Tervehdys pikkukaupunkilainen.Niin ja mä muuten sanoin itteni irti siitä exän kanssa toteutettavasta projektista, josta joskus teitä valistin. Taloudellisesti harvinaisen huono juttu, mutta ei siitä olisi mitään tullutkaan.
Heti kättelyssä pyydän anteeksi, koska enhän minä sinua tunne tai tiedä hommistasi hittojakaan.
Eikä tämöistä pitäis muutenkaan kirjoittaa ainoallekaan hauskanpitoon tarkoitetulle paskanjauhantapalstalle.
Mut "projekteista" mä ny jotain tiedän. Niist ei tu mitään, jos homma menee projektihenkilöiden välienselvittelyksi. Ja toimimaton proggis on firmalle paskinta mahdollista mainosta, joten sen tekemättä jättäminen saattaa pitkällä tähtäimellä olla ainoa oikea ratkaisu.
Talousmurheet taas on asia, joka on oikeesti maailman pienin murhe. Ulosottomies ne talousmurheet viime kädessä hoitaa. Entäs sit? Asiat joista selviää rahalla tai joita saa rahalla ovat kumminkin niitä halpoja asioita. Mikään oikeesti tärkeä asia ei ole rahalla saatavissa, eikä korvattavissa. Ei koskaanikinämilloinkaan.
Tunnen, tai siis tunsin varmasti toista tusinaa kaveria, jotka murheidensa mietteissä päätyivät lopulliseen ratkaisuun. Heistä varmasti puolet on poliiseja, siis noita meidän yhteiskunnan luotettavia tukipilareita, mut se virka- ase on aina saatavilla. Pääsivät varmasti murheistaan eroon, oli ne ny nais-, talous- tai mitä tahansa murheita.
Mut tos lopullisessa ratkaisussaan heiltä jää näkemättä lastenlasten kasvu, edes kaukaisesti. Ja sit heiltä on jääny kokematta se, miltä tuntuu vielä kerran tappaa hyttysiä grillatessaan makkaroita ihastuttavan naisen kanssa kaverilta lainatulla juhannusmökillä.
Elämä on. Paskamaista ja satuttavaa. Sen vuoksi sitä kutsutaan elämäksi. Se sattuu ihan saatanasti, mut milloin sattuu, niin tietää olevansa hengissä.