?
"..."
Vieras
netin kautta taannoin kiinnostavan tuntuiseen mieheen, jolla 2 alle kouluikäistä joka toinen v-loppu. Itselläni alakouluikäinen lapsi, josta (tietysti!) kerroin heti alkuunsa, mies taas omistaan vasta "hetken" päästä aloitettuamme kirjoittelun. Tämä siis asia nro yksi, joka hämmästytti. Toinen on se, miten puhuu eksästään - siis todella rumasti ja ala-arvoisesti, vaikka tämä nainen nyt kuitenkin on hänen lastensa äiti ja hänen ex-avovaimonsa. Heidän erostaan on aikaa jo useampi vuosi kuitenkin, silti tuntuu et molemmat jollain kummalla tasolla eivät antaisi toisen jatkaa elämäänsä..? Tämä siis ihan mun oma tuntemus ja huomio. Esim äiti peruu viime hetkessä tapaamiset milloin milläkin (teko?)syyllä, jos kuulee että lapset tapaisivat samalla minut (ja tästä mies taas erikseen aina oikein voitonriemuisesti mainostaa eksälleen puhelimessa).
Ymmärrän, ettei äiti halua lastensa tapaavan "eksänsä jokaista panoa", mutta miehen mukaan lapset ei ole tavanneetkaan eron jälkeen kuin yhden muun naisen jonka kanssa mies kuitenkin seurusteli lopulta liki vuoden, ja minuun on omien sanojensa mukaan "rakastuneempi kuin keneenkään ikinä" - Varauksella otan tämän lausuman, silti ollaan tunnettu kirjoittelun tasolla kohta vuosi ja IRL 8kk. Miehen lapset siis olen tavannut, ovat suloisia todella ja pitävät minusta ja lapsestani myös (ja toisinpäin). Tämä vanhempien välinen kuvio vaan kummastuttaa, en ymmärrä miksi asioista pitää tehdä niin vaikeita. En itsekään mikään ylin ystävä eksäni (lapsen isän) kanssa ole, mutta välit on asialliset, ja tapaamiset toimii.
Tulee vaan väistämättä mieleen, ettei tämän tapailemani miehen tapauksessa ehkä kumpikaan ole päässyt toisesta oikeasti "yli", vaan ovat/yrittivät tehdä toista mustasukkaiseksi tmv naurettavaa valtapeliä, josta lopulta ja ehkä etupäässä lapset kärsivät. En ole itse ennen tapaillut eroni jälkeen (josta 4v aikaa) tai ennen sitä miehiä joilla olisi ennestään lapsia, joten tilanne on mulle ihan uusi, ja mietin koko ajan ylireagoinko ja teenkö tulkintoja liikaa omien tuntemusteni perusteella. Korostan siis, että miehen lapsia vastaan mulla ei ole mitään eikä eksääkään, olisin ollut halukas tapaamaankin hänet ihan siinä mielessä että itse äitinä haluaisin tietää millaisen ihmisen kanssa lapseni aikaansa viettää. Mutta miehen eksä ei halunnut.
Kommenteista kiitollinen!