Yhden lapsen yhteisö ei ole perhe. Lapsia pitää olla vähintään 2.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ainoa lapsi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="vieras";28280976]Tämäkin varmaan vähän uudistettu järjestely "tasa-arvon" takia, koska muutenhan homoseksuaalit parit eivät olisi koskaan perhe, koska lapsia eivät voi hankkia (paitsi tosin naiset keinohedelmöityksellä tai muuten). Minä käsitän silti perheeseen kuuluvan sen vähintään yksi lapsi, vaikka laki tilastokeskus sanoisi mitä. Mielestäni pariskunta ei ole perhe. Vai kuinka moni pariskunta sanoo itseään perheeksi "mennään perheen kesken kauppaan", "soittaisimme varauksen meidän perheelle", "tuleeko teidän perhe myös". Yleensä näin puhutaan vain jos on lapsia. Muuten suurin osa kai puhutaan "mennään miehen kanssa kauppaan", "mennäänkö kauppaan yhdessä", "soittaisin varauksen minulle ja puolisolleni", "tuletteko te myös".[/QUOTE]

Mielestäni pariskunta on perhe.
 
[QUOTE="vieras";28279543]Minulla on sisko. Lapsuutemme lähinnä riitelimme ja aikuisina olemme toisillemme aivan vieraita. Jos olisin ainut lapsi, minulla olisi luultavasti parempi itsetunto, kun ei olisi ollut siskoa, joka sitä jatkuvasti lyttäsi.

Sinulla on mielikuva siitä, millaista sisaruksen olemassaolo olisi ideaalimillaan ollut. Todellisuus olisi voinut olla aivan eri.[/QUOTE]

Mulla on myös yksi sisko 2-vuotta itseäni nuorempi sisko. Ihan pienenä meistä oli kaveria toisillemme. Mutta sitten polkumme kasvoivat pieleen. Minulla oli sisko, joka toistuvasti varasti minulta rahaa. Tämä meni niin pitkälle, että minä kirjasin ylös, joka ikisen lantin jonka laitoin säästöpossuuni. Säästöpossuni oli kirjoituspöytäni lukitussa laatikossa. Siitä huolimatta rahaa katosi. Minä olin rahojeni suhteen säästäväinen ja sisko tuhlasi. Siskoni 'lainasi' myös luvatta henkilöpapereitani - kiva on 18-vuotiaana olla lähdössä illalla kapakkaan ja todeta, että papereita ei olekaan. Onneksi ei sentään näin käynyt kapakan ovella.

Voi varmasti sanoa, että en voinut luottaa häneen. Nyt aikuisiällä on välillä mennyt paremmin, nyt taas pitkään huonosti. Mutta päällimmäisenä on se, että sisareni ottaa yhteyttä, kun tarvitsee rahaa. Kun on jäänyt kiinni jostain lennokkaasta valheesta, jonka vuoksi muka tarvitsee rahaa minulle - ei sitten ota pitkään aikaan taas yhteyttä. Valheet ovat niin älyttömiä ja samalla aivan kammottavia (hänen lapsensa kuolee, jollei saa rahaa johonkin yksityisellä tehtävään leikkaukseen - ja kun ottaa asiasta selvää, ei ko. leikkauksia Suomessa tehdä yksityisellä).

Samanlaisia valheita latoo mun vanhemmilleni, ja raukat uskovat ja antavat tälle satoja euroja, jopa tuhansia kuussa. Omat vanhempani elävät äärettömän pihisti, ja sitten antavat siskolleni rahaa. Katson sivusta vanhempieni tuskaa - ja katson myös sitä tuskaa, kun eivät saa tavata siskoni lapsia, arvattavasti siitä syystä, että siskoni saattaisi taas jäädä kiinni valheistaan.

Arvattavasti olen sitä mieltä, että olisi paljon parempi, kun siskoa ei olisi.

Kun katson omia lapsiani, näen miten läheiset sisarusten välit voivat olla - mutta mitenkään automaattisesti ne eivät sitä ole.
 
Niin ku suomessa ei perheeksi lueta kuin äiti, isi ja kaksi tai useampi lapsi. Perhe joissakin maissa on koko suku, isovanhemmat, isoisovanhemmat ja tädit ja sedät.

Lapseton pariskuntakin on perhe, koska onhan heilläkin omat vanhemman, sukulaiset jne (siis jos on)
 
Ihan samahan se minulle on, jos joku haluaa tuhlata vaikka vuosikymmenen tai kaksi kakaralauman keskellä pikkulapsiperheenä, ei kiitos ole minun elämäntapani.
Yhden lapsen kanssa elämästä voi nauttia., ja suhde lapseen on paljon läheisempi kuin niillä joilla niitä penskoja on laitoksellisen verran.
Onko täällä näin vammasia juttuja vuodesta toiseen, eipä ihme että täällä ei viihdy erkkikään.
 
Minä ja aviomieheni ollaan kahdestaan ja mielestäni olemme pariskunta, emme perhe. Tai tavallaan olemme oma pieni perheemme, mutta jos puhuisin kenelle tahansa tyyliin "meidän perhe tulee myös sinne", niin oletettaisiin meillä olevan lapsia!
 
Komppaan edellistä viestiä, niin se varmaan yleisesti on, että puhuttaessa perheestä oletetaan olevan lapsia. Lapsettomalla parilla koira usein korvaa lapsen ja he sanovatkin olevansa perhe, koska heillä on koiravauva. Totta sekin, että koko suku on osa perhettä, isovanhemmat yms.
Usein huono sisarussuhde tai sisaruksen elämän ajautuminen ns. sivuraiteelle tai krooniseen rahapulaan koettelee koko perheen välejä. Surullista edellisellä kirjoittajalla, kun sisaruksen elämä on ajautunut valheisiin, kun ikäviä totuuksia ulosotto-, huume- tai yms. rikosveloista ei haluta puhua oikeilla nimillä ja rahaa pumpataan törkeillä valheilla muuhun kuin annetaan ymmärtää. Tosi surullista, että vanhempasi eivät sitten edes näe lastenlapsiaan. Varmaan surullista myös lapsille. Ihanaa, että sun lapsilla on ainakin pieninä hyvät sisarussuhteet. Mulla on sisarussuhteet olleet viimeiset vuodet perhehelvettiä ja todella on ollut henkisesti rasittavaa. Varsinkaan, kun tilanne ei ole vuosien varrella korjaantunut, vaan ainoastaan pahentunut. Tottahan se on, että pikkuapsivaiheessa sisarukset leikkivät tai ainakin tappelevat keskenään ja kaveri on olemassa eikä tarvitse roikkua vanhempien jaloissa koko aikaa. Ongelmat tulevat sitten aikuisiällä, kun elämä vie eri poluille ja lapsuuden kodin vaikutus lakkaa. Sen olen oppinut, että lapsia ei todellakaan kannata tehdä pelkästään sisaruksen saamiseksi esikolle, jos vauva-arki ja pikkulapsiaika ei ole oma juttu. Varsinkin tukiverkostojen tulee olle hyvät, jotta vanhemmille jää aikaa myös parisuhteelle. Elämä pelkästään päiväkoti- ja sairastelurumbassa vuositolkulla vie voimia, varsinkin jos sattuu saamaan vähän työläämmät pikkulapset. Toisille siunaantuu suloiset ja helpot vauvat ja sitten naperot, mutta huonolla tuurilla voi olla aika rankkaa. En suosittele lasten tekoa, jos siihen ei ole muuta syytä kuin sisarusparven kasvattaminen.
 
[QUOTE="vieras";28280398]Voihan niinkin toki joillain olla, mutta aika usein kuulee että "vanhemmat suosi aina veljeä/siskoa/pikkuisinta/isointa/lahjakkainta" jne, tai sitten että sisarus on aina vetänyt turpaan eikä siihen kukaan puuttunut, tai jättänyt leikkien ulkopuolelle aina tms. Ja sit jos on sitä ikäeroa hirveesti niin VOI käydä niin ettei mitään yhteistä oikein löydy...[/QUOTE]

Samaa mieltä. Sisarukset tulevat 100% toimeen keskenään jos heillä on järkevät, empaattiset ja tasapuoliset vanhemmat. Johtopäätös on että henkisesti terveiden, joilla riittää taloudelliset ja muut resurssit, tulisi hankkia ainakin 2 lasta omien lastensa takia, jotta heillä olisi se sisarus ja kaikki hyvä mitä siitä seuraa.
 
Samaa mieltä. Sisarukset tulevat 100% toimeen keskenään jos heillä on järkevät, empaattiset ja tasapuoliset vanhemmat. Johtopäätös on että henkisesti terveiden, joilla riittää taloudelliset ja muut resurssit, tulisi hankkia ainakin 2 lasta omien lastensa takia, jotta heillä olisi se sisarus ja kaikki hyvä mitä siitä seuraa.

Minulla oli kunnolliset ja ihanat vanhemmat. Silti en koskaan tullut toimeen siskoni kanssa, enkä tule edelleen. Naapurin lapset olivat ne, joiden kanssa leikin ja olin lapsuudessani. Nyt kun olemme jo aikuisia, niin olemme vieläkin ystäviä.

Mikä helvetin pakkomielle sulla on täällä räksyttää tällaisesta asiasta? Vaikutat jotenkin sairaalta. Joku perhe käsittää vaimon ja miehen, joku perhe käsittää vanhemmat ja 1 lapsen, joku perhe käsittää vanhemmat ja useita lapsia. Ja jokainen perhe päättä itse, hankkiiko 1 vai 11 lasta. Lopeta nyt jo ja hae apua ongelmaasi.
 
Samaa mieltä. Sisarukset tulevat 100% toimeen keskenään jos heillä on järkevät, empaattiset ja tasapuoliset vanhemmat. Johtopäätös on että henkisesti terveiden, joilla riittää taloudelliset ja muut resurssit, tulisi hankkia ainakin 2 lasta omien lastensa takia, jotta heillä olisi se sisarus ja kaikki hyvä mitä siitä seuraa.

Tämä väitteesi ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Perustuuko se johonkin muuhunkin kuin omaan mutu-tuntumaasi? Minulla on järkevät, empaattiset ja tasapuoliset vanhemmat, mutta silti en tule siskoni kanssani toimeen. Emme tulleet lapsena, emme tule nyt (tai tulemme toimeen, mutta olemme kuin vieraita).

Minulla on yksi lapsi mieheni kanssa ja taloudellisesti olisi resursseja enempäänkin. Olemme ihan tavallisia ihmisiä, mutta emme yksinkertaisesti halua lisää lapsia. Olisiko mielestäsi oikeasti parempi, että hankkisimme toisen lapsen vastoin omaa tahtoamme, vain antaaksemme lapsellemme sisaruksen, jonka kanssa hänelle ehkä kehittyy hyvät välit?

Miksi edelleen puhut "sisaruksesta ja kaikesta hyvästä, mitä siitä seuraa", vaikka moni on kirjoittanut omia kokemuksiaan siitä, kun sitä hyvää ei seuraakaan? Väitätkö heidän valehtelevan vai etkö ole lukenut ketjua läpi?
 
mulla kolme isoveljeä ja yksi pikkuveli. isoveljien kanssa en ole missään väleissä. kaks vanhinta ei oo tuntevinaan, seuraavaan katkaisin itse välini ku erehty haukkumaan erityislastani(viivästynyt kehitys) vajaapäiseksi. pikkuveljen kanssa olemme lämpimissä väleissä vaikka harvoin näemme. odotan viikonloppua ilolla jolloin mun perhe (minä, mies ja neljä lasta) menemme kyläilemään veljen perheeseen(veljeni, vaimo ja kolme lasta). je kerrotaan sekin, että en tässä näppäilisi teitä ärsyttämässä, jos ei pikkuveljeä olisi, hän on kahteen otteeseen pelastanut henkeni=)
 
itse luokittelen perheeksi pariskunnan, pariskunnan ja lemmikin, pariskunnan ja yhden lapsen, yhden aikuisen ja lemmikin,yhden aikuisen, yhden aikuisen ja lapsen/lapset. plus muut variaatiot useammalla lapsella ja lemmikillä.
 
  • Tykkää
Reactions: erinys

Yhteistyössä