4v hoitoon vai ei kun vauva syntyy

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mitä tekisin
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="höpöhöpö";28839771]Jaa kyl meidän suvussa kaiksita pahimmat kakarat on miehen veljen perheessä. Ovat ihan kotona äidin helmoissa kasvaneet ja tapoja EI ole. Ei osata antaa vuoroa, puhutaan toisten lasten päälle jatkuvasti. EI kuunnelle. Paikalla olo tahi hetken odottaminen on ihan mahdotonta. ei kiitetä...viedään kädestä leluja. Itketään jos ei itse saa olla ensimmäinen tai voita jotain peliä tms.

Eli ei osta käyttäytyä muiden lasten kanssa. Ja olkoonkin kuinka yksilöllistä tuo kasvatus kotona. Mutta kun me eletään yhteiskunnassa jossa PITÄÄ osata elää muiden ihmisten joukossa.[/QUOTE]

Niin samaa mieltä. Onhan se kotihoito varmasti monesti hyvästä, mutta niitä lapsia täytyy myös osata kasvattaa
 
Nykyään on vähän vallalla tämä ajattelu, että "koska minä/lapsi haluan.." Ja se riittää monelle syyksi saada tehdä asioita. Vanhemmat laittavat lapset tarhaan, koska muuten joutuisivat näkemään vaivaa lapsen viihtymisen ja kehityksen eteen? Kummallinen ajattelu tapa, tottakai lasten eteen joutuu näkemään vaivaa ja tekemään asioita, joita ei jaksaisi, se on jo sitä esimerkillä kasvattamista sen sijaan että valittaisi aina se itselle helpoin tie.
 
Voisin laittaa 1-2 päivänä viikossa puolipäiväisenä tarhaan (eli veisin aamupalalle/aamupalan jälkeen ja hakisin ruokailun jälkeen), mutta ei sen enempää. Muuten kerhoon veisin mieluummin, mutta en, jos sinne kerran on pitkä matka. Samoin jos kavereita löytyy muualtakin kuin päiväkodista, esim. puistoista tai naapureilta, en veisi ollenkaan.
 
Miettivätkö ihmiset oikeasti koskaan näillä syyllistävillä kommenteillaan, että he satuttavat niillä oikeasti joitakin ihmisiä? Oletteko ajatelleet, että toiset perheet ja lapset ovat vain erilaisia? Joku äiti jaksaa sitä ja tätä ja toinen yrittää, mutta murtuu ja masentuu. Jokainen tietää parhaiten itse, mitä itse jaksaa ja mihin kykenee ja mikä on omalle lapselle parasta. Ihan sama mikä on aihe, mutta voi myös olla sen verran empatiaa, että kykenee ajattelemaan, etteivät kaikki ole samanlaisia kuin itse on ja omat lapset ovat. Näkökulmia saa olla, mutta todella outoa syyllistämistä aikuisilta ihmisiltä!
 
Mistä näitä sikiää? EU:stako? Pyhän Sylvin pyllerrykset, oikeesti hei, ei se 4-vee todellakaan tartte päiväkotia sen takia että äidin ja vauvan seura ei riittäisi. Antakaa mun hakata päätä seinään! Nykyvanhemmuus on ihan hukassa!!!

Joo ei kyllä kävis mielessäkään laittaa 4-vuotiasta edes osapäivä hoitoon kun vauva syntyy! Meillä oli esikoinen 3v kun toinen syntyi ja kyllä jos esikoisen oisin laittanu vielä hoitoon niin oisin rypeny kyllä itseinhossa!!! Miettikää nyt miltä lapsesta tuntuis! Äiti HYLKÄÄ toisen kun vauva saa hänen paikkansa!!!!!! Grrrrr
 
Jep: mun mielestä on iso ero siinä, onko lapsi ollut hoidossa jo aiemmin vai työnnetäänkö hänet hoitoon silloin, kun vauva syntyy. Sitä en todellakaan ymmärrä, että esikoinen aloittaa hoidossa vauvan takia. Se taas että saa jatkaa tutussa ja mieluisassa hoitopaikassa voi myös tasapainottaa lapsen elämää, ei tule niin paljon mullistuksia samaan aikaan.
 
[QUOTE="jep";28839902]Joo ei kyllä kävis mielessäkään laittaa 4-vuotiasta edes osapäivä hoitoon kun vauva syntyy! Meillä oli esikoinen 3v kun toinen syntyi ja kyllä jos esikoisen oisin laittanu vielä hoitoon niin oisin rypeny kyllä itseinhossa!!! Miettikää nyt miltä lapsesta tuntuis! Äiti HYLKÄÄ toisen kun vauva saa hänen paikkansa!!!!!! Grrrrr[/QUOTE]

Joo. Ihan vaan mainitakseni, että 3 vee on eri kuin 4 vee... Ai niin, ja perheetkin on erilaisia, ja lapset... Mutta kivittäkää vaan kaikki. Äiti on toiselle äidille susi.
 
[QUOTE="jep";28839902]Joo ei kyllä kävis mielessäkään laittaa 4-vuotiasta edes osapäivä hoitoon kun vauva syntyy! Meillä oli esikoinen 3v kun toinen syntyi ja kyllä jos esikoisen oisin laittanu vielä hoitoon niin oisin rypeny kyllä itseinhossa!!! Miettikää nyt miltä lapsesta tuntuis! Äiti HYLKÄÄ toisen kun vauva saa hänen paikkansa!!!!!! Grrrrr[/QUOTE]

Mun tyttö jatkoi päiväkodissa 3pvä/vko vauvan synnyttyä. Paikka on mieluinen ja siellä on tutut kaverit ja aikuiset. Lasta ei HYLÄTTY ja lapsen kanssa vietettiin aikaa ja pidettiin sylissä. Lapsella pysyi päivärytmi ja rutiinit mahdollisimman samanlaisina ja uskon sen auttaneen pikkusisarukseen tottumisessa.

Itse koen "äitiyspiirit" välillä hyvin ahdasmielisiksi ja kapeakatseisiksi. Ei kyetä edes ajattelemaan muita tapoja tai tilanteita.

Perheiden tilanteet ovat hyvin erilaisia. Puolison työajat ovat erilaiset ja tukiverkot erilaiset. Myös äitien omat resurssit ovat erilaiset. Lapset ovat erilaisia.

Kun vertaa lapseni elämää monen muun lapsen elämään tällä planeetalla voi sanoa asioiden olevan erittäin hyvin. ERITTÄIN hyvin. En koe itseinhoa.
 
Itse vein juuri 3v pojan tarhaan kun toinen lapsi syntyy pian. 5h kerralla 10krt kuussa. Ei paha mielestäni, lähinnä lapsen parasta ajatellen, hän kuitenkin tylsistyy kotona vauvan kanssa,joten parempi että saa ikäistään seuraa.
 
Meillä oli kotona viime vuoden poika 5v. Kävi kerhossa 2 kertaa viikossa. Nyt aloitti eskarin. Meidän nelosluokkalainen tyttö muistelee vieläkin lämmöllä niitä aikoja jolloin sai olla kotona, kun pikkuveli syntyi. Tyttö oli tuolloin 3,5 vuotias kun jäi kotiin.
 
Meillä alkoi syksy näin, kaksi lähti koulutielle ja kotiin jää kanssani 4v ja 6kk. Tyttö pääsee omaan kerhoonsa ja ehkä menemme perhekerhoon. Ei ole käyny mielessäkään, että nyt toi 4v tarvis sitten änkeä hoitoon. Varsinkin kun MINÄ olen KOTONA.
 
[QUOTE="Vieras";28843888]Meillä alkoi syksy näin, kaksi lähti koulutielle ja kotiin jää kanssani 4v ja 6kk. Tyttö pääsee omaan kerhoonsa ja ehkä menemme perhekerhoon. Ei ole käyny mielessäkään, että nyt toi 4v tarvis sitten änkeä hoitoon. Varsinkin kun MINÄ olen KOTONA.[/QUOTE]

Menetkö muuten tuonne kerhoonkin mukaan?
 
Ketään syyllistämättä ja täysin ymmärtäen perheiden erilaisuuden sekä erilaiset resurssit, en silti kye näkemään mitä päiväkoti voi tarjota enemmän kuin oma koti pienelle lapselle. Toki sitä sosiaalisuuden oppimista pidetään suurimpana, mutta tässä kohtaa tulee ne eri näkökannat, millainen on sosiaalinen lapsi? Onko päiväkotiarki sitä tukevaa ja kehittävää vai ei? Minun näkemykseni sosiaalisesta lapsesta on sellainen, jollaiseksi lapsi ei välttämättä pääse kehittymään päiväkodissa, vaan se kaikki muu elämä auttaa sen kehittymisessä.
 
miks ihmeessä aina yleistetään, ihan jokaikinen lapsi on yksilö. Meillä lapset kotona ja osaavat todella hyvin odottaa vuoroonsa, ottaa muut huomioon, ei ota leluja käsistä ym (mitä joku tuolla mainitsi ettei kotihoidossa oleva lapsi osaa). Mun siskon poika on ollu päiväkodissa 1 vuotiaasta asti ja tänä päivänäkään ei osaa leikkiä toisten kanssa, hakkaa muita, ei osaa käyttäytyä, vie lelut käsistä, itkee ja kitisee kaikesta turhasta, ei todellakaan osaa odottaa vuoroonsa. Se on enemmän siitä lapsen luonteesta kiinni ja tietenkin siitä miten kotona kasvatetaan. Monet päiväkodissa ihan pienestä asti olleet lapset oppii vaan selviytymään, sosiaalistuminen lähtee kotoo, päiväkodissa opitaan kyynärpää-taktiikka. Yhtälailla se kotihoidossa oleva lapsi kun päiväkodissa oleva lapsi tarvii vanhemman panostusta siihen arkeen.

Ja toisekseen, minkä ihmeen takia ketään tarvii arvostella. Tottakai kaikilla on mielipide ja sen saa kertoo, mutta miks se pitää esittää toista syyttäen ja niin, että se toinen on huonompi?jokainen tekee niinku itestä on paras, voi kysellä kokemuksia ja kertoo omistaan, mutta tarviiko se tehdä syyttävään sävyyn. Itse en laittais lasta päiväkotiin, lapsi kävis kerhoissa, mutta se olis ja on paras ratkasu meille, en silti hetkeekään ajattele että se on paras ratkasu kaikille muillekin ihmisille.

Eniten mua ehkä ärsyttää siinä et joku vie lapsen päiväkotiin kun on ite kotona, se että moni vanhempi joutuu viemään lapsen pitkälle hoitoon kun ei pääse lähelle tilanpuutteen vuoks. Jos kotona olijat pitäis lapset kotona niin olis työssäkäyvillä ainakin osalla mahdollisuus saada lapsi lähemmäs hoitoon. Mutta siihen on jokaisella oikeus, joten jos se tuntuu itestä parhaalta ratkasulta omalle perheelle niin sitten niin tarvii tehdä.
 
Saat nyt saman kusipäisen neuvon, kuin täällä jaetaan rahapulassa ja hädässä oleville ihmisille. Eli jos olet itse kotona, niin lasta ei mihinkään hoitoon. Olisit ennakoinut ja varautunut siihen, jättänyt toisen lapsen tekemättä tai muuttanut lähemmäs. En maksa veroja siitä, että lapsia pidetään turhaan hoidossa. Hommaat sille omaikäistä seuraa muualta. Tai keksit jonkun muun ratkaisun, ja tietysti itse keksit virikkeitä. Ihan sama kuinka työläs uusi vauva on, sen pitäisi jokainen ymmärtää, että useammassa lapsessa on enemmän työtä kuin yhdessä. Ennakoi ennakoi!!!! Muutatte lähemmäs kerhoja ym.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kusipäinen veronmaksaja;28846526:
Saat nyt saman kusipäisen neuvon, kuin täällä jaetaan rahapulassa ja hädässä oleville ihmisille. Eli jos olet itse kotona, niin lasta ei mihinkään hoitoon. Olisit ennakoinut ja varautunut siihen, jättänyt toisen lapsen tekemättä tai muuttanut lähemmäs. En maksa veroja siitä, että lapsia pidetään turhaan hoidossa. Hommaat sille omaikäistä seuraa muualta. Tai keksit jonkun muun ratkaisun, ja tietysti itse keksit virikkeitä. Ihan sama kuinka työläs uusi vauva on, sen pitäisi jokainen ymmärtää, että useammassa lapsessa on enemmän työtä kuin yhdessä. Ennakoi ennakoi!!!! Muutatte lähemmäs kerhoja ym.

lähetät siis ne verot mieluummin vaikka kreikkaan tai kansanedustajien taskuihin?Sinne ne ylimääräiset menee. Älä kuvittele, että veroja pienennettäisiin.
 
SIis on minustakin hullua ja säälittävää... Miksi oma äiti ei lapselle keksi ITSE virikkeitä ja tekemistä? Miksi kaikki pitää ulkoistaa?!?



Kyllä mä teen mun lapsen kanssa paljon kaikenlaista, vaikka hän käy kolmena päivänä päiväkodissa. Eilen oltiin hiekkalaatikolla, käytiin pyörälenkillä, leikittiin legoilla, luettiin kirjaa, keksittiin omia lauluja.. Ei päiväkoti tarkoita sitä, että lapsen kanssa ei oltaisi muina aikoina.

Jos kaikki olisi vain äidin varassa, niin ei sitä lasta saisi sinne kerhoonkaan viedä. Voihan äiti keksiä tuollekkin ajalle ihan itse virikkeitä.
 

Yhteistyössä