millon on aika erota

Mistä tietää, että on jo aika ottaa avioero? Mies ei petä,ei ole väkivaltainen ja on lapsille hyvä isä. Ero tuntuu ajatuksenakin jo pahalta..mutta luulen tunteitteni olevan tottumusta ja kiintymystä..ei enää rakkautta.

Haaveilen itsenäisestä elämästä lasten kanssa. Olen passannut miestä 7 vuotta ja monessa asiassa hänen tahtoon monessa asiassa. Mies ei ole narsisti,mutta omaa kuitenkin joitakin narsistisia piirteitä. Kaipaan minun tarpeitteni kuuntelemista ja tasa-arvoisuutta.

Tuntuu niin helpolta ratkaisulta,kun vaan ottais ja lähtis..mutta lapset..en haluaisi tehdä sitä lasten takia. Avioeroperhe..kaksi kotia..ym..ahdistaa ajatuskin.

 

Oletko puhunut miehesi kanssa?

 

Sua ahdistaa vaan 7vuoden kriisi,ota aikaa itsellesi niin kyllä se siitä. Liian helpolla annataan periksi.

 

Parisuhdeterapiaan. Ei saa luovuttaa liian helpolla.

 

Älä mieti, vaan ota oma tilasi ja pistä äijä kuriin. Jos ero on sen väistämätön sivutuote, olkoon sitten niin. Ei noinkaan voi elää, mutta ei myöskään kannata vain häipyä puhumatta.

 

Omassa suhteessa oli henkistä ja fyysistä väkivaltaa ja silti pohdin erotako vai ei vuosia. Itse taistelisin liiton puolesta, jos kyse on "vain" tunteiden kuolemisesta.

 

Minkä ikäiset lapset teillä on?

Oletko työelämässä?

Miksi olet passannut miestäsi 7 vuotta?

Miksi et alkaisi arvostaa itseäsi, laittaisi asioita oikealle raiteille puhumalla miehen kanssa ja tuntisi vahvuutta siitä, että liitto säilyi ja lapsilla koti.

 

Taidan olla sinun "kohtalontoveri". Olen miettinyt eroa jo vuosia. Mies ei juo, ei lyö, onnok isä. Mutta tunneköyhä, hyvin kylmämihminen. Lapsia neljä. Ok-talo. Rankat vuodet menossa, ollaan tosi puhki. Sama juttu, en lasten takia eroa..vielä...

 

Yleensä se oikea aika on ollut hieman ennen sitä kun ryhtyy pohtimaan "milloin on aika erota."

Oikea aika erota on kun ajtus erosta ei aiheuta enää järjettömiä tunnemyrskyjä, kun olet päätynyt siihen että tunteet on lopullisesti kuolleet, kun pystyt järkiperäisesti päässäsi järjestelemään eron. Kun tiedät syyt ja seuraukset, olet punninnut ne ja päätynyt siihen että ero on parempi vaihtoehto.
Kun ei enää ole selvittämättömiä asioita, vaan kaikki on jo sanottu.

 

Ei ikinä!

 

Eikö parempi vaihtoehto olisi vaikka parisuhdeterapia/ parisuhdeleiri?

 

En ole puhunut miehen kanssa. Hän on pohjalainen tuppisuu,murehtii ja märehtii yksinään asioita..minä olen muualtapäin Suomea ja luonteeltani tässä asiassa erilainen. Haluaisin pystyä puhumaan avoimesti ja luontevasti..mutta järkeväå keskustelua emme saa aikaiseksi. Tuntuu,että minun on ihan kelle vaan muulle tässä maailmassa helpompi puhua kuin omalle miehelleni. Outoa. Jokin kuilu on kasvanut väliimme.

Olen miellyttämisenhaluinen luonne ja annan liian helpolla periksi..tiedän sen. En vaadi tarpeeksi omaa aikaa..on vaan helpompi itse olla lasten kanssa, kuin tehdä riita siitä kumpi on lasten kanssa jne.

Mielestäni mieheni on ehkä jopa vähän masentunut. On jatkuvasti stressaantunut,väsynyt ja pahantuulinen. Seksistäkään hän ei ole niin kiinnostunut kuin yleensä..nyt kun miettii..niin aika moni asiahan tässä liitossa onkin rempallaan.

Sitten kun mies tekee niin kuin toivon ja pyydän ja on illan kotona, ei meillä ole kertakaikkiaan mitään sanomista toisillemme sen jälkeen kun on saatu lapset nukkumaan. Katsotaan telkkaria ja mies surffaa netissä Ipadilla. Ärsyttää. Ja olen varma, ettei tähän liity miehenkään puolelta ketään kolmatta osapuolta. Tilanne on vaan mennyt tällaiseksi..enkä tiedä, miten tästä eteenpäin.

 

Meillä on kaksi lasta: 5- ja 1- vuotiaat. Kuopus on ollut todella helppo lapsi,enkä koe lasten kuormittaneen suhdettamme muuten kuin tuon ainaisen vapaa-aika - kiistelyn kautta. Mies on ollut toisinaan itsekäs..jolloin minun harrastusmahdollisuuteni ja oma-aikani ovat jääneet minimiin. Olen äskettäin palannut vanhempainvapaalta työelämään.

 

Meillä oli melkonen kriisivaihe tuossa ja lopputulos oli se et muutettiin erilleen..Mutta mun mielestä se yrittämisen halu ja rakastaminen tuli ilmi siinä et se mun tuppisuu ukkoni itse ehdotti terapiaa ja niin siellä käytiin useita kertoja ja palattiin takas saman katon alle. Eli siinä kohtaa kun vaihtoehdot oli oikeasti vähissä, alettiin tekee kaikkemme suhteen eteen ja se kannatti.

Eli pariterapiaa suosittelen ma ja kissan nostamista pöydälle.

 

Silloin on oikea aika erota, kun on tehnyt kaikkensa parisuhteensa eteen. Eli on puhuttu, haettu yhteistä parisuhdeaikaa, kenties käyty pariterapiassakin, ehkä jopa yksilöterapiassakin. Perheleireilläkin, miksei. Kun on ehkä otettu aikalisää ja hiukan etäisyyttä selvittämään omia tunteita ja tahtomisia. Kun on oikeesti kaikkensa tehnyt ja yrittänyt. Ja kun näkee ja tuntee, että ok - tämä oli tässä. Eikä sitä asiaa tarvitse enää itselleen selitellä eikä perustella eikä kysellä.

Kirjoittakaa kirje tunteistanne ja siitä, minkälaisena koette parisuhteenne tilan juuri nyt. Kirjoittakaa kirjeesee, mitä toivotte ja haluatte toisiltanne ja yhteiseltä matkaltanne. Lähtekää jonnekin viettämään kahden kesken aikaa - ottakaa se oma yhteinen tilanne ja tutustukaa uudelleen toisiinne. Ja jättäkää se hiien tietokone pois matkasta! Kotonakin voit, jos mielesi tekee keskustella, ihan mennä ja ottaa koneen pois miehesi sylistä ja istutkin itse hänen syliinsä ja sanot, että nyt pelaat mua . Hommatkaa vaikka joku parisuhdepeli ja tutustukaa sitä kautta, onhan niitä seksipelejäkin olemassa - otatte uutta näkökulmaa makuuhuoneen puolellekin.

Jos siis sinulla on tahtoa ja halua. Panostustahan se vaatii, kenties juonitteluakin, mutta kannattaa siihen satsata. Ettei jää harmittamaan.

 

Samaa itse miettinyt jo vuoden. Tulin siihen tulokseen että jos vähänkin tuntuu pahalta erota niin sitten ei vieläole sen aika,kai se on sitten kun ei enää voi hengitää samassa tilassa...niin sanotusti. 10nes vuosi alkanut,toisaalta toivon että olis vain joku ohimenevä vaihe ja kaikki olisi taas joskus hyvin.

 

Ei hyvänen aika. Ei tuossa tilanteessa oteta eroa. Lähes kaikilla on tuollaisia tilanteita, ja jos puskette niistä läpi, paremmat ajat odottavat.

Mukavahan se olisi olla ihastunut ja rakastunut koko ajan, mutta ihmisluonne ei toimi niin.

Hankkikaa apua.

Ja älä hyvä ihminen luovuta. Muista, kehen olet rakastunut ja miksi. Se ihminen on vielä se sama ihminen, mutta on saattanut hukkua arjen alle. Löytäkää toisenne uudestaan.

 

Ennen kuin katkeroituu omaan elämäntilanteeseensa ja omaan parisuhteeseen.

 

Kiitos kannustavista viesteistä. Niissä oli paljon asiaa ja hyviä näkökulmia. Täytynee yrittää vielä, jos ei minkään muun..niin lasten takia. <3

 

Mistä tietää, että on jo aika ottaa avioero? Mies ei petä,ei ole väkivaltainen ja on lapsille hyvä isä. Ero tuntuu ajatuksenakin jo pahalta..mutta luulen tunteitteni olevan tottumusta ja kiintymystä..ei enää rakkautta.

Haaveilen itsenäisestä elämästä lasten kanssa. Olen passannut miestä 7 vuotta ja monessa asiassa hänen tahtoon monessa asiassa. Mies ei ole narsisti,mutta omaa kuitenkin joitakin narsistisia piirteitä. Kaipaan minun tarpeitteni kuuntelemista ja tasa-arvoisuutta.

Tuntuu niin helpolta ratkaisulta,kun vaan ottais ja lähtis..mutta lapset..en haluaisi tehdä sitä lasten takia. Avioeroperhe..kaksi kotia..ym..ahdistaa ajatuskin.

tuota se rakkaussuhdehan on kiintymyssuhde. jos ero tuntuu pahalta ajatuksenakin niin mietippä sen kokemista,kyllä sä rakastat.. vaikka rakkaus ei ehkä olekkaan enään sellasta tulista.. se kuuluu asiaan.mutta nyt olisi aika tehdä asialle jotakin.
toivotavasti olet puhunut miehelle,jos olet etkä saa mitään vastausta. niin muista että sä saatat tulkita miehen puhumattomuuden väärin!

niin mä tein,luulin että mies ei välitä.. kun totuus oli se että mies meni niin lukkoon kun ei osannut oikeesti käsitellä omia tunteitaan.

älä tosiaan tee sitä lapsillesi. me oltiin pari kk erossa ja se romahdus mitä itelle tuli,tuli yllätyksenä. mutta se asia mistä soimaan itteäni aina on se miten lapsi reagoi. lapsi tappeli,riehui... valahti lattialle itkee.. eikä siitä itkusta meinannu tulla loppua.. koeta siinä tehä jotain ku toinen itkee ja huutaa iskäää...iskäää..

Niin kamalaa!

jos teillä on suhteessa ongelmia jotka tuntuu ylitsepääsemättömiltä-> menkää parisuhdeleirille(vaikka viikon lopuksi) sellaiselle mikä on tarkoitettu kriisissä olevalle suhteelle...tai menkää kirkon parisuhdeterapiaan(ilmaista)...

 

[QUOTE="Punapää";28606202]Samaa itse miettinyt jo vuoden. Tulin siihen tulokseen että jos vähänkin tuntuu pahalta erota niin sitten ei vieläole sen aika,kai se on sitten kun ei enää voi hengitää samassa tilassa...niin sanotusti. 10nes vuosi alkanut,toisaalta toivon että olis vain joku ohimenevä vaihe ja kaikki olisi taas joskus hyvin.[/QUOTE]

älä toivo,vaan päätä että asia on niin! jos pyörittelee eroa mielessä niin siihen tulee päätymään oli aihetta tai ei. ymmärrätkö että sä ite petaat huomaamattai tietä eroon jos pidät sitä vaihtoehtona.

Minä olen suhteemme aikana 2kertaa kadottanut rakakuden tunteeni,ihan täysin. molemmilla kerroilla tunteet on palannu,jopa voimakkaampana. mä en toivonut mitään. päätin että haluan rakastaa miestäni...pidin läheisyyttä yllä vanhaan tapaan ja osoitin välittämistä miehelle... joka ilta sain kiinni itteni ajattelemasta sitä kuinka paljon rakastan miestäni.. mies nukkui jo, kuorsasi vieressä, halasin nukkuvaa miestäni.. ja menin kainaloon nukkumaan.

ja herranjestas kai sä oot puhunut miehelle sun tunteista ja ajatuksista? :O

ihan oikeesti ei oo reilua toiselle että jos miettii vaan mielessään eroa jka asioita jotka ärsyttäää

 

Juttu on niin, ettei se glamouri kestä aikaansa enempää. Sulla on moneen muuhun vaimoon nähden kaikki hyvin. Mitä helvetin glamouria sä luulit avioliiton olevan? Pääosin tärkeintä on se, että ollaan terveitä, on ruokaa ja koti. Oot liikaa kattonu saippuaoopperoita.

 

En minä mitään glamouria ole ajatellut arjen olevan. Kyllä realiteetit ovat selvät, enkä ole lapsiperheen arjen mitään helppoa pilvissä leijumista olettanut olevan. Mutta kun ei tunne enää yhteyttä, ei sanota: huomenta,hyvää yötä,halata, pussata, osoiteta rakkautta kumpaakaan suuntaan..niin kyllä tilanne on jo kurjalla tolalla. Silllon pannaan kun panettaa..näin pahasti sanottuna..mutta ei tunteita muuten osoiteta, vaikka minä sitä toivoisin ja kaipaisin. Keskustelut käydään tekstiviestein..kaikki mikä koskee parisuhdetta. Lapsista ja lasten asioista keskustellaan..ei mistään muusta.

 

Ja kahdenkeskistäkin aikaa yritetään toisiaan järjestää ja irtautua arjesta..ollaan tehty pieniä yhden yön reissuja..majoituttu hotellissa ym.. Homma menee kutakuinkin niin, että tunnelma on kyllä sellainen..että seksiä rupeaa tekemään mieli..ja sitä sitten myös pitkän kaavan mukaan harrastetaan..mutta siinä se sitten olikin..loppu ilta kaupungilla: ravintolassa syömässä,pubissa tms..menee vaivautuneesti..mitään ei puhuta..mitään puhumista ei ole tai ei keksitä.

 

Meillä tilanne se, että asumme jo erillään ja olen laittanut eropaperit vireille. Mies vielä haluaisi parisuhdeterapiaan ja että palaisimme yhteen. Olen miettinyt, onko siinä enään mitään järkeä. Välitän miehestä, mutta on ollut liian paljon kaikkea, että oli pakko tehdä tämä ratkaisu. Yhteen paluu joskus ei olisi mahdottomuus, mutta luulen että kaikki tapahtuneet vaikuttaa, etten pysty enään rakastamaan miestä. Ei edes tunnu yhtään pahalta, että hän on eroprosessimme aikana pettänyt minua, jopa toivon hänen löytävän jonkun toisen. Voiko tästä tilanteesta enää tunteet palautua?