oo muita paikalla, joiden miehet vankilassa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kysymys
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ukko oli lusimassa jotain petoksia ja eläimiin sekaantumisia. Kun vapautui niin seksielämämme muuttui. Ensimmäisenä vapaus yönä meni sängylle kontilleen perse paljaana ja jouduin työntämään kolmr sormea ukon peppureikään. Orgasmin saatuaan kertoi että oli pllut linnassa jonkun Penan morsiammena ja oppinut nauttimaan anaaliseksistä.

Ja sitten palasit lukemaan ammattikoulussa saamiasi ehtoja varten ja keskeytit hetkeksi fantasiasi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pöndellä;28715488:
Tyypillinen vankilakundin muija.. "Meillä on niin ihanaa, vaikka mies istuukin kiven sisässä ja eihän se mikko-juhanin pahoinpitelemä mies edes kuollut, mitä nyt vaan sai elinikäisen neliraajahalvauksen ja pysyvät traumat kaikkia kohtaan.."

Näin toki, sinähän sen luultavasti tiedät parhaiten. Se raiskari edelleen kulkee vapaalla jalalla ja ties kuinka monta uhria jo saanut raiskattua kun ei tuomiotakaan saanut.

En ole hehkuttanut, että meillä on super ihanaa vaikka mies onkin vankilassa. Ei meillä todellakaan ole. Koska ei ole ihanaa kaivata rakastaan rinnalleen joka ikinen päivä, tietäen ettei häntä näe vasta kun viikkojen kuluttua.

Ja edelleenkin, kuinka moni teistä kirjoittajista on samassa tilanteessa?

Hyvähän se on tulla arvostelemaan, vaikkei mistään mitään tiedä. Te heittelette omia olettamuksianne ilmoille jatkuvasti, vaikka koko tilanne on teille täysin vieras.
 
Pakko kai tässä on arvailla, kun ei edelleenkään ole selvää miksi tällaiseen yksityisasunnossa tapahtuneeseen neljän henkilön kahakkaan on jouduttu? Tavalliset "tylsät" ihmiset, kun eivät yleensä joudu moiseen + ole jo taustalla entuudestaan pahoinpitelyitä.

Kuulostaa vähän peli- tai huumevelkojen perimiseltä sinun tarinasi?
 
Siis, mieheni oli ollut viettämässä iltaa puolituttujen miesten kanssa. Eli siis hän + 3 muuta miestä. Jossakin vaiheessa iltaa tilanne oli kärjistynyt, väitettiin että mieheni olisi yrittänyt pokata jonkun näistä kolmen miehen naisystävää, ja kaikki olivat pikkuisen maistissa ja siitä se kahakka sai alkunsa. He kävivät kolmen voimin mieheni kimppuun, koska "halusivat opettaa pojan tavoille". Yksi yritti kaikenlisäksi ryöstää mieheni rahat, yksi oli kurkussa kiinni ja toinen hakkasi ja potki vatsaan ja pään alueelle.

Ja nyt alkaa se jeesustelu, kuinka "minä en koskaan juo alkoholia", tai "minä en ainakaan viettäisi koskaan iltaa puolituttujen kanssa". Voisi tapahtua kenelle tahansa, joka joskus sattuu nyt väärän porukan matkaan lähtemään.

Oli miehelleni sanottu poliisikuulusteluissa, että miksi hän ei paennut? Ei hän osannut vastata tuohon kysymykseen, ja jos kimppuun käy joku jota et täysin vaarattomaksi tunne (leikkitappelua miesten kesken), niin miten siinä pitäisi reagoida? Toki jossittella voi jälkikäteen ja miettiä mitä olisi voinut toisin tehdä. Väkivaltarikollinen hän siis on, se fakta ei tule koskaan muuttumaan. Mutta jos minä tunnen oloni turvalliseksi, asia on loppuunkäsitelty siltä osin. Koskaan ei voi tietää vaikka ihan kiltillä perheenisällä, jolla ei mitään rikoksia tai muutakaan painavaa taustaa ole, sekoaakin joku päivä ja tappaa perheensä. Tällä periaatteella kukaan ei ole turvassa, koskaan. Mieheni ei ole osoittanut IKINÄ mitään väkivallan merkkejä minua tai lapsiansa kohtaan.
 
Ja yksi näistä miehistä oikeudekäyntiä ennen perui kaikki syytteensä miestäni kohtaan. Ei halunnut hänelle tuomiota alunalkaenkaan. Mutta syyttäjä otti asian hoitaakseen kuitenkin, eli syyte tuli tämän kolmannenkin kohdalla myös.

Painotan, että kenellekään ei siis tapahtunut mitään sellaista, joka heidän loppuelämäänsä vaikuttaisi merkittävästi. Kukaan ei halvaantunut tai mitään muutakaan vakavaa. Hän ei siis ole yrittänyt ketään teurastaa siellä paikan päällä, vaikka ehkä sellaisen käsityksen tästä saakin.
 
Onko vankilassa pakko alkaa jonkun "morsiammeksi" jos ei tykkää miesten välisestä?

Poika kaveri lähössä keravalle lusii ja nyt melkein itkee kun pelkää että joutuu jonkun morsiammeksi.
 
Sanoinko että hän olisi nyrkkitappelussa ollut saadessaan tuomion? En. Se oli vain toteamus tuohon väliin. Joo ja nuo vanki raiskaus jutut ei ole mitenkään omituisia, siis sitä tapahtuu varsinkin heikommille persoonille. Eli siis juurikin joudut jonkun ns. Morsiameksi ja sinut raiskataan jos et muuten suostu. Harvinaisia tapauksia ovat ja sijoittelussa yleensä kartoitetaan mahdolliset riskit ja vanki sijoitetaan tämän mukaan kuten parhaaksi katsotaan . Pelkääjät menevät yleensä ns. "Lisko -osastolle" ja raiskaajat sekä pedofiilit, turvallisuussyistä .
 
otsikko kuuluu..muita joilla mies vankilassa ja keskustelussa menty jo aika eri svääreihin....En jaksanut edes lukea noita kaikkia kommentteja.Halusin vain kirjoittaa omasta kokemuksestni, minun mies istui 3 vuotta jonka ajan odotin häntä 2 lapsen kanssa..kaikkine tapaamisineen ja tuskineen se kannatti, nyt hän on ollut vuoden vapaalla ja elämä on kuin ennen hänen sinne joutumista..kuin kaikki se paha aika olisi pyyhitty pois. Ne oli vaikeita vuosia odottaa ja hoitaa yksin kaikki työ, koti, lasten asiat ja siihen päälle vielä miehen asiat( mennä tapaamisiin sovittuna aikana ym) Jos kysttäisiin kävisinkö uudelleen läpi saman niin en hitossa, sen verran kova koulu oli mutta paljon tuli opittua noina vuosina ja katsottua montaa asiaa eri kantilta. Muiden ihmisten jonkinlainen pelko ja epävarmuus sekä hyljeksintä oli toisinaan hyvin raskasta, etenkin kun se kohdistui lapsiin. Toki rikolliset jaotellaan teon mukaan, mieheni oli talousrikollinen ja sen vuoksi vankila-aikana hierarkiassa ylimpänä mutta jumaliste ne oli aikoja, ei ollut helppoa katsoa lasten ikävää ja kestää yksin kaikki ja kaikkien tunteet. Vapautumisen jälkeen itse koinkin sellaisen romahtamisen henkisesti että nukuin varmasti viikon. Ei tarvinnu enää olla se ainoa aikuinen joka käy kaupassa, vie lääkäriin, auttaa läksyissä, pesee pyykit, lukee iltasadut, kuskaa treeneihin ym ym....
 
Niin, onhan sitä puolustamista monenlaista muutakin kuin väkivalta. Sen vuoksi mieheni onkin vankilassa, että hän on toiminut väärin, eli harjoittanut väkivaltaa hyökkääjiään kohtaan. Mieheni on harrastanut mm. nyrkkeilyä ja muita tämäntyylisiä lajeja, joten hän osaa kyllä lyödä jos tarve vaatii. Ei hän kuitenkaan kaupungilla kulje nyrkkiä tarjoamassa jokaiselle vastaantulijalle vain siksi, että hakee tappelukaveria vaikka moni näin luultavasti olettaakin.

Se, että tilanne jossa mieheni on ollut, joka on tähän vankilatuomioon johtanut, on sellainen jossa monikaan teistä tuskin on ollut. Nyt ei puhuta mistään nakkikioskin pikku sanaharkoista, vaan oikeasti ihmisistä jotka halusi satuttaa.

Jos kolme ihmistä hyökkää kimppuun ja silti yksi onnistuu puolustautumaan, niin että kyse on kolmesta tapon yrityksestä niin kyllä on jotakin pahasti vialla tuollaisen ihmisen korvien välissä. Kyllä pitäisi osata hillitä itsensä eikä vetää noin överiksi. Ihan turha puolustella tuollaista raivohullua väkivaltaista tyyppiä.

Jos harrastaa nyrkkeilyä yms. niin kyllä niissä pitäisi olla perusoppina että niitä taitoja ei käytetä miten sattuu, mutta miehesi taisi jättää tuon oppitunnin väliin.
 
[QUOTE="Miira";28716902]Jos kolme ihmistä hyökkää kimppuun ja silti yksi onnistuu puolustautumaan, niin että kyse on kolmesta tapon yrityksestä niin kyllä on jotakin pahasti vialla tuollaisen ihmisen korvien välissä. Kyllä pitäisi osata hillitä itsensä eikä vetää noin överiksi. Ihan turha puolustella tuollaista raivohullua väkivaltaista tyyppiä.
[/QUOTE]

Itsepuolustustilanteessa aika harvoin pystyy ihan kylmästi järkeilemään asioita. Ihmisellä on taipumus pyrkiä jäämään eloon, ja se valitettavasti joskus sumentaa kyvyn arvioida ja harkita jokaista liikettään sekä pohtia niiden seurauksia pitkällä tähtäimellä. Jälkeenpäin ja sivusta katsoen viisastelu on huomattavasti helpompaa.
 
Tähän kysyn vain, että miksi edes kommentoit kun et näköjään muuta tiedä kuin sen mitä olet kuullut? Aloituksessani selvästi kysyn, että onko muita joilla mies on vankilassa, teillä ilmeisesti ei ole.

No pahoittelut kun en jaksanut tehdä omaa aloitusta kysymykselleni. Ajattelin vaan että kun te olette täällä jo koolla, voin kai kysyä asiasta. Ja olet oikeassa siinä, ettei minulla pahemmin ole tietoa asiasta, vain tuo kuulemani juttu: teillä olisi nyt tilaisuus korjata, jos olen väärässä!
 
[QUOTE="Miira";28716902]Jos kolme ihmistä hyökkää kimppuun ja silti yksi onnistuu puolustautumaan, niin että kyse on kolmesta tapon yrityksestä niin kyllä on jotakin pahasti vialla tuollaisen ihmisen korvien välissä. Kyllä pitäisi osata hillitä itsensä eikä vetää noin överiksi. Ihan turha puolustella tuollaista raivohullua väkivaltaista tyyppiä.

Jos harrastaa nyrkkeilyä yms. niinkyllä niissä pitäisi olla perusoppina että niitä taitoja ei käytetä miten sattuu, mutta miehesi taisi jättää tuon oppitunnin väliin.[/QUOTE]

Kuvittele mitä lystäät. En todellakaan jaksa teille mitään enää puolustella, kun näköjään olette nyt vain sillä kannalla että mieheni on murhanhimoinen luolamies. Toivottavasti teille joskus tapahtuu jotain sellaista mitä miehelleni ja joku sanoisi teille ettette ole oikeutettuja elämään tällä planeetalla. Ja kyllä voin todellakin väittää, että kukaan meistä ei voi takuuvarmasti sanoa etteikö koskaan voisi vastaavanlaiseen tilanteeseen joutua.
 
[QUOTE="vieras";28716885]otsikko kuuluu..muita joilla mies vankilassa ja keskustelussa menty jo aika eri svääreihin....En jaksanut edes lukea noita kaikkia kommentteja.Halusin vain kirjoittaa omasta kokemuksestni, minun mies istui 3 vuotta jonka ajan odotin häntä 2 lapsen kanssa..kaikkine tapaamisineen ja tuskineen se kannatti, nyt hän on ollut vuoden vapaalla ja elämä on kuin ennen hänen sinne joutumista..kuin kaikki se paha aika olisi pyyhitty pois. Ne oli vaikeita vuosia odottaa ja hoitaa yksin kaikki työ, koti, lasten asiat ja siihen päälle vielä miehen asiat( mennä tapaamisiin sovittuna aikana ym) Jos kysttäisiin kävisinkö uudelleen läpi saman niin en hitossa, sen verran kova koulu oli mutta paljon tuli opittua noina vuosina ja katsottua montaa asiaa eri kantilta. Muiden ihmisten jonkinlainen pelko ja epävarmuus sekä hyljeksintä oli toisinaan hyvin raskasta, etenkin kun se kohdistui lapsiin. Toki rikolliset jaotellaan teon mukaan, mieheni oli talousrikollinen ja sen vuoksi vankila-aikana hierarkiassa ylimpänä mutta jumaliste ne oli aikoja, ei ollut helppoa katsoa lasten ikävää ja kestää yksin kaikki ja kaikkien tunteet. Vapautumisen jälkeen itse koinkin sellaisen romahtamisen henkisesti että nukuin varmasti viikon. Ei tarvinnu enää olla se ainoa aikuinen joka käy kaupassa, vie lääkäriin, auttaa läksyissä, pesee pyykit, lukee iltasadut, kuskaa treeneihin ym ym....[/QUOTE]

Hyvä että joku tajuaa vastata aiheeseen sen sijaan että tietämättömänä arvostelee. Varmasti oli rankkaa, meilläkin on.
 
[QUOTE="Miira";28716902]Jos kolme ihmistä hyökkää kimppuun ja silti yksi onnistuu puolustautumaan, niin että kyse on kolmesta tapon yrityksestä niin kyllä on jotakin pahasti vialla tuollaisen ihmisen korvien välissä. Kyllä pitäisi osata hillitä itsensä eikä vetää noin överiksi. Ihan turha puolustella tuollaista raivohullua väkivaltaista tyyppiä.

Jos harrastaa nyrkkeilyä yms. niin kyllä niissä pitäisi olla perusoppina että niitä taitoja ei käytetä miten sattuu, mutta miehesi taisi jättää tuon oppitunnin väliin.[/QUOTE]

Ei jeesus, mitä vajukkisakkia täällä taas on liikenteessä..
 
Itsepuolustustilanteessa aika harvoin pystyy ihan kylmästi järkeilemään asioita. Ihmisellä on taipumus pyrkiä jäämään eloon, ja se valitettavasti joskus sumentaa kyvyn arvioida ja harkita jokaista liikettään sekä pohtia niiden seurauksia pitkällä tähtäimellä. Jälkeenpäin ja sivusta katsoen viisastelu on huomattavasti helpompaa.

Mutta mites nämä taunot sitä voisi tajuta, kun eiväthän he koskaan voi joutua samankaltaiseen tilanteeseen. Kuka tahansa hullu voi tulla kadulla vastaan ja käydä kimppuun, toki sitä voi aina karkuun juosta mutta aina sekään ei yksinkertaisesti ole vaihtoehto.
 
No, kaikki kai katsovat asioita oman ymmärryksensä ja kokemustensa valossa. Halu saada ymmärtämättömät ymmärtämään on voimakas, mutta valitettavasti yrittäminen on useimmiten turhaa ja aiheuttaa itselle vain lisää pahaa oloa.

Olethan käynyt tuolla VAO - Etusivu ?
 
Joutuuko vankilassa olemaan alasti? Saako pitää pikkuhousuja jos on esim ihottumaa siittimessä? Miehellä olisi viiden vuoden kakku nokittavana ja olisi kiva tietää.
 
[QUOTE="sasa";28715454]Kannattaisikohan vaihtaa seuraa ja sosiaalisia ympyröitä? Normaalia käytöstä voi odottaa normaaleilta ihmisiltä, kuten palstalla joku mainiosti tiivisti jokin aika sitten.[/QUOTE]

Kuka on normaali? Luulin olleeni naimissa normaalin hepun kanssa kunnes erottiin ja löysin itseni usein joko poliisikuulusteluista tai käräjiltä. Ja todellakin ilman aihetta.
 
No, kaikki kai katsovat asioita oman ymmärryksensä ja kokemustensa valossa. Halu saada ymmärtämättömät ymmärtämään on voimakas, mutta valitettavasti yrittäminen on useimmiten turhaa ja aiheuttaa itselle vain lisää pahaa oloa.

Olethan käynyt tuolla VAO - Etusivu ?

En ole käynyt, kiitos vinkistä!

Juu, nähtävästi on melko turhaa touhua. Edelleenkin olen sitä mieltä, että ei kannattaisi puhua ennen kuin on itse samanlaisen tilanteen läpi käynyt.
 
AP kirjoitti "Siis, mieheni oli ollut viettämässä iltaa puolituttujen miesten kanssa. Eli siis hän + 3 muuta miestä. Jossakin vaiheessa iltaa tilanne oli kärjistynyt, väitettiin että mieheni olisi yrittänyt pokata jonkun näistä kolmen miehen naisystävää, ja kaikki olivat pikkuisen maistissa ja siitä se kahakka sai alkunsa."

Tuo ei ollut sellainen "Kuka tahansa hullu voi tulla kadulla vastaan ja käydä kimppuun", vaan ihan itse jokainen valitsee sen ryyppyseuran. Minullakin on jäänyt "ryyppy päälle" vähän liikaakin, mutta tuollaisessakin elämätilantessa sellaisessa seurassa että ei ole tarvinut edes ajatella oman tai muitten hengen lähtöä.
 
Onko teillä muutamalla kenties joku pakonomainen tarve keksiä omia satujanne?

Olenko sanonut, että miehelläni on "jäänyt ryyppy päälle"? Jos sinulla on tällainen ongelma ollut / on edelleen, ei kannata olettaa että kaikilla muillakin on. Se on hienoa, että sinä pysyttäydyt tutussa ja turvallisessa, jotkut ihmiset saattavat kutsua puolituttuja kotiinsa tai mennä itse illanpäätteeksi jatkoille johonkin.

Enkä verrannut kadulla tapahtuvaa hyökkäystä mieheni tilanteeseen, mutta toki sinä aivopieru sen osaat tehdä juuri niin.
 
En minäkään tästä tilanteesta nauti todellakaan.. Ikävä on jatkuvasti ja välimatkaa meiltä tämänhetkiseen vankilaan on yli 200 km.. Oma auto onneksi on, mutta rankkaa se silti on.. Ja käymme nykyään vain perhetapaamisissa, ainakin noin yleensä.. Eli kerran 3 viikossa voimme nähdä, mutta se onkin valvomaton tapaaminen onneksi.

Floran : Usko vain, mutta minun miestä ei kukaan saisi omaa elintään imemään. Hän on melko arvostettu vankien keskuudessa, omalla kongillaan ainakin. Ne jotka hänet tuntee tietävät mitä tällä tarkoitan..

Onhan tuokin saavutus, olla kongin kingi. Sitä on mukava muistella vanhana kiikkustuolissa, että on, edes joskus, ollut jotain.
 
[QUOTE="Vieras";28717626]Onhan tuokin saavutus, olla kongin kingi. Sitä on mukava muistella vanhana kiikkustuolissa, että on, edes joskus, ollut jotain.[/QUOTE]

Niinpä, joillakin on edes se. Luultavasti sinulla ei ole senkään vertaa :)
 
Yhteistyössä