Pitäisikö perhe hajottaa miehen työpaikan takia - mitä tekisitte tässä tilanteessa?

Minulla on vakityöpaikka. Vanhempi lapsi on 2. luokalla ja nuorempi esikoulussa. Miehen työpaikka lopettaa ja heille tarjotaan mahdollisuutta siiryä usean sadan kilometrin päähän toiseen toimipisteeseen töihin.

Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että mies olisi viikot poissa ja joutuisi hankkimaan vuokra-asunnon itselleen. Meillä ei taida olla kahteen asuntoon varaa. Nyt asutaan unelmakodissamme, jonka ostimme 7 vuotta sitten. Lainanlyhennykset ovat sen verran alhaiset, että selviydymme niistä, vaikka mies olisi ansiosidonnaisellakin. Suurin ongelma tulee kuitenkin lapsista. Minusta tulisi käytännössä yksinhuoltaja, enkä työaikani puitteissa pysty pitämään hoitopäivää kohtuullisen pituisena ja tokaluokkalainenkin joutuisi olemaan hurjat määrät yksinään kotona. Koulupäivät ovat vain 3 h ja 4 h mittaisia. Lapsi pelkää olla yksin kotona, eikä tukijoukkoja asu lähellä.

En kyllä ymmärrä, miten joku perheenisä tällaisessa tilanteessa voi lähteä työn perässä toiselle puolelle Suomea ja jättäisi perheensä pulaan. Eri asia olisi, jos lapset olisivat jo vanhempia, esim. kolmen vuoden päästä tilanne on jo aivan eri.

 

Väliaikaisesti tuollaista voisi sietää, mutta eihän toi mikään järkevä pysyväisratkaisu olisi kenenkään kannalta. Tuskin kannattaa kynsin hampain roikkua yhdessä työpaikassa, koska muitakin on ainakin ajan mittaan saatavilla ja alanvaihto on aina mahdollista.

 

Jos olisin mieheni, jäisin työttömäksi ja etsisin uutta työpaikkaa lähempää. Liiton rahoilla saa "elellä" jonkin aikaa.

 

Se on vain niin että tässä maailmantilanteessa ei kannata jättää työpaikkaansa. Eli itse olisin sillä kannalla että mies viettää viikot muualla.

 

Perustelen vielä omaa "valintaani" sen verran, että tuossa teidän tilanteessa sinä saisit tehdä rauhassa töitäsi, ja mies olisi viemässä eskarilaista vastaanottamassa kumpaakin lasta.

 

Asutteko paikkakunnalla mistä löytyy helposti töitä? Työttömäksi ei tietenkään kannata heittäytyä, joten ainoastaan siinä tapauksessa että uusi työ olisi "melko varma" piakkoin, kieltäytyisin siirrosta.

 

Ilman muuta mies siirtyy työn perässä. Te siirrytte mukana tai sopeudutte elämään viikot ilman miestä. Teidän lapset ovat oikeasti jo sen ikäisiä, ettei tässä ole kahta kysymystäkään. Vauva- tai taaperoikäistwn kanssa mietisin kuviota uudestaan. Jos mies jää kotiin työttömäksi, voi olla ettei töitä enää löydykään ja mies jää peruspäivärahalle ja masentuu kotiin. Silloin voi slle unelmatalollekin sanoa lopulliset hyvästit.

 

tilanteeseen vaikuttaa hyvin suurelti se, miten mies kokee työnsä. Onko se unelmatyö ja nykyisellä paikkakunnalla ei vastaavaa löydy.

Samoin vaikuttaa onko vaimon nykyinen työ hänen unelmapestinsä vai voisiko hän löytää vastaavaa uudelta paikkakunnalta.

Nykyisellä paikkakunnalla ei ollut tukijoukkoja eli ilmeisesti muutto uudelle paikkakunnalle ei sen puolesta olisi mahdotonta?

Näistä lähtökohdista sitten pitäisi punnita se perheen paras; palsta ei sitä pysty kertomaan

 

[QUOTE="Minttu";28967949]Ilman muuta mies siirtyy työn perässä. Te siirrytte mukana tai sopeudutte elämään viikot ilman miestä. Teidän lapset ovat oikeasti jo sen ikäisiä, ettei tässä ole kahta kysymystäkään. [/QUOTE]

No kyllä tuossa nyt on aika monta kysymystä. Ei vaimon kannata jättää vakityöpaikkaa sen takia, että mies pääsee jatkamaan uraansa paikassa, jossa ei välttämättä viihdykään.

 

Sinne miehen uuteen työpaikkaan ei pääse junalla?

 

Meillä tehtäisiin varmaan niin, että mies olisi viikot toisella paikkakunnalla tai jäisi kotiin. Missään nimessä me emme muuttaisi täältä mihinkään. Sen lisäksi pitää ajatella niitä lapsiakin. Miten he reagoivat siihen, että näkevät isää vain viikonloppuisin? Vaikka äiti lasten kanssa pärjäisikin, voi olla, että lapset eivät kestä sitä, ettei perhe ole koossa. Sitten onkin äiti helisemässä, kun lapset reagoivat isän poissaoloon.

Summa summarum: meillä mies jäisi todennäköisesti kotiin ja alkaisi etsiä uutta työpaikkaa.

 

Sinne miehen uuteen työpaikkaan ei pääse junalla?

Usean sadan kilometrin työmatka päivittäin edestakaisin ei ehkä ole kovin kannattavaa. Oletan siis, että ap:n mies on menossa kauemmaksi kuin 200km.

 

Hmm.. Kannattaa miettiä sitä onko nykyisellä paikkakunnalla millaiset työllistymis mahdollisuudet. Noin vaikka vuoden sisään ajateltuna. Ja onko mies valmis tekemään "mitä vain työtä" tarvittaessa. Aika harva mies jaksaa / haluaa jäädä kokonaan vaimon rahoilla eläväksi koti-isäksi. Niin ihanalta kuinse meistä naisista kuulostaisikin (saisi rauhassa luoda uraa ja joku olisi kotona pitämässä huolta kodista ja lapsista)

Voisitteko ajatella, että mies siirtyy työn perässä toiselle paikkakunnalle ja samalla kumpikin etsii toista työpaikkaa. SInä miehen työnpaikkakunnalta ja mies teidän nykyiseltä paikkakunnalta. Asuntoja tulee ja menee. Nyt se on teidän unelma asuntonne, mutta voitte aivan yhtä hyvin löytää toisen yhtä ihanan. Lapsetkin vielä sen ikäisiä, että sopeutuvat minne vain.. Teinejä ei olekaan ihan yhtä kivutonta siirtää uusiin ympyröihin...

 

Näihn asioihin vaikuttaa aina monet tekijät. Me muutimme juuri miehen työn perässä (työantaja säilynyt samana jo yli kymmenen vuotta, mut sisäisiä muutoksia) n 500 km. Päätöseen vaikutti se, että asuimme alueella, jossa mies ei olisi työllistynyt helpolla, minä töissä hoitoalalla, joten mulla helppo työllistyä lähes missä vaan. Vaki paikasta lähdin vakipaikkaan.

Jokainen perhe punnitsee omalta osaltaan asioita. Miten helppoa kummankin on työllistyä asuinpaikkakunnalla, kumpi tienaa enemmän, perheen sosiaalinen verkosto (erittäin tärkeää kun pienet lapset) jne jne.

 

Toisaalta voi miettiä, pitääkö kolmen muun muuttaa elämäänsä sen yhden vuoksi? Vai olisiko reilumpaa, että se yksi sopeutuu siihen mitä ne kolme muuta haluavat? Miehen töiden siirtyminen ei kuitenkaan ole sen vaimon vika eikä lastenkaan. Jos vaimolla on mukava ja vakaa työpaikka, lapsilla kiva koulu ja hoitopaikka, on musta kohtuutonta, että kaikkien elämän pitää mullistua yhden työpaikan vuoksi.

Mun mies on ollut vuoden työttömänä, pientä pätkää lukuunottamatta. Olen erittäin selvästi ilmaissut, että jos hänelle mieluisa työpaikka löytyy vaikka Helsingistä, hän saa mennä sinne yksin. Mulla on ihana ja vakaa työpaikka, josta en luovu. Lapsella on hyvä koulu ja hyviä ystäviä, en aio viedä häneltä sitä turvaa. Joten jos ei töitä lähempää löydy eikä halua sinne yksinään lähteä, sitten pysytään kotona.

 

Kyllä te pärjäätte vaikka mies olisikin viikot töissä toisaalla. Kyllä sitä ihminen on pahemmastakin selvinnyt. Tuosta saa hyvätverovähennyksetin.

 

Toisaalta voi miettiä, pitääkö kolmen muun muuttaa elämäänsä sen yhden vuoksi? Vai olisiko reilumpaa, että se yksi sopeutuu siihen mitä ne kolme muuta haluavat? Miehen töiden siirtyminen ei kuitenkaan ole sen vaimon vika eikä lastenkaan. Jos vaimolla on mukava ja vakaa työpaikka, lapsilla kiva koulu ja hoitopaikka, on musta kohtuutonta, että kaikkien elämän pitää mullistua yhden työpaikan vuoksi.

Mun mies on ollut vuoden työttömänä, pientä pätkää lukuunottamatta. Olen erittäin selvästi ilmaissut, että jos hänelle mieluisa työpaikka löytyy vaikka Helsingistä, hän saa mennä sinne yksin. Mulla on ihana ja vakaa työpaikka, josta en luovu. Lapsella on hyvä koulu ja hyviä ystäviä, en aio viedä häneltä sitä turvaa. Joten jos ei töitä lähempää löydy eikä halua sinne yksinään lähteä, sitten pysytään kotona.

Niin tai sitten voi ajatella että perhe on yksikkö jossa täytyy ajatella kaikkien hyvinvointia ja onnellisuutta. Jos mun mies olisi työtön, eikä pystyisi täällä työllistymään, ja saisi hyvän tai edes tyydyttävän työpaikan kaukaa kotoa, niin vakavasti harkitsisimme muuttamista miehen työn perässä "sinne missä pippuri kasvaa" . Elämä ei vain aina ole kivaa ja joskus vain täytyy sopeutua ikäviin asioihin ja tilanteisiin. Mutta kaikesta voi löytää jotain hyvää ja positiivista, jos vain haluaa.

 

Usean sadan kilometrin työmatka päivittäin edestakaisin ei ehkä ole kovin kannattavaa. Oletan siis, että ap:n mies on menossa kauemmaksi kuin 200km.

Eikö tossa alotuksessa ollu että 100km päähän. Musta se ei ole mikään mahdoton työmatka, ei kovin kiva, mutta mahdollinen. mies voisi vaikka samalla etsiä uutta duunia lähempää.

 

Sanoit että pärjäisitte hyvin palkallasi ja ansiosidonnaisella. Mielestäni tämä on onnettoman lyhytkatseista sillä jos toteutatte tuon sinun visiosi ja mies jää kotiin etsimään parempaa työtä voi hyvin äkkiä olla että se 500 päivää on täynnä ja sitten ei enää olekaan varaa siiihen unelma-asunnon lyhennyksiin. Ei perheellinen voi katsoa elämää noin kapeakatseisesti.

Paras ratkaisu on että mies menee työn perässä mutta alkaa heti hakea uutta paikkaa lähempää. Sinä joustat ja kärsit sen aikaa mutta pidemmän päälle tämä on kannattavin ratkaisu.

 

Toisaalta voi miettiä, pitääkö kolmen muun muuttaa elämäänsä sen yhden vuoksi? Vai olisiko reilumpaa, että se yksi sopeutuu siihen mitä ne kolme muuta haluavat? Miehen töiden siirtyminen ei kuitenkaan ole sen vaimon vika eikä lastenkaan. Jos vaimolla on mukava ja vakaa työpaikka, lapsilla kiva koulu ja hoitopaikka, on musta kohtuutonta, että kaikkien elämän pitää mullistua yhden työpaikan vuoksi.

Mun mies on ollut vuoden työttömänä, pientä pätkää lukuunottamatta. Olen erittäin selvästi ilmaissut, että jos hänelle mieluisa työpaikka löytyy vaikka Helsingistä, hän saa mennä sinne yksin. Mulla on ihana ja vakaa työpaikka, josta en luovu. Lapsella on hyvä koulu ja hyviä ystäviä, en aio viedä häneltä sitä turvaa. Joten jos ei töitä lähempää löydy eikä halua sinne yksinään lähteä, sitten pysytään kotona.

Meillä mentiin vuosi niin, että mies oli viikot poissa. Nuorin kärsi valtavasti, kun ikävöi isää, isommat lapset joutuivat sitomaan aikataulujaan minun työaikatauluihin, kun nuorinta ei voinut jättää yksin. Minulla oli myös maailman paras työpaikka, jota en olisi vaihtanut ikinä, ikinä!! Mutta joo perheen edun vuoksi vaihdoin... (ja asuimme velattomassa perikunnan talossa...)Työttömyyttä ei minun miehen psyyke olis ainakaan kestänyt. Joten siinäkin olisi perhe kärsinyt.

Jos eletään perheessä, perheenä ei millään kyetä elämään niin, että jokainen touhuaa omien mielihalujensa mukaan. Välillä vaan joudutaan tekemään kompromisseja. Ja joskus joudutaan tekemään suuriakin uhrauksia.

 

Toisaalta voi miettiä, pitääkö kolmen muun muuttaa elämäänsä sen yhden vuoksi? Vai olisiko reilumpaa, että se yksi sopeutuu siihen mitä ne kolme muuta haluavat? Miehen töiden siirtyminen ei kuitenkaan ole sen vaimon vika eikä lastenkaan. Jos vaimolla on mukava ja vakaa työpaikka, lapsilla kiva koulu ja hoitopaikka, on musta kohtuutonta, että kaikkien elämän pitää mullistua yhden työpaikan vuoksi.

Mun mies on ollut vuoden työttömänä, pientä pätkää lukuunottamatta. Olen erittäin selvästi ilmaissut, että jos hänelle mieluisa työpaikka löytyy vaikka Helsingistä, hän saa mennä sinne yksin. Mulla on ihana ja vakaa työpaikka, josta en luovu. Lapsella on hyvä koulu ja hyviä ystäviä, en aio viedä häneltä sitä turvaa. Joten jos ei töitä lähempää löydy eikä halua sinne yksinään lähteä, sitten pysytään kotona.

Todella itsekästä. Ajattelepa tilanne toisin päin. Mitäs jos sun vaihtoehdot olisi olla lopun iköäsi työttömänä kotona tai sitten muuttaa yksin ilman lasta ja miestä toiselle paikkakunnalle.

 

Niin tai sitten voi ajatella että perhe on yksikkö jossa täytyy ajatella kaikkien hyvinvointia ja onnellisuutta. Jos mun mies olisi työtön, eikä pystyisi täällä työllistymään, ja saisi hyvän tai edes tyydyttävän työpaikan kaukaa kotoa, niin vakavasti harkitsisimme muuttamista miehen työn perässä "sinne missä pippuri kasvaa" . Elämä ei vain aina ole kivaa ja joskus vain täytyy sopeutua ikäviin asioihin ja tilanteisiin. Mutta kaikesta voi löytää jotain hyvää ja positiivista, jos vain haluaa.

Tätä mä just ajoin takaa . Eli kun tarkoitus on ajatella kaikkien hyvinvointia ja onnellisuutta, miksi niiden muiden pitää lähteä onnellisesta elämästä ja asuinpaikasta siksi, että sillä yhdellä olisi hyvä olla? Pahimmassa tapauksessa kolme muuta joutuu tyytymään huonompaan elämään kuin mitä aiemmin oli, ja yksi on ainoa tyytyväinen. Ja tosiaan, elämä ei aina ole kivaa ja joutuu sopeutumaan, mutta miksei se sopeutuja ole se mies ? Mä en ole valmis uhraamaan omaa hyvinvointiani ja elämääni siksi, että miehellä olisi työpaikka. Vaikka mä tiedän, että saisin taatusti oman alani töitä melkein mistä vain, mulla on täällä muutakin kuin vain se ihana työ. Mulla on ystäviä, ikääntyvät vanhemmat, lapsella hyvä sosiaalinen verkosto jne. Kuinka monen mies olisi valmis luopumaan kaikesta siksi, että vaimo saisi töitä toiselta paikkakunnalta? Veikkaampa, ettei kovinkaan monen mies irtisanoisi itseään hyvästä, vakituisesta paikasta siksi, että vaimon työpaikka siirtyy toiselle puolelle Suomea .

 

Kuinka varmaa sen miehen uuden työpisteen säilyminen on?

 

[QUOTE="friidu";28968144]Eikö tossa alotuksessa ollu että 100km päähän. Musta se ei ole mikään mahdoton työmatka, ei kovin kiva, mutta mahdollinen. mies voisi vaikka samalla etsiä uutta duunia lähempää.[/QUOTE]

ai se olikin usean sadan. sori.

 

[QUOTE="Olli";28968152]Todella itsekästä. Ajattelepa tilanne toisin päin. Mitäs jos sun vaihtoehdot olisi olla lopun iköäsi työttömänä kotona tai sitten muuttaa yksin ilman lasta ja miestä toiselle paikkakunnalle.[/QUOTE]

En mä voisi millään vaatia muuta perhettä luopumaan senhetkisestä elämästään siksi, että mä olisin tyytyväinen. Ja olisinko mäkään kovin onnellinen, jos mulla olis työpaikka, mutta sen vuoksi muut mahdollisesti kärsivät? Tuskin tässäkään on vaihtoehtona olla lopun ikää työttömänä, näitä samoja hommia ei vaan välttämättä ap:n mies enää löytäisi. Sitten voi ruveta miettimään alan vaihdosta. Mä voisin yhtä hyvin mennä lähikaupan kassalle tai ryhtyä siivoojaksi, en mä ole kovin nirso työni suhteen. Joka tapauksessa tekisin kaikkeni, että saisin töitä sadan kilometrin säteeltä.

Ja "friidu": aloituksessa puhuttiin useasta sadasta kilometristä. Ei mullekaan sadan kilometrin työmatka olisi mikään ongelma .