Itselläni on onneksi ihan kaunis muisto siitä kun rakas koiramme lähti viimeiselle matkalleen. Vaikka voin sanoa, että se oli elämäni raskain kokemus.. Tuttu eläinlääkärimme lopetti koiramme, eläinlääkäri joka oli hoitanut koiraamme koko sen elämän ajan. Olimme molemmat mieheni kanssa läsnä.
Kun menimme käynnille, koira jännitti paikkaa, niin kuin aina eläinlääkärille mennessä. Istuimme kuitenkin eläinlääkärin kanssa kaikessa rauhassa alas, hän kertoi miten tilanne menee. Juttelimme ja rapsuttelimme koiraa hyvän aikaa, itkimme. Koirakin onneksi hieman rentoutui. Sitten koiralle annettiin ensiksi rauhoittava aine ja hän nukahti. Tuskin tunsikaan piikkiä, koska lääkäri on todella kokenut. Sitten laitettiin lopetusaine. Silittelimme mieheni kanssa koiraa vielä, eläinlääkäri oli hieman etäämmällä ja antoi tehdä surutyötä. Lopulta stetoskoopilla kuunteli,,että sydän on pysähtynyt. Vietimme vielä tämänkin jälkeen aikaa koiramme luona. Olen iloinen, että menin mukaan lopetukseen. Sain olla koiramme tukema ja jättää viimeiset jäähyväiset. Ja eläinlääkäri oli aivan mahtava. Keskusteli kanssamme, tuki ja antoi aikaa. Tilanne oli kiireetön. Eikä odotushuoneessa ollut ketään muita potilaita odottamassa, hän oli todella varannut meille aikaa.
Jätimme koiramme eläinlääkäriin. Valitsimme koiralle yksilötuhkauksen. Kokonaisuudessa rahaa tuonon meni hieman yli 200 euroa. Eläinlääkärin saa kuulemma myös varata kotiin eläimen lopetukseen, mutta raskasta se on kummallakin tavalla. Se oli niin uskomattoman lohdutonta, kun kävelimme mieheni kanssa kaksistaan ulos eläinlääkäristä, ja mieheni piteli ködessään tyhjää kaulapantaa ja remmiä.. Ja asetti sen autoomme kohdalle, missä koira oli hetkeä asikaisemmin vielä istunut.. Surutyö jatkuu vielä, vaikka aikaa tästä on melkein kolme kuukautta. Pahin tuska on onneksi väistynyt, ja sitä jos jaksaa hymyillä ja nauraakkin yhteislle muistoille <3