Kertokaahan rehellisesti tekevätkö lapset onnelliseksi?

No siis minähän vain ihmettelen, että miksi annetaan yksipuolinen kuva? Että voi olla vaikeaa tai helppoa. "Kamalasta vauva-ajasta" voi tulla itsensä täyttävä ennustuskin. Jos asenne on se, että tuoreet vanhemmat ovat väsyneitä, onnettomia, seksittömiä, omaa aikaa ei saa edes haaveilla ja vauvat ovat vaikeita hoitaa niin se voi varmasti mennä niin. Jospa ajatteleekin, että tulee mitä tulee, kaikesta selvitään, rimaa voi tarvittaessa laskea, vauvan ehdoilla se minkä ehtii ja nukutaan silloin kun voidaan...

Olisi monelle hyväksi päästä eroon äitimyytistä, luoda isälle vankempi asema vanhempana, chillata jne. Toisen vaikea vauva voisi eri asenteella olla kohtalaisen iisikin. Synnytys ei välttämättä tapa kipuun, eikä lapsi väistämättä lopeta vanhempiensa elämää.

Mulla vauva-aika oli niin helppoa, että ikävöin niitä aikoja välillä monta kertaa päivässä samalla kun toi kiivasta uhmakautta läpikäyvä taapero saa kohtauksiaan.

Eli "vaikeat" ajat tuli vasta myöhemmin ja nyt on ehkä sekin hankalaa, kun on jo niin paljon kaikkea muutakin, toisin kuin vauva-aikana.
Vauva-aikana pystyi laittamaan vauvan tarpeet etusijalle ja elään täysin vauvan ehdoilla, kun ei ollut yleensä aamulla herätystä mihinkään, ei juurikaan pakollisia menoja/tehtäviä jne.
Koen taaperon kanssa siinä mielessä arjen paljon haasteellisemmaksi, kun itse lapsi on paljon vaativampi ja niin myös muut velvoitteet.

Ei taaperon kanssakaan auta kuin porskutella ja aivan varmasti itse ainakin chillailen taaperon uhmakkuudesta huolimatta.
Sitähän pinna kiristyisi kohtuuttomiin mittasuhteisiin, jos ottaisi elämään sisällöksi vain ja ainoastaan lapsen ja sen tarpeet jumittuen koti-kauppa välille.

Eli itse koen, että vauva-aika ei ole "Se Vaikea Juttu" kuten yleensä annetaan ymmärtää (puhutaan lähinnä vauva-ajasta, sen tuomista haasteista jne), mutta isomman lapsen kanssa kaipaisi ehkä enemmän jotain vertaisangstausta näin huumorilla sanottuna.

Ymmärrän tietysti silti, että vauva-aika on joillekin vanhemmille rankkaa ja jopa niin väsyttävää aikaa, ettei sitä edes muista jälkeenpäin.
Kaikki voima heille.

 

[QUOTE="vieras";28967149]Onnelliseksi? Toisinaan. Elämän tarkoitukselliseksi? Kyllä.

Minusta elämän tarkoituksellisuus ei ole sama asia kuin olla alati onnellinen. Tässä asiassa esim. Dalai Laman kanssa samalla linjalla.

Lasten mukana altistaa itseään paljolle kärsimykselle. Avaa sydämen taas uudelle ihmiselle, ja on valmis vuotamaan hänen puolestaan. Samalla altistuu paljolle ilolle ja onnelle, myös ylpeydelle toisen puolesta. Se tekee meistä ihmisiä.

En sano että olisin vähemmän itsekeskeinen kuin lapsettomat. Mutta olen paljon vähemmän itsekeskeinen kuin olin ITSE lapsettomana. Varmasti voi löytää samanlaisen tarkoituksellisuuden ilman lapsiakin. Itselleni lasten saaminen oli kuitenkin oikotie kypsemmäksi ihmiseksi.[/QUOTE]

Tähän suuntaan minäkin ajattelen. Arvojensa mukainen elämä ei aina tarkoita helppoa elämää. Silti se omien arvojensa mukaan eläminen on itselle kaikista sopivin tapa elää ja tuo tasapainon ja rauhan tunteen elämään.

 

"Varsinkin siinä vaiheessa, kun ystävät alkavat mummoutua ja touhuta lastenlastensa kanssa, niin moni lapseton on todennut, että olisi ehkä sittenkin kannattanut tehdä nuorena lapsia, jotta olisi päässyt kokemaan ilon lapsenlapsista."

Miksi ihmeessä ihminen joka ei halua lapsia, haluaisi myöskään lapsenlapsia ? Minä en pidä lapsista, en halua omia enkä halua viettää aikaa muidenkaan lasten kanssa. Millä ihmeen logiikalla siis yhtäkkiä mummona alkaisin haluta lasten seuraa?

Lähes kaikki tässä ketjussa luetellut lasten "onnellistavat" asiat kuulostavat minusta vain ja ainoastaan negatiivisilta, niin siitä ylitsevuotavasta rakkaudesta (huh, hirveää huolta ja murhettahan siitä seuraa jos jotakuta niin paljon rakastaa) elämän sisältöön (hirveästi rutiineja ja pakkoja!) ja lastenlapsiin saakka. Ehkä lapsia halunneen on vain niin vaikea käsittää esim. juuri tuota, että vaikka itselle se ajatus lapsenlapsista on ihana, niin vapaaehtoisesti lapsettomalle niidenKIN välistä jääminen on vain positiivinen asia.

Ja tosiaan, itse ainakin elän mieluummin onnellisen oman näköistäni elämää esim. kuusikymppiseksi ja kadun sitten sen parikymmentä vuotta lapsettomuutta (jos niin ihmeellisesti siis käy, että muuttuisinkin ihan eri ihmiseksi ja alkaisin kaivata asioita joita nyt inhoan), kuin että pilaisin nuoruusvuoteni tekemällä ns. varmuuden vuoksi lapsia jotta ehkä säästyisin tuolta vanhuusiän katumukselta. Johan se on ajatuksenakin ihan hullu, käyttää parikymmentä vuotta elämästään johonkin jonka puutetta EHKÄ saattaisi vanhuksena katua!

 

Niille, jotka eivät sisäistäneet lukemaansa, en epäile, etteikö ole hankalia aikoja, refluksia, koliikkia jne. Mutta en usko, että enemmistöllä lapsista on vauvankaan jokin vaikea vaiva. Ei ole tarkoitus negatoida ihmisten vaikeuksia vaan tuoda julki sekin näkökulma, että vauvan kanssa voi olla ihan mukavaa. Ja vielä mukavampaa, jos omalla asenteella on jo huomioinut sen, että spontaanit elokuviin löhdöt eivät onnistu tms.mainitut murheenkryynit.

 

Ja tosiaan, itse ainakin elän mieluummin onnellisen oman näköistäni elämää esim. kuusikymppiseksi ja kadun sitten sen parikymmentä vuotta lapsettomuutta (jos niin ihmeellisesti siis käy, että muuttuisinkin ihan eri ihmiseksi ja alkaisin kaivata asioita joita nyt inhoan), kuin että pilaisin nuoruusvuoteni tekemällä ns. varmuuden vuoksi lapsia jotta ehkä säästyisin tuolta vanhuusiän katumukselta. Johan se on ajatuksenakin ihan hullu, käyttää parikymmentä vuotta elämästään johonkin jonka puutetta EHKÄ saattaisi vanhuksena katua!

Varsinkin kun kukaan meistä ei tiedä eletäänkö me edes sinne vanhuuteen asti. Kyllä vois pilven reunalla vituttaa, jos ois vastentahtoen tehnyt lapsia, että saa nauttia niistä vanhuksena ja sitten kuoleekin nelikymppisenä.

 

Niille, jotka eivät sisäistäneet lukemaansa, en epäile, etteikö ole hankalia aikoja, refluksia, koliikkia jne. Mutta en usko, että enemmistöllä lapsista on vauvankaan jokin vaikea vaiva. Ei ole tarkoitus negatoida ihmisten vaikeuksia vaan tuoda julki sekin näkökulma, että vauvan kanssa voi olla ihan mukavaa. Ja vielä mukavampaa, jos omalla asenteella on jo huomioinut sen, että spontaanit elokuviin löhdöt eivät onnistu tms.mainitut murheenkryynit.

Mun mielestä on huolestuttavaa, että esim teinejä yritetään pitää tekemästä lapsia kertomalla niille kuinka vaikeaa se vauvavuosi on. Koska ensinnäkin se vauvavuosi ei välttämättä ole vaikeaa ja toiseksi vaikka olisikin, se kestää vaan vuoden. Mun mielestä pitäis enemmänkin kertoa teineille siitä, että niitä vaikeuksia tulee myöhempinäkin vuosina ja se vastuu ja huoli kestää loppuelämän ajan, se ei lopu siihen vauvavuoteen.

 

[QUOTE="vieras";28967071]Mutta kyllä siltikin on olemassa vanhuksiakin, jotka katuvat lapsiaan. Onneksi heitä on kuitenkin erittäin vähän. Itse asiassa ei ole montaa kuukautta siitä kuin luin eräästä blogista ihmisistä, jotka katuvat lapsiaan. Osa heistä oli jo vanhoja ja katuivat edelleen lapsiaan, katuivat sitä, että he joutuivat aikanaan uhraamaan niin paljon lapsilleen, eivät tykänneet elämästä lasten kanssa ja nyt kun lapset ovat aikuisia heiltä ei saa edes kiitosta, he eivät käy kylässä.

Yksi asia mitä voi miettiä on se, että haluaako mielummin olla onnellinen ikävuodet 20-60 vai 60-80.[/QUOTE]

Veikkaan, että nämä ihmiset ovat saaneet sitä mitä ovat niittäneet. Lapset ovat varmasti tajunneet olevansa ei-toivottuja ja ovat jääneet vaille huolenpitoa ja normaalia äidin/isänrakkautta. Tuskin heillä silloin on edes aihetta kiitoksiin, eikä varmasti halua käydä kyläilemässäkään.

 

[QUOTE="Sini";28967333]Veikkaan, että nämä ihmiset ovat saaneet sitä mitä ovat niittäneet. Lapset ovat varmasti tajunneet olevansa ei-toivottuja ja ovat jääneet vaille huolenpitoa ja normaalia äidin/isänrakkautta. Tuskin heillä silloin on edes aihetta kiitoksiin, eikä varmasti halua käydä kyläilemässäkään.[/QUOTE]

Ei se sitä muuta, että nämä vanhemmat katuvat lapsiaan. Eli todellakaan jokaisen ei kannata tehdä lasta, ihan vain siksi, että kaikkien pitäisi tehdä lapsi ettei vanhuksena kaduta.

 

ei sen suurempaa onnea ole kuin lapset!

 

Jos saisin lapsen, tappaisin itseni eli ei varmaankaan tekisi onnelliseksi.

 

[QUOTE="vieras";28967145]Häh? Totta kai ehtii tehdä vaikka mitä muuta. Mutta jos ei lapsia halua niin ei se asia muutu vain siksi, että ehtii tehdä muutakin. Haluaisitko sinä esimerkiksi tehdä loppuelämäsi työtä, josta et pidä? Miksi muka et, ehtiihän sitä tehdä muutakin kuin tehdä työtä?[/QUOTE]

Häh?
En tiedä käsititkö jostakin että olisin sitä mieltä että kaikkien pitäisi tehdä lapsia vaikka eivät niitä halua, mielestäni en misään kohdassa ole niin kirjoittanut enkä todellakaan ainakaan ole sitä mieltä.

Ei, ei lapsia pidä tehdä siitä syystä että lapsettomuutta saattaisi myöhemmin katua, mutta ei minusta myöskään pidä jättää niitä tekemättä syystä että naapurin Liisa ajattelee että lapset eivät koskaan ja misään tilanteessa tuo onnea vaan pikemminkin päinvastoin.

 

Yhtä hyvin voisi kysyä, tekeekö parisuhde ihmisen onnelliseksi? Varmasti, jos ihminen on halunnut parisuhteen ja löytänyt rinnalleen ihmisen, jonka kanssa on helppo olla ja rakkautta riittää. Varmemmin ei, jos ihminen on päätynyt parisuhteeseen normien velvoittamana ja parisuhde on kokonaisuutena kuormittava ja onneton.

Lapsen ja vanhemman suhde on ihmissuhde omine erityispiirteineen. Jos olet toivonut sitä ihmissuhdetta ja koet sen onnistuneen pääpiirteittäin, vaikka kuoppiakin on ollut tiellä kuten pitkässä ja läheisessä ihmissuhteessa väistämättä on, ihminen mitä luultavammin kokee lapsen/lasten tuoneen onnea.

 

Jos saisin lapsen, tappaisin itseni eli ei varmaankaan tekisi onnelliseksi.

heikko ihminen olet ja todennäköisesti tulet itsarin vielä tekemään.

 

[QUOTE="vieras";28969079]heikko ihminen olet ja todennäköisesti tulet itsarin vielä tekemään.[/QUOTE]

En tee, sillä lapsia en hanki

 

Eka vuosi oli aivan ihana. Toinen vuosi oli hankala ja epämukava erinäisistä syistä, kolmantena on nyt uhma päällä ja vituttaa usein. Silti tämä on parempi kuin toinen vuosi. Toivon että ei tästä pahene, koputan puuta..

Mutta siis, aluksi teki paljon onnellisemmaksi, sitten onnellisuus laski miinukselle ja nyt taitaa olla samaa tasoa kuin ennen lasta. Ajoittain kyllä tuntuu, että miksi mä halusin lapsen kun tää on niin *****, mutta muistutan itseäni, että mä nimenomaan halusin lapsen, ja olisin onneton jos en sitä saisi. Kyllähän siitä yli olisi ehkä päässyt, mutta paljon se olisi töitä vaatinut.

 

Niille, jotka eivät sisäistäneet lukemaansa, en epäile, etteikö ole hankalia aikoja, refluksia, koliikkia jne. Mutta en usko, että enemmistöllä lapsista on vauvankaan jokin vaikea vaiva. Ei ole tarkoitus negatoida ihmisten vaikeuksia vaan tuoda julki sekin näkökulma, että vauvan kanssa voi olla ihan mukavaa. Ja vielä mukavampaa, jos omalla asenteella on jo huomioinut sen, että spontaanit elokuviin löhdöt eivät onnistu tms.mainitut murheenkryynit.

Mun mielestäni taas ihmiset yleisesti kertovat vauva-ajan olleen ihanaa. Monet naiset saavat vauvakuumeenkin uudestaan ja uudestaan juuri siksi, että he haluavat nimenomaan sen hoivattavan suloisen vauvan taas. Osa sanookin, että vauvakuumeen iskiessä pitää toppuutella itseään ja muistuttaa ettei se lapsi aina pysy vauvana vaan kasvaa ja elämä tulee haasteellisemmaksi.

Mulla ensimmäisen lapsen vauva-aika oli todella raskas. Ei siinä mikään hyvä asenne auttanut kun vauva itki ja valvotti päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen. En muistakaan oikein mitään esikoisen ensimmäisestä vuodesta. Sen sijaan lapsen kasvu on mun mielestäni ollut oikein seesteistä vauva-aikaan verrattuna ja on ollut ilo seurata lapsen kasvua. Sitten taas mun kaverilla on ollut "helppoja" tai "normaaleja" vauvoja ja hän haaveilee aina uusista vauvoista ja vauvantuoksusta. Kaverin vauvakuumetta hillitseekin sitten juuri se, että vauvat kasvavat. Hänelle raskaampia ovat lasten uhmaiät ja kasvun haasteet, toisin kuin mulla on ollut.