Miten te adhd-lasten äidit ja isät

kykenette rakastamaan lastanne?

omallani on pahentunut tila nyt todella nopeasti ja lapsi on muuttunut miltei vieraaksi minulle. raapii,huutaa, hakkaa, potkii, myös sisaruksiaan.
saattaa alkaa ihan sekunnissa ja sitten saattaa olla tunnin päästä taas kinuamassa syliin.

tämä tilanne on omaa diagnosointiani, lapsi on muuttunut nyt tosi nopeasti ilkeäksi ja ollaan vasta menossa kouluun puhumaan asiasta.

Mitn teitä on ohjattu eteenpäin? Onko koulun kautta vai jotenkin muuten?

 

Siis oletko itse päättänyt, että kyseessä on nimenomaan adhd?

Minun 12-v pojalla on adhd, mutta ei ole milloinkaan ollut väkivaltainen. Impulsiivinen kyllä on, keskittyminen ja tarkkaavaisuus heikkoa ym asiaan kuuluvia juttuja. Poika on ollut ihan aina omanlaisensa enkä osaa edes ajatella, millainen hän olisi ilman näitä erityispiirteitään. Hänen rakastamisensa on yhtä helppoa tai vaikeaa kuin sisarustensakin.

Aikoinaan minä pyysin ylimääräistä neuvolaa, kun huomasin näitä em ongelmia. Neuvolalääkäri teki lähetteen toimintaterapeutille ja myöhemmin lastenlääkärille. Diagnoosin sai keväällä ennen koulun aloitusta.

 

[QUOTE="vieras";29011655]Siis oletko itse päättänyt, että kyseessä on nimenomaan adhd?

Minun 12-v pojalla on adhd, mutta ei ole milloinkaan ollut väkivaltainen. Impulsiivinen kyllä on, keskittyminen ja tarkkaavaisuus heikkoa ym asiaan kuuluvia juttuja. Poika on ollut ihan aina omanlaisensa enkä osaa edes ajatella, millainen hän olisi ilman näitä erityispiirteitään. Hänen rakastamisensa on yhtä helppoa tai vaikeaa kuin sisarustensakin.

Aikoinaan minä pyysin ylimääräistä neuvolaa, kun huomasin näitä em ongelmia. Neuvolalääkäri teki lähetteen toimintaterapeutille ja myöhemmin lastenlääkärille. Diagnoosin sai keväällä ennen koulun aloitusta.[/QUOTE]

en päättänyt, vaan yrittänyt ymmärtää. lueskellut vanhempien kuvauksia,jotka on olleet samanlaisia, kuin meillä nyt on.
toki voi olla ihan mitä vaan muutakin, yritän nyt vaan kartoittaa, mitä voisi olla.
eikös adhd ilmene monilla tavoilla?

 

ilmeneehän se ja aika isolla osalla on käytöshäiriöitä (virallisten tilastojen mukaan ainakin). Minkäikäinen lapsi on kyseessä?

 

Älä nyt täällä surkuttele ns.kotidiagnoosejasi, parhaimman avun saat kuule ihan virallisten tahojen kautta.

 

[QUOTE="vieras";29011706]Älä nyt täällä surkuttele ns.kotidiagnoosejasi, parhaimman avun saat kuule ihan virallisten tahojen kautta.[/QUOTE]

niin sinne yritetään nyt päästä. ennen ei ole ollut tarvetta, tämä on muuttunut nyt niin yllättäen. siksi kysyinkin, miten asiassa on kohdallanne edetty ja kiinnostaa myös, kuinka nopeasti olette apua saaneet?
lapsi on ekaluokkalainen.

ihan olisin käytännön vinkkejä kaivannut vastaavassa tilanteessa olevilta, on nyt vähän äidinrakkaus koetuksella.

 

Meidän kohdalla ADHD ilmennyt jo taaperikäisestä lähtien, näin jälkikäteen kun ajattelee. Perheneuvolaan hakeuduimme lapsen ollessa vajaa neljä. Sitä kautta psyk.log tutkimukset. Saatiin sitten myös lähete lasten neurol.osastolle jossa olimme viikon ja diagnoosiksi tuli ADHD lapsen ollessa piirua yli kuusi. Nyt aloittamassa toimintaterapiaa.

 

Kuulostaa enemmänkin masennusoireiselta käytöshäiriöltä tai vuorovaikutus/kiintymyssuhdehäiriöltä kuin miltään tyypilliseltä adhd-lapselta.

 

Lähettämällä pois kotoa. Muuta vaihtoehtoa ei enää ollut. Muut sisarukset kärsi niin paljon että muuta ei voinut. Saattoi lyödä sisarusta ohi mennessään nyrkillä naamaan ja meitä vanhempia. Sanallinen väkivalta oli pahinta. Viimeinen niitti oli kun sanoi 6 vuotiaalle veljelleen että tappaa tämän yöllä. Se ilme mikä pienellä pojalla oli sen jälkeen katkaisi selkärangan ja vanhempi sai lähteä muualle asumaan.

 

[QUOTE="Ccc";29011790]Lähettämällä pois kotoa. Muuta vaihtoehtoa ei enää ollut. Muut sisarukset kärsi niin paljon että muuta ei voinut. Saattoi lyödä sisarusta ohi mennessään nyrkillä naamaan ja meitä vanhempia. Sanallinen väkivalta oli pahinta. Viimeinen niitti oli kun sanoi 6 vuotiaalle veljelleen että tappaa tämän yöllä. Se ilme mikä pienellä pojalla oli sen jälkeen katkaisi selkärangan ja vanhempi sai lähteä muualle asumaan.[/QUOTE]

missä iässä ja minne asumaan?

 

Meillä epäillään adhd:ta, tai minä epäilen, että jotain on. Nyt ekaluokalla, seurataan vielä. Aina ollut vilkas ja melkein jatkuvasti liikehtii, heiluu ja vaihtaa spontaanisti toiminnasta toiseen. Keskittyminen ja toiminnanohjaus välillä vaikeaa, mutta väkivaltaa tai ilkeyttä ei koskaan ole ollut. Rakastan älykästä vilkasta poikaani ihan ehdoitta. Hän on omanlaisensa kuten me kaikki.

 

No aivan varmasti on kiintymyssuhdehäiriö. Kaamea äiti kun voi edes ajatella että oma lapsi muuttaisi muualle. Mutta varmaan lapselle olisi kyllä parasta päästä pois tuollaisesta perheestä, jossa häntä ei rakasteta eikä hyväksytä.

 

missä iässä ja minne asumaan?

10 vuotiaana. Ensin lasten psykiatriselle ja sieltä sijaisperheeseen.

 

Jokuhan sen käytöshäiriön on laukaissut, ei tietenkään aina välttämättä ole masennus tmv.

 

[QUOTE="voi elämä";29011822]No aivan varmasti on kiintymyssuhdehäiriö. Kaamea äiti kun voi edes ajatella että oma lapsi muuttaisi muualle. Mutta varmaan lapselle olisi kyllä parasta päästä pois tuollaisesta perheestä, jossa häntä ei rakasteta eikä hyväksytä.[/QUOTE]

Joskus muuta ei voi. Täytyy ajatella muitakin. Ei yksi lapsi voi terrorisoida loppu perhettä ja sisaruksia. Sisaruksilla on oikeus turvalliseen ja hyvään lapsuuteen.

 

[QUOTE="vieras";29011778]Meidän kohdalla ADHD ilmennyt jo taaperikäisestä lähtien, näin jälkikäteen kun ajattelee. Perheneuvolaan hakeuduimme lapsen ollessa vajaa neljä. Sitä kautta psyk.log tutkimukset. Saatiin sitten myös lähete lasten neurol.osastolle jossa olimme viikon ja diagnoosiksi tuli ADHD lapsen ollessa piirua yli kuusi. Nyt aloittamassa toimintaterapiaa.[/QUOTE]


Tähän kyllä minäkin lisään, että ei meilläkään väkivaltaisuutta juurikaan ole, ja kyllä lastani olen aina rakastanut ja yhä rakastan.

Jos tutkimuksiin etenette, kannattaa varautua siihen että siellä joudut repimään itsesi äitinä kappaleiksi. Jos meinaan erityisyyttä on, se usein tarkoittaa myös sitä, että lapseen ei voi suhtautua monessa asiassa samanlailla kuin ns.tavikseen. Tämä siis tarkoittaa sitä, että sinun vanhempana täytyy kyetä tunnustamaan tekemäsi virheet pystyäksesi asennoitumaan lapseen hänen tarvitsemallaan tavalla. Omalla kohdallani juurikin tutkimusvaihe oli todella emotionaalista. Tieto lisää tuskaa, mutta se myös helpottaa kun opit ymmärtämään lastasi paremmin.

 

[QUOTE="voi elämä";29011822]No aivan varmasti on kiintymyssuhdehäiriö. Kaamea äiti kun voi edes ajatella että oma lapsi muuttaisi muualle. Mutta varmaan lapselle olisi kyllä parasta päästä pois tuollaisesta perheestä, jossa häntä ei rakasteta eikä hyväksytä.[/QUOTE]

täällä taas tavislasten äitit antaa asiantuntijalausuntoja...
mullakin hei on useempi tavislapsi ja uskaltaisinpa sanoa osaavani lapsia kasvattaa. tällaisen erikoisemman kanssa vaan nuo tavan hommat ei pelaa. siksi ei kannattaisi olla niin vankasti jotainm mieltä, jos ei ole omaa kokemusta.

 

täällä taas tavislasten äitit antaa asiantuntijalausuntoja...
mullakin hei on useempi tavislapsi ja uskaltaisinpa sanoa osaavani lapsia kasvattaa. tällaisen erikoisemman kanssa vaan nuo tavan hommat ei pelaa. siksi ei kannattaisi olla niin vankasti jotainm mieltä, jos ei ole omaa kokemusta.

Onko käynyt niin että juuri tämä lapsi on perheenne syntipukki: syypää kaikkeen? Muiden virheitä voidaan olla näkemättä, kun syntipukki on saatavilla!

 

Tuolta saa perustietoa ADHD - Elämää ADHD:n kanssa
Koulupsykologi tai terkka varmaan antaisi neuvoja miten kannattaisi edetä. Ellei muuten tule mieleen mitään tapahtumaa tms. joka olisi voinut laukaista lapsen käytökseen tuollaisen muutoksen?

 

[QUOTE="voi elämä";29011918]Onko käynyt niin että juuri tämä lapsi on perheenne syntipukki: syypää kaikkeen? Muiden virheitä voidaan olla näkemättä, kun syntipukki on saatavilla![/QUOTE]

no ei todellakaan. lapsi on ollut aina kiltti ja suloinen ennen, vaikkakin tosi villi.
mistä näin päättelit?

 

Adhd ;han on tarkkaavaisuus - ja ylivilkkaushäiriö, ja meidän adhd on ollut keskittymiskyvytön ja vilkas, mutta äärettömän empaattinen ja ihastuttava persoona.
Koskaan ei ole lyönyt ketään, eikä ole käytöshäiriöitä. Oppimisvaikeuksia ja as-piirteet on lisäksi, sekä ahdistushäiriö, ne ovat hankaloittaneet eniten pojan elämää. Ikää nyt 17v, ja äiti saa halin aina sillointällöin, ja jos on erimielisyyksiä tulee aina pyytämään anteeksi jälkeenpäin :heart:

 

Meillä kohta 9v lapsi, jolla on ADHD, on kanssa tässä syksyn mittaan alkanut saamaan mahtavia raivareita, jos ei asiat mene niinkuin hän haluaisi niiden menevän. On myös tullut enemmän taas omaehtoisuutta eli tuota edellistä eli haluaa tehdä asiat oman mielen mukaan. Koulunkäynti ei huvita, kun pitäisi nähdä enemmän vaivaa, kuin ennen ja läksyjen teko on varsinkin ns. tervan juontia, tökkii ja takkuilee pahan kerran. Syynä pidän sitä, että lapsella on lievä lukivaikeus, hällä on tuota keskittymiskyvyttömyyttä ja hän haluaisi päästä joka asiasta siitä mistä aita on matalin ( helpolla mennä eteenpäin ).

 

Miksi luulet kyseessa olevan juuri ADHD:n jos kerran ongelmat ovat alkaneet suht yllattaen?

 

Mä rakastan mun adhd-poikaani. Mun mailmani ihanin, tunteellisin, herkin ja fiksuin poika. On tosin ns. helppo tapaus, ei koskaan osoita aggressiivisuutta, ei huuda, ei raivoa. Koulussakin tekee parhaansa, on vaan toivottoman haahu ja semmoinen ihmismaailman kultainennoutaja Miten tuota voisi olla rakastamatta?

 

[QUOTE="Ccc";29011831]Joskus muuta ei voi. Täytyy ajatella muitakin. Ei yksi lapsi voi terrorisoida loppu perhettä ja sisaruksia. Sisaruksilla on oikeus turvalliseen ja hyvään lapsuuteen.[/QUOTE]

Niin, joskus se luopuminen on sitä suurinta rakkautta.