Mitä mieltä, onko pettämistä?

  • Viestiketjun aloittaja Suzann
  • Ensimmäinen viesti
[QUOTE="mies";28418956]Ei voida sanoa, että seksuaalisuus pitäisi vangita johonkin malliin. Ei siis myöskään vapaamielisyyden malliin. En tiedä olenko nyt ihan väärässä, mutta meillä pikkuisen on tullut tavaksi pitää vapaamielisyyttä totuutena ja jees juttuna - koska entisaikojen tiukkapipoisuus tulkitaan pahaksi asiaksi ja ainoaksi vaihtoehdoksi tälle. Seksi on siis politisoitu yltympäri, latistettu. Seksi ja tunteet halutaan hyödyntää, selittää ja selkiyttää, aitoon insinööri/protestanttityyliin - sen sijaan että niiden epämääräisyys ja tietty kaoottisuus hyväksyttäisiin. Jonka ei tarvitse kuitenkaan olla mitään ennalta määrättyä.

Olen siis samaa mieltä kanssasi siitä, että miehellä voi hyvin olla itsekontrollia tuollaisessa tilanteessa ja se on jopa arvostettavaa nykyilmapiirissä. Lähinnä puutuin laajempaan ilmiöön, jossa ko. toiminta pitäisi joko hyväksyä tai tuomita ehdoitta.[/QUOTE]

Vapaamielinen seksuaalisuus ei ole kovin hyväksyttyä, varsinkaan parisuhteessa oleville. Miehillä on tiukemmat rajat, mutta edes sinkkunaiset eivät ole vapaita. Vanhat asenteet ja madonna/huora ajattelu ovat vielä voimissaan.
 
mitä tarkoitat tällä?
Miesten seksuaalisuus on tiukemmin yhden muotin mukaista. Miehen oletetaan olevan halukas ja vielä monesti hänen oletetaan olevan syypää jos nainen ei halua. Mies on aktiivinen toimija, nainen taas voi olla aktiivinen tai passiivinen. Naisen biseksuaalisuus hyväksytään paremmin kuin miehen. Pornoa katsova taikka leluja käyttävä nainen on vapautunut ja elinvoimainen, kun taas vastaava mies ei.

Miestä kohtaan on toisaalta kahtiajakoinen asenne. Hänen oletetaan olevan halukas ja himonsa vallassa, sellainen joka katsoo kaikkia vähänkään viehättäviä naisia himoiten. Toisaalta hänen oletetaan hallitsevan itsensä.
 
no nyt käsitän mitä tarkoitit ja olen jopa samaa mieltä
 
[QUOTE="mies";28418956]Ei voida sanoa, että seksuaalisuus pitäisi vangita johonkin malliin. Ei siis myöskään vapaamielisyyden malliin. En tiedä olenko nyt ihan väärässä, mutta meillä pikkuisen on tullut tavaksi pitää vapaamielisyyttä totuutena ja jees juttuna - koska entisaikojen tiukkapipoisuus tulkitaan pahaksi asiaksi ja ainoaksi vaihtoehdoksi tälle. Seksi on siis politisoitu yltympäri, latistettu. Seksi ja tunteet halutaan hyödyntää, selittää ja selkiyttää, aitoon insinööri/protestanttityyliin - sen sijaan että niiden epämääräisyys ja tietty kaoottisuus hyväksyttäisiin. Jonka ei tarvitse kuitenkaan olla mitään ennalta määrättyä.[/QUOTE]

Mitä sinä nyt ihan tarkkaan ottaen koetat tässä sanoa? Jos sinulla on tässä joku selkeä ajatus, niin se pitää pystyä ilmaisemaan yhdessä tai kahdessa lauseessa.
 
Vierasmies
Hienosti kirjoitettu.

Tätä voisi kutsua jopa henkiseksi väkivallaksi lievässä mittakaavassa. Naiset usein päättävät sen harrastetaan seksiä vai ei, mutta olettamus on että miehen on aika oltava saatavilla ja valmiina. Kun mies on valmiina, ei hän kuitenkaan aina saa koska a) ei ole saanut naista haluamaan tai b)-ö) kaikki muut syyt.

Ja kun mies on halukas ja tyydyttää himojaan niin hän on usein säälittävä runkkari joka ei saa naista, sitä naista joka ei ehkä haluakaan seksiä vaan ehkä haluaisi edes kokea miehen halun. Jos mies ei halua niin nainen loukkaantuu ja kuivuu, kuinka moni mies käsittää naisen haluttomuuden johtuvan itsestään? Megadildolla masturboiva nainen sen sijaan on elämänmakuinen leidi joka nauttii itsestään, seksistä miehen kanssa ja elämästä ylipäätään. Runkkaava mies runkkaa suurinpiirtein tuskaansa eikä tehdäkseen rauhallisesti itselleen hyvää.

Miesten seksuaalisuus on tiukemmin yhden muotin mukaista. Miehen oletetaan olevan halukas ja vielä monesti hänen oletetaan olevan syypää jos nainen ei halua. Mies on aktiivinen toimija, nainen taas voi olla aktiivinen tai passiivinen. Naisen biseksuaalisuus hyväksytään paremmin kuin miehen. Pornoa katsova taikka leluja käyttävä nainen on vapautunut ja elinvoimainen, kun taas vastaava mies ei.

Miestä kohtaan on toisaalta kahtiajakoinen asenne. Hänen oletetaan olevan halukas ja himonsa vallassa, sellainen joka katsoo kaikkia vähänkään viehättäviä naisia himoiten. Toisaalta hänen oletetaan hallitsevan itsensä.
 
"vieras"
Hienosti kirjoitettu.

Tätä voisi kutsua jopa henkiseksi väkivallaksi lievässä mittakaavassa. Naiset usein päättävät sen harrastetaan seksiä vai ei, mutta olettamus on että miehen on aika oltava saatavilla ja valmiina. Kun mies on valmiina, ei hän kuitenkaan aina saa koska a) ei ole saanut naista haluamaan tai b)-ö) kaikki muut syyt.

Ja kun mies on halukas ja tyydyttää himojaan niin hän on usein säälittävä runkkari joka ei saa naista, sitä naista joka ei ehkä haluakaan seksiä vaan ehkä haluaisi edes kokea miehen halun. Jos mies ei halua niin nainen loukkaantuu ja kuivuu, kuinka moni mies käsittää naisen haluttomuuden johtuvan itsestään? Megadildolla masturboiva nainen sen sijaan on elämänmakuinen leidi joka nauttii itsestään, seksistä miehen kanssa ja elämästä ylipäätään. Runkkaava mies runkkaa suurinpiirtein tuskaansa eikä tehdäkseen rauhallisesti itselleen hyvää.
Tätä palstaa lukiessa tulee mieleen, että näinhän tuo asia valitettavasti on. Mutta älkää te miehet kuitenkaan yleistäkö. Moni meistä naisista on onneksi sitä mieltä, että tasa-arvo pätee myös petipuuhissa; pornon katselussa ei ole mitään väärää, vaikka mies tekisi sitä joskus yksinkin ja runkkaus on olennainen osa terveen miehen seksuaalisuutta, asia josta ei kannata mustasukkaisuutta potea :)
 
"Vieras"
Aivan.

Aika harva nainen YMMÄRTÄÄ, että runkkaaminen ja siementen ulosottaminen on hyvin terveellistä ja jopa tarpeellista mm. eturauhasen toiminnan ja terveyden kannalta. Kuinka moni nainen olisi mielissään jos mies runkkaa 6 krt/vko kun seksiä on se kerta viikkoon?

[QUOTE="vieras";28419259]Moni meistä naisista on onneksi sitä mieltä, että tasa-arvo pätee myös petipuuhissa; pornon katselussa ei ole mitään väärää, vaikka mies tekisi sitä joskus yksinkin ja runkkaus on olennainen osa terveen miehen seksuaalisuutta, asia josta ei kannata mustasukkaisuutta potea :)[/QUOTE]
 
..
Jos mies tosiaan tapauksen alkaessa nukkui, niin nainen syyllistyi seksuaaliseen hyväksikäyttöön. En alkaisi siinä tapauksessa miettimään pettämiskysymyksiä.

Toinen puoli asiassa saattaa olla se, että puhuiko mies täyttä totta vai ei.
 
naisvieras
[QUOTE="Vieras";28419296]Aivan.

Aika harva nainen YMMÄRTÄÄ, että runkkaaminen ja siementen ulosottaminen on hyvin terveellistä ja jopa tarpeellista mm. eturauhasen toiminnan ja terveyden kannalta. Kuinka moni nainen olisi mielissään jos mies runkkaa 6 krt/vko kun seksiä on se kerta viikkoon?[/QUOTE]

Miksi ihmeessä taas masturbointi on täydellinen synonyymi pornon katselulle? Minusta ne on kaksi täysin eri asiaa. Juuri pari päivää sitten täällä oli ketju, jossa taivasteltiin, miten noloa ja sairasta on mennä seksimessujen puuhalavalle tai ylipäätään seksimessuille, mutta porno kaikissa muodoissaan on kuitenkin ehdottoman hyväksyttävää ja jopa pakollista.
 
Eikö tutkimus kertonut että kaikki miehet ovat katsoneet pornoa joskus? Miksi sitten sen katsominen on näinkin häpeällistä?
 
Se, että pornoa on katsonut joskus, ei tarkoita sitä, että siitä pitäisi tai että sitä tekisi jatkuvasti. On varmaan suuri osa ihmisistä maistanut alkoholiakin, mutta ei se tee kaikista heistä alkoholisteja, alkoholin suurkuluttajia tai edes kohtuukäyttäjiä.

Tuo aiemmin mainitsemani ketju oli mielestäni juuri siksi kummallinen, että siellä kaikki kilvan yököttelivät pornoamatöörejä ja myös ammattilaisia, mutta kuitenkin ihan misssä tahansa muussa keskustelussa porno on niin viatonta ja arvolatautumatonta. Itsekin hämmästelen suuresti tätä ristiriitaa.
 
Eivät kaikki. Tuossa ketjussa suurin juttu oli raskaana oleva puuhalavalla. Porno ja stripparit ovat monien mielestä tuomittavia, mutta veikkaan ettää tuomitsijat pitävät suurinta ääntä. Miehistä harva tuomitsee pornon.
 
Niin miehistä harva tuomitsee pornon, koska kuluttavat sitä itse. Kuitenkaan en ole kuullut kenekään miehen sanovan, että olisi täysin ok jos vaimo tai tytär olisi pornotähti eikä se häiritsisi millään tavalla. Moniko tämän ketjun miehistä pystyy _oikeasti_ sanomaan näin?
 
"mies"

No ei tosiaa haittais jos ois oma vaimo semmonen ku joku pornotähti. En usko et muitakaan miehii tosiaan haittais että olis semmonen superkuuma ja rakastais sexii. Mua ei kyl haittais tosiaan mutta eipä toi mun vaimo tosiaan vois olla koska on tommonen sotanorsu. Mut jos mul ois suypersexy vaimo ja se olis pornotähti ni ois se mahtavaa.
 
naisvieras
[QUOTE="mies";28419618]No ei tosiaa haittais jos ois oma vaimo semmonen ku joku pornotähti. En usko et muitakaan miehii tosiaan haittais että olis semmonen superkuuma ja rakastais sexii. Mua ei kyl haittais tosiaan mutta eipä toi mun vaimo tosiaan vois olla koska on tommonen sotanorsu. Mut jos mul ois suypersexy vaimo ja se olis pornotähti ni ois se mahtavaa.[/QUOTE]

Ei mikään "kuin pornotähti", vaan oikea pornotähti.

Ja entäs tytär?
 
Niin miehistä harva tuomitsee pornon, koska kuluttavat sitä itse. Kuitenkaan en ole kuullut kenekään miehen sanovan, että olisi täysin ok jos vaimo tai tytär olisi pornotähti eikä se häiritsisi millään tavalla. Moniko tämän ketjun miehistä pystyy _oikeasti_ sanomaan näin?
Ei Data minun salli lähteä puuhalavalle tai muuannes, joten epäilen, ettei hyväksyisi. En tiedä mitä sanois jos joku lapsista suuntais aikuisviihdealalle. Itse olisin järkyttynyt.
 
"Jenny81"
Oon seksikäs nainen, joka haluan nimenomaan seksiseuraa en seurustelua.Siksi tulee pääosin iskettyä komeita varattuja miehiä. Ja kyllä ne kaikki lankeaa, ainakin melkein. Miehet tajuu että seksi on seksiä, muut asiat sitten erikseen.

Sen oon vaan nähnyt, että ainakin alfaurokset kyllä panee seksikkäitä naisia kun tilaisuus tulee. Nynneröt ei ehkä panis, mutta tuskin tulee paikkaakaan. Muutaman kerran on muutama mies "pistänyt hanttiin" mutta ei ne sitten voi lopulta vastustaa kiusausta.

Naiset haluaa semmosia miehiä, jotka on panomiehiä. Niin se vain on. Toki on nynneröitä, jokka on täysin tossun alla ja tyytyy siihen omaan sotanorsuun. Mutta eipä niitä kukaan haluiskaan.

Kärjistettyä heittoa multa, on vähän kiire duunissa. Mutta oikeesti pääpiirteittään homma menee näin. Osa sen tietää, osa elää jossain virtuaalimaailmassa...
 
Yhteistyössä