Poikaystävän lapsi ja minun järjetön mustasukkaisuus

Poikaystävälläni on melkein 3 vuotias tyttö edellisestä suhteesta. Asumme etelässä, ja lapsen äidin koulun ja keksittyjen iltamenojen takia hän on meillä monta kertaa viikossa hoidossa. Olen 18-vuotias, ens kuussa 19, siis ymmärtäisin jos olisin 16 ja tuntuisi tältä, mutta 18-vuotiaana tunteitaan täytyy osata käsitellä. Poikaystäväni on 20. Molemmilla on omat asunnot, mutta olen poikaystävän luona suurimman osan viikosta. Itse asun soluasunnossa toisella puolella Tamperetta.

Ongelma on se, että mä en osaa olla normaali kun lapsi on samassa tilassa mun kanssa. Ahdistun, haluan tilanteesta pois. Koen lapsen uhkana, se on ainoa syy miksi mieheni on yhteyksissä edellisen naisen kanssa. Nainen on "välinpitämätön" lasta kohtaan, hoitaa siis perustarpeet tms. mutta lapsi ei halua mennä takaisin äitinsä luo koskaan. Äiti kuulemma kieltää kaiken ja käskee vain nukkua. Kerran hän on jo melkein jäänyt meille yöksi, mutta onneksi sain poikaystäväni pääni käännettyä, ja hänen äitinsä haki hänet. Hänen äiti on poikaystävääni kohtaan törkeä, mikään mitä mies tekee ei ole oikein ja hän ei osaa hoitaa lasta.

Minulla on sairas suhtautuminen hänen äitiinsä: en pysty ajattelemaan mitään hyvää hänestä. Hän on uhka, pelkään että poikaystäväni rakastuu häneen uudelleen tai ymmärtää jonain päivänä, että hän rakastaa enemmän naistansa kuin minua ja haluaa perheensä olevan kokonainen. Teen kaikkeni, että naisen elämä menisi päin helvettiä. Ja myös hän tekee minun elämäni: puhelimeen ja sähköpostiin satelee haukkumisviestejä, uhkailuja yksinhuoltajuudesta, poliiseista ja ties mistä. Hän seuraa meitä autollaan keskustassa, jos sattuu näkemään meidät. Levittää minusta perättömiä juttuja. Koittaa saada selville asuntomme osoitteen.

Lapsi taas on minulle yhtä suuri uhka, alan itkeä jos mieheni on lapsensa kanssa, minua kuvottaa kun he nauravat yhdessä. Kuitenkin, kun lapsi on ollut meillä vähä aikaa hoidossa, ja alkaa puuhailemaan minunkin kanssani muutun täysin. Minusta lapsi on ihana silloin, ja pystyn olemaan jonkin aikaa täysin normaalisti. Muuten toivon että lapsi muuttaisi Lappiin äitinsä kanssa porojen keskelle jottei minun tarvi sietää sitä enää. Mitä enemmän puuhastelen lapsen kanssa, sitä paremmin meillä menee.

Kerran ehdotin, että viedään lapsi HopLopiin kun hän oli meillä hieman pidempään hoidossa. Parkkipaikalla kuitenkin en pystynyt menemään sisälle, vaan jäin mielummin autoon istumaan pariksi tunniksi, ja pelkään että joku tuttavani näkee meidät lapsen kanssa.

Poden huonoa omaatuntoa jatkuvasti, mutta en voi tunteilleni mitään. Pystyn vielä joten kuten hallitsemaan katkeruuden, mutta mitä jos jonain päivänä en pystykään?

Mustasukkaisuuteni ja pelkoni ovat paisuneet äärimmäisiin mittasuhteisiin. Mitä minun täytyy tehdä, jotta saisin tyttären ja minun välit paremmiksi? Ero ei ole edes vaihtoehto. Tiedän "koko paketti tai ei mitään".

 

Mene hoitoon.

 

tulipa todella kamala olo sen pienen lapsiressun puolesta. Sinä olet sairas, mene hoitoon ja kasva aikuiseksi, sitä et nyt todellakaan ole.

 

Sairasta. Ehkä kannattaisi vähän kasvaa ja hoitaa itsensä kuntoon, ennen parisuhdetta.

lapsiraukka.

 

Jotain tällaista mä mammoilta osasin odottaa

Ja kiitos, olen menossa hoitoon, huomenna on psykiatriselle puolelle aika.

 

On se sääli että ihmisen lapsi joutuu syntymään keskelle tuollaista kakaralaumaa.

 

Olet epävarma. Se pitää vaan purkaa osiin mistä se johtuu ja sitten pala kerrallaan hoitaa kuntoon.

 

tälläistä jälkeä siitä tulee kun kakarat alkaa tekemään lapsia. kamalaa luettavaa.

 

Provo? Tai voisko sulla olla paniikkihäiriö tai sos. tilanteiden pelko tms?

 

mutta tarvitset kyllä apua jatkaaksesi suhdetta. Jos et hae apua tilanteeseesi ei suhteenne tule kestämään. Kuten itsekkin ymmärrät on lapsi aina ykkös sijalla miehen elämässä ja sinun täytyy oppia asiaa ja mustasukkaisuuttasi käsittelemään. Avun hakeminen tilanteeseen on viisasta. Ovatko vahempasi jo tavanneet lapsen?

 

Jotain tällaista mä mammoilta osasin odottaa

Ja kiitos, olen menossa hoitoon, huomenna on psykiatriselle puolelle aika.

Mitä sitten olisi pitänyt vastata. Sä et ole terve ja sun on nyt vain kestettävä se. Kyllä lapsettomatkin ihmist pitävät sua mieleltään sairaana.

 

[QUOTE="vieras";28433814]tälläistä jälkeä siitä tulee kun kakarat alkaa tekemään lapsia. kamalaa luettavaa.[/QUOTE]

Näin just

 

Joo mä tiedän, oon menossa puhumaan ongelmistani huomenna. Aika varattu jo pitkiä aikoja sitten, nyt siis 4 kk seurustelua poikaystävän kanssa.

Mulla on traumoja lapsuudesta, äiti oli alkoholisti, isä lähti kun olin 5 ja kaikki ihmissuhteet on olleet tavalla tai toisella päin helvettiä.

Lapselle mä en mitään pahaa oikeasti halua, haluaisin vain että tää tilanne laukee jollain tavalla. Lapsi tykkää minusta, tulee aina perässä ja kyselee ja tulee sohvalle viereen istumaan ja kiljuu ja kikattaa jos tuun jostain kotiin ja hän on siellä. Saan hänet rauhottumaankin hyvin, jos hän villiää liikaa ja isänsä ei edes välitä. (Hyppii sängyllä, heittelee tavaroita, juoksee, kiljuu ja kiusaa kissoja jne.)

Äidilleni en oo uskaltanut lasta vielä näyttää, hän varmaan haukkuis minut joka on aivan oikein. Pelottaa tulevaisuus.

Toivottavasti huomenna saan selvitettyä kaiken.

 

Se on tosiaan ymmärrettävä, että puoliso tulee aina lapsien takana tärkeys järjestyksessä! Sun pitää vaan mitettiä, että lapsi ei tosiaan ansaitse tuollaista ja on syytön tämmösiin sotkuihin..

 

Kyllä sun pitää käsitellä noita tuntemuksia ja sen lisäksi miettiä tarkkaan haluatko jatkaa tuota parisuhdetta. Ja tämä tulee ihan kokemuksen tuomalla rintaäänellä, olen nimittäin ollut 12 vuotta sitten 18-vuotias jonka parikymppinen poikaystävä oli isä.

 

Provo? Tai voisko sulla olla paniikkihäiriö tai sos. tilanteiden pelko tms?

Mulla on todettu lievä paniikkihäiriö yläasteella, miten se vaikuttaa tähän?

 

Kehottaisin lopettamaan tuon suhteen. Et ole henkisiltä kyvyiltäsi lainkaan valmis parisuhteeseen saatika uusperhekuvioon. Tutustu ensin itseesi ja siihen mitä haluat elämältä, ennenkuin pilaat jonkun viattoman lapsen itsetunnon ja elämän muutenkin. Kiitos.

 

No en mä nyt ap:ta sairaaksi sanoisi. Hän on vain järkyttävän nuori tohon tilanteeseen, eikä ole ihmekään, ettei osaa sitä käsitellä.
Tuota pientä lasta käy kyllä sääliksi, miten turvatonta elämää joutuu viettämään.

Ap:ta neuvoisin eroamaan, sillä ei 18-vuotiaana ole mitään järkeä sitoutua, saati sitten sellaiseen ihmiseen, jolla on lapsi.
Ja jos ja kun ap ei neuvoani tottele, toivotan vain tsemppiä ja ymmärrystä lasta kohtaan.
Hyvä, että olet menossa psyk. hoitoon!

 

Ja haluan lisätä tähän vielä sen, että olen kasvanut ainoana lapsena, mulla ei oo sisaruksia eikä täten kokemuksiakaan lapsista melkeinpä yhtään.

Mä en edes tiedä, miten mun kuuluis olla lapsen kans, miten mä leikin sen kans ja miten mä puhun sille että se tajuaa.

Jos aletaan leikkimään ja lapsi kattoo mua hölmönä, suutun ITSELLENI siitä että en osaa olla sen kanssa ja meen johonki syrjään. Sit tulee se tajuttoman paha mieli, itkettää ja ahdistaa niin että tuntuu että voisi kuolla. Koskaan mä en lapsen tai miehen nähden ole itkeny, vessaan tai ulos menen aina.

 

Nyt työstät tuota asiaa ammattilaisen kanssa. Sun pitää hyväksyä se asia, että olet aina miehelles se kakkonen. Lapsi ja sen tarpeet tulee ensin ja näin sen pitää ollakin. Jos et pysty sopeutumaan, niin annat miehen mennä. Tekstistä saa kaiken kaikkiaan tosi kypsymättömän kuvan. Tsemppiä!

 

[QUOTE="hmm";28433886]Se on tosiaan ymmärrettävä, että puoliso tulee aina lapsien takana tärkeys järjestyksessä! Sun pitää vaan mitettiä, että lapsi ei tosiaan ansaitse tuollaista ja on syytön tämmösiin sotkuihin..[/QUOTE]

No ei meillä tule tässä tärkeysjärjestyksessä mutta ap:n tapauksessa olisi parempi jos ei hän olisi edes lapsen kanssa tekemisissä kun on lapsi itsekin. Eikä vanhemmatkaan (ainakaan isä) taida kovin kypsiä vielä olla vastuutaan kantamaan.

 

Aivan sairaita kommentteja olet saanut. Meinasi silmät tippua päästä, kun ensimmäiset kommentit luin. Jotkut ihmiset ovat näköjään vähän vajaita.

No kuitenkin, hienoa että tiedostat omat ongelmasi ja olet niihin apua hakemassa. Toivotaan, että asiat järjestyvät. Muista kuitenkin, että lapsi on syytön tähän kaikkeen.

 

Lasta käy sääliksi

 

Niinno se hyvä puoli tässä on, että ap ymmärtää ettei tilanne ole ihan ok ja hakee apua tunteilleen..

 

Suhtautumisesi lasta kohtaan kuulostaa kamalalta, mutta silmiini pomppasi myös tuo kohta "pelkään, että hän huomaa rakastavansa naistaan enemmän kuin minua". Siis mitä ihmettä? Sinähän hänen nainen olet. Se toinen on vain exä. Tuo mustasukkaisuus tulee pilaamaan tämän suhteen ja tulevaisuuden suhteesi, jos et pysty sitä hoitamaan. Todennäköisesti on alkanut lapsuuden hylkäämiskokemuksista, pelkäät nyt, että puoliso hylkää samalla tavalla kuin vanhempasi. Toivottavasti saat riittävää apua.