Kummisetä tuli humalassa syntymäpäiväkahveille omien pikkuistensa kanssa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja harmaa 2+ musta
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

harmaa 2+ musta

Vieras
Tämä oli kyllä pohjanoteeraus. Lapsen syntymäpäivät oli 2 kk sitten, ei jaksaneet tulla. Pariin otteeseen kutsuttiin "jälkikahveille", eivät jaksaneet tulla.
Nyt vietimme toisen lapsen synttärikahveja, joten mies eilen laittoi viestiä josko haluaisivat tulla tänään klo 18? Ei tullut vastausta.
Tänään sitten olivat soittaneet minun poissaollessani, että tulisivat lasten päivärytmin vuoksi aiemmin. Mies kertoi että siivoamme, ja meille on tulossa kutsuttuja vieraita syömään klo 17, eli ei kävisi. Oli sitten suostunut kun olivat ehdottaneet että voisivat mennä pihalle leikkimään lasten kanssa meidän ruokailun ajaksi (itse en olisi suostunut).
Tulivat kun mies oli siivouksen jäljiltä suihkussa ja minä tein ruokaa ja kakkuja keittiössä, miehellä oli kaljatölkkejä ja horjunta oli nähtävissä jo tullessa. Ruuan aikaan käski 2vuotiaan tulla pyytämään ruokaa (ruoka oli valmiita annoksia, ja niitä oli isoille 2 ja pienille 1), ja tuli myös itse pöytään ja söi 2 tai 3 annosta. Voin vaan sanoa ettei ollut leppoisa tunnelma...
 
Millä tulivat? Toivottavasti eivät autolla sentään... Törkeää käytöstä, mutta eiväthän humalaiset ole ennenkään osanneet käyttäytyä tai muistaneet lupauksiaan. Oliko muita lapsia kuin tuo kaksivuotias? En olisi varmaan uskaltanut päästää lapsia lähtemään enää tuollaisen mukana kotiin, ellei siellä odottanut joku selvin päin.
 
Tämä oli kyllä pohjanoteeraus. Lapsen syntymäpäivät oli 2 kk sitten, ei jaksaneet tulla. Pariin otteeseen kutsuttiin "jälkikahveille", eivät jaksaneet tulla.
Nyt vietimme toisen lapsen synttärikahveja, joten mies eilen laittoi viestiä josko haluaisivat tulla tänään klo 18? Ei tullut vastausta.
Tänään sitten olivat soittaneet minun poissaollessani, että tulisivat lasten päivärytmin vuoksi aiemmin. Mies kertoi että siivoamme, ja meille on tulossa kutsuttuja vieraita syömään klo 17, eli ei kävisi. Oli sitten suostunut kun olivat ehdottaneet että voisivat mennä pihalle leikkimään lasten kanssa meidän ruokailun ajaksi (itse en olisi suostunut).
Tulivat kun mies oli siivouksen jäljiltä suihkussa ja minä tein ruokaa ja kakkuja keittiössä, miehellä oli kaljatölkkejä ja horjunta oli nähtävissä jo tullessa. Ruuan aikaan käski 2vuotiaan tulla pyytämään ruokaa (ruoka oli valmiita annoksia, ja niitä oli isoille 2 ja pienille 1), ja tuli myös itse pöytään ja söi 2 tai 3 annosta. Voin vaan sanoa ettei ollut leppoisa tunnelma...

Ensinnäkin olisin soittanut tämän kummisedän vaimolle/tyttöystävälle onko hän tietoinen et ukko on humalassa lasten kanssa teillä?:mad: Jos vaimoke olisi myös ollut humalassa, niin soitto soskuun jotta tulevat hakemaan lapset pois!

Millä se tuli teille, älä vaan sano että autolla?:|

2.vuotias tuskin on millään lailla syyllinen jos tulee ruokaa pyytämään kun hulttio isänsä sitä käskee pyytämään, lapsille olisin itsekkin tarjonnut ruokaa, mutta isälle en!!
Kuka hitto muuten laskee gramman tarkkuudelle vieraillekkin annokset lautaselle, siis oikeesti, miten noloa olisi jos joku vieraista haluaisi lisää, ruokaa tehdään yleensä pikkaisen hieman enemmän mitä syöjiä on, niin eipä lopu kesken, ja kestää muutamat ylläri ruokailijatkin!
 
En ymmärrä ap:n kaltaisia ihmisiä jotka antavat asioiden vain tapahtua. Jos meille tulisi joku humalassa lapsen kanssa juhlimaan synttäreitä ja vieläpä etuajassa, niin kyllä se humalainen olisi ajettu pois ennen muiden vieraiden tuloa ja lapsi joko hoidettu kunnes isä on selvä tai autettu turvallisemman vanhemman/hoitajan luokse. 2- vuotiaalle olisi kyllä ruokaa tarjottu, mutta aikuista ei olisi pöytään päästetty.

Miksi et tehnyt mitään ap?
 
Oli siis vaimo myös ja vauva 6kk, nainen siis selvinpäin, mutta miehen käytös tökeröä ja miksi ihmeessä heidän piti saada tulla liian aikaisin, olivat kuitenkin yhtä kauan kuin muutkin vieraat
 
Ensinnäkin olisin soittanut tämän kummisedän vaimolle/tyttöystävälle onko hän tietoinen et ukko on humalassa lasten kanssa teillä?:mad: Jos vaimoke olisi myös ollut humalassa, niin soitto soskuun jotta tulevat hakemaan lapset pois!

Millä se tuli teille, älä vaan sano että autolla?:|

2.vuotias tuskin on millään lailla syyllinen jos tulee ruokaa pyytämään kun hulttio isänsä sitä käskee pyytämään, lapsille olisin itsekkin tarjonnut ruokaa, mutta isälle en!!
Kuka hitto muuten laskee gramman tarkkuudelle vieraillekkin annokset lautaselle, siis oikeesti, miten noloa olisi jos joku vieraista haluaisi lisää, ruokaa tehdään yleensä pikkaisen hieman enemmän mitä syöjiä on, niin eipä lopu kesken, ja kestää muutamat ylläri ruokailijatkin!
Syöjiä (kutsuttuja )oli 8, ja ruokana isot pihvit, yli 10v laskin 2 ja lapsille yhdet, siitä tulee yli 1.5 kg lihaa, en siis tehnyt yllärivierasvaraa, lisukkeena salaattia.
Tämä kutsumaton vieras söi 2 tai kolme sormin suoraan ilman lautasta ja "kutsumaton "lapsi yhden ( jonka siis laitoin tarjolle, ajattelin että annan omani).
Mutta siis esim teini jonka synttäreitä varsinaisesti vietettiin ei raaskinut ottaa kuin yhden kun tajusi että vieraille (niille syömään kutsutuille )ei muuten jää...
 
[QUOTE="hmmm";28705526]Siis lasten huoltaja/lapsen huoltaja tuli humalassa teille.. Millä poistui? Oliko tällä lapsella ketään turva-aikuista, joka olisi selvinpäin?[/QUOTE]

Oli siis selvä aikuinen myös, mutta tuskin se lapsille silti hyväksi on että isän täytyy vetää kaljaa jopa kummilapsensa 6v synttäreillä. HHänen lapset siis 2v ja pienempi 6kk
 
Nyt vietimme toisen lapsen synttärikahveja, joten mies eilen laittoi viestiä josko haluaisivat tulla tänään klo 18? Ei tullut vastausta.
Tänään sitten olivat soittaneet minun poissaollessani, että tulisivat lasten päivärytmin vuoksi aiemmin. Mies kertoi että siivoamme, ja meille on tulossa kutsuttuja vieraita syömään klo 17, eli ei kävisi. /QUOTE]

Siis eikös kummisetäkin ollut kutsuttu vieras? Miehesi oli soittanut ja pyytänyt tulemaan. Hassua, että osalle kutsuttuja tarjoatte ruokaa ja osalle ette...
 
No, onko reilua ilmoitella muutamaa tuntia aiemmin että tulossa ollaan, jos asiasta ovat tienneet jo ed. päivänä? Hyvä lähteä kauppaan vielä siinä siivoamisen lomassa lisää pihvejä hakemaan... Tietysti varmaan hyvä olisi ollut ap:nkin ilmoitella juhlista aiemmin.
 
Erikoinen vaimo tuolla kun kehtaa kännisen miehensä kanssa tulla kylään. Jos ois ollut mun mies (onneks ei ole alkoholiongelmaa niin kaukaiselta vaihtoehdolta edes tuntuu) niin oisin jättänyt kotiin ja mennyt synttäreille lasten kanssa. Mutta miksi pyysitte kummisedän kylään jos ei ruokaa ollut ajatusta tarjota?
 
[QUOTE="vieras";28705740]

No, onko reilua ilmoitella muutamaa tuntia aiemmin että tulossa ollaan, jos asiasta ovat tienneet jo ed. päivänä? Hyvä lähteä kauppaan vielä siinä siivoamisen lomassa lisää pihvejä hakemaan... Tietysti varmaan hyvä olisi ollut ap:nkin ilmoitella juhlista aiemmin.

Siis oliko apn mies pyytänyt vahvistusta siihen, tulevatko? Ja jos eilen illalla on viestin laittanut, niin ei kaikki päivystä puhelin kourassa ja pääse heti vastailemaan. Ehkä tämäkin ehti vastata juuri silloin kun sen teki.
 
Nyt vietimme toisen lapsen synttärikahveja, joten mies eilen laittoi viestiä josko haluaisivat tulla tänään klo 18? Ei tullut vastausta.
Tänään sitten olivat soittaneet minun poissaollessani, että tulisivat lasten päivärytmin vuoksi aiemmin. Mies kertoi että siivoamme, ja meille on tulossa kutsuttuja vieraita syömään klo 17, eli ei kävisi. /QUOTE]

Siis eikös kummisetäkin ollut kutsuttu vieras? Miehesi oli soittanut ja pyytänyt tulemaan. Hassua, että osalle kutsuttuja tarjoatte ruokaa ja osalle ette...

Syömään kutsutut oli kutsuttu aiemmin (ruoka klo 17) ja kakkukahvivieraat klo 18, kummisetä perheineen oli kutsuttu klo 18, ja erikseen vielä sanoimme ettei aiemmin käy koska on tuo ruokailu eri ihmisten kanssa.
 
[QUOTE="vieras";28705787]Erikoinen vaimo tuolla kun kehtaa kännisen miehensä kanssa tulla kylään. Jos ois ollut mun mies (onneks ei ole alkoholiongelmaa niin kaukaiselta vaihtoehdolta edes tuntuu) niin oisin jättänyt kotiin ja mennyt synttäreille lasten kanssa. Mutta miksi pyysitte kummisedän kylään jos ei ruokaa ollut ajatusta tarjota?[/QUOTE]

oli tarjolla 3 täytekakkua, pullia , keksiä, sipsejä, popcornia kahvia, limua jne niinkuin muillekin klo 18 kutsutuille.
Minäkään en oikeasti tiennyt että tuollaisia lapsiperheiden vanhempia on olemassa, oikeasti.
Olen nähnyt aiemmin ihan selvinpäin, paitsi jossain häissä ja kolmeymppisissä humalassa (joka ihan ymmärrettävää kun lapset hoidossa)
 
[QUOTE="vieras";28705806]Voi jumalauta :O Todella moukkamaista. "Tulkaa, mutta tulkaa vasta kun olemme muille tarjonneet ruuankin, teille on vaan kakkukahvit"???

No huh huh.[/QUOTE]

Samaa mieltä olen. Jos kutsutaan, niin kyllä voi sitten tarjota samat kaikille. Hölmöä mieheltäsi muutenkin mennä kutsumaan kylään noin myöhäiseen kellonaikaan kun noin pienistä lapsista kyse, ymmärrän hyvin että halusivat aikaistaa. Siihen teidän olisi sitten vaan pitänyt sanoa ettei käy, ja sopia toinen ajankohta.
 
[QUOTE="vieras";28705806]Voi jumalauta :O Todella moukkamaista. "Tulkaa, mutta tulkaa vasta kun olemme muille tarjonneet ruuankin, teille on vaan kakkukahvit"???

No huh huh.[/QUOTE]
Tarjotaanko teillä lasten syntymäpäivillä päivällinen ennen kakkukahveja 30 ihmiselle? Meillä olisi ollut siis oma ruokailu ennen vieraiden tuloa, enot vain oli kutsuttu syömään perheen kanssa.
Vai oletteko syömättä koko päivän ennenkuin vieraat tulee?
2 vierasta oli kutsuttu siis syömään (meitä on 6), ja kakkukahville 15
 
Ei, meillä kutsutaan vieraat, ja kaikille on tarjottavia, sekä suolaisia (esim. pasteijat ja piiraat) että makeita (kakut, pullat, keksit...). Eikä riipu kellonajasta, tulevat kun sopii välillä 12-20.

Jos haluamme tarjota päivällisen joillekin spesiaalitapauksille, sille on jokin muu aika kuin se päivä jolloin juhlitaan isolla porukalla.

Syömme kunnon aamupalan ja iltapalan, päivän pärjää pikkusuolaisillakin. Vieraat syövät ruuan silloin, kun heille sopii, ennen tuloaan tai sen jälkeen.

Ei ole hankalaa eikä syrji ketään vieraista. Eikä tarvitse aikatauluttaa juhlia sekuntikellon kanssa.
 
Ei meillä ainakaan lapset pärjää napostelulla koko päivää ja itse olen ihan itsstään selvänä pitänyt että kun mennään lapsiperheeseen kylään niin sovitaan yhdessä sellainen kellonaika mikä sopii kummankin perheen ruokailurytmiin. Ei tulisi mieleen että isäntäperheen pitäisi olla koko päivä syömättä sen takia että me saatamme tulla jossain kohtaa kylään!
 
Ja aloittajallahan EI siis ollut mitään päivälliskutsuja vaan normaali perheruokailu ja nämä pari sukulaista olivat ehkä pitkämatkalaisempia tai heidän oli tarkoitus viipyä iltaan asti tai yön yli joten luonnollisesti silloin söisivät samassa pöydässä ennen varsinaisten kutsujen alkamista.
 
Ja alkuperäiseen aiheeseen: olisin itsekin ollut pöyristynyt ja varmaan kautta rantain yrittänyt vaimolta udella että onko tämä nyt ihan normaalia meininkiä heillä ja voisinko jotenkin auttaa. Vaimo lienee hävennyt silmät päästään moista.
 
Similar threads

T
Viestiä
0
Luettu
1K
Aihe vapaa
Tiettytootta mitä mieltä ootta
T
K
Viestiä
19
Luettu
397

Uusimmat

Yhteistyössä