Haluaisin erota aviomiehestäni...

[onneton?vaimo]

Rakastan miestäni. Hän on kaikkeni. Huominen ilman häntä tuntuu pahalta, kurkkua ahistaa ja itkettää jo pelkkä ajatus.

Mutta, asioissahan on aina kääntöpuolensa.
Joskus tuntuu, kuin että katuisin avioitumistamme. Kun mietin tulevaisuuttani ilman miestä, ilman lapsia (niitä ei vielä onneksi ole) tuntuu jotenkin paremmalta. Tai sanoisinko, että paremmalta tuntuu se ajatus, etten olisi koskaan edes tavannut häntä. Tulevaisuus vaimona, äitinä, tuntuu ahdistavalta. Mies on myös pahoinpidellyt minua, myös käyttänyt henkistä väkivaltaa. Tämä saa minut joskus ajattelemaan pahoja asoita miehestäni. Joskus tuntuu, että vihaan häntä. Mutta ajatus vihaamisesta iskee pian sen jälkeen todella kovaa, ja alan potemaan huonoa omatuntoa, säälimään miestäni. Otan hänet syliin, ja mietin, että kuinka saatoinkaan ajatella hänestä noin.

Toinen, mikä saa minut epäröimään avioeroa, on vanhempani ja sukulaiseni. Mitä he ajattelisivatkaan minusta, kun eroan vuoden avioitumisemme jälkeen? Pelkään myös, että alan katumaan päätöstäni, enkä koskaan pääsisi yli erostamme.

Anteeksi sekava teksti, mutta olen hukassa! En tiedä mitä tehdä elämälläni. Järki vai tunteet.. En tiedä kaipaanko tähän edes mitään vastauksia, mutta kun en voi puhua kenellekään...

 

[hgfd]

Mieti tarkkaan asioita ja erityisesti miksi haluat erota. Näin ulkopuolisena sanoisin heti, että jos sinua on pahoinpidelty, lähde. Mutta minä en olekaan sinä ja sinun täytyy olla varma päätöksestäsi.
Sitä voit tietysti miettiä, että jos joku kertoisi omana tarinanaan kirjoittamasi tekstin, miten neuvoisit häntä.

Avioliiton jatkaminen sukulaisten takia on kyllä huono päätös. Jotakin muuta syytä pitää olla avioliiton jatkamiseen. Saako miehesi apua omaan käyttäytymiseensä? Yleensä pahoinpitelyt eivät vähene...

 

[Oletko onnellinen?]

Lyhyesti: rakkaus ei ole tarpeeksi hyvä syy pysyä yhdessä, vaan se että olet suhteessa onnellinen. Tuskin olet, jos kerran mies on väkivaltainen. Oletko läheisriippuvainen? Sinun ei tarvitse uhrata omaa elämääsi miehen, eikä sukulaistesi takia.

 

[näin]

No helpompi vielä lähteä kun lapsia ei ole kuviossa..

 

[onneton?vaimo]

Lyhyesti: rakkaus ei ole tarpeeksi hyvä syy pysyä yhdessä, vaan se että olet suhteessa onnellinen. Tuskin olet, jos kerran mies on väkivaltainen. Oletko läheisriippuvainen? Sinun ei tarvitse uhrata omaa elämääsi miehen, eikä sukulaistesi takia.

Miten eroaa rakkaus toista ihmistä kohtaan ja läheisriippuvaisuus?

 

[Miekin]

Kun on sinua pahoinpidellyt, niin lähde, Se on intuitio, joka sinun käskee lähteä. Aavistat, että pahempaa luvassa? Lähde, kun teillä ei ole vielä lapsia, sitten se on monimutkaisempaa. Monesti huonostikohtelu saa takertumaan siihen toiseen, niinkuin sinullakin ehkä tapahtuu. Älä ajattele mitä muut ajattelee, tämä on SINUN elämä. Muutos pelottaa, mutta nyt sinulla on mahdollisuus muuttaa tulevaisuuttasi. Kyllä varmasti pääset yli erosta.

 

[Oletko onnellinen?]

Miten eroaa rakkaus toista ihmistä kohtaan ja läheisriippuvaisuus?

Kysytkö ihan tosissaan? Läheisriippuvainen antaa kohdella itseään ihan miten vaan, kunhan ei joudu luopumaan toisesta jota kuvittelee rakastavansa (yleensä se rakkaus tarkoittaa riippuvuutta, eli esim. sitä että kokee itsellään olevan velvollisuuden pitää huolta hulttiosta koska saa siitä itselleen marttyyrin kruunun jne).

Rakkaus ei vaadi kestämään mitä vaan, vaan epä-läheisriippuvainen rakastaa ITSEÄÄNKIN niin paljon ettei suostu kynnysmatoksi.

 

["vieras"]

Viha ja rakkaus kulkevat usein käsikädessä. Toisena päivänä vihaa toisena rakastaa.
Mutta silloin pitää hälytyskellojen soida jos miehesi on sua lyönyt tai hakannut, syyksi ei riitä esim alkoholi. Parempi lähteä nyt ennen lapsia, jos on jo lyönyt, lyö varmaan lisääkin samoin lapsia joskus.

 

[onneton?vaimo]

Kun on sinua pahoinpidellyt, niin lähde, Se on intuitio, joka sinun käskee lähteä. Aavistat, että pahempaa luvassa? Lähde, kun teillä ei ole vielä lapsia, sitten se on monimutkaisempaa. Monesti huonostikohtelu saa takertumaan siihen toiseen, niinkuin sinullakin ehkä tapahtuu. Älä ajattele mitä muut ajattelee, tämä on SINUN elämä. Muutos pelottaa, mutta nyt sinulla on mahdollisuus muuttaa tulevaisuuttasi. Kyllä varmasti pääset yli erosta.

En tiedä, jotenkin mietin, että jos en tee virheitä, ei mies myöskään lyö minua. Syystähän hän aina lyö. Jos en anna hänelle syytä lyödä, niin ei hän lyö? Mies on nyt noin 5 riidan yhteydessä lyönyt. Mustelmiakin on ollut, mutta ei koskaan naamassa, onneksi. Tiedän, että kun miehellä pimahtaa, ei hän pysty hillitsemään itseäni. Tiedän, että jos aikoisin erota hänestä, joutuisin tekemään sen salaa häneltä. Joutuisin pakenemaan vanhempieni luo tai jonnekin "turvakotiin", vai mitä ne paikat onkaan... Mutta toisaalta, olemme jo puhuneet nuo lyömiset läpi, anteeksi on annettu jne. Miksi nyt pakenisin? Täytyy kai odottee seuraavaa lyöntiä, että minulla on tarpeeksi hyvä syy lähteä. Mies on uhkaillut, että tulee ja tappaa minut, jos jätän hänet. Tämä myös pelottaa minua.

 

[onneton?vaimo]

Lisään vielä, vedoten yhteen ylempään kommenttiin, että mies ei ole koskaan ollut alkoholin alainen lyödessään, aina ollut täysin selvinpäin.

 

["vieras"]

Seuraava lyönti tulee kyllä, toivottavasti ei käy pahasti. :/ Äkkiä pois tuosta suhteesta.

 

[onneton?vaimo]

Suhteestahan tässä olisi helppo paeta, muttakun kyseessä on avioliitto. En kestä ihmisten katseita, juoruilua. Äidin kysymyksiä. Olemme vasta vuoden olleet naimisissa. Nyt vasta avioitumisemme jälkeen mies on alkanut näyttämään väkivaltaisia puoliaan.

 

["vieras"]

Kauanko tapailitte ennen naimisiin menoa?

 

[onneton?vaimo]

[QUOTE="vieras";28625680]Kauanko tapailitte ennen naimisiin menoa?[/QUOTE]

Melkein kaksi vuotta. Tiedän, aika nopeasti tein päätöksiä. Olen myös melko nuori... Kai tämä on ihan minun omaa syytäni.

Mutta, kun mietin, elämää ilman miestä, tuntuu kauhealta. Kun mietin, että mieheni elää ilman minua ja ikävöi, saa minut heti katumaan, että edes harkitsen tällaista. Tiedän, että mies ei pärjäisi ilman minua. Enkä tiedä, pärjäisinkö ilman häntä.

Tässä muutaman päivän aikana on tullut tuollainen ällötys miestä kohtaan, en halua suudella, en halua seksiä. Onko tämä lopun alkua...?

 

[hei nyt]

Jos joku puhuu tai ihmettelee eroa, voit sanoa, että kenenkään ei kuulu olla uhattuna, hakattuna, ei tulla suhteessa satutetuksi sen enempää fyysisesti kuin psyykkisestikään! Sinun elämä on ainutlaatuinen ja sä olet ihmisenä tärkeä, et saa antaa kohdella itseäsi enää noin, eikä sun tarvitse miettiä, mitä muut mahdollisesti erosta ajattelevat. Ihmisiä eroaa joka päivä paljon mitättömimmästäkin syistä, väkivalta on syynä vakava. Älä jää odottamaan enää pahempaa, pelasta sun elämä ja lähde!

 

[SuzieQ.]

Lyhyesti: rakkaus ei ole tarpeeksi hyvä syy pysyä yhdessä, vaan se että olet suhteessa onnellinen. Tuskin olet, jos kerran mies on väkivaltainen. Oletko läheisriippuvainen? Sinun ei tarvitse uhrata omaa elämääsi miehen, eikä sukulaistesi takia.

Peesi.

Se mikä saa sinut ajattelemaan eroa, on sydämesi ääni. Kuuntele sitä. Et ole onnellinen, eikä miestäsi kohtaan tuntemasi rakkaus ole aitoa. Miehen rakkaus sinua kohtaan sitä ei ainakaan ole, sillä jos oikeasti rakastaa, ei voi satuttaa toista ainakaan fyysisesti. Siinä menee raja mielestäni, sanoilla voi riidellessä kyllä toista satuttaa vaikka rakastaisikin.

Lähde nyt, kun ei ole vielä lapsia. Aikanaan kyllä kohdallesi sattuu mies joka ei satuta sinua psyykkisesti eikä fyysisesti.

Paljon voimia vaikeassa päätöksessäsi.:hug:

 

[suskijaperhe]

se että sun mies lyö sua, ei ole sun syy. miehesi on itse vastuussa tekemisistään.. tilanteessasi ottaisin asumuseron ja laittaisin miehelle ehdoksi jussi-työn tai mikä tää lyömättömän linjan juttu oli.. mutta jos mies ei siihen suostu niin kuut pai. mun kielestä sun kannattaa ajatella omaa turvallisuuttasi ja elämääsi, ei sitä mitä äitisi tai joku muu sanoo

 

["mielipide"]

En tiedä, jotenkin mietin, että jos en tee virheitä, ei mies myöskään lyö minua. Syystähän hän aina lyö. Jos en anna hänelle syytä lyödä, niin ei hän lyö? Mies on nyt noin 5 riidan yhteydessä lyönyt. Mustelmiakin on ollut, mutta ei koskaan naamassa, onneksi. Tiedän, että kun miehellä pimahtaa, ei hän pysty hillitsemään itseäni. Tiedän, että jos aikoisin erota hänestä, joutuisin tekemään sen salaa häneltä. Joutuisin pakenemaan vanhempieni luo tai jonnekin "turvakotiin", vai mitä ne paikat onkaan... Mutta toisaalta, olemme jo puhuneet nuo lyömiset läpi, anteeksi on annettu jne. Miksi nyt pakenisin? Täytyy kai odottee seuraavaa lyöntiä, että minulla on tarpeeksi hyvä syy lähteä. Mies on uhkaillut, että tulee ja tappaa minut, jos jätän hänet. Tämä myös pelottaa minua.

Jos olet oikeasti tosissasi eikä tämä ole provo, lähde. Lähde, ennen kuin olet heittänyt elämäsi hukkaan, tai jopa pahempaa. Huomaat, että kun pääset miehen otteesta eroon, elämäsi alkaa avautua ja olo kohentua. Huomaat toisen, normaalin miehen kanssa, että yhteiselo on ihanaa, ei tukahduttavaa. Rakkauden ei ihan oikeasti kuulu sattua, ainakaan noin.

 

[onneton?vaimo]

Minua saa ajattelemaan eroa se, että haluaisin elää enemmän oman kaltaistani elämää. En tiedä, onko tuo perhe elämä sellainen. Pelkään myös, että mies lyö vielä toisten. Mutta sitten taas, en pysty elämään ilman häntä. Sanotaanko, että en voi elää hänen haluamaansa elämää, mutta en myöskään voi elää ilman häntä. Olenkohan vain läheisriippuvainen, kontrollifriikki? Ajatus siitä, että miehellä olisi tulevaisuudessa joku toinen nainen, jota hän rakastaisi kuten hän rakastaa minua, satuttaa minua niin paljon, etten pysty edes hengittämään kunnolla...

 

[onneton?vaimo]

Voi kunpa pystyisinkin tekemään päätöksen. Olen asiaa vatvonnut ja vatvonnut.
Ihan oikeassahan te kaikki olette. Hakkaaja miehen luo ei pitäisi jäädä, ja hakkaaja mies ei rakasta.
Mutta kun onkin kyseessä oma rakas, niin se ei olekaan niin helppoa ajatella asiaa noin. Ei se luopuminen niin helppoa ole... Onko täällä ketään joka on/on ollut vastaavanlaisessa tilanteessa?

 

[Linja]

Voisit kokeilla myös Naisten linjalle soittamista, 0800 02400. Sieltä saa langanpäähän kuuntelemaan ihmisen, joka ymmärtää, mistä on kysymys
www. naistenlinja.fi

 

["vieras"]

Miksi pelkäät äitisi katseita. Kai äitisi sinua rakastaa? Ei kai kukaan halua, että oma lapsi kokee väkivaltaa. Tuokin on minusta huolestuttavan kuulosta, että miehen lyöminen oli omaa syytäsi. Ei varmasti ollut. Vihainen tai pettynyt tms. voi olla, mutta ei se oikeuta väkivaltaan.

 

[kyllä olin]

Olin hieman vastaavassa tilanteessa, mutta fyysistä väkivaltaa ei ollut tuossa määrin, psyykkistä kylläkin. Mies oli alkoholisti ja tarkkaavaisuushäiriöinen, hyvin impulsiivinen. Hänen oli pakko juoda, ja sitten uhkaili mua, jos en suostunut esim. Klo 2 yöllä kuskaamaan häntä kavereiden luo ym. Järjetöntä. Se oli eka suhteeni, pysyin siinä monta vuotta, koska luulin että en löydä ikinä ketään ja hän on ihanin, etten halua hänen ottavan ketään toista tilalleni. Suhde kesti 3,5 vuotta, se vaan paheni ja paheni, lopulta tuli lievää fyysistäkin väkivaltaa, ja vaikka meillä meni sinänsä mukavasti osan ajasta, tuntui että asiat on aina vaan isossa mittakaavassa huonommin. Lopulta hän kerran lähti kännipäissään baariin, sieltä yöllä toisen matkaan, ja ero oli selvä. Luulin ensimmäisen viikon, että kuinkahan tästä selviän ja etten pärjää, piti muuttaakkin kun mulla ei ollut varaa pitää sitä asuntoa yksin opiskelijana. Seuraavalla viikolla erosta aloin tajuamaan, että helvata, mähän olen vapaa, voimakas ja fiksu nuori nainen, miksi kattelin tätä paskaa vuosia! Siitä se lähti nousuun, elelin yksin, puoliska vuotta myöhemmin tapasin nykyisen aviomieheni, ja sain tuntea, mitä on olla hyvässä, tasavertaisessa parisuhteessa, eikä vain roikkua toisessa, kun ei tiedä mitä muutakaan voisi. Exä soitteli joskus perään, sanoin että en ole ikävöinyt, mulla on nyt viimein kaikki hyvin, kun susta pääsin, olen onnellinen ja uudessa suhteessa. Siitä on jo yli 7 vuotta kun erottiin.

 

[suskijaperhe]

lyhyt ja ytimekäs ohje.. tee niinkuin vastaavassa tilanteessa neuvoisit tytärtäsi tekemään

 

["vieras"]

Sitä vain luulee ja tuntee siinä tilanteessa ettei muka pärjäisi ilman toista. Se ei oo totta.
Tottakai pärjää. Pitää uskoo itteensä ja elämään.
Mut mitä kauemmin siinä huonossa suhteessa on niin sitä voi sokeutua ja kadottaa itsensä ja jos mies vielä syyllistää niin alkaa epäillä itteensä eikä enää tiedä mikä on totta ja mikä valhetta.
Toivon ap:lle rohkeutta seurata omaa sydäntään ja sitä että arvostaisi itseään enemmän.