V
-vieras-
Vieras
Tulipa vain tässä mietittyä, että ovatko omat muistikuvani oikeassa vai ei, sillä jotenkin tuntuu siltä, että itse aikuistuessani (90-luvulla ja varmaan enemmän sitä aikaisemminkin). oli jotenkin paljon nykyistä tarkempi rajanveto siinä, että mitä nuoret tekee ja mitä aikuiset tekee. Siis ainakin siinä ympäristössä, missä itse kasvoin.
Hyvä esimerkki tästä on musiikki. Nykyisin tuskin kukaan katsoo kahta kertaa, jos näkee jossain päälle nelikymppisen hevarin tai punkkarin tai mitä muuta tahansa. Mutta aikaisemmin ainakin vaikutti siltä, että tuollainen on vain ja ainoastaan nuorten juttu, ja ne "Aikuiset ihmiset" pukeutui nyt vaikka jakkupukuun ja kuuntelee iskelmää.