Ero ja sukulaisten reaktio

["vieras"]

Jos ero tulisi, niin miten kestäisin sen surun ja pahan mielen, mitä eroaminen aiheuttaa varsinkin puolison sukulaisissa? Ajatuksen tasollakin tuntuu niin pahalta. Vaikka kyseessä onkin kahden ihmisen välinen asia, se koskettaa myös monia muita.

Pelkään että etenkin anoppi syyttää miestä, syyttää itseään ja kaikkea mahdollista erosta. Pelkään mitä aiheutan heille, rikon kaikki haaveet lapsenlapsista ja onnellisesta nuorestaparista. En edes omaa oloani sure niin paljon kuin muiden reaktiota. Onko muilla ollut tällaisia ajatuksia?

 

["vieras"]

meinaat tosiaan että oot kaikille niin korvaamaton ettei ne enää koskaan hyväksyis pojalleen toista naista?

 

[ooooooo]

En oikeastaan ennen eroa ajatellut tuollaisia mutta eron jälkeen huomasin kyllä miten montaa ihmistä eromme koski. En silti olisi jatkanut huonoa liittoa vain miehen tai omien sukulaisteni takia..

 

["jep"]

Tottahan tuo on. Ero koskettaa aina montaa ihmistä. Varsinkin jos on niitä lapsenlapsia, niin momen mummon ja ukin suru on suuri.

 

[ggnn]

Naimisissa en ole sukulaisten kanssa enkä koe että voisin heistä erota. Kummalliselta toki kuulostaisi että sukulaiset lähtisi eroon syyllisiä hakemaan.

 

[ap.]

[QUOTE="vieras";28913205]meinaat tosiaan että oot kaikille niin korvaamaton ettei ne enää koskaan hyväksyis pojalleen toista naista? [/QUOTE]En pidä itseäni korvaamattomana, mutta pelkään ettei hän enää löytäisi ketään muuta. Tai jos pitää sanansa, ettei enää aio etsiä ketään muuta.

 

[eronnut]

Itse olen eronnut kahdesti pitkästä suhteesta ja ehdottomasti vaikeampaa oli erota, kun oli lapsia. Ensimmäinen suhde kaatui 10 vuoden jälkeen lapsettomana. Silloin sukulaiset toki surivat hieman tilannetta mutta se unohtui nopeasti koska pääsin jatkamaan elämääni niin nopeasti, samoin exäni.
Mutta Toisessa suhteessa oli jo lapsia ja se olikin kova paikka kaikille. Kaikki syyttelivät toisiaan tapahtuneesta, kaikkein eniten exäni perhe. Myös minun perheeni osallistui syyttelyyn, eikä tilanne ole vieläkään täysin rauhallinen, vaikka erosta on jo 2 vuotta aikaa. Perheemme ei vieläkään pysty osallistumaan lastemme synttäreille yhtä aikaa vaikka me itse olemme hyvissä väleissä. Se on jännä, miten ero tuntuu yhtäkkiä koskevan kaikkia. Niitäkin joille se ei edes kuulu.

 

["vieras"]

En pidä itseäni korvaamattomana, mutta pelkään ettei hän enää löytäisi ketään muuta. Tai jos pitää sanansa, ettei enää aio etsiä ketään muuta.

älä huoli, kyllä se etsii itselleen uuden

 

["Mimmiliini"]

Et ole yksin. Mulle on anoppi todella rakas, aivan ihana ihminen. Musertuis täysin, jos erottais. Moni voi ohjeistaa, että mitäs muilla on väliä. Sinänsä ei olekaan, mutta vaikea niitä muita on olla ajattelemattakaan. Mitä pitempi yhteinen historia, niin todennäköistä on, että joistakin kumppanin sukulaisista on tullut läheisiä ja sitten on tietty yhteiset ystävät....

Mulla on nimittäin todennäköisesti ero tulossa lähes parinkymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen. Sitä vaan pohtii kaikkea hullua.....jotenkin sekin ahdistaa, että miehen sukulaiset ja ystävät jää taakse. En tarkoita, että yhteys täysin katkeaisi, mutta asiat kuitenkin muuttuvat, se on varma.

 

[ap.]

Naimisissa en ole sukulaisten kanssa enkä koe että voisin heistä erota. Kummalliselta toki kuulostaisi että sukulaiset lähtisi eroon syyllisiä hakemaan.

Tietenkään sukulaisten kanssa ei olla naimisissa, mutta mielestäni jokainen empatiaan kykenevä ihminen saattaa edes hetken ajatella, miltä ero tuntuisi anopin tai jonkun muun mielestä.

Syyllistäminen tuskin on edes harvinaista, vaan luulisin että aika moni eronnut on kokenut syyllistämistä tai kuullut että exä on saanut syyllistäviä kysymyksiä niskaan. Voin olla tietty ihan väärässäkin, kun ei kerran kokemusta ole.

 

[Minni:)]

Eiköhän niitä lapsenlapsia vielä voi tulla vaikka eroaisittekin. Tietysti se ero voi koskettaa muitakin kuin eroavia, mut ei nyt aivan normaalia ole, jos erossa surettaa eniten jonkun anopin tunteet.

 

["vieras"]

Anoppi ilahtuisi uutisesta. En ole koskaan kelvannut hänelle.

 

[ggnn]

Tietenkään sukulaisten kanssa ei olla naimisissa, mutta mielestäni jokainen empatiaan kykenevä ihminen saattaa edes hetken ajatella, miltä ero tuntuisi anopin tai jonkun muun mielestä.

Syyllistäminen tuskin on edes harvinaista, vaan luulisin että aika moni eronnut on kokenut syyllistämistä tai kuullut että exä on saanut syyllistäviä kysymyksiä niskaan. Voin olla tietty ihan väärässäkin, kun ei kerran kokemusta ole.

Anoppi ei taida ajatella asioita enää sillä tavalla.

Pitäisin varmasti yhteyttä läheisiin miehen puolen sukulaisiin myös eron jälkeen. Jos he syystä tai toisesta haluavat asettua jomman kumman puolelle tai syyttelemään se lienee heidän ongelmansa eikä kovin empaattista. Miksi minulla olisi velvollisuus olla empaattinen ihmisiä kohtaan jotka eivät sitä osaa itsekään olla olivat he sukulaisia tai ei.

Vaikea muutenkaan kuvitella sitä tilannetta että ero johtaisi täydelliseen välinpitämättömyyteen edes puolisoa (ex-puolisoa) kohtaan.

 

[ap.]

Pitäisin varmasti yhteyttä läheisiin miehen puolen sukulaisiin myös eron jälkeen. Jos he syystä tai toisesta haluavat asettua jomman kumman puolelle tai syyttelemään se lienee heidän ongelmansa eikä kovin empaattista. Miksi minulla olisi velvollisuus olla empaattinen ihmisiä kohtaan jotka eivät sitä osaa itsekään olla olivat he sukulaisia tai ei.

Minä en pitäisi yhteyttä, olen siitä melko varma. Ihan jo pitkän välimatkan vuoksi, mutta myös siksi ettei meillä enää olisi mitään yhteistä. Avioliitto ei ole kovin vanhakaan vielä. En usko että sieltä päästä haluttaisiin kuulla kuulumisiani erityisemmin. Minulle se ainakin tekisi liian kipeää.

Anoppi ei ole koskaan suhteemme aikana tukenut poikaansa, yleensä aika negatiiviseen sävyyn on puhuttu tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Olen joskus yrittänyt puolustaa ja mennä väliin niissä tilanteissa, mutta eivät tunnu edes tajuavan itse sitä moittimista. Se kai kuuluu niin anopinkin tyyliin, se vain on sellainen. Minua kyllä pidetään ahkerana ja reippaana, ei koskaan ole moitittu mistään.

Näiden kokemusten takia epäilen, että erokin olisi anopin huulilla "mitä sinä oikein menit tekemään, kun X jätti sinut". Vaikka varmaan samalla olisi myös surullinen poikansa puolesta ja koko tilanteesta.

 

[lakaisukone]

Mä en kyllä siinä juuri ajatellut sukulaisia kun erosin. Ex-miehen puolelta en saanut yhtään uutta ystävää ja sukuakin vain miehen vanhemmat ja sisarukset joiden kanssa ei juuri oltu tekemisissä. Ex-anoppi minusta kai pitikin mutta eron jälkeen ei olla pidetty mitään yhteyttä, exä käyttää lapsiamme siellä. Oma äitini oli aluksi murheellinen ja huolissaan mun pärjäämisestä (taloudellisesti), isäni ei juuri muiden murheita sure. Muu suku on ollut mua kohtaan ihan kuin ennenkin. Muutamat (itsekin aikoinaan eronnutta) ovat tukeneet ja kannustaneet, kertoneet että tein oikein kun kuuntelin omaa itseäni ja elän tän ainoan elämäni onnellisesti.