V
"vieras"
Vieras
Kuulin ite tästä kanssa uutisissa ja sitten huomasin tällä palstallakin olevan sellasen ketjun jossa puhuttiin tästä asiasta.
Minusta tuo on aika järkyttävää ja radikaalia, eikä me voida mennä tohon tai on kyllä hulluuden huippu!
Eiks nää ihmiset tajua että on erillaisia tilanteita ihmisillä elämässään... ei kaikki todellakaan tahallaan lorvi sen toimeentulotuen varassa...
Entäpä jos on sellanen ihminen jolla on takana pahoja traumaattisia kokemuksia kuten esim. kiusaamista, perheongelmia kotona. Mutta ei ole kuitenkaan niin pahasti vielä voinut että ois tarvinnut mennä lääkärille hakemaan mielialalääkitystä tai terapiaa, et koita ite sinnitellä ja selvitä niistä asioista ja näkee sen parhaimmaks vaihtoehdoks... mutta ei esimerkiks kykene pitkään aikaan menemään työelämään tai kouluun. Jos ees ikinä. Niin tälläseltäkö ihmiseltä pitäis esimerkiks lapset sitten huostaanottaa vaikka hän ongelmistaan huolimatta hoitaisi heidät hyvin ja rakastaisi heitä hyvin paljon ?? pitääkö siis tälläseltä ihmiseltä joka on kärsiny muutenkin jo vääryyksistä niin viedä tuollanenkin valopilkku elämästä joka voi olla jollekkin se ainut valo mikä auttaa jaksamaan ??
Mietimpähän vaan että mihinkä v*ttuun me ollaan menossa ja ollaanko tässäkin ajateltu tarpeeks syvältä kannalta KAIKKIA osapuolia ja heidän erillaisia tilanteitaan? vai onko meillä niin suppea näkökenttä näiden asioiden suhteen että ollaan vaan silleen ja lyödään nyrkillä päätös pöytään että nämä kaikki ihmiset ovat vain lorvijoita?
Ihan oikeesti mua huolestuttaa. Minne tästä voi valittaa?
Minusta tuo on aika järkyttävää ja radikaalia, eikä me voida mennä tohon tai on kyllä hulluuden huippu!
Eiks nää ihmiset tajua että on erillaisia tilanteita ihmisillä elämässään... ei kaikki todellakaan tahallaan lorvi sen toimeentulotuen varassa...
Entäpä jos on sellanen ihminen jolla on takana pahoja traumaattisia kokemuksia kuten esim. kiusaamista, perheongelmia kotona. Mutta ei ole kuitenkaan niin pahasti vielä voinut että ois tarvinnut mennä lääkärille hakemaan mielialalääkitystä tai terapiaa, et koita ite sinnitellä ja selvitä niistä asioista ja näkee sen parhaimmaks vaihtoehdoks... mutta ei esimerkiks kykene pitkään aikaan menemään työelämään tai kouluun. Jos ees ikinä. Niin tälläseltäkö ihmiseltä pitäis esimerkiks lapset sitten huostaanottaa vaikka hän ongelmistaan huolimatta hoitaisi heidät hyvin ja rakastaisi heitä hyvin paljon ?? pitääkö siis tälläseltä ihmiseltä joka on kärsiny muutenkin jo vääryyksistä niin viedä tuollanenkin valopilkku elämästä joka voi olla jollekkin se ainut valo mikä auttaa jaksamaan ??
Mietimpähän vaan että mihinkä v*ttuun me ollaan menossa ja ollaanko tässäkin ajateltu tarpeeks syvältä kannalta KAIKKIA osapuolia ja heidän erillaisia tilanteitaan? vai onko meillä niin suppea näkökenttä näiden asioiden suhteen että ollaan vaan silleen ja lyödään nyrkillä päätös pöytään että nämä kaikki ihmiset ovat vain lorvijoita?
Ihan oikeesti mua huolestuttaa. Minne tästä voi valittaa?