Kuka ihme laittaa alle vuoden ikäisen hoitoon, huhhuh!!!

Just näin. Minua niin ihmetyttää tällaiset itse keskeiset aloitukset. Vai onko provo taas?

Siis piti tätä lainata:
Chala: "Kaikilla ei välttämättä ole vaihtoehtoja. Että joo, kiva että itse tiedät ja tunnet oman tilanteesi parhaiten, toisten tilanteista et sitten todennäköisesti tiedäkään yhtään mitään. "

 

Täällä on moni esittänyt ratkaisuja jotta voi olla kotona lapsen kanssa vähän pidempää. Ne lytätään heti ja syytetään elvistelystä. Jännä juttu, musta se kertoo siitä, että ei olla haluttu luopua mistään niin on viety lapsi hoitoon. Ne perheet jotka sitten tekevät uhrauksia lapsen hyvinvoinnin takia ovat heti leveilemässä ja haluamassa sädekehää. Jos ei ole mistään valmis luopumaan niin on turha sanoa, että ei ollut muuta mahdollisuutta kuin viedä hoitoon. Aina on mahdollisuus olla pidempää kotona, ihahn muutama kuukausikin pidempää.

 

Jaha, vaihteeksi tämä ikuisuusaihe! Suosittelen ihan jokaiselle keskittymistä niiden omien mukuloidensa varhaisvuosiin, sen sijaan että kauhistellaan toisten kuvitteellisia valintoja.

Ja ei, omia lapsiani en ole vienyt alle vuoden, enpä edes alle kahden vuoden iässä päiväkotiin.

 

Mä en koskaan ole ollut hoidossa ja minulla on 6v nuorempi pikkusisko eli en lapsena saanut paljonkaan ikäisteni seuraa ja nyt aikuisena (32v.) olen edelleen todella ujo ja kömpelö sosiaalisissa tilanteissa. Ystävyyssuhteiden solmiminen on vaikeaa ja tunnen itseni todella vaivautuneeksi vieraiden ihmisten seurassa. En aiemmin edes osannut yhdistää näitä asioita ennekuin terapiassa käytiin läpi varhaislapsuuttani. Eli osasyy on kyllä ollut tuo että olen vain ollut kotona äidin seurassa vailla lapsiseuraa...

Eli myös kotonaolosta voi jäädä loppuiän kestäviä traumoja.

 

Samoin kuin ap, en minäkään voi tunnetasolla ymmärtää, miten jotkut ovat asian kanssa niin sinut, siis ihan tyytyväisinä vievät esim. sen vuoden ikäisen päiväkotiin ja puhuvat, että "itkeehän se aina, kun sinne jättää, mutta kyllä se siihen lopulta tottuu".

Tuskin kukaan ihan tyytyväisenä jättää lapsensa ensimäisiä kertoja päiväkotiin. Se voi olla, että äidillä on itkuherkässä enemmän kuin lapsella. Kyllä sitä varmasti työpäivän/opiskelun aikana miettii, että kuinkahan se kulta siellä hoidossa pärjää.

Ihan jo pelkästään sen vuoksi olisi hyvä edes jossain vaiheessa palata sinne työelämään, kun vuosien poissaolo vaikuttaa siihen saako töitä - jos ei ole sitä vakityötä. Ja kaikki kotiäidit ei saa omaa rahaa mieheltä, vaikka mies kiertäis baarit ja muut. Mitäs sitte, ku mies jättää, oot ollu monta vuotta pois työelämästä ja tiput tyhjän päälle? Kaikkea ei voi siis suunnitella etukäteen, ette voi tietää mitä seuraavana päivänä tapahtuu. Pelossa ei tarvitse elää, mutta arvostakaa muita ihmisiä! Kaikilla ei ole vaihtoehtoa.

Ja tuttuun tapaan vain ÄITI on se p****a joka vie lapsen hoitoon. Isällähän ei ole mitään osaa eikä arpaa koko perheeseen. Isä ei vie lapsia hoitoon. Ja useimpien mielestä ei näemmä edes ole kelvollinen hoitamaan omaa lastaan.

Niin äiti on varmasti mielivaltaisesti päättänyt, että hänen on nyt pakko päästä töihin ja isä on kilttinä suostunut, sillä ehdollla että äiti vie lapsen hoitoon Ehkäpä äiti ei ole edes kertonut isälle siitä, että on salaa jatkanut työelämää?? Kun eihän isällä ole pätevyyttä oman perheen asioihin.

 

Itse olen vienyt 1-vuotiaani hoitoon. Ja se on liikuttavan ihanaa huolenpitoa, että jaksatte olla huolissanne myös minun lapsestani. Itse en jaksa yleensä kuin käydä töissä ja illat ja viikonloput keskittyä lapseeni. Tänään poikkeuksellisesti olen saikulla ja eksyin tänne räjäyttämään tajuntani
Sitä minä olen aina vaan pohtinut, että miten te kotona pitkään olevat olette ajatelleet tätä yhteiskuntamme rakennetta. Että miten näin pienen kansan huoltosuhde kestäisi, jos kaikki olisivat jokaisen lapsen kohdalla 3-vuotiaaksi (tai edes 2) asti kotona? Yleensähän kun vielä mangutaan, että kotihoito tulisi nostaa päivähoidon kulujen suuruiseksi. Kun te ette tietääkseni tuota verotuloja.

Mun puolesta kukin saa siis olla kotona lasten kanssa vaikka loppu ikänsä. Mutta se lähinnä kiinnostaa, että miten tämä yhteiskunnallisesti olisi mahdollista?

 

Ne kaksi, keiden tiedän vieneen 10kk vanhan vauvan hoitoon ovat kyllä sellaisia, joiden ei todellakaan olisi rahallisesti pakko. Molemmat tykkäävät työstään, ja se on totta kai todella kiva juttu. Mutta toisen sanat vähän puistatti, en tiedä miksi. "En osaa olla kotona tekemättä mitään".

En kerta kaikkiaan ymmärrä, miten kotona olo voi olla tylsää, ellei sitten itse ole niin ameeba ettei keksi sitä tekemistä.

 

Itse olen vienyt 1-vuotiaani hoitoon. Ja se on liikuttavan ihanaa huolenpitoa, että jaksatte olla huolissanne myös minun lapsestani. Itse en jaksa yleensä kuin käydä töissä ja illat ja viikonloput keskittyä lapseeni. Tänään poikkeuksellisesti olen saikulla ja eksyin tänne räjäyttämään tajuntani
Sitä minä olen aina vaan pohtinut, että miten te kotona pitkään olevat olette ajatelleet tätä yhteiskuntamme rakennetta. Että miten näin pienen kansan huoltosuhde kestäisi, jos kaikki olisivat jokaisen lapsen kohdalla 3-vuotiaaksi (tai edes 2) asti kotona? Yleensähän kun vielä mangutaan, että kotihoito tulisi nostaa päivähoidon kulujen suuruiseksi. Kun te ette tietääkseni tuota verotuloja.

Mun puolesta kukin saa siis olla kotona lasten kanssa vaikka loppu ikänsä. Mutta se lähinnä kiinnostaa, että miten tämä yhteiskunnallisesti olisi mahdollista?

Ei varmasti olekaan mahdollista sinne ihanneikään 3-vuotiaaksi asti olla kotona, mutta ainakin pidempään kuin 1-vuotiaaksi. Lapsi on vielä niin pieni ja haavoittuvainen tuolloin, tarvitsee paljon hoitajaansa kuka on mielellään se ensisijainen (äiti) ja pysyvä. Pk-ympäristö on pienelle lapselle stressaava ja ahdistava. On myös todettu että pienten ryhmän melutaso on toksisen korkealla ja jos taapero siellä pitkät päivänsä viettää, voiko se olla vaikuttamatta häneen?

 

[QUOTE="vieras";29100931]Ei varmasti olekaan mahdollista sinne ihanneikään 3-vuotiaaksi asti olla kotona, mutta ainakin pidempään kuin 1-vuotiaaksi. Lapsi on vielä niin pieni ja haavoittuvainen tuolloin, tarvitsee paljon hoitajaansa kuka on mielellään se ensisijainen (äiti) ja pysyvä. Pk-ympäristö on pienelle lapselle stressaava ja ahdistava. On myös todettu että pienten ryhmän melutaso on toksisen korkealla ja jos taapero siellä pitkät päivänsä viettää, voiko se olla vaikuttamatta häneen?[/QUOTE]

Mielestäni kuvailet huonoa päivähoitoa. Ja sen verran pelisilmää tietenkin toivoisi vanhemmilta, että eivät veisi lastaan paikkaan "jossa päivät pitkät viettävät melussa suuressa ryhmässä". Jopa päiväkodissa jakaudutaan pikkuryhmiin.
Ilmeisesti pohjaat Keltikangas-Järvisen tutkimukseen. Joka kuitenkin on yksi tutkimus suuressa kentässä - mutta sattuneesta syystä ylikorostunut työttömyysajan Suomessa.

Äiti ensisijaisena hoitajana kyllä kalskahtaa kovasti korvaani. Mikä on isän rooli? Olla äidin pieni apulainen? Ihanan 50-lukulaista (jolloin muuten vietiin parikuukautisia vauvoja "seimiin").

Haavoittuvainen ja pieni lapsi on mielestäni aina teini-ikään saakka. En näe eroa koko elämän perspektiivissä, onko hän mennyt hoitoon 1- vai 2-vuotiaana.

Omasta puolestani osaan vain puhua, että olisin olut suljetulla, jos olisin ollut vielä toisen vuoden kotona. Seinät kaatuivat päälle ja puistossa muut äidit lähinnä ärsyttivät. Tästä viisastuneena en hanki lisää lapsia. Ja ennusteenhan mukaan tästäkin tulee narkkari tai massamurhaaja

 

[QUOTE="vieras";29100802]
Niin äiti on varmasti mielivaltaisesti päättänyt, että hänen on nyt pakko päästä töihin ja isä on kilttinä suostunut, sillä ehdollla että äiti vie lapsen hoitoon Ehkäpä äiti ei ole edes kertonut isälle siitä, että on salaa jatkanut työelämää?? Kun eihän isällä ole pätevyyttä oman perheen asioihin.[/QUOTE]

Sulla meni ilmeisesti kovaa ja korkealta ohi Suurin osa (ei kaikki) tässä ketjussa meuhkaa kuinka tärkää ÄIDIN kotona olo on. Että ÄITI hoitaa ja tarjoaa turvallisen kiintymyssuhteen yms. Kukaan ei hauku isää siitä että isä on töissä, vaan äiti nimenomaisesti on se tarinan pahis. Kukaan ei syytä isää siitä että isä ei ole kolmea vuotta (tai edes yhtä vuotta) kotona lapsen kanssa. Miksi?

Miksi siis ISÄ ei voi jäädä hoitovapaalle tai vanhempainvapaalle? Äidille kohdistettu äitiysloma on sen 3 kk, vanhempainvapaa on ihan kumman tahansa käytettävissä. Silloin äiti voi mennä töihin ja lasta ei tarvitse laittaa vieraalle hoitoon. Homma selvä.
Tämä järjestely ei vain tunnu monellekaan sopivan, silloin alkaa ruikutus siitä kuinka mies tienaa paremmin ja valiti valiti. Eli lähtökohta ei ole AIDOSTI se että LAPSI saa olla kotona vaan se että ÄITI saa olla kotona.

 

Mielestäni kuvailet huonoa päivähoitoa. Ja sen verran pelisilmää tietenkin toivoisi vanhemmilta, että eivät veisi lastaan paikkaan "jossa päivät pitkät viettävät melussa suuressa ryhmässä". Jopa päiväkodissa jakaudutaan pikkuryhmiin.
Ilmeisesti pohjaat Keltikangas-Järvisen tutkimukseen. Joka kuitenkin on yksi tutkimus suuressa kentässä - mutta sattuneesta syystä ylikorostunut työttömyysajan Suomessa.

Äiti ensisijaisena hoitajana kyllä kalskahtaa kovasti korvaani. Mikä on isän rooli? Olla äidin pieni apulainen? Ihanan 50-lukulaista (jolloin muuten vietiin parikuukautisia vauvoja "seimiin").

Haavoittuvainen ja pieni lapsi on mielestäni aina teini-ikään saakka. En näe eroa koko elämän perspektiivissä, onko hän mennyt hoitoon 1- vai 2-vuotiaana.

Omasta puolestani osaan vain puhua, että olisin olut suljetulla, jos olisin ollut vielä toisen vuoden kotona. Seinät kaatuivat päälle ja puistossa muut äidit lähinnä ärsyttivät. Tästä viisastuneena en hanki lisää lapsia. Ja ennusteenhan mukaan tästäkin tulee narkkari tai massamurhaaja

Olen lto toiselta koulutukseltani ja tehnyt töitä paljon päiväkodeissa myös pienten ryhmissä. Pienet eivät osaa ilmaista itseään ja jäävät jalkoihin. He joutuvat taistelemaan reviiristään, huomiosta ja sylistä. Pahimmillaan ryhmässä on 14 pientä lasta ja 3 hoitajaa. Perushoito vie paljon aikaa ja voit kuvitella kuinka liukuhihnalla sitä tehdään kiireessä. Lapsi jää hyvin yksin tunteidensa kanssa, sillä aika ei yksinkertaisesti riitä antamaan turvaa, hellyyttä ja vuorovaikutusta kaikille. Vaipan vaihdot, pukemiset, syötöt vievät tuon ikäisillä ison osan päivästä.

Varhaislapsuus on kaikkein tärkein, voit lukea siitä mistä tahansa lisää Silloin ihmiselle muodostuu turvallisuudentunne joka kantaa loppuelämän - tai se jää muodostumatta ja sillä on seuraamukset pitkälle elämään. Lisäksi kiintymyssuhde on valtavan tärkeä jota ilman lapsi ei opi luottamaan itseensä, muihin ja elämään. Kiintymyssuhde voi olla turvaton, ristiriitainen jolloin lapsi on jäänyt paitsi siitä turvasta ja kiintymyksestä joka sen pitäisi saada ensisijaiselta hoitajaltaan (äiti, isä).

 

Sulla meni ilmeisesti kovaa ja korkealta ohi Suurin osa (ei kaikki) tässä ketjussa meuhkaa kuinka tärkää ÄIDIN kotona olo on. Että ÄITI hoitaa ja tarjoaa turvallisen kiintymyssuhteen yms. Kukaan ei hauku isää siitä että isä on töissä, vaan äiti nimenomaisesti on se tarinan pahis. Kukaan ei syytä isää siitä että isä ei ole kolmea vuotta (tai edes yhtä vuotta) kotona lapsen kanssa. Miksi?

Miksi siis ISÄ ei voi jäädä hoitovapaalle tai vanhempainvapaalle? Äidille kohdistettu äitiysloma on sen 3 kk, vanhempainvapaa on ihan kumman tahansa käytettävissä. Silloin äiti voi mennä töihin ja lasta ei tarvitse laittaa vieraalle hoitoon. Homma selvä.
Tämä järjestely ei vain tunnu monellekaan sopivan, silloin alkaa ruikutus siitä kuinka mies tienaa paremmin ja valiti valiti. Eli lähtökohta ei ole AIDOSTI se että LAPSI saa olla kotona vaan se että ÄITI saa olla kotona.

no koska meidän kulttuurissamme ja yhteiskunnassamme isät eivät syystä tai toisesta jää kotiin.

 

Täällä on moni esittänyt ratkaisuja jotta voi olla kotona lapsen kanssa vähän pidempää. Ne lytätään heti ja syytetään elvistelystä. Jännä juttu, musta se kertoo siitä, että ei olla haluttu luopua mistään niin on viety lapsi hoitoon. Ne perheet jotka sitten tekevät uhrauksia lapsen hyvinvoinnin takia ovat heti leveilemässä ja haluamassa sädekehää. Jos ei ole mistään valmis luopumaan niin on turha sanoa, että ei ollut muuta mahdollisuutta kuin viedä hoitoon. Aina on mahdollisuus olla pidempää kotona, ihahn muutama kuukausikin pidempää.

No onhan se nyt typerää ehdottaa jotain oman talon myymistä ja muuttamista kaksioon. Kuka hullu sellaista tekis, parin vuoden takia. Lapset kun kasvaa niin kyllä heille on oma huone aika tärkeä.

Ja me tosiaan tehdään osa-aikaista työtä kunnes lapset 3v täyttäneet molemmat. Eikä tod. luovuta omasta kodista.

 

[QUOTE="vieras";29101038]Olen lto toiselta koulutukseltani ja tehnyt töitä paljon päiväkodeissa myös pienten ryhmissä. Pienet eivät osaa ilmaista itseään ja jäävät jalkoihin. He joutuvat taistelemaan reviiristään, huomiosta ja sylistä. Pahimmillaan ryhmässä on 14 pientä lasta ja 3 hoitajaa. Perushoito vie paljon aikaa ja voit kuvitella kuinka liukuhihnalla sitä tehdään kiireessä. Lapsi jää hyvin yksin tunteidensa kanssa, sillä aika ei yksinkertaisesti riitä antamaan turvaa, hellyyttä ja vuorovaikutusta kaikille. Vaipan vaihdot, pukemiset, syötöt vievät tuon ikäisillä ison osan päivästä.

Varhaislapsuus on kaikkein tärkein, voit lukea siitä mistä tahansa lisää Silloin ihmiselle muodostuu turvallisuudentunne joka kantaa loppuelämän - tai se jää muodostumatta ja sillä on seuraamukset pitkälle elämään. Lisäksi kiintymyssuhde on valtavan tärkeä jota ilman lapsi ei opi luottamaan itseensä, muihin ja elämään. Kiintymyssuhde voi olla turvaton, ristiriitainen jolloin lapsi on jäänyt paitsi siitä turvasta ja kiintymyksestä joka sen pitäisi saada ensisijaiselta hoitajaltaan (äiti, isä).[/QUOTE]

Meidän lapsi meni 28-paikkaiseen päikkyyn (lapsia yhteensä noin 20). Oli mennessään nuorin (1v2kk), lisäksi oli 3-4 muuta alle 3-vuotiasta. Eipä ole koskaan tarvinnut ilman syliä olla ja tykätään paikasta niin paljon että on pidetty se vaikka jäin uudestaan äippälomalle. Käy siellä 1-2krt viikossa leikkimässä kamujen kanssa ja saadaan pienempi sitten samaan päikkyyn.

Että on niitä muitakin kun isoja laitospäiväkoteja, vaikka se teitä niin ärsyttääkin.

 

[QUOTE="vieras";29101068]Meidän lapsi meni 28-paikkaiseen päikkyyn (lapsia yhteensä noin 20). Oli mennessään nuorin (1v2kk), lisäksi oli 3-4 muuta alle 3-vuotiasta. Eipä ole koskaan tarvinnut ilman syliä olla ja tykätään paikasta niin paljon että on pidetty se vaikka jäin uudestaan äippälomalle. Käy siellä 1-2krt viikossa leikkimässä kamujen kanssa ja saadaan pienempi sitten samaan päikkyyn.

Että on niitä muitakin kun isoja laitospäiväkoteja, vaikka se teitä niin ärsyttääkin. [/QUOTE]

Kiva! Ei tietenkään ole ärsyttävää vaan päin vastoin hienoa kuulla noin hyvästä tuurista. Useimmat pk:t, niin kunnalliset kuin yksityiset ovat isohkoja ja lapsiryhmät täysiä.

 

Niillä lapsilla on isäkin, hei. Ja nyt eletään vuotta 2013, joten se iskä voi ihan hyvin jäädä kotiin siinä missä äitikin. Joten kotihoitoa kannattavat mammat eivät selvästikään ole lapsen paras mielessä haukkumassa työssäkäyviä äitejä, tarkoitus on vain päästä lyömään toisia naisia.

Naisvihaa on naisissa yhtä paljon ellei enemmänkin kuin miehissä.

 

[QUOTE="vieras";29101068]Meidän lapsi meni 28-paikkaiseen päikkyyn (lapsia yhteensä noin 20). Oli mennessään nuorin (1v2kk), lisäksi oli 3-4 muuta alle 3-vuotiasta. Eipä ole koskaan tarvinnut ilman syliä olla ja tykätään paikasta niin paljon että on pidetty se vaikka jäin uudestaan äippälomalle. Käy siellä 1-2krt viikossa leikkimässä kamujen kanssa ja saadaan pienempi sitten samaan päikkyyn.

Että on niitä muitakin kun isoja laitospäiväkoteja, vaikka se teitä niin ärsyttääkin. [/QUOTE]

Meilläkin on pieni päiväkoti. Ja on olemassa perhepäivähoitajia. Mielestäni juuri näihin asioihin pitäisi vaikuttaa, että olisi pienet hoitoryhmät ja aivan pienimmät pääsisi perhepäivähoitajille tai edes pieneen ryhmään. Kun niitä 1-vuotiaitakin hoitoon tulee, vaikka miten asiaa ajattelisi.

Päivähoidon tehtävä on luoda hyvä hoitopaikka myös aivan pienimmille. Tämä näissä keskusteluissa aina unohdetaan. Suu vaahdossa vaan haukutaan lähinnä äitejä, että voi kauhiaa. Voisi yhtä suurella innolla vaahdota siitä, että miksei ole pieniä hoitoryhmiä, kun niitä tarvitaan. Ikävä piirre nykyään on se, että kaikesta pyritään tekemään mahdollisimman isoa laitosmaista ns. säästäminen mielessä, mikä taas voi toisella tapaa lisätä pahoinvointia ja säästöjen sijaan tulee isompia kustannuksia muualla. Lasten hyvinvointia pitäisi ajatella myös päivähoidon kautta, ei ainoastaan niin, että jokainen lapsi olisi kotona ne ekat 3 vuotta. Kun se ei yksinkertaisesti kaikille ole mahdollista.

 

[QUOTE="ellis";29101153]Meilläkin on pieni päiväkoti. Ja on olemassa perhepäivähoitajia. Mielestäni juuri näihin asioihin pitäisi vaikuttaa, että olisi pienet hoitoryhmät ja aivan pienimmät pääsisi perhepäivähoitajille tai edes pieneen ryhmään. Kun niitä 1-vuotiaitakin hoitoon tulee, vaikka miten asiaa ajattelisi.

Päivähoidon tehtävä on luoda hyvä hoitopaikka myös aivan pienimmille. Tämä näissä keskusteluissa aina unohdetaan. Suu vaahdossa vaan haukutaan lähinnä äitejä, että voi kauhiaa. Voisi yhtä suurella innolla vaahdota siitä, että miksei ole pieniä hoitoryhmiä, kun niitä tarvitaan. Ikävä piirre nykyään on se, että kaikesta pyritään tekemään mahdollisimman isoa laitosmaista ns. säästäminen mielessä, mikä taas voi toisella tapaa lisätä pahoinvointia ja säästöjen sijaan tulee isompia kustannuksia muualla. Lasten hyvinvointia pitäisi ajatella myös päivähoidon kautta, ei ainoastaan niin, että jokainen lapsi olisi kotona ne ekat 3 vuotta. Kun se ei yksinkertaisesti kaikille ole mahdollista.[/QUOTE]

Minusta taas ei edes ole parasta, että ne lapset on äidin helmoissa 3-vuotiaiksi, kyllä yli 2-vuotiaat hyötyy jo muustakin. Minä liputan täysin pienten pk-ryhmien ja varsinkin osa-aikatyön puolesta. Eipähän tipu äitikään työkelkasta pois kun ei notku kotona jokaisesta lapsesta kolmea vuotta.

 

Sulla meni ilmeisesti kovaa ja korkealta ohi Suurin osa (ei kaikki) tässä ketjussa meuhkaa kuinka tärkää ÄIDIN kotona olo on. Että ÄITI hoitaa ja tarjoaa turvallisen kiintymyssuhteen yms. Kukaan ei hauku isää siitä että isä on töissä, vaan äiti nimenomaisesti on se tarinan pahis. Kukaan ei syytä isää siitä että isä ei ole kolmea vuotta (tai edes yhtä vuotta) kotona lapsen kanssa. Miksi?

Miksi siis ISÄ ei voi jäädä hoitovapaalle tai vanhempainvapaalle? Äidille kohdistettu äitiysloma on sen 3 kk, vanhempainvapaa on ihan kumman tahansa käytettävissä. Silloin äiti voi mennä töihin ja lasta ei tarvitse laittaa vieraalle hoitoon. Homma selvä.
Tämä järjestely ei vain tunnu monellekaan sopivan, silloin alkaa ruikutus siitä kuinka mies tienaa paremmin ja valiti valiti. Eli lähtökohta ei ole AIDOSTI se että LAPSI saa olla kotona vaan se että ÄITI saa olla kotona.

Oli vaan pakko repästä joku älytön kommentti, kun noihin mun realistisiin kommentteihin ei kukaan kommentoi... Pakko sanoa, että jotkut tutut on päättäneet jäädä kotiäideiksi koko loppuelämäkseen - eikä silloin ole kyse lapsen parhaasta, vaan omasta parhaasta. Kotona on vaan niin mukavaa! Kun lapset jo isoja, niin voi olla monta tuntia kotona ja vaan löhöillä <3 Jos joku kysyy, niin ihan lasten takia täällä vaan oon, vaikka ne onkin jo melkein täysikäisiä.

Ja isähän ei jää kotiin 1) koska perheen elintaso laskisi (niin se laskee myös, jos äiti jää pois töistä) 2) koska ei osaa tai halua hoitaa vauvaa. Eli ei ole yhtään kauheaa se, ettei isä halua hoitaa omaa lastaan! Ainoat vaihtoehdot ovat siis: äiti kotona hoitajana tai äiti töihin ja lapsi päiväkotiin. Isän rooli töissä säilyy muuttumattomana, kukaan ei edes kyseenalaista sitä. Johtuuko se siitä, ettei isältä tule maitoa, koska tissithän niiltä kuitenkin jo löytyy!! Ei varmaan mikään vahinko evoluutiossa, vai kuinka asian näette?

 

Mä en koskaan ole ollut hoidossa ja minulla on 6v nuorempi pikkusisko eli en lapsena saanut paljonkaan ikäisteni seuraa ja nyt aikuisena (32v.) olen edelleen todella ujo ja kömpelö sosiaalisissa tilanteissa. Ystävyyssuhteiden solmiminen on vaikeaa ja tunnen itseni todella vaivautuneeksi vieraiden ihmisten seurassa. En aiemmin edes osannut yhdistää näitä asioita ennekuin terapiassa käytiin läpi varhaislapsuuttani. Eli osasyy on kyllä ollut tuo että olen vain ollut kotona äidin seurassa vailla lapsiseuraa...

Eli myös kotonaolosta voi jäädä loppuiän kestäviä traumoja.

Samaa mäkin oon aatellut, että kyllä se on lapsen parhaaksi jossain vaiheessa päästä sinne päiväkotiin, jotta oppii sosiaalisia taitoja ja saa leikkiseuraa. Ite olin ainoa lapsi ja vaikka tykkäsin olla kotona vanhempien kanssa, niin tykkäsin mahdottomasti olla myös päiväkodissa. Ei se ollut noin kauheaa ja hirveää, kuin muut tuntuvat ajattelevan. Yleensä mulla oli niin hauskaa, että kun jompi kumpi tuli hakemaan, niin en malttanut lähteä kotiin. Enkä todellakaan itkenyt joka aamu, kun äiti lähti töihin. Ehkä tyyliin ekoina päivinä, mutta kyllä se siitä sitten helpotti. En koe saaneeni traumoja siitä, kun en edes muista tehneeni niin.

[QUOTE="vieras";29101453]Minusta taas ei edes ole parasta, että ne lapset on äidin helmoissa 3-vuotiaiksi, kyllä yli 2-vuotiaat hyötyy jo muustakin. Minä liputan täysin pienten pk-ryhmien ja varsinkin osa-aikatyön puolesta. Eipähän tipu äitikään työkelkasta pois kun ei notku kotona jokaisesta lapsesta kolmea vuotta.[/QUOTE]Just näin! Vaihtoehtoja on, kun vähän näkee vaivaa tutkimiseen

 

Minä olen laittanut molemmat lapset 1-vuotiaina päiväkotiin, enkä ole nähnyt siinä ongelmaa.