Yksikään vl liikkeen oppeihin sydämestään uskova ei voi hyväksyä uskonsa puolesta mitään syntiä. Näin ollen yksikään sydämestään uskova ei myös halua näin tehdä eikä tälläistä myöskään tee. Nyt jo jollain nousi karvat pystyyn että mitenkä niin kun näitä on jo tullut esiinkin. Kyllä olette oikeassa. Kaikissa yhteisöissä on ikävä kyllä sairautta mikä ajaa ihmistä hirmutekoihin ja miksi vl liikkeessä oltaisiin muita parempia. Ihmisiähän me kaikki olemme. Ollaanko vl liikkeessä sitten muita pahempia on jokaisen oma tulkinta johon en voi kantaa ottaa. Pointti on se että sydämestään uskova ei tälläiseen syntiin ryhdy sillä vakavuudellaan teko on jo niin hirveä ettei omatunto sitä voisi missään oloissa sallia ja tämä taas tarkoittaa että omatunto on jo paatunut ja Raamatun opit ei enää paljoa paina. Se ovatko henkilöt sitten vl liikkeestä niin voi ollakkin totta mutta uskoa heillä ei ole omalla kohdallaan. Se väite että enemmistö olisi pedofiileja tai että pedofiiliaa esiintyy yleisemmin kuin muualla olisi myös hyvä lukea jostain virallisesta oikeusraporteista palstatotuuksien sijaan. Täällähän on helppoa kertoa oma provonsa jopa lestadiolaisuuteen viittavalla nimimerkillä ja johan on kaikki tuohtuneita, että tuommosia ne ovat.
Mitä on sitten vl liike? Maanpäällinen organisaatio joka järjestää seuroja ym. toimintaa. Kuitenkin Raamattu opettaa ettei Jumalan valtakuntaa voi nähdä vaan se on teidän keskellänne. Mielestäni vl liikkeen oppi on puhtaimmillaan Raamatun mukaista ilman mitään omia lisäyksiä taikka hankalien asioiden pois jättöä. Onko kaikilla vl jäsenillä siis taivaspaikka onkin toinen kysymys. Usko on omakohtainen ja se joko on tai sitten ei. Usein vl perheeseen synnytään ja kasvetaan, mutta valitettavan usein kuulee ihmisen vain elävän "sääntöjen" mukaan vaikka asian pitäisi olla niin että "sääntöjä" ei sen enempää ole vain sydämen halu ohjaa arjen valinnoissa valitsemaan Jumalan sanan mukaan. Kuitenkin vl liikkeessä kulkee näitä "sääntöjen" kanssa kipuilevia ihmisiä joille "säännöt" tuottavat pakkoa tehdä niin ja näin ja ei ymmärretä, että kaikki on vapaaehtoista. Nämä ihmiset ikävä kyllä saattavat vuosikausia käydä seuroissa, koska niin vain "kuuluu" tehdä ja pakottavat itsensä kaihtamaan syntiä ja kokevat kaiken niin ahdasmieliseksi ja synkäksi. Nämä sitten aikanaan tajuavat irrottautua vl liikkeestä ja iloitsevat kuinka heillä nyt on niin helppoa kun pääsivät siitä hurmahenkien lahkosta. Hekään eivät ymmärrä että toiset oikeasti uskovat ja haluavat elää niin kuin opetetaan. Tämän takia myös vl liike saa aika ajoin katkeraa tilitystä mediassa entisiltä vl liikkeen jäseniltä.
Itse elän täysin vapaasti eikä minua kytätä. Teen mitä huvittaa, mutta minun sydäntä huvittaa Raamatun mukainen elämä. Joskus synti houkuttaa ja siihen lankeaakin, mutta sitä varten on anteeksianto, että katuvalle synnit annetaan anteeksi. Ja nyt en tosiaankaan tarkoita tällä synnillä mitään maallisen lain rikkomista vain jotain mikä on normaalia tämän maan ihmisille, mutta jota Raamattu pitää syntinä. Ja ei sydämestään uskova ajattele niin, että teenpäs syntiä ja huomenna sitten pyydän anteeksi. Syntiä voi olla vaikkapa vain toisen ihmisen loukkaaminenkin ja tämähän ei vaadi lähtökohtaisesti lakitupaan menemistä. Eli synninpäästö ei ole mikään rikoksen anteeksianto. Lakia kunnioitetaan ja rangaistukset sovitetaan.
Annetaanhan kaikkien elää ja olla niin meillä kaikilla on parempi elää. Tuomitseminen kuuluu Jumalalle ja sydämestään uskova ei muita tuomitse. Kaikilla on oikeus olla omanlaisensa ja elää halujensa mukaan, mutta Jumalan sana opettaa mikä on oikein ja väärin ja mikä on palkinto taikka tuomio maanpäällisestä elämästä. Tämä kerää alle perinteisen eipäs juupas väittelyn, mutta sehän on keskustelupalstojen tarkoitus. Toivottavasti tästä tuli vähän erilaista näkemystä tännekkin palstalle ettei ihan kaikkea kannata meistäkään uskoa. Tavallisia kansalaisia samoilla oikeuksillahan mekin vain olemme. Ei ihmisenä parempia.