Jostain syystä saan naisissa aikaan negatiivisia tunteita tarkoituksetta, ja haluan todellakin päästä siitä eroon. Kuka haluaa kuulla olevansa sellainen, että muilla on paska olo sun seurassa?! Syy miksi aloitin tämän keskustelun oli juuri se, että halusin tietää onko joku muu kokenut tälläistä "massavihaa", kuten alussa mainitsin, tätä on jatkunut lapsesta asti. Mistä ihmeestä se voi johtua?
Minun on vaikea hyväksyä sitä että olisin jotenkin vain äärimmäisen epämiellyttävä ihminen.

Olen kuitenkin pärjännyt koulussa, työelämässä yms. Ongelmana on siis uudet ystävyyssuhteet(pidemmälle ehtinyt tuttavuus) ja ennakkoluulot. Ennakkoluulot johtuvat uskoakseni ulkonäöstäni ja olemuksestani, (mille en voi mitään!) ja tuttavuutta pidemmälle ehtineen ystävyyssuhteen loppuminen taas siitä, että alan ärsyttämään ennenkuin ehdin edes raottaa sitä kuka olen..
Otetaanpa esimerkki "hyvyyteni tyrkyttämisestä":
Lapseni on kirjoittanut nimensä selvillä kirjaimilla piirrustuksensa alalaitaan.(selkeästi ikätasonsa keskiarvoa paremmin) Jaan piirrustuksen facebookissa ja saatan näyttää töissä kuvaa parille äiti-työkaverille.
Onko tälläinen käytös väärin? Voiko tälläinen käytös saada muut tuntemaan, että kuvittelen olevani parempi kuin muut? Koska tämän tapainen "ylpeily" on tapa minkä tunnustan. Miksi en itse koe sitä vääränä, johtuen siitä, että jos palaset olisivat toisinpäin, ja työkaverini samanikäinen lapsi piirtelisi paremmin kuin omani, me harjoiteltaisiin enemmän kotona ja odoteltaisiin päivää jolloin taidot täsmäävät, ja kävisin näyttämässä samalle äidille omani tuotosta ylpeänä!