Onko sinulla kysyttävää romanikulttuurista? Romaninainen paikalla.

  • Viestiketjun aloittaja kaalo juuli
  • Ensimmäinen viesti
"vieras"
Häiritseekö sua millään tavalla se, että kulttuurisi sallii miesten kurittaa naisia ja päättää kaikesta näiden puolesta? Sanoit aiemmin esimerkiksi, että miehesi ei anna sinun värjätä hiuksiasi. En voi itse kuvitellakaan olevani suhteessa, jossa mies voisi tuolla lailla kontrolloida tekemisiäni ja ulkonäköäni.
 
kaalo juuli
[QUOTE="vieras";28234800]Miksi mustalaisten koti on niin perussiistiä? Kuulemma heille asunnon vuokraaminen todella takuuvarma[/QUOTE]

Puhtaus kaikella tavalla on suurimmalle osalle meistä tärkeä asia. Nainen myös hankki osan arvostuksestaan pitämällä kodin puhtaana ja kunnossa. Totta kai osa mustalaisista elää myös välittämättä asuinympäristönsä kunnosta, eikä kodin kunto yleisestikään juuri kiinnosta.
 
kaalo juuli
[QUOTE="kysyjä";28234804]Mites teidän oma kieli, opettelevatko myös nuoret romanit sitä nykyään?[/QUOTE]

Opettelee kyllä. Miekin kävin peruskouluni loppupuolen isommalla lähipaikkakunnalla, jonka yhdesä koulussa romanikielenopetusta järjestettiin (en ole kovin vanha kuitenkaan). Joissakin kouluissa, mahdollisuuksien mukaan tietenkin, annetaan romanikielen opetusta. Kodeissa puhuminen onkin sitten asia erikseen, mutta totta kai nuoremmat oppii romanikieltä etenkin nykypäivän romanivanhuksilta, joilla kielen taito erityisesti on hallussa, vaikkakaan eivät kaikkia nykyaikaiseen muotoonsa kehitetyn romanikielen koukeroita ehkä hallitsekaan.
 
kaalo juuli
osallistuuko miehesi kotihommiin millään lailla? miten romanimiehet osoittavat vaimolleen arvostavansa tämän työtä kodin hyväksi?
Osallistuu, tilanteen ja tarpeen mukaan. Lasten synnyttyä esimerkiksi on hoitanut kaiken itse silloin, kun apuvoimia ei ole vielä ollut saatavilla. Jos mies osallistuu, niin useimmiten se on sitä, että laittaa koneen pyörimään, laittaa tiskejä, vaihtaa petivaatteet tai tällaista ns. pikkuhommaa. Harvemmin tekee kuitenkaan, ellen erikseen pyydä, koska ei ole tarvis... Mie pyrin pitämään kodin kunnosta sellaisen huolen, ettei miehen tarvitse juuri muuta tehdä, mutta totta kai esim. miun ollessa kaupassa tai muuten tavoittamattomissa mies tilanteen mukaan vaikka moppaa lattiatkin, eli ei ole sellainen mies ettei "voi" tehdä, vaikka kyllä nämä miehen ja naisen roolit meillä aika selkeästi ja luontevasti on jakautuneetkin.

Näin on kuitenkin ihan hyvä. Mies tekee usein töitä viikonloppuisinkin, joten isompaa osallistumista olisi miusta kohtuutonta odottaakaan ja itse puolestani koen että on miun kunnia asiani pitää kodista hyvä huoli niin, että tänne voi tulla milloin tahansa eikä tarvitse katsoa, että voi tuota holtitonta akkaa, taas pitää siivottomaan tupaan tulla, jne.

Minun mies ainakin kertoo miulle, ettei näitä asioita olisi olemassakaan ilman minua. Kertoo, että on mukava tulla puhtaaseen kotiin, pidän lapsista hänen mielestään hyvän huolen, on hienoa kun voi vain ottaa kaapista puhtaita ja silitettyjä vaatteita ilman, että tarvitsee enää alkaa pyykistä huolehtimaan työpäivän jälkeen, jne. (Vaikka onhan tuo todistettu että miunkin mies kyllä osaa ja kykenee varmasti ihan samaan kuin miekin vaikkei näitä hommia jokapäiväisesti teekään, mutta tiedät mitä tarkoitan...) Eli pyrkii sanallisesti ihan antamaan kiitosta. Lisäksi sitten hemmottelee muuten. Vie syömään, ostaa lahjaksi jonkun haaveilemani korun tai hajusteen tai antaa teetättää vaikka jonkun uuden vaatteen. Miehen palkkarahoilla on kustannettu pari pitempää tänne kotimaahan suuntautunutta reissuakin, joten kaipa sekin jostain kertoo.
 
kaalo juuli
[QUOTE="vieras";28235139]Häiritseekö sua millään tavalla se, että kulttuurisi sallii miesten kurittaa naisia ja päättää kaikesta näiden puolesta? Sanoit aiemmin esimerkiksi, että miehesi ei anna sinun värjätä hiuksiasi. En voi itse kuvitellakaan olevani suhteessa, jossa mies voisi tuolla lailla kontrolloida tekemisiäni ja ulkonäköäni.[/QUOTE]

En hyväksy sitä, että kehenkään käydään käsiksi, joten se puoli kyllä häiritsee ja mietityttääkin välillä. Meilläkin on kaksi tyttölasta, joten erityisesti heidän kannaltaan tulevaisuuden asiat on mietityttäneet jo tässä vaiheessa, vaikka vanhin lapsista on vasta täyttämässä neljä. Kaikki mustalaismiehet ei ole väkivaltaisia eikä siihen taipuvaisia, mutta...

No, eihän miehet tietenkään kaikesta päätä naisten puolesta. Mies ei ole ns. määrännyt määräämällä, etten saa värjätä tukkaani. On kyllä sanonut, että "Et värjää", "Älä värjää" ja kertonut, ettei pidä ajatuksesta, mutta onhan miulla vapaa tahto kuitenkin. Miulle se hiusten värjääminen ei ole niin iso juttu, joten en osaa sitä sillä tavalla nähdä minään suurena peikkona... Kyllähän miestä viime kädessä kuunnellaan (ja pitäisi kuunnella!) mutta totta kai naisenkin mielipide pitää kuunnella ja ottaa huomioon, ja näin myös on, jos mies on vähääkään normaali. Mies on kyllä perheen pää, joka lopulta sanoo viimeisen sanan, mutta ei se naisten "totteleminen" ole sellaista nöyristelyä kuin voisi ehkä kuvitella äkkiseltään. Se on enemmänkin (ainakin meillä) niin, että usein teen kuten mies toivoo, mutta toisaalta se toimii toisinkin päin. Eli kyllä ainakin miun mies kuuntelee toistakin puoliskoaan... Kyllähän nämä kulttuurilliset asiat itsessään on tietysti aika paljon kiinni siitä, miten mies asiat näkee, mutta kyllä niistä paljon voidaan neuvotellakin. Ns. perusoikeudet kyllä minusta tulee tässä tuvassa täytetyksi, kaikilla naisilla kun ei ole oikeutta edes koskemattomuuteen niin halutessaan...

Miehen tehtävä on kuitenkin huolehtia vaimostaan ja sama tietysti myös toisinpäin. Parin pitää yhdessä jakaa viisautta toisilleen, koska toinen ei välttämättä aina näe omaa tai parin/perheen yhteistä parasta. Näin mie asian ajattelen. Paljolti kyllä myönnyn siihen, mitä mies asioista tuumaa, mutta on miullakin oma mieli ja senkin mukaan tässä perheessä on toimittu/toimitaan.
 
saunatonttu-sandra
Osallistuu, tilanteen ja tarpeen mukaan. Lasten synnyttyä esimerkiksi on hoitanut kaiken itse silloin, kun apuvoimia ei ole vielä ollut saatavilla. Jos mies osallistuu, niin useimmiten se on sitä, että laittaa koneen pyörimään, laittaa tiskejä, vaihtaa petivaatteet tai tällaista ns. pikkuhommaa. Harvemmin tekee kuitenkaan, ellen erikseen pyydä, koska ei ole tarvis... Mie pyrin pitämään kodin kunnosta sellaisen huolen, ettei miehen tarvitse juuri muuta tehdä, mutta totta kai esim. miun ollessa kaupassa tai muuten tavoittamattomissa mies tilanteen mukaan vaikka moppaa lattiatkin, eli ei ole sellainen mies ettei "voi" tehdä, vaikka kyllä nämä miehen ja naisen roolit meillä aika selkeästi ja luontevasti on jakautuneetkin.

Näin on kuitenkin ihan hyvä. Mies tekee usein töitä viikonloppuisinkin, joten isompaa osallistumista olisi miusta kohtuutonta odottaakaan ja itse puolestani koen että on miun kunnia asiani pitää kodista hyvä huoli niin, että tänne voi tulla milloin tahansa eikä tarvitse katsoa, että voi tuota holtitonta akkaa, taas pitää siivottomaan tupaan tulla, jne.

Minun mies ainakin kertoo miulle, ettei näitä asioita olisi olemassakaan ilman minua. Kertoo, että on mukava tulla puhtaaseen kotiin, pidän lapsista hänen mielestään hyvän huolen, on hienoa kun voi vain ottaa kaapista puhtaita ja silitettyjä vaatteita ilman, että tarvitsee enää alkaa pyykistä huolehtimaan työpäivän jälkeen, jne. (Vaikka onhan tuo todistettu että miunkin mies kyllä osaa ja kykenee varmasti ihan samaan kuin miekin vaikkei näitä hommia jokapäiväisesti teekään, mutta tiedät mitä tarkoitan...) Eli pyrkii sanallisesti ihan antamaan kiitosta. Lisäksi sitten hemmottelee muuten. Vie syömään, ostaa lahjaksi jonkun haaveilemani korun tai hajusteen tai antaa teetättää vaikka jonkun uuden vaatteen. Miehen palkkarahoilla on kustannettu pari pitempää tänne kotimaahan suuntautunutta reissuakin, joten kaipa sekin jostain kertoo.
kertoo kyl. olen aina luullut että romanimiehet eivät tee mitään tuollaista.. siks tässä näit kysymyksii heittelen ku kiinnostaa tietää eri asioista
 
kaalo juuli
[QUOTE="hhh";28235209]miten teillä suhtaudutaan raskauden aikana esille tulevaan vammaiseen lapseen? onko abortti ollenkaan vaihtoehto vai otetaanko vastaan mitä tulee?[/QUOTE]

Lapsi on aina Jumalan lahja. Yleensä abortti ei tule kysymykseen, paitsi jos sille on todellakin eettiset syyt (esim. lapsi tulisi synnyttyään kärsimään huomattavasti tms.). Jokainen elämä on arvokas, ja yleensä ajatellaan niin ettei näiden asioiden pitäisi olla ihmisten käsissä tai päätettävissä. Usein otetaan siis vastaan mitä tulee.
 
kaalo juuli
kertoo kyl. olen aina luullut että romanimiehet eivät tee mitään tuollaista.. siks tässä näit kysymyksii heittelen ku kiinnostaa tietää eri asioista
Kysele ihmeessä vain, mielelläni mie sinunkaltaiselle ihmiselle vastaankin aiheeseen kuin aiheeseen, kun asiallisesti tulevat (toisin kuin joskus joillakin muilla). Ja pyydä ihmeessä tarkennusta, jos olen selittänyt jonkun asian liian epäselvästi, aina ei välttämättä itse osaa katsoa tarpeeksi tarkaksi asioita, jotka itselle on itsestään selviä rutiineita... :)
 
"vieras"
En hyväksy sitä, että kehenkään käydään käsiksi, joten se puoli kyllä häiritsee ja mietityttääkin välillä. Meilläkin on kaksi tyttölasta, joten erityisesti heidän kannaltaan tulevaisuuden asiat on mietityttäneet jo tässä vaiheessa, vaikka vanhin lapsista on vasta täyttämässä neljä. Kaikki mustalaismiehet ei ole väkivaltaisia eikä siihen taipuvaisia, mutta...
Onnistuuko sitten sellainen, että yksinkertaisesti kasvatatte lapsenne hieman toisella tavalla? Siis niin, että laki ja ihmisen koskemattomuus menee ainakin tämän perinteen edelle. Että jos mies lyö, ei muuta kuin tavarat kasaan ja toiseen osoitteeseen, sellaista ei ikinä pidä hyväksyä tai sietää.

Ihan uteliaisuuttani, entä jos tyttärenne tuokin näytille valtaväestöön kuuluvan sulhasehdokkaan? Tai sitten ihan ulkomaalaisen tai maahanmuuttajasyntyperää olevan? Miten sellaisessa tilanteessa yleensä, odotetaanko miehenkin mukautuvan noudattamaan teidän kultturia? Ulkopuolisten naisten ymmärtääkseni odotetaan ainakin jossakin määrin (korjaa jos olen väärässä!). Entä tällaisille pariskunnille syntyneet lapset, odotetaanko että heidät kasvatetaan romanikulttuuriin?
 
saunatonttu-sandra
miten romanikulttuurissa suhtaudutaan mielen sairauksiin? esim masennus, psykoosit tms.. olen itse mielenterveyspotilaan puoliso, mieheni on hyvin hellä ja kiltti, mutta masennus vaatii välillä sairaalahoitoa
 
kaalo juuli
kiinnostaako romaneja noin yleisesti ympäristöasiat? Tai onko luonto tai eläintenoikeudet tärkeitä? Kierrätättekö mitään?
Huonekaluja ja vanhoja vaatteita (paitsi varsinaisia romanivaatteita) ainakin laitetaan paljon kirpputoreille, kierrätykseen tms. myyntiin. Osa vanhoista vauvojen vaatteista saatetaan antaa sukulaiselle tai läheiselle. En osaa sanoa, moniko ajattelee ympäristöä näin tehdessään, ehkä enemmänkin taustalla on rahalliset kysymykset tai se, että esim. joistakin huonekaluista on vain "päästävä eroon".

Vanhemmilla mustalaisilla on miun nähdäkseni erilainen suhde luontoon, kuin monella nuoremmalla. Vanhat ovat aikanaan joutuneet todellakin kosketuksiin luonnon kanssa, joten osaavat sitä varmasti paremmin arvostaa ja kohdellakin. Nuoremmilla tahtoo olla nämä asiat retuperällä. Myöntää täytyy että itseänikin luonnon säästäminen ja ympäristöasiat alkoi kiinnostaa vasta, kun sain omia lapsia. Nykyään koetan kierrättää, lajitella, toimia luontoa säästävästi ja tehdä ns. ekotekoja ja näyttää lapsillekin mallia.

Eläinten oikeudet kyllä kiinnostavat yleensä jokaista mustalaista, joka vähänkin eläimistä pitää.
 
kaalo juuli
[QUOTE="vieras";28235551]Onnistuuko sitten sellainen, että yksinkertaisesti kasvatatte lapsenne hieman toisella tavalla? Siis niin, että laki ja ihmisen koskemattomuus menee ainakin tämän perinteen edelle. Että jos mies lyö, ei muuta kuin tavarat kasaan ja toiseen osoitteeseen, sellaista ei ikinä pidä hyväksyä tai sietää.

Ihan uteliaisuuttani, entä jos tyttärenne tuokin näytille valtaväestöön kuuluvan sulhasehdokkaan? Tai sitten ihan ulkomaalaisen tai maahanmuuttajasyntyperää olevan? Miten sellaisessa tilanteessa yleensä, odotetaanko miehenkin mukautuvan noudattamaan teidän kultturia? Ulkopuolisten naisten ymmärtääkseni odotetaan ainakin jossakin määrin (korjaa jos olen väärässä!). Entä tällaisille pariskunnille syntyneet lapset, odotetaanko että heidät kasvatetaan romanikulttuuriin?[/QUOTE]

Totta kai. Perinteet ja laki ja koskemattomuushan eivät sulje toisiaan pois, vaikka ehkä toivon, että omien lasten ollessa aikuisia romanikulttuurissa on uusia piirteitä, eli esim. "miehen sana on laki"- ajattelutapa olisi lieventynyt entisestään, juuri kun näitä ikävämpiäkin miehiä maailmassa on... Miutkin on kasvatettu siten, että vaikka miehen on aina opetettu olevan perheen pää, on myös sanottu ihan suoraan, että ennemmin olla sitten vaikka yksin kuin olla lattiamattona tai nyrkkeilysäkkinä. Tätä ei ole onneksi omalla kohdalla tarvinnut miettiä...

Mie toivoisin, että tyttäreni löytäisi kunnollisen puolison, olipa se puoliso sitten mustalainen, valkolainen tai vaikkapa maahanmuuttaja(taustainen). Toisaalta toivon, että vaikka miehen kulttuuri jonkin verran tyttäreni kotikulttuurista poikkeiaisikin, olisi edes uskonto sama (ei liiallisia näkemyseroja, tms.). Eli en pitäisi pahana, tuskinpa mieskään. Usein odotetaan kyllä, että se "ulkopuolinen" osapuoli mukautuu jollakin tavoin mustalaiskulttuuriin, mikäli mustalaisosapuoli tässä elämässä itse kiinteästi elää. Jollei muuten, niin miehiltä toivotaan esim. suorien housujen pitämistä vanhempien romanien ollessa paikalla, ja muuten peittävää pukeutumista. Tämä miun mielestäni riittää ihan hyvin tilanteeseen kuin tilanteeseen, vaikkei muuten tavoilla eläisikään, vaikka hyvähän romanikulttuurista on jotakin tietääkin. Valkolaisnaisten kyllä odotetaan lähes kaikissa tapauksissa mukautuvan romanikulttuuriin, joskus todella perusteellisestikin. Tietysti tämä on ihan tapauskohtaista. Joskus parit voivat elellä ja asua yhdessä pitäen kumpikin kiinni vahvasti omasta kulttuuristaan ilman mitään ristiriitoja...

Riippuu ihan siitä kuka asian mitenkin katsoo. Jotkut odottavat, että lapset kasvatetaan etupäässä romanikulttuuriin, jotkut näkevät että valtakulttuurissa eläminen on parempi vaihtoehto, koska tuolloin lapset saavat paremman elämän. Mie tietysti mustalaisena näen, että meidän kulttuurissa on paljon hyvää ja säilyttämisen arvoistakin, mutta kyllähän ns. sekaparin lapsilla on oikeus myös toisiinkin juuriinsa ja kulttuuriinsa, eikä se ole sen huonompi vaihtoehto silloin. Miusta olisikin hyvä, jos lapset saisivat annoksen kumpaakin kulttuuria, mutta että he voisivat itse isompina valita, kumpi heille on etupäässä se mielekkäämpi tie.
 
"vieras"
[QUOTE="SSS";28235622]paheksutaanko varastamista joukossanne?[/QUOTE]

Nykytrollit voisi edes yrittää enemmän, palstalla on näköjään vain B-luokan yksilöitä jotka eivät edes lue ketjuja joihin kommentoivat.
 
"SSS"
[QUOTE="vieras";28235651]Nykytrollit voisi edes yrittää enemmän, palstalla on näköjään vain B-luokan yksilöitä jotka eivät edes lue ketjuja joihin kommentoivat.[/QUOTE]

Luinpas koko ketjun, muotoilen uudelleen:
Päivittelettekö varastamisia vai onko se niin normia, että asiasta ei tarvitse keskustella, vaan ajatellaan vaan, että ne tekee, ketkä tekee.

Omia kokemuksiani on ollut usein nämä varkaat,jotka varastaa lämpimikseen ja toteaa päälle, että herra armahtaa ja jumala se rakastaa. Suomessahan ei varkauksista rangaista ja totuus on, että mustalaiset varastaa ja heti paljon. Lähipiirissäni on poliisi, jonka kanssa näistä on vähän tullut juteltuakin.
 
kaalo juuli
miten romanikulttuurissa suhtaudutaan mielen sairauksiin? esim masennus, psykoosit tms.. olen itse mielenterveyspotilaan puoliso, mieheni on hyvin hellä ja kiltti, mutta masennus vaatii välillä sairaalahoitoa
Masennus on romaniyhteisössä aika yleistä, vaikkakaan siihen ei välttämättä haeta virallista apua mistään, koska ei jotenkin osata. Moni asia on totuttu ratkaisemaan tässä omassa yhteisössä, ja avun ottaminen vastaan ulkopuolisilta ja ongelmista puhuminen ulkopuolisille voi olla joillekin henkilöille hankalaa. Tietysti näin on varmaan valtaväestölläkin, tai voisin kuvitella. Joka tapauksessa masennukseen suhtaudutaan aika neutraalisti ja masennuksen kourissa olevaa ihmistä säälitellään ja hoivaillaan.

Psykooseja ja siihen liittyviä mielenterveyshäiriöitä kuten skitsofreniaa pelätään. Ajatellaan, että tällaisen sairauden kanssa painiva henkilö on auttamattomasti niin kaheli, että voi tehdä mitä hyvänsä. Tietysti ne mustalaiset, joilla on erilaista kokemusta asiasta, näkevät asian toisin.

Meiltäkin löytyy ihan läheltä ihminen, jolla on mielenterveysongelmia. En tiedä, mikä tarkka diagnoosi on, mutta skitsofrenian piirteitä tästä hänen sairaudestaan kuitenkin löytyy... Mie en ole koskaan pelännyt häntä, sillä on todella kiltti, lempeä ihminen - ainut asia on se, että kuvittelee naapurien suunnittelevan juonia päänsä menokseen, kommentoivan tekemisiään, vastailee naapureille seinien läpi, jne. Mutta siis tämä henkilö ei ole koskaan ollut ketään läheistään kohtaan uhkaava, "naapureille" saattaa vastailla hyvinkin tuimia vastauksia takaisin. On välillä vähän raskassoutuinen kuunneltava, mutta toisaalta ei kuitenkaan ole niin sairas, etteikö ymmärrä näitä harhoiksi. Asuu kotonaan ja on lääkityksellä, eikä ole yhtään sairaalajaksoa käynyt läpi sitten kolmenkymmenen vuoden. On siis miun sukulainen.
 
"vieras"
Kiitos hienosta ketjusta! Olet selventänyt montaa asiaa kulttuuristanne ja olen oppinut paljon ihan uuttakin. Vaikutat todella sivistyneeltä ja asialliselta ihmiseltä ja tunnut arvostavan omaa kulttuuriperintöäsi. Olen aina pitänyt mustalaisia ns. roskasakkina, mutta olet osoittanut, etteivät kaikki ole samanlaisia. Todella positiivinen yllätys.
 
kaalo juuli
[QUOTE="SSS";28235622]paheksutaanko varastamista joukossanne?[/QUOTE]


Mie paheksun, mies paheksuu, me pidetään sellaista ihan rahnutouhuna (joka tarkoittaa, että meidän mielestä tällaiset varastelevat ihmiset on noilta osin ihan rupusakkia). Mutta on myös sellaisia mustalaisia, joiden mielestä varastelu on ok ja jopa hienoa.
 
saunatonttu-sandra
onko teidän lapsilla perinteiset romaninimet vai ns suomalaiset nimet? mun yhdellä lapsella on nimi joka ymmärtääkseni teidänkin kulttuurissa melko yleinen (Tino)
 
kaalo juuli
[QUOTE="SSS";28235696]Luinpas koko ketjun, muotoilen uudelleen:
Päivittelettekö varastamisia vai onko se niin normia, että asiasta ei tarvitse keskustella, vaan ajatellaan vaan, että ne tekee, ketkä tekee.

Omia kokemuksiani on ollut usein nämä varkaat,jotka varastaa lämpimikseen ja toteaa päälle, että herra armahtaa ja jumala se rakastaa. Suomessahan ei varkauksista rangaista ja totuus on, että mustalaiset varastaa ja heti paljon. Lähipiirissäni on poliisi, jonka kanssa näistä on vähän tullut juteltuakin.[/QUOTE]

Jatkan vielä edelliseen vastaukseeni;
Eli esim. meillä kotona kyllä päivitellään ja asiasta on kyllä keskusteltukin. Meidän mielestä ei ole normaalia varastella kaupoista, kuitenkin tuo kaikki koituu maksavien asiakkaiden haitaksi... hinnat nousee, samassa kaupassa asioivia rehellisiä mustalaisia epäillään varkaaksi, jne. Eli eihän tuosta mitään hyvää seuraa.

Joskus on tullut puheeksi tiettyjen varkaiksi tiedettyjen henkilöiden kanssa, että miksi te teette, eikö kannattaisi lopettaa tuo, jne., jolloin vastaukset on olleet luokkaa "Niinhän se on, niin pitäis tehä" mutta sama meno on vain jatkunut. Joskus noiden henkilöiden elämänmeno on tullut meillä keskenämme puheeksi ja sitä on päivitelty, mutta ei mitenkään hirmuaktiivista keskustelua käydä kuitenkaan. Ei liiemmälti olla tekemisissä sellaisten mustalaisten kanssa, joiden touhut ei ns. kestä päivänvaloa, halutaan itse pysyä erillään sellaisista ihmisistä.

Raamattu kyllä kieltää erittäin selkeästi varastamisen (keneltäkään) ja tuohon on kyllä turha vetää Jumalan rakkauksia mukaan. Jumala rakasta juu, mutta miksi ihmeessä Jumalaan luottava (?) ihminen tahallaan rikkoo Hänen määräämiään käskyjään vastaan, tuohan on jo ihan Jumalan pilkkaa miusta, hyi..

Joku ratkaisuhan tuohon pitäisi keksiä, nykyinenkään järjestelmä ei ole oikein toimiva...
 
kaalo juuli
[QUOTE="vieras";28235707]Kiitos hienosta ketjusta! Olet selventänyt montaa asiaa kulttuuristanne ja olen oppinut paljon ihan uuttakin. Vaikutat todella sivistyneeltä ja asialliselta ihmiseltä ja tunnut arvostavan omaa kulttuuriperintöäsi. Olen aina pitänyt mustalaisia ns. roskasakkina, mutta olet osoittanut, etteivät kaikki ole samanlaisia. Todella positiivinen yllätys.[/QUOTE]

Voi kun oli mukava viesti, kiitos siulle siitä. Hyvä, että on selvinnyt asioita, se on miun tarkoitus ollutkin tätä ketjua aloittaessani. :)
 

Yhteistyössä