Mulla ei oikeastaan ole kavereita

[Huomasin]

Siis, olen päivittäin ihmisten kanssa tekemisissä paljonkin, myös harrastusten puitteissa kyllä monta kertaa viikossa "tapaan" ihmisiä, jotka on mukavia ja on ihan virkistävää jne.

Mutta sellaista ystävää, jonka kanssa soittelisin edes kerran viikossa, ei ole. Oli joskus, mutta hän katkaisi välit loukkaannuttuaan, oikeastaan erilaisista elämänkatsomuksista (hän elää juhlimisvaihetta, minä lapsiperhearkea), minun olisi pitänyt siis olla kokoajan kiinnostunut juhlimaan lähdöstä jne.

No mutta, siis olen yhtäkkiä huomannut että oikeastaan olen hyvinkin tyytyväinen, vaikka "yksin2. Siis toki mies ja lapset yms täyttää elämää, välillä tulee kuitenkin olo että tästä asiasta vois pirauttaa jollekin, mutta ei oikeastaan ole ketään kelle soitella "muuten vaan".

 

[jehh]

Minullakaan ei ole sellaisia ystäviä. Mutta äidilleni soitan kun on uutisia

 

["sandra"]

Ei mullakaan. Mä tapasin mieheni 18 vuotiaana ja silloin ei juhliminen ollut enää ykkössijalla, joten kaverit ei olleet enää seurastani kovin kiinnostuneita. Sain ekan lapsen 22 vuotiaana ja silloin lähti loputkin kaverit. Töissä on työkaverit, mutta ei sielläkään ketään erityistä ystävää ole. Mun mieheni on mun paras ystävä ja oon jo niin monta vuotta ollut ilman kavereita, että en oikeastaan osaa edes kaivata niitä.

 

[Huomasin]

Minullakaan ei ole sellaisia ystäviä. Mutta äidilleni soitan kun on uutisia

Mun on äitini kuollut.

 

["äityli"]

Sama täällä. Sain ekan lapsen 21-vuotiaana, ja sen jälkeen ne vähätkin kaverit hävisivät kun elämäntilanteet niin erilaisia. Siskot ja äiti ovat läheisiä ja heidän kanssaan tulee pidettyä aktiivisesti yhteyttä, mutta sellaisia kavereita ei ole joiden kanssa soittelisin. Työkavereiden kanssa töissä tulee juteltua, mutta heistäkään ei ole muodostunut sen läheisempiä että vapaa-ajalla oltaisiin tekemisisissä.. Välillä olen ihan tyytyväinen näin, välillä taas ahdistaa ja tuntuu "epäonnistuneelta" ja yksinäiseltä.. Tuntuu että vanhemmiten ystäviä on hankalampi löytääkin..

 

["Minävain"]

Minusta on hassua lukea aina näitä keskusteluja, kuin kaverit ovat hävinneet. Ei siis äitien kirjotusten takia, vaan miettien niitä "kavereita" jotka hävisivät! Itse olen 23- vuotias ja moni kavereistani ovat vakiintuneet ja saaneet lapsia ja minusta se on ihanaa! Tykkään käydä heillä kylässä, vahtia lapsia kun tarvitsevat omaa aikaa yms.
Minulle on käynyt niin muutaman kanssa, etteivät ole halunneet jatkaa ystävyyttä minun kanssa koska ovat saaneet lapsia. Ovat lopettaneet yhteydenpidon koska olettavat/ luulevat ettenkö haluaisi pitää enään yhteyttä koska olen sinkku ja lapseton? Kaipaan heitä ja soittaessani ja kysyäkseni kahville, vastaukseksi saan etteivät saa lapsia hoitoon!? Sanoessani ettei se tietenkään haittaa, mielelläni lapsetkin näkisin, niin ovat hetken hiljaa ja sovitaan tapaaminen. Sitten kun tapaaminen olisi ei vastata puhelimeen tms. ja selitys n. viikon päästä että unohtui! :O JA eräänkin kanssa tätä jatkunut n. 4 vuotta, nyt viimein päätin etten enää edes yritä. :/ 4 vuotta, ja sovituista tapaamisista 99% unohdettu, niin ei kai sitä kukaan enään kattelisi?

Sori avautuminen

 

[Huomasin]

[QUOTE="Minävain";28227996]Minusta on hassua lukea aina näitä keskusteluja, kuin kaverit ovat hävinneet. Ei siis äitien kirjotusten takia, vaan miettien niitä "kavereita" jotka hävisivät! Itse olen 23- vuotias ja moni kavereistani ovat vakiintuneet ja saaneet lapsia ja minusta se on ihanaa! Tykkään käydä heillä kylässä, vahtia lapsia kun tarvitsevat omaa aikaa yms.
Minulle on käynyt niin muutaman kanssa, etteivät ole halunneet jatkaa ystävyyttä minun kanssa koska ovat saaneet lapsia. Ovat lopettaneet yhteydenpidon koska olettavat/ luulevat ettenkö haluaisi pitää enään yhteyttä koska olen sinkku ja lapseton? Kaipaan heitä ja soittaessani ja kysyäkseni kahville, vastaukseksi saan etteivät saa lapsia hoitoon!? Sanoessani ettei se tietenkään haittaa, mielelläni lapsetkin näkisin, niin ovat hetken hiljaa ja sovitaan tapaaminen. Sitten kun tapaaminen olisi ei vastata puhelimeen tms. ja selitys n. viikon päästä että unohtui! :O JA eräänkin kanssa tätä jatkunut n. 4 vuotta, nyt viimein päätin etten enää edes yritä. :/ 4 vuotta, ja sovituista tapaamisista 99% unohdettu, niin ei kai sitä kukaan enään kattelisi?

Sori avautuminen [/QUOTE]

Mulla vähän eri tilanne, ollaan jo nelikymppisiä tämän "entisen" kaverini kanssa ja hänellä lapset senverran isompia. En minä toki häntä ole painostanut puhumaan vain lapsista tms, vaan hänellä alkoi joku biletyskausi muutama kuukausi sitten ja yhtäkkiä minä olin hänen mielestään vissiin tylsä kun en käynyt juhlimassa aina hänen kanssaan. Mielestäni puhelimessa puhumista ei estä oli lapset isoja, pieniä tai heitä ollenkaan, mutta tämä välien katkaisu oli siis hänen ratkaisunsa.

 

["vieras"]

:hug: Tuttua. Ajan myötä on kaverit vähentyneet. Itsellä onneksi on yksi kaveri taas vuosien hiljaiselon jälkeen lähentynytkin. Lisäksi mulla on muutama kaveri, joiden kanssa tavataan kimpassa joko harrastuksissa tai keskenämme lasten kanssa. Mulla kesti vain aika pitkään huomata, etten kenenkään kanssa tapaa vapaa-ajalla kahden kesken vaan aina on koko remmi koolla.

Ei sitä enään niin usein kasvoikkain tunne tarvetta nähdäkään kuin parikymppisenä. Perhe täyttää tosiaan suuren osan ajasta. Olisi silti kivaa, jos olisi joku, jolle soittaa kun siltä tuntuu.

 

["minävain"]

Mulla vähän eri tilanne, ollaan jo nelikymppisiä tämän "entisen" kaverini kanssa ja hänellä lapset senverran isompia. En minä toki häntä ole painostanut puhumaan vain lapsista tms, vaan hänellä alkoi joku biletyskausi muutama kuukausi sitten ja yhtäkkiä minä olin hänen mielestään vissiin tylsä kun en käynyt juhlimassa aina hänen kanssaan. Mielestäni puhelimessa puhumista ei estä oli lapset isoja, pieniä tai heitä ollenkaan, mutta tämä välien katkaisu oli siis hänen ratkaisunsa.

Näinpä!
Taitaa kavereitten merkitys olla ihan eri toisilla. Ne on vain jotain jolle voi soittaa ku tarvitsee jotain, seuraa, apua, rahaa tms. surullista.