Ahdistaa. :( neljäs lapsi tulossa.

[en oikeasti enää jaksais]

Nuorin on jo sen ikäinen että pian ois alkanut "vapaampi" elämä ja stetilisaatiojonossakin jo olin. Yllätys vaan kävi ja vaikka toki onnellinen oonkin niin mua ahdistaa niin paljon.
Taas monta vuotta kiinni eikä voi suunnitella mitään mihin ei kuulu lapsia.

Mieskin voi mennä niin kuin haluaa mutta mä oon raskaana, se rajoittaa ja sitten kjn se syntyy. Se vasta rajoittaa se.
Nytkin mies lähtee lyhyelle reissulle ja mulla on sellainen sisäinen raivo että tuntuu että räjähdän.
Ja kun ajattelen tulevia vuosia niin mun sisällä kuristaa niin etten tiedä miten selvitä.

Miten mä selviän???

 

[Phoebsi]

Miten voi olla yhtä aikaa onnellinen ja noin ahdistunut? Ei ole pakko tuntea onnea nyt, vaikka olet raskaana. Ei ole pakko edes anonyymina kirjoittaa, että olisi onnellinen. Et vaikuta siltä yhtään.

Ymmärrän ahdistuksesi.

Jos keskeytystä ei voi enää tehdä, tai et halua, niin ota nyt vapaata lapsista sen verran kun voit. Ensi viikonloppuna on sinun vuorosi, enkä keksi mitään mitä raskaana ollessa ei voisi tehdä, paitsi ryypätä. Otat niin rennosti kun voit tämän ajan, ja töihin voit palata vaikka jo ennen sitä vauvan 9kk ikää; isä kotiin ja sinä töihin

 

[en oikeasti enää jaksais]

En ookaan onnellinen.
En mä voi lähteä minnekään.

Mua masentaa niin paljon ettei huvita miettiä mutään lyhyttä reissua jonnekin vaan. Mutä mä siellä teen?
Mä halusin ulkomaille tänä syksynä. Halusin vihdoin irti kauas tästä kaikesta. Mut nyt täytyy odottaa taas monta vuotta.

Mikään ei tunnu hyvältä. Mua vaan ahdistaa ja itkettää.
Tähän mun elämä meni. Mä oon 50 ennen kuin kaikki lapset on sen ikäisiä ettei tarvi miettiä voilo niitä jättää.

 

[en oikeasti enää jaksais]

Ja kaikkea pahentaa se että mies voi mennä edelleen ja meneekin.

 

[Phoebsi]

Miksi et voi lähteä ulkomaille vielä? Ei raskaus sitä estä.

Lapset voi jättää isälleen aika pian, ei ne siihen kuole. Sinulla on oikeus harrastaa ja mennä ja tulla vaikka äiti oletkin. Oikeus olla itsekäs.

Voisiko olla, että paisuttelet tilannetta päässäsi nyt ihan liikaa? Ajattelet liian negatiivisesti kaiken, mustamaalaat tulevan? Kerro millainen miehesi on, pistä hänet ruotuun jos on pakko - osasyyllinen hänkin raskauteesi on. Tai, jos raskaus on ihan alussa, keskeytä se. Et ole velvollinen olemaan ahdistunut ja lykkäämään unelmia yhden vahingon takia.

 

[-StrawBerry-]

mikset muka voi minnekkään mennä? ei raskaus tarkoita että pitäs kököttää kotona 24/7

 

[en oikeasti enää jaksais]

En mä paisuttele. Mä olin niin onnellinen kun nuorin alkoi olla jo sen ikäinen ettei oo ihan enää mussa kiinni. Ja sitä sterilisaatiota odotin.

Mä en osaa nauttia mistään kun oon raskaana. Kaikki on kiellettyä, et voi sitä ja tätä. Igan turhaan laittaisin rahaa reissuun. Vaikkei alkoholikaan oo mun elämässä tärkeää niin olisin varmaan niin katkera kun en voisi edes yhtä drinkkiä auringonlaskussa nauttia. Selkä kipeä jne.

Mä vaan välillä haluan kuolla, mun elämä meni jo.
Mutta mun on vaan pakko kestää. Ja mä pelkään että siksi musta tulee katkera kärsinyt vanha nainen.

 

[-StrawBerry-]

En mä paisuttele. Mä olin niin onnellinen kun nuorin alkoi olla jo sen ikäinen ettei oo ihan enää mussa kiinni. Ja sitä sterilisaatiota odotin.

Mä en osaa nauttia mistään kun oon raskaana. Kaikki on kiellettyä, et voi sitä ja tätä. Igan turhaan laittaisin rahaa reissuun. Vaikkei alkoholikaan oo mun elämässä tärkeää niin olisin varmaan niin katkera kun en voisi edes yhtä drinkkiä auringonlaskussa nauttia. Selkä kipeä jne.

Mä vaan välillä haluan kuolla, mun elämä meni jo.
Mutta mun on vaan pakko kestää. Ja mä pelkään että siksi musta tulee katkera kärsinyt vanha nainen.

jos sä oot noin ahdistunu tuon raskauden takia ni mikset keskeytä sitä

 

[en oikeasti enää jaksais]

Kyllähän raskaana voi. Mutta mä en halua. En pysty nauttia mistään.
Kroppanikin sain kuntoon ja nyt on taas kamala työ saada se kuosiin raskauden jälkeen.
Mä en jaksaa!

 

[en oikeasti enää jaksais]

Myöhäistä keskeyttää. Enkä mä siihen pystyisi edes.

 

[Voittoon]

Kyllähän raskaana voi. Mutta mä en halua. En pysty nauttia mistään.
Kroppanikin sain kuntoon ja nyt on taas kamala työ saada se kuosiin raskauden jälkeen.
Mä en jaksaa!

Sussa on todellakin marttyyriainesta!

 

[-StrawBerry-]

Myöhäistä keskeyttää. Enkä mä siihen pystyisi edes.

adoptioon antaminen on myös vaihtoehto jos ei jaksa huolehtia enää

 

[Phoebsi]

Kyllähän raskaana voi. Mutta mä en halua. En pysty nauttia mistään.
Kroppanikin sain kuntoon ja nyt on taas kamala työ saada se kuosiin raskauden jälkeen.
Mä en jaksaa!

Kuinka pitkällä se on? Voisitko ottaa olosi puheeksi jossain? Raskausaikana kai voi jotain mielialalääkettä syödä, ei ole reilua että olet masentunut koko raskausajan ja sitten vielä kaikki se hormoniryöppy sen jälkeen.

Minäkään en pitänyt raskaanaolemisesta, olin kipeä ja kaikki oli kamalaa, kaikki normaalitkin asiat mistä olisin tavallisesti selvinnyt muutamalla hiljaisella kirosanalla ja sitten sopeutunut. Luulen, että hormonit tekivät minusta päinvaistaisen kuin mitä "pitäisi" olla.

 

[Phoebsi]

adoptioon antaminen on myös vaihtoehto jos ei jaksa huolehtia enää

En usko että se parantaisi ap:n oloa yhtään.

 

["Mie"]

Lopeta se itse itsesäälissä rypeminen.Ei elämä lopu raskaana olemiseen.Asioista voi tehdä toki vaikeita jos niin haluaa.terv. 5 lapsen äiti

 

[en oikeasti enää jaksais]

En mä tiedä. Ei kai lääkkeet auta.
Mä olin niin väsynyt viimeisen lapsen kanssa että mä en vaan enää jaksaisi.
Voitteko kuvitella että ihminen otetaan elämästään pois ja laitetaan sellaseen mitä se ei ikimaailmassa haluis mut on pakko. Siltä musta tuntuu.
Oma vika, ei pitäisi harrastaa seksiä.

Mut enää ei voi mitään ja mä vaan en tiedä miten selviän. En tuu olemaan täysin onnellinen. Tuun koko ajan kaipaamaan jotain muuta. Ja siitähän kärsii jo muukin perhe.

Joo, todellinen marttyyri olenkin.

 

[-StrawBerry-]

En usko että se parantaisi ap:n oloa yhtään.

no jos on niin ahdistunut että haluaa kuolla ni ei sekään kovin hyvältä kuullosta

 

[Phoebsi]

no jos on niin ahdistunut että haluaa kuolla ni ei sekään kovin hyvältä kuullosta

No, oman lapsen antaminen pois varmaan auttaa asiaan ihan hirveästi Se kun ei ole enää mikään pikku juttu.

 

["aapee"]

[QUOTE="Mie";28897297]Lopeta se itse itsesäälissä rypeminen.Ei elämä lopu raskaana olemiseen.Asioista voi tehdä toki vaikeita jos niin haluaa.terv. 5 lapsen äiti [/QUOTE]

Mulla kyllä loppui nyt. Ja mun elämä on tähän asti ollut kaikkea muuta kuin helppoa.
En tee mistään yhtään vaikeampaa kuin se jo on. Ei kaikkia ole luotu suurperheen äidiksi.
Hyvä kun just ja just jaksan nykyisen arjen pitää edes jotenkin kasassa.

 

[en oikeasti enää jaksais]

En mä sitä pois voisi antaa. Tietenkään. Mutta ei se hhtä onnellista äitiä saa kuin nuo muut.

 

[Phoebsi]

[QUOTE="aapee";28897326]Mulla kyllä loppui nyt. Ja mun elämä on tähän asti ollut kaikkea muuta kuin helppoa.
En tee mistään yhtään vaikeampaa kuin se jo on. Ei kaikkia ole luotu suurperheen äidiksi.
Hyvä kun just ja just jaksan nykyisen arjen pitää edes jotenkin kasassa.[/QUOTE]

Sitten ei varmaan ole mikään iso juttu pyytää apua? Mies hoitamaan enemmän, tai jopa ero jos meinaa olla niin että kaikki on sinun vastuullasi ja mies vain yksi lapsi lisää siellä. Ero ja puolet ja puolet huoltajuudesta. Tai ryhdyt viikonloppuäidiksi? Niin voisin tehdä, jos olisin aivan poikki ja muuta apua ei olisi.

Olet jotenkin ihan lukossa ja lopussa, ei sen niin pitäisi olla. Voisinpa jotenkin auttaa.

 

[samassa veneessä]

Milla oli viimeisessä (yllätys)raskaudessa ihan samaolo! Olin eronnutpari vuotta aikasemmin ja päättänyt etten teelpsiaenää kenenkään kanssa... Tapasinuuden mieheni ja puolenvupden päästä olin raskaana... Se oli jotain ihan kauheeta... Kuitenkin tiesin etten voi tehdä aborttia... Niin sitten rupesin odottamaan vauvaa ... Raskausaika oli henkisesti tosi rankka... Selvisin onneksi siitä ja nyt toi 2vuotias on maailman ihanin<3 enkä tietenkään hänestä luopuis mut joskus tulee mieleen et mitä jos... Mut kyllä säkin selviit... Ajarttelet positiivisesti et nopeesti sevauva-aika menee ja kohta teillä on taapero ja sit jo koohta teini-ikänen...

 

["mie"]

[QUOTE="aapee";28897326]Mulla kyllä loppui nyt. Ja mun elämä on tähän asti ollut kaikkea muuta kuin helppoa.
En tee mistään yhtään vaikeampaa kuin se jo on. Ei kaikkia ole luotu suurperheen äidiksi.
Hyvä kun just ja just jaksan nykyisen arjen pitää edes jotenkin kasassa.[/QUOTE]

Kyllä sä selviydyt kunhan selviät alkujärkytyksestäsi. Ei minunkaan elämä ole helppoa ollut mutta alkujärkytyksen jälkeen olin valmis vastaanottamaan uuden perheenjäsenen, mutta hän menehtyi ja jouduin synnyttämään kuolleen pienen pojan.Välillä miettinyt millaista olisi ollut kuuden lapsen kanssa.
En minäkään mikään superäiti ole ja joskus on todella väsynyt, mutta sitten taas saa virtaa ja jaksaa, vaikka fyysinen terveyskin tuo rajoitteita.Positiivinen asenne auttaa aina eteenpäin

 

[en oikeasti enää jaksais]

Kiitos sulle.

Kyllä tuo mies on ihan mukana.
Mä en vaan taida päästä tästä ahdistuksesta eroon millään vaikka kuinka saisin apuakin. Se on se ajatus että mä oon taas jossain kiinni kauan, ja jokin on mussa joka estää mua tekemästä asioita.

Vaikka rakas se tulee varmasti olemaan niin en vaan pääse tästä olotilasta eroon millään.

Sitten ei varmaan ole mikään iso juttu pyytää apua? Mies hoitamaan enemmän, tai jopa ero jos meinaa olla niin että kaikki on sinun vastuullasi ja mies vain yksi lapsi lisää siellä. Ero ja puolet ja puolet huoltajuudesta. Tai ryhdyt viikonloppuäidiksi? Niin voisin tehdä, jos olisin aivan poikki ja muuta apua ei olisi.

Olet jotenkin ihan lukossa ja lopussa, ei sen niin pitäisi olla. Voisinpa jotenkin auttaa.

 

[en oikeasti enää jaksais]

Mut kun mulla vaan ei ole aikoihin enää ollut niitä päivä että ois täysin virtaa. Meen välillä ihan puoliunessa tätä arkea eteenpäin.

Se mikä mut on saanut jaksamaan jotenkin ja koko ajan enemmän, on ollut se ajatus että pian mä voin mennä vapaammin ja pääsen enemmän irti tästä kaikesta.
Sitten voisin olla onnellisempikin ja sitä myötä myös muu perhe.
Mutta nyt lähtimatto alta kun tämä uutinen tuli.

[QUOTE="mie";28897378]Kyllä sä selviydyt kunhan selviät alkujärkytyksestäsi. Ei minunkaan elämä ole helppoa ollut mutta alkujärkytyksen jälkeen olin valmis vastaanottamaan uuden perheenjäsenen, mutta hän menehtyi ja jouduin synnyttämään kuolleen pienen pojan.Välillä miettinyt millaista olisi ollut kuuden lapsen kanssa.
En minäkään mikään superäiti ole ja joskus on todella väsynyt, mutta sitten taas saa virtaa ja jaksaa, vaikka fyysinen terveyskin tuo rajoitteita.Positiivinen asenne auttaa aina eteenpäin [/QUOTE]