YLIPAINOISTEN laihdutusryhmä 24.8.-24.9.2013!

  • Viestiketjun aloittaja "Tattari"
  • Ensimmäinen viesti
"pulla"
Hei kaikille, on ollut kyllä loppuviikko melkoista kiirettä! Nyt vasta pääsin istahtamaan rauhassa koneelle. Huomenna ilmoitan jakson viimeisen painoin, toivottavasti ei ole paljoa noussut viime punnituksesta. Lapsen synttärit on ollut nyt viikonloppuna, ja söin vähän kakkua ja suolaisia. En kuitenkaan karkkia tai suklaakeksejä.

Minullekin sopii uusi jaksotus, meinasin ehdottaa jo sitä alussa. Olisi esim lokakuun pino, marraskuun pino jne.

Sadie, älä lannistu! Aloitat uuden jakson puhtaalta pöydältä, yksi pieleen mennyt jakso ei koko urakkaa kaada :)

Huomenna tulen ilmoittamaan aamupainon, mutta koneelle pääsen luultavasti vasta puoleen päivään mennessä.
 
Mä sitten olin synttäreillä. Ja hyvää teki, noin niin ku henkisesti. Oli hyvä välillä kelata ihan muita kuvioita. Mieskin on ollu yllättävän ok, eli eiköhän tää tästä pikkuhiljaa ala näyttää valosampaakin puolta tää elämä. Toivottavasti.sadie et karkaa mihinkään. Sä olet meidän porukoissa. Ja me ollaan sun taustalla tukena ja turvana, tsempataan sua nyt ja sä sit vuorostas ku jollain muulla on matalapainetta. Ja punnitse vaan rohkeasti ja kerro meillekin, missä mennään. Plussatulos ei oo maailmanloppu. Se on hyvä kohta jatkaa eteen päin. Tattarille vielä... Kun alotat uuden ketjun, niin laittaisitko ekaan viestiin nuo kaikkien painot, niin siitä niitä olis sit helppo seurata. Ja jos vielä siihen ekaan viestiin päivittää noita "väliaikatuloksia, niin nähdään, miten juna kulkee... Sit viestin loppuun vois vielä linkittää tämän ketjun? Voi sitten aina "palata juurille" ja kattoo, mistä kaikki alkoikaan?? Olisko ideaa? (kumma muuten tää känny, kun välillä antaa tehdä kappalejaot ja välillä taas ei... Mut tää tästä ja aamulla puntarilukemat kehiin :wave:
 
sadie :hug: Turvotusta, nestettä niin kyllä se paino nousee äkkiäkin, mutta arvaa mitä? Ne myös lähtee äkkiä, eivät tulleet jäädäkseen. Oliko teillä hyvä reissu? Jos unohdetaan laihdutusnäkökulma, niin muuten, nautitko? Jos vastaat kyllä, niin sit kaikki on ok. Kivittäkää vaan, mutta mä sanon silti, että elämä on muutakin ku laihdutuskuuria. Tästä vaan otat uutta tarmoa uudelle jaksolle. Mun kilot tippuu vauhdilla, mutta terveys meinaa reistata ja muu elämä on mitä sattuu, että enpä tiedä tästäkään... Mutta periksi ei anneta, kumpikaan. Tsemppiä sulle!!!
 
Pulla, sua jännätään täällä nyt, olet viimeisiä jotka punnitsevat, tosin kaikki osallistujat eivät ole antaneet kuulua itsestään joten nähtäväksi jää kuinka moni vielä herää jakson loppumiseen viime metreillä :)

Jellyjolly, tämä on jotenkin ironista, että sä ilmoitit juuri huippulukemat, mutta olo on silti alakuloinen. Mä ymmärrän sen hyvin, mutta täällä on esim. Sadie ja Tiitiäinen varmaan sitä mieltä, että mitä sä siinä valitat :) Mä niin toivon, että sun olo paranee pian :hug: Sitten alat saamaan sitä painoa alas TERVEELLISESTI ja jaksat iloitakin siitä.

Mä ajattelin, että laitan 2.jakson aloitukseen näkyville osallistujat ja osallistujan lähtöpainon/mitat ja jos osallistuja on ollut mukana tällä jaksolla, myös tämän jakson tuloksen. Sitten laitan linkin tähän ketjuun ja täältä voi sitten käydä tsekkaamassa niitä välipunnitusten tuloksia. Jos kirjaan kaikki välipunnitukset seuraavan jakson alkuun, listasta tulee laihdutuksen edetessä niin valtavan pitkä, että se lähinnä sekoittaa päätä eikä helpota edistyksen seuraamista. Siksi ajattelin näkyville laittaa vain jokaisen jakson viimeisen punnitustuloksen. Mä ajattelin tätä jo niinkin pitkälle, että tässä ryhmässä ONNISTUNEET kirjataan aina jokaisen jakson alkuun jonkinlaiseen 'kunniakirjaan', joka seuraa meidän mukana niin kauan kun ryhmä jatkaa. Laihduttamalla normaalipainoon voitte siis ikuistaa itsenne tämän ryhmän kunniajäseniksi :)

Sadie, mitä ihmettä! Mä luulin sun järkytyksestä, että sun paino on noussut kilon tai jotain :D Sitten tsekkasin sun lähtöpainon ja totesin että höpöhöpö, sähän olet mahtavasti kartalla edelleen! Mun on pakko onnitella sua siitä, että sait painon pysymään lähestulkoon SAMASSA, vaikka oli niin vaikeeta ja paha olla :flower: Sulle ei ole tullut painonnousua kuin vaivaiset 0,3kg ja tuon verran paino voi heitellä jo vuorokauden sisällä ihan normaalistikin. Älä siis heitä pyyhettä kehään, sä et ole menettänyt yhtään mitään, lähdet toiselle jaksolle lähes samasta asetelmasta kuin ensimmäisellekin.

Tiitiäinen85, onnea pudotuksesta :flower: äläkä vähättele yhtään! Tsekkaapas tuo meidän tuloslista, siellä on osalla porukasta isoja pudotuksia, osalla pienempiä, mutta jok'ikinen gramma vie eteenpäin! Ei lannistuta yhtään, jatketaan eteenpäin ja jos ei muulla tavalla paino karise niin tehdään rajuja muutoksia, ravistetaan kilot vaikka väkipakolla. Tulet vaan urheasti mukaan seuraavalle jaksolle ja jatketaan työntekoa ;)
 
harmaa pudottaja nro 100
no mun tuloksia voi laittaa jo, jos en vaikka ehi huomenna vaa'alle tai tänne. eli paino tänään 81.3kg. ja aloituspaino oli se 83.9kg. :) onnittelut muillekin ja tsemppiä uuteen jaksoon!! :flower:
 
Tähän asti ilmoitetut 1.jakson viimeisen punnituksen tulokset:

ENSIMMÄINEN JAKSO PÄÄTTYY!

Herätys, tiimiläiset :kiss:
Nyt alkavat ensimmäisen jakson viimeiset punnitukset. Viimeisen puntarikäynnin kunniaksi en ota käyttöön tuota aiempaa tuloslistaa vaan merkitsen 1.jakson tulokset tähän erilliseksi listaksi sitä mukaan, kun tuloksia tulee. Nyt merkitään vain lähtömitat ja tämän jakson lopputulos.

Tattari
lähtöpaino (161cm) 87kg > 1.jakson tulos 83kg (-4kg)

Puolimieli
lähtöpaino (155cm) 70kg > 1.jakson tulos 67,6kg (-2,4kg)

Miltsu76
lähtöpaino (155cm) 89,3kg > 1.jakson tulos 89kg (-0,3kg)

Sparkler
lähtöpaino (168cm) 93,4kg > 1.jakson tulos 88,9kg (-4,5kg)

Njp
lähtöpaino (167cm) 74,7kg > 1.jakson tulos 74,1kg (-0,6kg)

SPHE
lähtöpaino (160cm) 81kg > 1.jakson tulos 75,8kg (-5,2kg)

Endless Sacrifice
lähtöpaino (158cm) 76,2kg > 1.jakson tulos 74,6kg (-1,6kg)

Sadie
lähtöpaino (169cm) 90,9kg > 1.jakson tulos 91,2kg (+0,3kg)

Tiitiäinen85
lähtöpaino (157cm) 67,7kg > 1.jakson tulos 67,5kg (-0,2kg)

Jellyjolly
lähtöpaino (165cm) 83,5kg > 1.jakson tulos 76,5kg (-7kg)

Harmaa pudottaja nro100
lähtöpaino (156cm) 83,9kg > 1.jakson tulos 81,3kg (-2,6kg)

Chef
lähtöpaino (163,5cm) 93,3kg > 1.jakson tulos (synnytyksen jälkeen) 83,2kg (-10,1kg)

Pomppu
lähtöpaino (158cm) 64kg > 1.jakson tulos 63,1kg (-0,9kg)

Pulla
lähtöpaino (173cm) 81,2kg > 1.jakson tulos 77,6kg (-3,6kg)
 
Viimeksi muokattu:
chef
lähtöpaino (163,5 cm) 93,3 kg > 1. jakson tulos 83,2 kg (-10,1kg, synnytys)

Oli pakko lisätä tuohon perään tuo "synnytys"-tieto, jottei mua ns. turhaan onnitella huipputuloksesta :LOL: Vaikka tokihan huipputuloksen sain tuon vauvan muodossa :) Poika syntyi siis tuossa 1,5 viikkoa sitten ja paino putoaa vielä toistaiseksi, vaikken tee sen eteen yhtikäs mitään. Luultavasti semmoinen 1-2 kiloa putoaa vielä itsekseen, mutta olen kyllä jo aloittanut pohdinnan ruokavalion järkeistämisen suhteen, sillä valitettavan paljon on vielä matkaa siihen painoon, mitä vaaka näytti ennen raskautta (74 kg) ja vielä enemmän sinne normaalipainoon. Mutta eiköhän tässä kuitenkin päästä rantakuntoon kesäksi 2014 :D
 
Chef, ihanaa kuulla susta ja paljon onnea vauvasta :flower: !

Mä kirjaan sut nyt virallisesti jo tähän jaksoon ja näin alkuun tuon vauva-merkinnän kanssa ;) mutta sitten kun ilmoittaudut toiselle jaksolle (24.päivä alkaen aletaan kirjaamaan ilmoittautujia 2.jaksolle, muista ilmoittautua uuteen ketjuun, jonka perustan huomenna) saat pitää kunniakkaat pudotuslukemasi ilman vauva-paljastuksia. Saa sitä sitten asiasta tietämättömät kummastella ihan rauhassa, että minkä ihmedieetin sä olet keksinyt, kun tuollaisen kilomäärän karistit yhdessä kuukaudessa :D
 
  • Tykkää
Reactions: chef
Enkä sitten saanu edes "suurimman pudottajan" titteliä, vaikka oon täällä pistänyt kroppaa likoon urakalla (monellakin tavalla),chef pahus pudotti enemmän ;) Onnea vauvasta vielä uudemmankin kerran :flower:

Tiitiäinen kyllä se siitä lähtee. Älä anna periksi. Pysy mukana remmissä. Koitetaan yhdessä keksiä, millä saadaan sun aineenvaihdunta hereille. Jaksamista :hug:
 
  • Tykkää
Reactions: Tattari111
HUOMIO RYHMÄLÄISET!

Rakkaat naiset + Pessimisti, onko teistä joku innokas toimimaan 2.jakson organisaattorina?

Minäkin voin toki jatkaa tässä kirjurin roolissa, mutta mieluusti jaan vastuuta myös jollekin ryhmäläiselle. Eli nyt ilmoittautumaan heti paikalla jos tahtoo lähteä 2.jakson organisaattoriksi! Minusta tämä on huippuhauskaa, mutta sitovaa ja aikaa vaativaa, joten olisi hauskaa toimia välillä vain osallistujana ja pitää taukoa ylläpidollisista hommista. Jos joku lähtee kirjuriksi, lupaan palata ohjaksiin jos väsähdät kesken jakson eli ryhmä ei hajoa mihinkään vaikka haluaisit luopua kirjurin hommista ennen jakson loppua. Niin, ja kaikki listat ja merkinnät saa tehdä omalla tyylillään, ei tartte mun tyyliä seurata. Ilmoittautukaa rohkeasti jos löytyy halukkuutta!
 
"Pomppu"
Punnitustulos 63,1kg. Viikonloppuna meni karkkia, juustoa ym herkkua enemmän kuin muutamaan viime kuukauteen yhteensä. Joten...sikäli olen tyytyväinen. Mikä lie riivaaja pistikin syömään?? Mutta täytynee olla armollinen itselle. Vyötäröltä on kadonnut senttejä 14 sitten alkuvuoden ja painokin laskenut ihan kivasti.

Tsemppiä alkavalle viikolle!
 
Yhteensä huikeat 38,2 pudotettua kiloa, hyvä me!:flower:

NeLifiä ja pessimistiä ei ole tuossa vielä, missä luuraatte??? Mutta kun niistä voipaketeista oli puhetta, niin 19 voipaketin (meillä päin myyvät ainakin 0,5kg:n paketeissa) verran ylimääräistä on jo karistettu pois. Hieno homma!!

*muoks* 39,1kg (pomppu laskettu mukaan)

*muoks* 42,7kg (pullan tulos mukana)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Tattari111
Tattari mä voisin kyllä ottaa vetovastuun seuraavan (reilun) kk:n ajaksi? Kun kumminkin käyn täällä päivittäin? Vetovastuun jakaminen voiskin olla hyvä idea, niin ei kuormiteta yhtä pudottajaa liiaksi? Ja sit marraskuun ketjuun vois taas joku muu ottaa vetäjän roolin? Mitäs sanotte?
 
Tattari mä voisin kyllä ottaa vetovastuun seuraavan (reilun) kk:n ajaksi? Kun kumminkin käyn täällä päivittäin? Vetovastuun jakaminen voiskin olla hyvä idea, niin ei kuormiteta yhtä pudottajaa liiaksi? Ja sit marraskuun ketjuun vois taas joku muu ottaa vetäjän roolin? Mitäs sanotte?
Voi, JellyJolly, olet ihana :heart: Vaikka kirjurina toimiminen on hauskaa, kyllä se silti vähän aina vaatii sitä paneutumista ja pidemmän päälle on ehdottomasti parempi, että vetovastuu vaihtelee ryhmäläisten kesken. Mä teen sulle tuohon tämän 1.jakson lopputulokset valmiiksi niin saat ne siitä sitten siirrettyä 2.jakson ketjuun, kun sen aloitat :)
 
[QUOTE="Pomppu";29018599]Punnitustulos 63,1kg. Viikonloppuna meni karkkia, juustoa ym herkkua enemmän kuin muutamaan viime kuukauteen yhteensä. Joten...sikäli olen tyytyväinen. Mikä lie riivaaja pistikin syömään?? Mutta täytynee olla armollinen itselle. Vyötäröltä on kadonnut senttejä 14 sitten alkuvuoden ja painokin laskenut ihan kivasti.

Tsemppiä alkavalle viikolle![/QUOTE]

Hienoa, Pomppu :flower: Ja mahtavasti lähtenyt senttejäkin! Tuon täytyy näkyä ja tuntua jo vaatteita pukiessa :)
 
Sellanen pointti vielä, että mähän olen sinne doktorille menossa päivällä, että mitä sieltä sitten kuuluukaan, niin sillä varauksella... Tuskin mua nyt suoraan pakkohoitoonkaan passitetaan, mutta saattaahan se vähän fiiliksiä latistaa, jos lääkäri tuumaa, että ei sulla mikään ole, laiskuus vaan vaivaa. Painu töihin siitä! Mutta mä lupaan pitää teistä huolta seuraavan kk:n ajan. Pystynkö yhtä mahtavaan tsemppaamiseen, ku tattari, sitä en tiedä (kun tuo omakin pää on vähän sekasin), mutta yritetään...
 
Senttejä en ole mitannut (mis mun mittanauha on???), mutta ne mustat keikkahousut, mistä kerroin joskus aikasemmin, menee jo helposti jalkaan (eikä kiristä enää oikeastaan yhtään) eli oon kutistunut ainakin yhden vaatekoon :) Joulukuussa kun lähdetään keikalle, mun täytyy hankkia vyö :D
 
  • Tykkää
Reactions: miltsu76
"Sadie"
JellyJolly, reissu oli muuten kaikin puolin onnistunut, meillä oli todella mukavaa :). Periksi ei tosiaan kumpikaan anneta, toinen toisiamme tsempaten jatketaan..:)
Mitäs sulle sanottii lääkärissä?

Tattari, viime viikollahan puntari näytti 89kg. Joten siihen verraten toi tän päivän tulos on järkyttävä!

Olo on edelleen todella turvonnu, vettä oon paljon tänäö yrittänyt juoda, silti olo ei helpotu. Maha on koko ajan niinkuin juuri olisi itsensä aivan ähkyyn syöny.
 

Yhteistyössä