täysin vaikka kohtaisi miten ihanan ihmisen.
Moni asia ihmisen luonteessa on kovin pysyvää ja samat asiat alkavat toistaa itseään kunhan "kuumin" vaihe on ohi.
Silloin palataan taas itseen ja tehdään sitä mitä on niin usein ennenkin tehty.
Näissä tilanteissa on harvoin kysymys ns. erilleen kasvamisesta. Moni tukeutuu sanoihin "erilleen kasvaminen" onhan se trendikästä käyttää em. ilmaisua ja saa vielä asioille kunnon selityksen, mukamas.
Totuus on usein kovin arkinen ja usein juuri arki sen paljastaakin.
Se voi paljastaa sen että itseasiassa mitään kasvua ei ole tapahtunut, ei erilleen eikä yhteen. Vaan yksinkeraisesti palaan siihen mitä olen aina ollut. Esitin aluksi muuta, mutta kun ylenpalttinen kiinostus toiseen hiipui, aloin taas "normaalin elämän".

Juu juuri näin, vaimoni "kasvoi" erilleen, totuus oli että halusi elää uudelleen menetettyä nuoruuttaan mikä meni vauva-aikojen aikana jo ohi hänestä. "Onneksi" hän tällöin löysi kymmenen vuotta nuoremman eronneen menevän naisystävän joka osasi opettaa hälle kaikki sinkkupaheet. Tuli miehiä vasemmalta ja oikealta.

Kun sain tietää niin tietenkin se oli loppu sitten.. Vitun ,mahtavaa, olen tullut siihen käsitykseen että naisilla ei ole ollenkaan moraalia...
 
Erilleen kasvamista minäkin tulin kirjoittamaan.

Keskustele asiasta miehesi kanssa. Itse olen sen luonteinen, etten pitkään jaksaisi tuollaista, jos toinen on koko ajan menossa. Varsinkaan lapsen myötä se ei ole edes mahdollista.

Hetken asiaa pohdittuani meillä on miehen kanssa mennyt aika tasan; olemme olleet nuoresta asti yhdessä, olleet todella meneviä, jossain vaiheessa rauhoitumme hieman, jossain aika reippaastikin, lapsen myötä loputkin. Mennyt aika tasan ilman sen kummempia keskusteluja, olemme aika tiivis yksikkö ollut alusta lähtien, joten kai sitä on kasvanutkin yhdessä samaan tahtiin.

Ja ei ap mielestäni se ongelma ole, sitä kutsutaan aikuistumiseksi. Kun ikää tulee, harvalla on enää tahtoa tai edes jaksamista juosta kaikkia iltoja jossain, olla viihteellä useita kertoja viikossa, jne. Kyllä aikuistumiseen mielestäni kuuluu aika oleellisesti nimenomaan se pysähtyminen välillä. Ja joku kuskina oleminenkin; kuinka moni oikeasti aikuinen ihminen kuskaa ympäriinsä kännisiä kavereitaan? Ja vaikka unohtaisi koko aikuistumisen, niin puolisolle olisi ihan hyvä olla ja järjestää aikaa käsittääkseni.
 
[QUOTE="Vieras";29127900]
Ja ei ap mielestäni se ongelma ole, sitä kutsutaan aikuistumiseksi. Kun ikää tulee, harvalla on enää tahtoa tai edes jaksamista juosta kaikkia iltoja jossain, olla viihteellä useita kertoja viikossa, jne. Kyllä aikuistumiseen mielestäni kuuluu aika oleellisesti nimenomaan se pysähtyminen välillä. Ja joku kuskina oleminenkin; kuinka moni oikeasti aikuinen ihminen kuskaa ympäriinsä kännisiä kavereitaan? Ja vaikka unohtaisi koko aikuistumisen, niin puolisolle olisi ihan hyvä olla ja järjestää aikaa käsittääkseni.[/QUOTE]

Puuh kuinka mustavalkoinen ajattelutapa. AP ei sanonut, että mies ravaa viihteellä ainoastaa, vaan mainitsi hänen VÄLILLÄ käyvän viihteelläkin, mutta olevan aina jossain menoissaan. Ihmeellistä, että "menevä ihminen" käsitetään aina sellaisena, joka vaan dokaa. Ylipäänsä aikuinen, joka tykkää käydä baarissa tuntuu olevan palstalla kuin punainen vaate! Välillä tuntuu siltä, että palstan mukaan oikea tapa on käydä viihteellä kerran vuodessa ja tulla kahdeltatoista kotiin, kun oli niin ikävä perhettä.

Jotkut ihmiset ovat sellaisia, että niillä menoilla täytetään kaikki päivät. Ne menot voi olla yhdessä pariskuntana, tai yksin. Kaikille "aikuistuminen" ei vaan tarkoita sitä, että rauhoitutaan kotiin. Ei kaikkien elämä mene niin, että nuorena biletetään, sitten pariudutaan, aikuistutaan ja jäädään kotiin perhettä perustamaan. Jotkut saattaa perustaa perheen, ja koko perhe juoksee milloin missäkin menoissa. Ehkä AP:n mies on sellainen ihminen, joka ei tule koskaan rauhoittumaan sinne kotiin, vaan suurin osa siitä elämästä tapahtuu kodin ulkopuolella. Ei siinä mitään pahaa, väärää tai epäkypsää ole.
 
Teillä on erilainen määrä energiaa. Onko mies vielä kovin nuori? Kyllä viimeistään 40 vuotiaana alkaa olla ponnistusten takana lähteä töiden lisäksi enää minnekkään humputtelemaan. Viimeistään silloin useimmat ovat joutuneet valita humputtelun ja työnteon väliltä.
 

Yhteistyössä