Ero työnarkomaanimiehestä, kokemuksia?

Eli mies ollut aina yrittäjä ja paljon töissä, joten tiesin kyllä mitä sain. Nyt 13 vuoden jälkeen on alkanut tuntumaan etten jaksa enää. Ei tässä ole mitään järkeä. Olen ollut vuosikausia yksin parisuhteessa. Lapsia on ja olen heistä vastuussa 24/7. Mies tulee ja menee kuten haluaa, on myös vapaa-ajan menoja joihin hän lähtee kyselemättä, tarvitsenko apua, haluaisinko minä joskus mennä johonkin.

Ja minulla on vakituinen työpaikka, olen kouluttautunut ja keskituloinen. Olen miettinyt, miten lapset suhtautuisivat eroon. Miten muilla? Kun käytännössä he eivät näe isäänsä kuin vilaukselta. Kerran kuukaudessa mies saattaa olla koko päivän kotona. Ja puhelin soi jatkuvasti ja istuu tietokoneen ääressä. Lapset ovat jo nyt tottuneet siihen, ettei isä ole juuri koskaan kotona ja harvoin käydään perheenä missään.

Olisiko ero heille suuri järkytys, kun olemme kuitenkin aina näin eläneet? Itse kaipaisin jo parisuhdetta, en haluaisi olla lopun ikääni yksin. Tosin lasten ehdoilla tämä, ei ole tarkoitus etsiä kotiin isän korviketta.

Kaipaan asiallisia vastauksia ja vertaistukea, menneelle ei voi mitään, joten en hyödy vastauksista "olisit miettinyt, ennen kuin alat tekemään lapsia tällaisen miehen kanssa".

 

Olisiko siltikin lapsille parempi olla kotona molempien vanhempien kanssa, kävisikö eron tullen niin että lapset eivät näkisi isäänsä ollenkaan. Kuinka vanhat lapset teillä on?

 

Minunkin mies yrittäjä. Nyt vajaa kymmenen vuoden yrittämisen jälkeen tekee edelleen pitkää päivää. Mutta on kuitenkin joka sunnuntai vapaalla ja joka toinen lauantain talvella. Nyt kesällä pitää 6 viikkoa lomaa + talvella vielä viikon.
Tänä kesänä ei ole yksin käynyt reissussa, yleensä käy yhden viikon yksin. On kyllä kaiken vapaa-ajan sitten lasten ja mun kanssa. Miettiny välillä tuota yrityksen lopettamista mutta toisaalta siihen on uhrannut niin valtavasti että nyt kun alkaa vähän helpottamaan ja rahallisestikin tulemaan jotain takaisin niin miettii että mikä oikeasti kannattaa.

 

Vanhin on koululainen, nuoremmat alle kouluikäisiä. Olen tähän asti ajatellut samoin, että nyt lapset sentään joskus näkevät isäänsä. Mutta onko se minun tehtäväni? Pitäisikö isän ymmärtää, että hänen pitäisi järjestää asiansa niin että näkisi lapsiaan. Kyllästyttää todellakin...

 

Olen sitä mieltä että tietty itsekkyys ei saisi kuolla vaikka äidiksi tuleekin. Miehen tehtävä olisi itse antaa aikaansa lapsille, eikä niin että puoliso kärsii siksi että lapset näkisivät isäänsä joskus edes vilaukselta.

 

[QUOTE="Sini";28788581]Vanhin on koululainen, nuoremmat alle kouluikäisiä. Olen tähän asti ajatellut samoin, että nyt lapset sentään joskus näkevät isäänsä. Mutta onko se minun tehtäväni? Pitäisikö isän ymmärtää, että hänen pitäisi järjestää asiansa niin että näkisi lapsiaan. Kyllästyttää todellakin...[/QUOTE]

Tuossa iässä laittaisin lasten hyvinvoinnin edelleni, ei se ero ole mukavaa ja helppoa vaikka nyt tuntuisi kuinka kivalta erota.

 

Kerroit että kaipaat jo parisuhdetta, sinulla tuskin kovin pitkää yh-aikaa tulisi, jos mielessä jo uuden miehen haku. Kuinkas lapset tähän suhtautuisi, uuden miehen etsintä ja uusi suhde vaatii alkuun myös aikaa ja panostamista, onko lapsille hoitopaikkaa? Mummolaa tai vastaavaa.
Kuinkas taloudellinen tilanne? Kait miehen uurastus jossain näkyykin? Olisiko miehellä varaa vähentää töitä, kaatuuko firma jos hän ei paiski hulluna töitä vai eikö vaan osaa himmata?

Kannattaisi minusta kuitenkin esittää asia huolestasi myös miehellesi. Antaa mahdollisuus valita työ tai perhe, nyt hän saattaa luulla, että kaikki hyvin ja kaikki tyytyväisiä.

 

[QUOTE="vieras";28788610]Tuossa iässä laittaisin lasten hyvinvoinnin edelleni, ei se ero ole mukavaa ja helppoa vaikka nyt tuntuisi kuinka kivalta erota.[/QUOTE]

Sitähän tässä olen juuri pohtinutkin, mikä on lapsille parasta. En ole tekemässä hätiköityjä ratkaisuja. Huomaan vaan itsestäni, että olen vuosien saatossa katkeroitunut, silloin kun olisin eniten miestäni tarvinut, ei häntä ole ollut saatavilla. Nyt kun lapset kasvaa, on arki helpompaa. Hoidan kodin sisältä ja ulkoa, kaikki lasten asiat, oman työni. Mies on naimisissa työnsä kanssa. Minä en jaksa enää ymmärtää häntä, kun hän ei ymmärrä minua.

 

[QUOTE="Sini";28788652]Sitähän tässä olen juuri pohtinutkin, mikä on lapsille parasta. En ole tekemässä hätiköityjä ratkaisuja. Huomaan vaan itsestäni, että olen vuosien saatossa katkeroitunut, silloin kun olisin eniten miestäni tarvinut, ei häntä ole ollut saatavilla. Nyt kun lapset kasvaa, on arki helpompaa. Hoidan kodin sisältä ja ulkoa, kaikki lasten asiat, oman työni. Mies on naimisissa työnsä kanssa. Minä en jaksa enää ymmärtää häntä, kun hän ei ymmärrä minua.[/QUOTE]

Ota ennemmin vähän aikaa itsellesi, työssä käyvänä ihmisenä sulla on varaa palkata vaikka lapsenvahti ja m ennä johonkin muutamaksi päiväksi.

 

[QUOTE="vieras";28788645]Kerroit että kaipaat jo parisuhdetta, sinulla tuskin kovin pitkää yh-aikaa tulisi, jos mielessä jo uuden miehen haku. Kuinkas lapset tähän suhtautuisi, uuden miehen etsintä ja uusi suhde vaatii alkuun myös aikaa ja panostamista, onko lapsille hoitopaikkaa? Mummolaa tai vastaavaa.
Kuinkas taloudellinen tilanne? Kait miehen uurastus jossain näkyykin? Olisiko miehellä varaa vähentää töitä, kaatuuko firma jos hän ei paiski hulluna töitä vai eikö vaan osaa himmata?

Kannattaisi minusta kuitenkin esittää asia huolestasi myös miehellesi. Antaa mahdollisuus valita työ tai perhe, nyt hän saattaa luulla, että kaikki hyvin ja kaikki tyytyväisiä.[/QUOTE]

Tottakai haluaisin joskus parisuhteen, se on sitä, mitä olen kauan kaivannut. Mutta lasten elämään ei ole tarkoitus tuoda ketään pitkiin aikoihin. Lapset ovat ykkösenä ja heidän hyvinvointi. Tukiverkkoja löytyy, ja niitä on vuosien saatossa käytettykin, että olemme saaneet elämämme pyörimään. Pointtini on se, että minusta lasten isänkin pitäisi tuoda oma panoksensa, ettei olisi lapsille vieras ihminen.

Taloudellinen tilanne on kunnossa, ja pärjäisin lasten kanssa omillanikin. Hän ei vain osaa himmata. Perheen edelle menee yleensä muut asiat.

Ja tästä ollaan vuosien saatossa puhuttu ja riidelty. Olen ollut muutaman kerran jo lähtemässä. En tiedä, mikä saa jäämään. Tottumus? Usko, että kaikki vielä muuttuu?

 

[QUOTE="Sini";28788692]Tottakai haluaisin joskus parisuhteen, se on sitä, mitä olen kauan kaivannut. Mutta lasten elämään ei ole tarkoitus tuoda ketään pitkiin aikoihin. Lapset ovat ykkösenä ja heidän hyvinvointi. Tukiverkkoja löytyy, ja niitä on vuosien saatossa käytettykin, että olemme saaneet elämämme pyörimään. Pointtini on se, että minusta lasten isänkin pitäisi tuoda oma panoksensa, ettei olisi lapsille vieras ihminen.

Taloudellinen tilanne on kunnossa, ja pärjäisin lasten kanssa omillanikin. Hän ei vain osaa himmata. Perheen edelle menee yleensä muut asiat.

Ja tästä ollaan vuosien saatossa puhuttu ja riidelty. Olen ollut muutaman kerran jo lähtemässä. En tiedä, mikä saa jäämään. Tottumus? Usko, että kaikki vielä muuttuu?[/QUOTE]

Uskonnyt jo että mene vaikka viikoksi johonkin reissuun, ihan yksinäsi, kummasti omat ajatuksesi selkiytyy ja mieskin ehkä alkaa ajattelemaan.

 

En missään tapauksessa jäisi tuollaiseen suhteeseen. Pidän ydinperhettä todella suuressa arvossa ja en itse haluaisi joutua elämään uusperheessä, mutta ei omaa elämäänsä silti voi laittaa pariksikymmeneksi vuodeksi hyllylle vain lasten takia. Jälkiviisaana on turha todeta, että asiaa olisi pitänyt ajatella ennen niitä lapsia, mutta toisaalta kysymykseesi on vaikea vastata, jos itselle on niin selvää, että ei tuollaiseen tilanteeseen olisi niitä lapsia tehnyt (ja osittain siksi voi olla niin selvää, että ei haluaisi tuollaista perhe/parisuhde elämää elää). Paljon vaikeampi se valinta on sitten kun tuossa tilanteessa jo on. Mutta kyllä sulla on oikeus omaan elämään ja onnelliseen parisuhteeseen ja se on sen isän velvollisuus pitää huolta siitä, että niitä lapsiaan näkee, ei niin, että sinä kituutat ja toivot, että miehellä olisi joskus aikaa lapsiaankin nähdä, jos olette kotona nähtävissä. Jos se mies ei eron jälkeen halua enää lapsiaan nähdä, se on todella valitettavaa, mutta ehkä sitten on lapsillekin parempi, jos joskus löydät uuden puolison ja isän mallin, joka on heidän elämässään läsnä.

 

[QUOTE="vieras";28788728]Uskonnyt jo että mene vaikka viikoksi johonkin reissuun, ihan yksinäsi, kummasti omat ajatuksesi selkiytyy ja mieskin ehkä alkaa ajattelemaan.[/QUOTE]

On mulla omia menoja ollut, mutta ei se mies ole silloin lapsia hoitanut. Kyllä mun on pitänyt järjestellä lasten hoidot muulla tavoin. Muuten olis jäänyt reissut tekemättä. Kun ei hän ehdi/pysty olemaan niin kauaa poissa töistä. Enkä halua jättää omia lapsiani epävarmaan tilanteeseen, että onko heille säännöllisesti ruokaa ja hoitajaa. Tuntuu, kuin pettäisin lapset jos näin tekisin.

 

En missään tapauksessa jäisi tuollaiseen suhteeseen. Pidän ydinperhettä todella suuressa arvossa ja en itse haluaisi joutua elämään uusperheessä, mutta ei omaa elämäänsä silti voi laittaa pariksikymmeneksi vuodeksi hyllylle vain lasten takia. Jälkiviisaana on turha todeta, että asiaa olisi pitänyt ajatella ennen niitä lapsia, mutta toisaalta kysymykseesi on vaikea vastata, jos itselle on niin selvää, että ei tuollaiseen tilanteeseen olisi niitä lapsia tehnyt (ja osittain siksi voi olla niin selvää, että ei haluaisi tuollaista perhe/parisuhde elämää elää). Paljon vaikeampi se valinta on sitten kun tuossa tilanteessa jo on. Mutta kyllä sulla on oikeus omaan elämään ja onnelliseen parisuhteeseen ja se on sen isän velvollisuus pitää huolta siitä, että niitä lapsiaan näkee, ei niin, että sinä kituutat ja toivot, että miehellä olisi joskus aikaa lapsiaankin nähdä, jos olette kotona nähtävissä. Jos se mies ei eron jälkeen halua enää lapsiaan nähdä, se on todella valitettavaa, mutta ehkä sitten on lapsillekin parempi, jos joskus löydät uuden puolison ja isän mallin, joka on heidän elämässään läsnä.

Tää meidän tilanne tuntuu kyllä kaikin puolin pahalta... Itse olen kuitenkin sen verran itsenäinen ja vahva (sellaiseksi on kasvanut vuosien saatossa), että tiedän selviäväni jos eroisimme. Olen muuten kaikinpuolin onnellinen, paitsi tästä parisuhdetilanteesta ja asiat ovat muuten hyvin.

 

Sinuna odottaisin vielä. Nyt voi tuntua ahdistavalta, koska hoidat lapset täysin yksin. Lapset kasvavat, ja sitä myötä omakin elämäsi helpottuu. Sitä ennen kuitenkin pitää miehen kanssa sopia pelisäännöistä. Oma mieheni on myös yrittäjä ja töissä AINA. Tai sitten puhelin pirisee jatkuvasti, kun on vapaapäivän kotona. Todellakin menee välillä hermo ja olen aivan raivoissani. Lopputulema on kuitenkin se, että mieheni on hyvä kunnollinen mies, joten mitään en voittaisi, jos tästä lähtisin. Meillä on pääosin sovittu niin, että kun miehellä on vapaata, niin silloin vietetään aikaa perheen kanssa. Ei siis lähdetä kavereiden kanssa kaljalle tai hamstrata muutenkaan mitään ylimääräistä toimintaa. Olen iloinen, että mieskin on tämän itse tajunnut eikä asiasta tarvitse vääntää.

 

[QUOTE="sini";28788764]On mulla omia menoja ollut, mutta ei se mies ole silloin lapsia hoitanut. Kyllä mun on pitänyt järjestellä lasten hoidot muulla tavoin. Muuten olis jäänyt reissut tekemättä. Kun ei hän ehdi/pysty olemaan niin kauaa poissa töistä. Enkä halua jättää omia lapsiani epävarmaan tilanteeseen, että onko heille säännöllisesti ruokaa ja hoitajaa. Tuntuu, kuin pettäisin lapset jos näin tekisin.[/QUOTE]

Sanoinkin että hanki hoitaja niille lapsille.

 

[QUOTE="vieras";28788828]Sanoinkin että hanki hoitaja niille lapsille.[/QUOTE]

Sanoinkin, että olen hankkinut. En kuitenkaan halua olla vaivaksi muille, joten mitään viikon matkoja en tekisi. Enkä pystyisi olemaan lapsistani niin kauan erossa. Eikä se poista sitä tosiasiaa, että on vuosia tuntunut siltä, kuin seurustelisin itseni kanssa.

 

[QUOTE="Kemeli";28788809]Sinuna odottaisin vielä. Nyt voi tuntua ahdistavalta, koska hoidat lapset täysin yksin. Lapset kasvavat, ja sitä myötä omakin elämäsi helpottuu. Sitä ennen kuitenkin pitää miehen kanssa sopia pelisäännöistä. Oma mieheni on myös yrittäjä ja töissä AINA. Tai sitten puhelin pirisee jatkuvasti, kun on vapaapäivän kotona. Todellakin menee välillä hermo ja olen aivan raivoissani. Lopputulema on kuitenkin se, että mieheni on hyvä kunnollinen mies, joten mitään en voittaisi, jos tästä lähtisin. Meillä on pääosin sovittu niin, että kun miehellä on vapaata, niin silloin vietetään aikaa perheen kanssa. Ei siis lähdetä kavereiden kanssa kaljalle tai hamstrata muutenkaan mitään ylimääräistä toimintaa. Olen iloinen, että mieskin on tämän itse tajunnut eikä asiasta tarvitse vääntää.[/QUOTE]

Kiitos vastauksestasi, samoin teille siellä aikaisemmin, joilla kokemusta asiasta.
Meillä joskus saattaa olla kotona, mutta tekee tosiaan reissuja poikien kanssa, eikä tosiaan kysele sopiiko, tai oltaisko tehty perheenä jotain. Enkä tosiaan kiellä kavereiden seuraa, mutta sen pitäisi toimia myös toiseen suuntaan. Itse tapaan ystäviäni lähinnä lasteni seurassa. Ja alko maistuu, ei nyt kännejä juo joka viikko, mutta kyllä päivittäin muutaman. On kyllä umpikuja. Olen jo aikoja sitten lakannut odottamasta häntä kotiin, teen kaiken itse mitä pystyn ja iltaisin menen nukkumaan, kun kuulen että hän tulee kotiin. Joo, olen varmaan jo katkeroitunut.

 

Vaikuttaa jo niin umpikujaiselta ja epätoivoiselta tilanteelta, että ei taida olla muuta vaihtoehtoa, ku kokeilla erillään oloa. Jos jo miehellekin olet ahdistukses kertonu, uhannu lähteä ym. eikä mitenkää ole yrittänyt korjata tilannetta niin ei tuossa taida olla enää sovittelun saumaa.

 

Itselleni tulee mieleen tosiaan se, että teillä ongelma on se miehen vähäinen vapaa-aika, jonka kuluttaa sitten mieluummin muualla kuin kotona. Meidän pelastuksemme taitaa tosiaan olla se, että mies ei välitä baarireissuista eikä muutenkaan kavereiden kanssa notkumisesta. Muutaman kerran vuodessa käy toki kavereiden kanssa laivalla tms., mutta siinäpä ne reissut sitten ovatkin. Meillä myös se "helpottaa" tilannetta, että lapset ovat edellisestä liitostani, joten en odota nykyiseltä mieheltäni aivan fifty-fifty-osallistumista. Kyllä hän osallistuu toki ja järjestää vapaatakin, jotta pääsen joskus rilluttelemaan, mutta kannan kuitenkin suuremman osan lasteni päivittäisistä jutuista. Kun lapset olivat pieniä, tämä kiristikin vielä enemmän hermoja, koska en päässty koskaan minnekään. Tavallaan oli se puoliso olemassa, mutta hän ei ollut koskaan kotona. Nyt kun muksut ovat isompia, olen päässyt itsekin harrastuksiin ja kaupassakin saa käydä jo ihan rauhassa. Sekin helpottaa.

Mutta sulla on nyt todellinen juttelun paikka miehesi kanssa. Mun mielestä se on niin, että jos mies on tollasen työelämän järkännyt ja vielä perheen perustanut, pitää sitten tinkiä niistä muista omista menoista. Työ ja perhe, siinä ne ensisijaiset asiat. Toisaalta, jos sä lähdet, voit löytää miehen, joka on töissä 8-16 arkipäivinä. Sekään ei takaa, että se viettäis kotona yhtään enempää aikaa; on nääs harrastusta, kaljottelua, poikienreissua, saunailtaa yms. yms.

 

Onneksi Suomi on täynnä työttömiä sohvaperunamiehiä joilla ei mitään muuta olekaan kuin aikaa. Siitä vain valitsemaan!