G: Lempi sarjakuvasi lapsena?

  • Viestiketjun aloittaja sarjakuva
  • Ensimmäinen viesti
sarjakuva
Aku Ankka ollut pienestä saakka ja tulee edelleen :) tilaaja kolmannessa polvessa ja säilössä löytyy muutamia akuja, vanhimmat säilyneet taitaa olla 60-luvulta.
Niin että löytyy täältä toisiakin aikuisia Ankan lukijoita...Meillä myös Suurin osa Akun vuosikerroista tallessa 80-90- luvun taiteesta lähtien. Lueskellaan niitä koko perhe lomalukemisena. :)
 
  • Tykkää
Reactions: hallittu kaaos
Ihan muksuna viehättivät Tarzan, Johannes ja Pirkale, Aku Ankka, Asterix, Ahmed Ahne, Mafalda, Niilo Pielinen, Piko ja Fantasio sekä Marsupilami. Varmaan oli muitakin, mutta nämä jääneet mieleen. Sittemmin alkoi mieltymykset mennä eeppisempään, tarinallisempaan sekä sitten ihan undergroundiin suuntaan. Suuren kurpitsan antologiat olivat odotettua lukemista. Kulutin Akiraa, Sin Cityä, Moebiusta yms.

Tilasin jossain vaiheessa (joskus 90-luvun alkupuolella/puolessa välissä) jotain pientä, A5 kokoon taitettua, itse monistettua ja nidottua suomalaista ug-sarjakuvajulkaisua. Osaisiko joku muistaa, mikä läpyskä oli kyseessä? Siinä oli ihan hillittömän absurdia kamaa. :D
 
Aku Ankka, Lassi ja Leevi, Pahkasika, Myrkky ja MAD
Matt Groeningin sarjikset myös
Kaukana Poissa

*edit* Miten voikin unohtaa huippusarjiksia?
 
Viimeksi muokattu:
"vieras"
Tex Willer, mustanaamio, ahmed ahne, tintti, lucky luke, piko&fantasio, pikkupiko, anu & antti, aku ankan taskukirja, roope-setä, asterix, aristokraatit, iso knut, friikkilän pojat, ankardo, barelli, korkeajännitys, blaken ja mortimerin seikkailuja, kaspar keskiyö, bernard prince, kuusi kaverusta, lännentie, marsupilami, niilo pielinen, mämmilä, prinssi rohkea, natasha, marinen seikkailut, rantanplan, älli ja tälli, rasmus nalle, sammy day, tim ja tom, valhalla, apassit, yoko tsuno, ritari retee, bruno brazil, kapteeni cousteaun seikkailuja, lassi ja leevi, tenavat, vauhdikasta villiä länttä, rubiini, hämähäkkimies, smurffit, maailman vahvin nalle, pellefantti, nakke nakuttaja, väiski vemmelsääri & monet, monet muut..
 
[QUOTE="vieras";28866083]Lukeeko nykypenskat enää sarjakuvia, edes sitä aku ankkaa, vai hakkaavatko vain tietokonetta?[/QUOTE]

Meille tulee akkari ja Tom ja Jerry-sarjis. Pienemmälle tulee Nalle Puh
 
"vieras"
Mummolan Non Stopit tais olla parhaita. Niissä siis monta eri sarjakuvaa: smurffit, natasha ja yoko tsuno ainakin.
Aku ankka tuli meillekin vuosikausia. Yakarista tykkäsin jossain vaiheessa. Ja Nakke nakuttajaa on kans tullu luettua. Äiti tykkäs Asterixista ja Ahmed Ahneesta että nekin on tullu luettua. samoin Piko ja Fantasio, Marsupilami, Pielinen ja Tintti.
 

Yhteistyössä