Yhden lapsen yhteisö ei ole perhe. Lapsia pitää olla vähintään 2.

["vieras"]

Monilapsiperheet hajotkaa lastenne kinasteluihin ja rahapulaan. Keltä se on pois jos en suostu saamaan enenpää kuin yhden lapsen. Kannattas varmaa panostaa kaverisuhteisiin, ne on mullea ainakin tärkeimpiä kuin mun veljet. Omitunen olettamus, että sisaret tulisivat toimeen, se on todella harvinaista. Itse olen törmännyt vain kahteen sisaruspariin jotka ovat ystäviä ja minä tunnen paljon ihmisä.

Ottaako koville?

 

["SAri"]

Kahden aikuisen muodostama yksikkökin on perhe. Tuosta tosin olen samaa mieltä kanssasi, että lapsi tarvitsee sisaruksia. Varsinkin samaa sukupuolta olevat tulevat yleensä hyvin toimeen keskenään ja ovat toisilleen korvaamaton ilo ja apu elämässä myös aikuisena.

 

["jaahas"]

No onhan väite, ettei yksilapsinen pari ole perhe. Perhe voi olla pariskuntakin. Kyllä hyvä sisarussuhde on ihana voimavara elämän myrskyissä, mutta valitettavasti sisarussuhde voi olla myös perhehelvetti. Varsinkin, jos vanhemmat eivät osaa suhtautua lapsiin tasavertaisesti, on äidin rajattomia lellipoikia ja vastapainoksi tytärtä ei huomioida tai toinen lapsista on pärjäävä ja toinen ns. musta lammas. Riitaisa sisarussuhde on todella onnettomuus, jos vielä vanhempien kuoltua riidellään perinnöstä ja nälvitään toinen itsemurhan partaalle. Tämä tietysti kärjistystä, mutta usein suhde voi olla hankala ja suhteet vanhempiinkin saavat kieroituneita piirteitä sisarusten riitaisuudesta ja kateudesta. Mistä se kaikki kumpuaa, en osaa sanoa, mutta voi olla myös varsin kuluttavaa. Itsellä ollut ns. ormaali lapsuus ja sisar, mutta valitettavasti nyt aikuisena suhde on varsin huono ja koen, että en pysty suhdetta enää parantamaan yrityksistä huolimatta. Tämä on huonontanut suhdetta myös ikääntyviin vanhempiini, mutta kuka terve ihminen voi vastaanottaa loukkantumatta toiselta osalpuolelta pelkkää halveksuntaa ja oman elämän valintojen jatkuvaa arvostelua, varsinkin kun vanhemmat kuorossa säestävät toisen sisaruksen alaarvoista käytöstä. Joo, en ole katkera, mutta kadehdin ns. hyvän sisarussuhteen perheitä. Tottakai he ovat toisilleen tuki ja turva mm. ikääntyvien vanhempien hoidossa ja tulevissa kuolemissa. Olen saanut oman kullanuppuni 41-veenä ja joskus vielä mietin, olenko liian vanha vauvaarkeen. Pakkasessa 3 solua, mutta pelkään kovasti edes yrittää niitä, entä jos en jaksakaan tai menetän terveyteni? Suvussa myös ns. ikäviä luonteenpiirteitä, joista en lapselleni haluaisi.

 

[Mietin vaan]

Tämä menee ehkä hiukan ohi aiheen mutta mietin, miksi ihmiset niin usein määrittelevät elämäänsä sen kautta, mitä ovat omasta mielestään jääneet vaille? Tässä tapauksessa siis aloittaja murehtii sitä ettei hänellä ole sisarusta sen sijaan että aidosti arvostaisi asioita joita on elämässään saanut. Kateus ja alituinen murehtiminen, että muilla on jotain josta itse on jäänyt paitsi, syövät ihmisen voimavaroja ja elämäniloa eikä siinä ole mitään järkeä.

Ei sisaruksen olemassaolo, vaikka suhde olisi läheinenkin, poista yksinäisyyden tunteita. Minulla on sisko ja veli joiden kanssa olen kohtuu läheinen vaikka olemmekin luonteeltamme erilaisia ja myös monenlaista kuprua on matkan varrelle mahtunut. Sisaruksistani (ja kavereistani) huolimatta olen välillä kokenut hirveää yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta. Uskon että tällaisia kausia on monilla muillakin sisaruksista ja kaveruksista huolimatta. Ne lähtevät omasta itsestä - samoin kuin onni ja tyytyväisyys lähtevät omasta itsestä. Ei niitä kukaan toinen voi antaa. Sisarussuhde voi olla voimavara ja kiva kun on lapsena kotona leikkiseuraa mutta ei lapsi- tai sisarusmäärän pitäisi määrittää kenenkään elämää.

 

[Doves]

[QUOTE="vieras";28279908]Ottaako koville?[/QUOTE]

Ottaa koville, kun vituttaa mustavalkoisesti ajattelevat ihmiset.

 

["vieras"]

[QUOTE="SAri";28279918]Kahden aikuisen muodostama yksikkökin on perhe. Tuosta tosin olen samaa mieltä kanssasi, että lapsi tarvitsee sisaruksia. Varsinkin samaa sukupuolta olevat tulevat yleensä hyvin toimeen keskenään ja ovat toisilleen korvaamaton ilo ja apu elämässä myös aikuisena.[/QUOTE]

Ei voi sanoa noin, että lapsi tarvitsee sisaruksia. Lapset tarvitsee ympärilleen läheisiä ja ystäviä, mutta ei voi sanoa että tarvitsee juuri niitä sisaruksia.

Sisarukset voi olla hyvinkin samanikäisiä ja samaa sukupuolta, mutta eivät vain tule keskenään toimeen. Se on kuitenkin se kemia mikä ihmisten välillä on. Paljon on sisaruksia, jotka eivä aikuisena ole tekemissä toistensa kanssa. Ei välttämättä riitoja mutta ei vain osaa olla toisen kanssa.

 

["vieras"]

[QUOTE="Vieras";28279708]Tietysti yhden lapsen "yhteisö" on myös perhe.

Silti, meillä on yksi lapsi ja koen perheemme "vajaaksi". Minusta 2 lasta olisi minimi, mieluiten pienellä ikäerolla tietenkin. Kun katson meidän lasta, niin tuntuu pahalle jos hän ei koskaan saisi "leikkikaveria". Minulle sisarukset on sellaisia kavereita, joita kaverit, serkut ym ei voi korvata. Tuntuu oudolle jos jo lapsena kärsii sisaruksista, luulen että silloin on kyse jostain muusta... esim. epäreilut vanhemmat kohtelee epätasa-arvoisesti, jonkun tai kaikkien lasten käytökseen ei puututa jos yhtä lasta retuutetaan jatkuvasti tms. Tokihan kaikki sisarukset tappelee, se on normaalia. Eikai mikään muukaan ihmissuhde ole vain pelkkää auvoa? :O[/QUOTE]

Ei se ole outoa. Vanhempamme kohtelivat meitä mielestäni täysin tasa-arvoisesti. Me vain olimme ja olemme täysin erilaisia ihmisiä. Minä pienempänä ihailin isosiskoa, mutta koen, että en koskaan saanut mitään takaisin. Olin vain hänelle ärsyttävä riippakivi perässä. Vanhempien pakottamana joskus isosisko minut huomioi, mutta tiesin jo silloin, että se ei ole aitoa.

 

["vieras"]

[QUOTE

Itse olen ainoa lapsi ja olen kärsinyt sisaruksenkaipuusta koko elämäni. Päätin jo lapsena että haluan enemmän kuin yhden lapsen ja onneksi sain. On ihanaa katsoa miten tärkeitä perheemme lapset ovat toisilleen ja samalla surullista etten itse voi koskaan kokea samaa iloa ja yhteenkuuluvuutta.

En keksi yhtään hyvää syytä siitä että on ainoa lapsi.[/QUOTE]

Itselläni on juuri päinvastoin. Ei ole koskaan harmittanut olla ainoa lapsi. Ehkä sekin vaikuttaa, että minulla oli maailman ihanin äiti.

Toisaalta sitten omat lapseni eivät ole (ainakaan vielä) millään tavoin läheisiä, riitelevät vain.

Minulla on muutama tosi läheinen ystävä, joille olen varmasti myös läheisempi kuin heidän omat sisaruksensa.

 

[ainoa lapsi - AP]

Toi on totta että pitäisi keskittyä siihen mitä on saanut ja mitä on, eikä siihen mistä on jäänyt paitsi. Tämä on vaikeaa kun äitini on yksi maailman negatiivisimmista ihmisistä, mutta se ei saisi olla tekosyy. Tämä ei poista sitä asiaa että tulen todennäköisesti aina toivomaan ja kaipaamaan sisaruksia.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28280250]Ei se ole outoa. Vanhempamme kohtelivat meitä mielestäni täysin tasa-arvoisesti. Me vain olimme ja olemme täysin erilaisia ihmisiä. Minä pienempänä ihailin isosiskoa, mutta koen, että en koskaan saanut mitään takaisin. Olin vain hänelle ärsyttävä riippakivi perässä. Vanhempien pakottamana joskus isosisko minut huomioi, mutta tiesin jo silloin, että se ei ole aitoa.[/QUOTE]

Voihan niinkin toki joillain olla, mutta aika usein kuulee että "vanhemmat suosi aina veljeä/siskoa/pikkuisinta/isointa/lahjakkainta" jne, tai sitten että sisarus on aina vetänyt turpaan eikä siihen kukaan puuttunut, tai jättänyt leikkien ulkopuolelle aina tms. Ja sit jos on sitä ikäeroa hirveesti niin VOI käydä niin ettei mitään yhteistä oikein löydy...

 

["vieras"]

Itselläni on kaksi vanhempaa siskoa. Toisen kanssa lapsuus ja nuoruus meni lähinnä riidellessä ja vielä aikuisinakin sisko välillä ärsyttää minua kovasti. Olemme ihan erilaisia luonteeltaan ja lapsena toivoin usein, ettei siskoa olisikaan. Meillä on ikäeroa 3v. Toki sisko on minulle tärkeä ja näemme viikoittain. Toisen siskon kanssa näemme harvemmin. Olemme luonteeltamme samanlaisia eikä meillä ole ollut riitoja.

Minulla on erittäin hyvä ystävä lapsuudesta saakka kulkenut rinnallani, ja hänen kanssa olen enemmän sisko kuin biologisten siskojen kanssa. Muutenkin meillä on kaikilla siskoilla olleet omat kaveriporukat eikä yhteisiä juttuja ole ollut.

Aihe on minulle ajankohtainen, meillä on yksi lapsi mieheni kanssa (1,5v) ja kovasti mietityttää halutaanko enää toista. Vauvavuosi oli erittäin rankka masennuksineen jne. Nyt on vihdoin ihana seesteinen arki saavutettu, en tiedä uskaltaako tätä enää rikkoa. Ja omasta kokemuksesta tiedän, että lapsi ei siskoja tarvitse jos muuten on sosiaalisia suhteita.

 

[henkilö]

oikein mukavaa... ensin sitä lasta yrittää 10 vuotta ja kun vihdoinkin se odotettu ja rakastettu ainokainen saadaan niin eikös joku ole jo synnärillä kyselemässä että milloinkas te sen toisen teette. tämähän tästä vielä puuttuikin että joku pattipää tulee sanomaan että paskat te mikään perhe olette kun vain yhden lapsen onnistuitte saamaan

 

["vieras"]

Minusta yhden lapsen perhe on ilmanmuuta perhe ! ! Ei määrä kerrp mikä on perhe ja mikä ei ! Minusta perheessä voi olla vaikka vain kaksi henkilöä koska perhe on perhe eikä sitä lukumäärällä lasketa! Tämähän on tietenkin vain oma mielipiteeni! Mutta tarkoittaako tämä että jos sinulla ei ole lapsia tai sinulla on vain yksi lapsi niin sinulla ei ole perhettä!? O.O

no tuota yleensä puhutaan perheenperustamisesta ja lapseton pariskunta on pariskunta, ei perhe. Eivät he mene ravintolaan ja varaa "perheelle" pöytää tai valitse niitä perhelippuja tai ota perheille sopivaa ulkomaanmatkaa. Perhe kuitenkin syntyy kun ensimmäinen lapsi syntyy. Perhe on edelleen perhe vaikka mies lähtee tai puoliso kuolee.

 

["vieras"]

Lainasin toisesta ketjusta jonkun toisen lausetta otsikkoon. Onko yhden lapsen perhe oikea perhe? Miksi?

Itse olen ainoa lapsi ja olen kärsinyt sisaruksenkaipuusta koko elämäni. Päätin jo lapsena että haluan enemmän kuin yhden lapsen ja onneksi sain. On ihanaa katsoa miten tärkeitä perheemme lapset ovat toisilleen ja samalla surullista etten itse voi koskaan kokea samaa iloa ja yhteenkuuluvuutta.

En keksi yhtään hyvää syytä siitä että on ainoa lapsi.

Kyllä yhden lapsen perhe on perhe. Olen sitä mieltä, että lapseton pariskuntakin on perhe mikäli yhteistaloudessa elävät.

Se että onko lapsia kuinka monta tai ei ollenkaan ei mielestäni määritä sitä mikä on perhe. Yhdessä asuvat ystävätkin voivat mielestäni olla perhe. Mielestäni kyse on enemmänkin omasta kokemuksesta kuin tarkasta määrittelystä. Esimerkiksi me olimme perhe, ennenkuin saimme lapsia. Lapset vain täydensivät perhettämme.

Mutta tämäkin on ikuisuuskysymys.

 

[Hertta Pesonen]

Perhe, missä on yksi lapsi ja vanhemmat, on perhe samoilla perusteilla kun kahdenkin lapsen ja vanhempien kokoinen perhe. Tietysti.

Miten muuten sitten pitäisi määritellä ryhmä missä on vanhemmat ja yksi lapsi?

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28280668]Kyllä yhden lapsen perhe on perhe. Olen sitä mieltä, että lapseton pariskuntakin on perhe mikäli yhteistaloudessa elävät.

Se että onko lapsia kuinka monta tai ei ollenkaan ei mielestäni määritä sitä mikä on perhe. Yhdessä asuvat ystävätkin voivat mielestäni olla perhe. Mielestäni kyse on enemmänkin omasta kokemuksesta kuin tarkasta määrittelystä. Esimerkiksi me olimme perhe, ennenkuin saimme lapsia. Lapset vain täydensivät perhettämme.

Mutta tämäkin on ikuisuuskysymys. [/QUOTE]

no tottakai jos ajatellaan niin, että koko suku yhteistä perhettä, niin et kuitenkaan ole yksin yksilönä perhe vaikka kuulutkin perheeseen. Ystäväporukka voi vitsillä puhua "meidän perhe", vaikka oikeasti kyse ei ole perheestä. Amerikan tummilla on tapana sanoa "my Brother" vaikka kyseessä olisi kiinalainen kaveri.

Oikeasti tai enemmänkin virallisemmin jos puhutaan näistä yksittäisistä perheistä, ei koko suvusta, on perhe perhe kun ensimmäinen lapsi syntyy. Pariskunta on pariskunta eivätkä ole perhe ennen kun on niitä lapsia. Ei tässä yritetä ketään väheksyä, mutta näin se vaan on.

 

[monilapsisesta perheestä]

Jos hotelliketjuilta, matkanjärjestäjiltä yms. kysytään, niin perheessä on vain yksi lapsi tai maksimissaan kaksi! Me oltiin viiden lapsen perheenä eli 7-henkisenä porukkana aivan ulkona noista lomatarjouksista. "Nyt koko perhe lomailemaan!" Joo, eli yksi lapsi mukaan vain.

 

["Vieras"]

Olen ainoa lapsi ja molemmat vanhemmat kuolleet, hekin ainoita lapsia. Minulla on yksi lapsi, isätön.

Ihan perheen nimikkeen alle mennään lapsen kanssa.

 

["vieras"]

Ei silti ole mikään perhe jos vaan yksi lapsi on yhteisössä, kohta joku palliaivo väittää yh:kin olevan yhden kersansa kanssa perhe

 

["Vieras"]

[QUOTE="vieras";28280854]Ei silti ole mikään perhe jos vaan yksi lapsi on yhteisössä, kohta joku palliaivo väittää yh:kin olevan yhden kersansa kanssa perhe [/QUOTE]

Enkös minä juuri väittänyt edellisessä viestissä olevani lapseni kanssa perhe?

 

[_Pigeon_]

Tilastokeskuksen sivuilta:

Perhe

"Perheen muodostavat yhdessä asuvat avio- tai avoliitossa olevat tai parisuhteensa rekisteröineet henkilöt ja heidän lapsensa, jompikumpi vanhemmista lapsineen sekä avio- ja avopuolisot sekä parisuhteensa rekisteröineet henkilöt, joilla ei ole lapsia.

Lapsiperheitä ovat perheet, joissa kotona asuu vähintään yksi alle 18-vuotias lapsi."

Ei tarvi enää asiasta tapella

Me oltiin mieheni kanssa perhe kun oltiin kahdestaan, ja nyt ollaan lapsiperhe kun meillä on lapsi.

 

[noniiin]

[QUOTE="niin";28279517]Minulla on 5 sisarusta ja rakkaita ovat.. Suurperheessä huomio menee aina pienimmille, itse olin vanhin eikä minua jaksettu tukea koulujutuissa eikä muussakaan. Ensimmäinen vauva tulossa ja jää myös viimeiseksi serkkuja ja kavereita jo valmiiksi paljon![/QUOTE]

No voi kyynel. Itsekkään esikoisen kiukku kostetaan sitten omalle lapselle! Kyllä on pitkälle päästy

 

["vieras"]

Tilastokeskuksen sivuilta:

Perhe

"Perheen muodostavat yhdessä asuvat avio- tai avoliitossa olevat tai parisuhteensa rekisteröineet henkilöt ja heidän lapsensa, jompikumpi vanhemmista lapsineen sekä avio- ja avopuolisot sekä parisuhteensa rekisteröineet henkilöt, joilla ei ole lapsia.

Lapsiperheitä ovat perheet, joissa kotona asuu vähintään yksi alle 18-vuotias lapsi."

Ei tarvi enää asiasta tapella

Me oltiin mieheni kanssa perhe kun oltiin kahdestaan, ja nyt ollaan lapsiperhe kun meillä on lapsi.

Tämäkin varmaan vähän uudistettu järjestely "tasa-arvon" takia, koska muutenhan homoseksuaalit parit eivät olisi koskaan perhe, koska lapsia eivät voi hankkia (paitsi tosin naiset keinohedelmöityksellä tai muuten). Minä käsitän silti perheeseen kuuluvan sen vähintään yksi lapsi, vaikka laki tilastokeskus sanoisi mitä. Mielestäni pariskunta ei ole perhe. Vai kuinka moni pariskunta sanoo itseään perheeksi "mennään perheen kesken kauppaan", "soittaisimme varauksen meidän perheelle", "tuleeko teidän perhe myös". Yleensä näin puhutaan vain jos on lapsia. Muuten suurin osa kai puhutaan "mennään miehen kanssa kauppaan", "mennäänkö kauppaan yhdessä", "soittaisin varauksen minulle ja puolisolleni", "tuletteko te myös".

 

["vieras"]

Tilastokeskuksen sivuilta:

Perhe

"Perheen muodostavat yhdessä asuvat avio- tai avoliitossa olevat tai parisuhteensa rekisteröineet henkilöt ja heidän lapsensa, jompikumpi vanhemmista lapsineen sekä avio- ja avopuolisot sekä parisuhteensa rekisteröineet henkilöt, joilla ei ole lapsia.

Lapsiperheitä ovat perheet, joissa kotona asuu vähintään yksi alle 18-vuotias lapsi."

Ei tarvi enää asiasta tapella

Me oltiin mieheni kanssa perhe kun oltiin kahdestaan, ja nyt ollaan lapsiperhe kun meillä on lapsi.

Kiitos!

 

["Vieras"]

Puheenparren perusteellako ne perheet määritelläänkin?

Pelastakaa mietit.