M
"Morsian"
Vieras
Lähtötilanne:
-Minulla ei ole omaisuutta eikä suuria perintöjä odotettavissa.
-Miehellä on ennen avioliittoa hankittua kiinteää omaisuutta ja jonkin verran perintöä odotettavissa, mm. siivu sukutilasta.
-Kummallakin todennäköisesti tulot samaa suuruusluokkaa pitkällä aikavälillä.
Alunperin aikomuksena oli tehdä avioehto suojaamaan tuota miehen jo omistamaa kiinteää omaisuutta erotilanteessa. Nyt anoppi kuitenkin innostui sekaantumaan tähän asiaan ja esitteli kaikkia totaalisia avioehtoja ja olisi ilmeisesti säästösyistä ollut valmis jopa itse meille sellaisen laatimaan, vaikka ilmoitimme, että meillä on aika lakimiehelle varattuna ja selvät suunnitelmat siitä, millainen sopimus tehdään. Mulle jäi kuitenkin sellainen olo, että pitäisikö nuo miehen mahdolliset perinnötkin nyt kuitenkin anopin mieliksi suojata, kun niistä hän ilmeisesti oli pohjimmiltaan huolissaan. Ehdotin miehelle tätä, mutta hän haluaisi silloin ehdottomasta symmetrisen sopimuksen suojamaan myös mun "tulevia perintöjä". Mua taas jotenkin ottaa hirveästi päähän, että mun pitäisi ihan vaan kosmeettisista syistä suojata omaa olematonta omaisuuttani mieheltäni. Nyt tuli mieleen, että eivätkös miehen vanhemmat voi omissa testamenteissaan evätä lastensa puolisoiden avio-oikeuden perintöihin? Voimmeko siis vain pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassamme ja jättää perintöjen suojaamisen anopin omaksi huoleksi?