Vuokria pudotetaan, jos vuokralainen suostuu jäämään remontin ajaksi asumaan.
Ja vuokraisäntä maksaa putkiremontin omasta pussistaan, vai?
Luin koko ketjun ja olen samaa mieltä siitä, että aika lailla kusessahan me olemme paitsi Suomessa, niin myös länsimaissa yleisemminkin. Mutta toisin kuin monet halpoja asuntoja itselleen havittelevat tuntuvat kuvittelevan, me olemme siinä kusessa kaikki yhdessä, eivät ainoastaan juuri viime vuosina asunnon velalla hankkineet.
Analogia 90-luvun alkuun ei toimi, koska joistain yhtäläisyyksistä huolimatta erottavia tekijöitä on kuitenkin enemmän kuin yhdistäviä. Lainsäädäntö on muuttunut, lainaehdot ovat muuttuneet, pankkien taloudellinen tilanne on toinen, korot määräytyvät aidosti markkinoilla, meillä on yhteisvaluutta jne jne.
Sen uskaltaa kuitenkin luvata, että taloutensa liian tiukalle virittäneet tulevat putoamaan kipeästi työpaikan kadotessa alta. Mutta tämähän koskee kaikkia vastaavassa tilanteessa olevia kaikkina aikoina, talouden suhdanteista riippumatta.